Kulkuri ja Joutsen

Minulta jäi nuorena Inter-rail väliin. Matkanjohtajani käytti sen vuonna 1972 hyväkseen. Hän istutti 2000 männyn taimea ja sai matkakassan kasaan. Puolivuosisataa myöhemmin kännykässämme on neljän vuorokauden lippu. Kuukauden aikana saamme matkustaa neljä vuorokautta junalla, hintaan 250 euroa. Äppi tarvitaan, tietenkin. Sillä matkanjohtaja/kuvaaja suunnittelee yhteydet Stresasta Helsinkiin. Ensiehdotuksessa kuuden minuutin vaihto Hampurissa. Ei, herran tähden ei. Äpille voi heittää vaihdolle minimipituuden. Kaksikymmentä minuuttia kuulostaa hyvältä.

Ehkä jatkossa valitsemme tunnin.

Kuinka ollakaan – pääsemme reilussa vuorokaudessa Tukholmaan, jos ja kun aloitamme matkan kotikaupungistamme Stresasta, niin meidän pitäisi ehtiä saman vuorokauden viimeisellä minuutilla Hampurista Tukholmaan lähtevään yöjunaan.

Tällä kertaa ajelimme Domodossolaan bussilla. Sekin tarjosi uutta nähtävää meille jo kotijärvemme rannoilla, sillä bussin korkeuksista näimme aitojen yli huviloiden pihoihin. Puoli yhdeksän aamulla Domodossolassa napostelimme juuri uunista tulleet voisarvet ennen kuin nousimme junaan. Rajan läheisyys oli tuonut portille huumekoiran meitä haistelemaan. Ehkä se haistoi voisarvien herkullisuuden, muttei haukahtanut.

            Matkanjohtaja on varannut meille ykkösluokan. Sveitsiläinen juna. Nahkapenkit ja väljyyttä. Juna pysähtyy Pregliassa 10:03 ja Varzossa 10:11. Iselle di Tasquerassa autoja junassa. Olemme brittiystäviltämme kuulleet, että autojuna on kätevä tapa ylittää Alpit. Sitä emme ole kokeneet.

Junamme vyöryy Simplon- tunneliin. Parinkymmenen minuutin kuluttua olemme Brigissä. Siellä olen joskus työkuvioissa vaihtanut junaa. Melkoinen asema, radat täyttävät joen ja rinteen eteläpuoleisen kaistaleen. Juna seuraa jokea korkealla, laaksot alla kuin sadussa. Kaikki on leikattu viivasuoriksi, kadut, pellot, talot, kukkaistutukset. Monitorissa paikkakuntia halt verlangen. Aavistamme sen tarkoittavan pyynnöstä pysähtymistä. Hohtenn toteutuu 10:48. Korkealta katselemme maisemaa kuin lentäisimme, ikilunta vuorilla. Goppensteinissa taas autoja junassa. Matkanjohtaja on valinnut meille pysähdyspaikaksi Spiezin, Thunerseen rannalla. Sitä emme ole ennen nähneet. Turkoosinvärinen järvi.

Patikoimme asemalta jyrkännettä alas rantaan. Puhtautta ja täydellisyyttä kuten vain Sveitsissä. Jopa maitosuklaanruskeat vuohet rinteillä ovat kuin juuri suittuja. Järven risteilyalukset koko- ja laatuluokassaan monin verroin komeampia kuin Lago Maggiorella. Nautimme lounaan, menu ranskaksi ja englanniksi, tarjoilija puhuu saksaa ja italiaa. Kaikkea osataan, mainiota ruokaa, espanjalaista kuohuviiniä, portugalilainen viini olisi ollut edullisinta mutta ehkä juuri siksi se oli loppu.

Sää kolmen tunnin tauolle mitä parhain, ei liian kuuma eikä kylmä, ei sadetta ennen kuin nousemme Hampuriin menevään junaan. Se on tässä vaiheessa 3 minuuttia myöhässä. Ei huolta. Sveitsissä kaikki toimii ja juna kirii aikatauluunsa, kun saavutamme Baselin 17:01.

Siihen asti Sveitsi on näyttänyt puhtoiset puolensa. Basel rajalla on mitä hirvittävin teollisuuspaikkakunta, teitä ristiin rastiin, varastoja, seinäpinnat täynnä graffiitteja. Ehkä tässäkin maassa on marginaaleissa köyhyyttä.

