Kulkuri ja Joutsen

Kansikuva: Nuoruudenlähde Castello di Mantassa

Ikivanhat rakennukset sytyttävät mielikuvituksen. Mitä kaikkea tuhat tai satoja vuosia vanhat kiviseinät ovat nähneet ja kuulleet? Rakkautta, vihaa, kaihoa, kauhua, lohtua, intohimoa, leikkiä, soittoa, lempeyttä, epäluuloa – inhimillisen elämän koko kirjo on ehtinyt pyörähtää monta kertaa sukupolvesta toiseen. Kun katselen koululaisten hippaleikkiä Castello di Mantan keskiaikaisella sisäpihalla, tulee eittämättä mieleen, että muurit ovat nähneet lasten juoksevan ihan samalla tavalla toisiaan tavoitellen ja kirkuen jo 1100-luvulla, kun sillä paikalla oli jo linna ja torni, josta vartiosotilaat tähystivät joka suuntaan arvioiden lähestyvien ratsastajien tai kulkijoiden syitä ja mietteitä.

Manta oli aikoinaan usean kreivikunnan pääpaikka, Saluzzon markiisin hallinto- ja asuinrakennus, nykyisen Cuneon maakunnassa, lähellä Torinoa. Sen loistokausi oli 1400-luvulla, jolloin Ludvico laajensi linnan mahtavaksi palatsiksi, kun Savoyn kuningaskunta hätyytteli Piemonten rajoja. Hän oli vuonna 1416 kuolleen markiisi Tommason avioton poika, ja sai markiisin arvon ja kreivikuntien hallinnan isältään testamentilla. Mitä ilmeisimmin Ludvico oli fiksu kaveri. Hän alkoi kehittää linnaa perheen ja lähiseutujen elinehtojen perustaksi, ja samalla kuninkaalle tärkeäksi tukikohdaksi. Tommasolla oli avioliitosta poika Valerano, joka markiisin kuoleman aikoihin oli vielä lapsi. Kaksi sukuhaaraa hallitsi linnaa sulassa sovussa ainakin näiden kahden mahtihenkilön aikoihin, sillä linna laajeni laajenemistaan. Varakkuus vahvistui, kun ristiretkille lähetetyt ritarit kantoivat kultaa ja mammonaa linnan uumeniin. Sieltä oli varaa ottaa kaikki mitä tarvittiin linnan ehostamiseen. Ranskan kuninkaan kanssa oltiin hyvää pataa, sillä yhteinen vihollinen Savoy pidettiin rajojensa takana.

Valerano arvosti taidetta. Orapihlaja oli Pohjois-Euroopassa arvostettu kasvi paitsi raja-aitana niin myös sen marjoja pidettiin kaikenlaisiin vaivoihin tehoavana lääkeaineena. Valeranon isä oli saanut orapihlajan oksan yhteistyön ja ystävyyden merkiksi Ranskan kuninkaalta Kaarle VI:ltä. Liekö se Valeranon lehtisymbolin taustalla? Kauniisti muotoiltu Leit-merkki koristaa eteishallin seiniä ja kattoparruja. Valeranolla oli varaa palkata Pohjois-Italian parhaat freskotaiteilijat töihin. Motiivi löytyy joka huoneen seiniltä tyylikkäinä yksityiskohtina. Hallin Madonna del Latte -fresko on kaunis ja herkkä, Jeesus-lapsi kiinni äitinsä rinnassa, harvinainen asetelma aikanaan 1400-luvulla. Eteishallin takana huoneet on maalattu toistamaan puutarhan vehreyttä. Aivan kuin luonto olisi tuotu sisään ilta- tai aamu-usvassaan.

Kaikkein uskomattomin Mantan huoneista on kuitenkin Baronian Hall – vastaanotto- ja juhlasali, jossa tuntematon taiteilija on luonut huoneeseen tulijalle unohtumattoman elämyksen.  Nuoruuden palauttava ihmelähde ikkunaseinän keskellä vangitsee katsojan: sitä kohti vaeltaa ikivanhoja kuninkaita ja muuta parhaat päivänsä nähnyttä aatelisväkeä. Vesi vähentää vuodet toisensa jälkeen niin, että seksuaaliset halut ja kyvyt palautuvat ja iho hehkuu jälleen. Lähteestä nouseva nuorimies yrittää saada naista metsän hämärään puuhastelemaan, mutta tämä empii, sillä joku saattaa nähdä ja niin olisi hänen maineensa mennyttä. Vaikka jo 1400-luvulla etsittiin nuoruuden lähdettä, sitä ei ole löytynyt vieläkään. Vanheneminen on vääjäämätöntä, vaikka moni yrittää kaikenlaista kunnon ylläpidosta ihopoimujen poistoon.

Toiselle seinälle taiteilija on luonut muotikavalkadin, pariisilaisasuja tunnettujen hahmojen ylle. Yhdeksän miestä ja yhdeksän naista, joista ensimmäinen on Hektor, kreikkalaisen mytologian Troijan prinssi. Hänelle taiteilija on maalannut Valeranon kasvot. Toisena tulee Aleksanteri Suuri, jolla on taas Tommason, Valeranon isän kasvot. Kolmantena komeilee Julius Caesar Valeranon isoisän hahmossa. Kaikki voidaan tunnistaa symboliikastaan aiemman historian mytologisina tai arvostettuina hahmoina, joille taiteilija on lainannut suvun jäsenten piirteet. Salin sisäänkäynnin vasemmalle puolelle olevaan alttarimaiseen aukkoon on maalattu Jeesus ristillä, se kai oli vähän pakko niinä aikoina, mutta koska tilassa pidettiin hauskoja juhlia, uskonnollinen kuva saatiin kätevästi piiloon sulkemalla aukon laitoihin kiinnitetyt puuovet.