Saksan puolella Freiburgissa olemme myöhässä jo 20 minuuttia. Pellot laajemmat kuin Sveitsissä, mutta reunamiltaan epätäydellisempiä, ojanpientareilla roskakasveja. Jännitysnäytelmämme alkaa.

Matkanjohtaja hermostuu, tämä ei ole hauskaa. Frankfurtissa junamme on jo 25 minuuttia myöhässä. Kasselissa 34 minuuttia myöhässä, arvioitu saapumisaika Hampuriin 0:06 eli seitsemän minuuttia Tukholman junan lähtöajasta jäljessä. Meidän 20 minuutin vaihtoaikamme on mennyttä. Matkanjohtaja kaivaa läppärin esille, millään muulla junalla emme ehdi huomenna puoli viideltä lähtevään laivaan. Onko halpalentoja? Meidän olisi molempien maksettava 168 euroa Hampuri-Tukholma -lennosta, ja lisäksi olisi löydettävä hotelli Hampurista. Kallista. Maksaisiko matkavakuutus de-luxe -hytin Ruotsi-Suomi -laivalla? Tuskin.

Olen kuulutuksesta ymmärtävinäni, että Hannoverista Berliiniin menevä juna odottelee tästä junasta tulevia. Voisiko yöjuna odottaa meitä puoli tuntia? Tuskin.

Junamies rauhoittelee meitä saksaksi. Ihmettelemme mitä hän sanoi, sillä meistä kumpikaan ei saksaa juuri osaa. He etsisivät meille hotellin. Vai sanoiko hän niin? Ehkä Deutsche Bahn maksaisi sen, mutta laivasta myöhästyisimme joka tapauksessa. Luen kirjaa, auto-onnettomuus siinä vie kummasti ajatukset. Matkanjohtaja kuuntelee äänikirjaa, dekkari taitaa sekin olla.

            Tuntia ennen Hampuria, emme pysty enää ajattelemaan muuta, tuijotamme vain monitoria. Veturissa painetaan kaasua, 249 km/t, ja taas jarrutus. Pieni asema toisensa jälkeen ja niissä hidastetaan. Taas mennään ja kovaa. Juna saa kiinni kaksi minuuttia. Meidän vaunussamme ei ole enää muita. Monitoriin tulee ilmoitus: junamme ei jatka Hampurin päärautatieasemalta Altonaan. Meidän junayhteyttämme ei mainita monitorilistauksissa, vain puoli yhdeltä lähteviä junia ilmeisesti saksalaisille pikkupaikkakunnille. Surkeaa, matkanjohtaja on vihainen, ja junamiestä ei näy. Jokaisella isolla asemapaikalla henkilö on vaihtunut. Baden-Badenissa, kun olimme vain 18 min myöhässä, ystävällinen nuorimies totesi, että Hannoverin jälkeen he soittaisivat Tukholman junaan. Se tulee Berliinistä ja matkanjohtaja näkee läppäriltä sen olevan kymmenen minuuttia etuajassa.

Junan seuraavassa vaunussa näkyy joku. Ei, se on vain matkustaja. Varttia ennen Hampuria junamies harppoo lasiovesta sisään: Olen soittanut Tukholman junaan. Tämä on epävirallista. Se on privaattijuna. Teidän kannattaa siirtyä vaunuun kuusi tai seitsemän, ovelle. Saavumme laiturille 12. Tukholman juna seisoo laiturilla 8. Sinne pääsette portaita ylös ja vasemmalle. Nopeasti.

Kiitämme. Jos ehdimme junaan, unohdan kaikki negatiiviset ajatukset saksalaisista junista ja junamiehistä. Ei muuta kuin juoksuksi. Ja siellä se on, juna numero 300, vaunu 12. Varauksista olemme maksaneet 20 euroa paikasta, nekin ovat erikseen: toisella 35 ja toisella 106. Kun juna kiihdyttää vauhtiin, pysäytämme ruotsalaisen virkailijan. Onko makuupaikkoja vapaana? On jopa valita, kuuden hengen hytissä 40 euroa per paikka tai koko hytti 150 eurolla. Otamme koko hytin. Luksus se ei ole, vanha juna, vessa nurkan takana. Sen lattia on märkä. Onneksi minulla on mukana kertakäyttötohvelit. Ne tulevat nyt tarpeeseen, sen yhden kerran.

Saan petata vuoteet puhtailla, tärkätyillä lakanoilla. Valitsen alapetin. Kun juna jo puksuttaa, huomaan patjani vieressäni tikapuut. Niillä olisin voinut kiivetä yläpetille. Nyt siellä matkanjohtaja. Juna kiihdyttää ja kurvissa heilahtaa. Mitä jos laveri romahtaa päälleni? Laveri pysyy paikallaan. Nukahdan.

Herään keskellä yötä hiljaisuuteen. Juna on paikallaan. Passintarkastajia ei näy, vaikka ruotsalaismies varoitteli. Nukahdan uudelleen.

Heräämme juuri ennen kuin olemme sillalla Tanskan ja Ruotsin välissä. Sumussa ei näy muuta kuin kaistale tummaa vettä. Ylitys on nopeampi kuin kuvittelin. Malmössä syömme aamiaisen. Ruotsalainen juna-aamiainen on runsas: kahvia, omenamehua, juustosämpylä, korvapuusti. Lisämaksusta saan kermaisen jugurtin, pinnalla paahdettuja raksuja ja pohjalla hedelmäpaloja. Loistavaa.

Opiskelen Etelä-Ruotsin maantietoa. Malmöstä lähdemme klo 8:20, saavumme vartin päästä Lundiin, sieltä alle tunnissa Lindköpingiin, edelleen alle puolessa tunnissa Norrköpingiin. Ennen Tukholmaa vielä Södertälje, josta enää 20 minuuttia Tukholmaan.

Matkanjohtaja on suunnitellut meille tutustumiskävelyreitin. Kaivokatua Kuningatarkadulle, kävellään Åhlensin tavaraton ohi. Sieltä ostin talvella 1981 harmaan villapuvun, jota käytin vuosia. Kruunuhaan jugend-kotimme turkiskuoriaiset tuhosivat sen lopulta. Käväistään Heinätorilla, muistan joskus ihastuneeni sen possu- ja rinkelitunnelmaan joulun alla. Siitä on kohta 40 vuotta.  Sergelsin torilla matkanjohtaja kertoo hurvitelleensa nuorena. Komea aukio. Kuninkaanpuutarha muistuttaa kaukaisesti Helsingin Espaa. Sen lehvistön suojassa nautimme sunnuntain rauhasta, kunnes huomaan, että on keskiviikko. Kuninkaanpalatsi näyttää yllättävän vaatimattomalta harmautensa vuoksi. Tukholmassa on jotain samaa kuin Hollannin Haagissa ja Italian Torinossa. Ne on rakennettu samoihin aikoihin, 1800-luvulla. Niin myös Helsingin ydin. Vanhankaupungin kujat jätämme toiseen kertaan. Matkanjohtaja naputtaa tilauksen Überille, 130 kruunua ja olemme laivalaiturissa.

Ruotsinlaivan De-luxe -hytin luksus on ikkuna. Puuhuvilat lipuvat ohi. Väleihin on rakennettu laatikkomaisia uudisrakennuksia. Niitä ei ollut viime matkallani. Saariston lomamökit harvenevat kalliorannoilla, kun laiva on lipunut sata merimailia ulos. Ahtaita ovat merimerkkien paaluttamat aukot. Edellisellä kerralla, kaukana viime vuosituhannella, pääsimme tyttöporukalla komentosillalle. Olimme nuoria, joukossa lääkäri ja pari psykologia. Virkistimme kysymyksillämme kapteenin yötyön harmautta. Jäi ikuisesti muistoihini pienen pieni ratti, jolla suuren suurta alusta ohjaillaan.

Helsingin satamassa muistelemme junamatkan mukavuutta. Olemme niin tyytyväisiä, että matkanjohtaja tilaa uudet Interrail-liput, alennuksella vaikka tätä lippua on vielä 3 matkavuorokautta jäljellä. Ensi keväänä ajelemme Bulgariassa, Romaniassa ja Slovakiassa, jotka ovat uutuuksia meille ties missä käyneille. Jos Stresan ja Domodossolan välinen ratayhteys tulee kuntoon, pääsemme hyppäämään kotiovella junaan, joka ajelee suoraan Frankfurtiin. Junien vaihdot minimoimme tai ajelemme paikkoihin, joissa on joko ystäviä, paljon nähtävää tai muuta uutta.