Valeranon kolme poikaa jakoivat linnan kolmeen osaan.  On helppo kuvitella, että vaikka kreivikunta tuotti maaseudun työväen avulla huikeita varoja, kolme taloutta samassa linnassa ja niiden väliset riidat heikensivät Mantan asemaa. Sotilaat olivat varmasti ihmeissään, kuka milloinkin oli ylipäällikkö ja miten piti toimia. 1500-luvulla serkukset Michele ja Valerio vetivät venettä eri suuntiin. Michele pääsi kymmenvuotiaana Ranskan kuninkaan Henry XII:n oppiin, ja liittyi Ranskan armeijaan. Valeriosta tuli kirjailija. He onnistuivat kuitenkin yhdessä laajentamaan linnaa huippumuodikkailla groteskeilla saleilla, joiden seinäkoristelut matkivat 1500-luvulla Pompeijista löytyneitä maalauksia. Vaikka Michele piti yhteydet Ranskaan kunnossa ja Valerio pyrki älykkönä hoitamaan suhteita joka suuntaan, Savoy otti Piemonten hallintaansa. Michelellä oli neljä poikaa, mutta heistä kaikki jäivät lapsettomiksi, perijät riitelivät ja linna jäi vähin erin hoitamatta.

Jossain vaiheessa kreivikunnan maatalous keskittyi hedelmiin ja erityisesti omenien kasvattamiseen. On uskomatonta, kuinka sama edelleen muutama sata vuotta myöhemmin jatkuu. Kaikkialla Mantan linnan lähistöllä viljellään hedelmiä. Osuuskunnat tuottavat omenoista mehua, hilloa ja muita tuotteita kauppoihin.

Vanhoja ihmisasumuksia, temppeleitä, kirkkoja ja linnoja löytyy Italiassa joka kunnasta ja kaupungista, melkein joka kylästäkin. Meillä Suomessa on muutamia keskiaikaisia rakennuksia, mutta koska talomme ovat olleet useimmiten puusta, moni on joutunut tulipalojen tai unohduksen tuhoamiksi. Kivirakennukset kestävät vuosikymmenien heitteillejätönkin. Niin oli käynyt myös Mantan linnalle, se riutui vuosikymmeniä hylättynä, kunnes viimeinen omistaja, Elisabetta de Rege Provana, lahjoitti sen valtiolle 1985. Se luovutti rakennuksen FAI-järjestölle, joka entisöi yleisöä mahdollisesti kiinnostavia arvokiinteistöjä.

Castello di Masino on komea linna, Torinon itäpuolella. Sen perustajasuku on nimeltään Valperga, yksi italian mahtavimmista. Tuhatluvun alussa suvun päämies oli ensin Ivrean markiisi ja lopun ikäänsä Italian kuningas. Joku suvun haaroista loi avioliiton kautta suhteet Mantovaan, Gonzagan sukuun. Sen linnan olemme myös joskus nähneet, aivan uskomattomia saleja ja freskoja. Castello di Masino oli vapaa-ajan huvila. Silloin aateliset harrastivat maaseudulla metsästystä. Meille 1700-luvun huvila oli kiinnostava siksi, että näimme kuinka Goethen aikaan ylhäisö eli, millaisissa hevosvaunuissa he matkustivat ja millaisia seurapelejä pelasivat.

Villa della Porta Bozzolo ei ole kovin kaukana Stresasta. Sen nousu mahtitilaksi perustuu silkin tuotantoon. Huvila perustettiin vapaa-ajan viettopaikaksi 1500-luvun lopulla, mutta Porta-niminen omistajaperhe keksi jossain vaiheessa kasvattaa silkkitoukkia Mulberry-puissaan. Se ei ollut ainutlaatuista mutta tuottavaa, sillä silkkiä tarvittiin yläluokkaisissa talouksissa kaikkialla Euroopassa. 1800-luvun lopulla huvila siirtyi Camillo Bozzolon omistukseen. Hän oli lääkäri ja tutkija, joka löysi Gotthardin tunnelin kaivuutöissä esiintyneen kudostaudin aiheuttajan, mutta merkittävin osa hänen elämästään liittyi syöpätutkimuksiin. Hänen jälkeensä 1920-luvulla huvila jäi autioksi, kunnes FAI sai sen hallintaansa 1989.

Näiden upeiden linnojen lisäksi Italiassa on rauniotaloja siellä täällä. Useimmiten taustalla on joku perintöriita. Joko kukaan ei halua ottaa rapistuvaa kiinteistöä harteilleen tai luopua osuudestaan toisen hyväksi. Onneksi kuitenkin löytyy monia ikivanhoja rakennuksia, jotka on kohennettu museoiksi tai rakennettu hotelleiksi.  Niissä tyylikkäiden kylpyhuoneiden lisäksi voi löytää myös jotain alkuperäistä. Vaikkapa Innocent X -paavin sängyn pääty Eitch Borromini Palazzo Pamphiljissa, joka on kulunut lähes puhki herran aktiivisen yöelämän tuloksena. Paavit eivät saa avioitua, mutta Innocentin uskotaan olleen veljensä vaimon kanssa varsin hyvissä väleissä.