Lontoon kautta Barbadokselle, sieltä laivaan ja Cartagenaan

Joulukuussa harva matkustaa kauas, koska joululaulut ja kynttilät tuovat tunnelmaa pohjolaan. Saimme kesällä Silversea -risteilystä Barbadokselta Cartagenaan houkuttelevan tarjouksen. Emme pystyneet kieltäytymään, sillä pari vuotta sitten vietimme joulun Silver Cloud -laivalla Limasta Panaman kanavaa pitkin Cartagenaan. Jos klikkaat edellistä sanaa, voit selata parin vuoden takaiseen blogikirjoitukseen. Koska ihastuimme tuohon Kolumbian vanhaan satamakaupunkiin eikä laivan palveluissa… Continue reading Lontoon kautta Barbadokselle, sieltä laivaan ja Cartagenaan

Viisi päivää Aleksanteri Suuren jalanjäljissä

Ensimmäisen kerran pääsimme Tampereen Alumnien mukaan keväällä 2015, L´Aquilaan (klikkaa tarinaan). Tutustuimme aivan ihaniin ihmisiin ja hurmaavaan historiaan, silloin Aino Katermaan johdolla. Hullaannuimme Italian historiasta ja erityisesti keskiajasta. Koulussa historia oli pelkkiä sotia, mutta kauheuksien lisäksi menneisyys on täynnä huvia ja hulluutta, yhtenä yksityiskohtana on jäänyt mieleen kilpa tornirakentamisesta. Vielä pystyyn jääneitä olemme usein käväisseet… Continue reading Viisi päivää Aleksanteri Suuren jalanjäljissä

Inter-rail jatkuu

Inter-rail jatkuu, yllättäen Cannesiin. Kaikkea sitä matkajohtaja keksii – käväisemme moikkaamassa Stigua ja Annea. Meillä oli ennen tätä matkaa vielä kolme rail-vuorokautta käyttämättä. Vain yksi kului syyskuun alussa Stresasta Helsinkiin. Ja käyttöön otettu neljän vuorokauden lippusarja on käytettävä kuukauden sisällä. Suunnitelmissamme oli matka Roomaan. Kuinka ollakaan, maanantaille 22.9.2025 iski junalakko. Matkanjohtaja oli ehtinyt varata Rooman… Continue reading Inter-rail jatkuu

Inter-rail, muistatteko?

Minulta jäi nuorena Inter-rail väliin. Matkanjohtajani käytti sen vuonna 1972 hyväkseen. Hän istutti 2000 männyn taimea ja sai matkakassan kasaan. Puolivuosisataa myöhemmin kännykässämme on neljän vuorokauden lippu. Kuukauden aikana saamme matkustaa neljä vuorokautta junalla, hintaan 250 euroa. Äppi tarvitaan, tietenkin. Sillä matkanjohtaja/kuvaaja suunnittelee yhteydet Stresasta Helsinkiin. Ensiehdotuksessa kuuden minuutin vaihto Hampurissa. Ei, herran tähden ei.… Continue reading Inter-rail, muistatteko?

Kulttuuri-Suomi ja luonto-Suomi, yöttömässä yössä

Ensin Sammatissa Ystävämme Pirkko ja Juha kutsuivat meidät juhannukseksi Kirmusjärvelle Sammattiin. Emme voineet aavistaa, kuinka paljon tapakulttuuria, historiaa, kirjallisuutta ja luonnonkauneutta noihin pariin päivään saisimme mahtumaan. Aattona Sammatin torilla soi haitari ja laulut veivät 70-luvulle, aurinkokin paistoi. Kahvia ja muurinpohjalättyjä, mikäs sen parempaa. Tiskin alta ystävämme saivat juuri paistuneen saaristolaisleivän, joka myöhemmin italialaissävytteisine tykötarpeineen maistui… Continue reading Kulttuuri-Suomi ja luonto-Suomi, yöttömässä yössä

Suomalaisten taiteilijoiden jäljissä Toscanassa, osa 2.

Juhani Aho oli ensimmäinen suomalaisiin päivälehtiin kirjoittanut ”ulkomaan kirjeenvaihtaja”, vaikka sitä nimitystä tuskin silloin käytettiin. Kaikki me tiedämme, että hän kirjoitti kolumniensa ja ”lastujensa” lisäksi laajoja lehtiartikkeleita, romaaneja ja novelleja. Kiehtovaa on se, että juuri hän innosti suomalaisia kirjailijoita, taiteilijoita ja tutkijoita tulemaan Italiaan. Matkustaminen näin kauas oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kaikkea muuta… Continue reading Suomalaisten taiteilijoiden jäljissä Toscanassa, osa 2.

Scrovegnin kappelissa Padovassa

Nuoret opiskelijat kaduilla ja yliopiston tuhatvuotinen historia – yhdistelmä ylentää Padovan kokoaan suuremmaksi. Asukkaita kaupungissa on parisataa tuhatta, joten se on pienempi kuin Turku tai Tampere, mutta yliopisto on Helsingin yliopiston kokoinen ja listattu Italian parhaaksi. Sen kolmessatoista tiedekunnassa opiskelee tulevia lääkäreitä, juristeja ja kauppatieteilijöitä. Humanistisella puolella oppiaineiden kirjo kattaa kaiken mahdollisen. Opiskelijat täyttävät vanhan… Continue reading Scrovegnin kappelissa Padovassa

Kap Hornin ympäri Argentiinan Ushuaiasta ylös Chilen saaristomerelle

Hyistä luontoa – jäätiköitä ja kallioita. Mustavalkoisia merimetsoja, leikkisiä merileijonia ja monia muita lintuja, siinä meidän eläinhavaintomme maailmanlopun luodolta, Les Eclaipursin majakalta Ushuaijan edustalta. Chilen puolella Punta Arenasissa kuuluisat pingviinisaaret Magdalena ja Martha jäivät meillä Punta Arenasissa näkemättä, koska meri myllersi ja tuuli tuiversi niin, että meitä maihin kuljettavat katamaraanit poukkoilivat aalloilla. Laivamme toimi satamakuljetusten… Continue reading Kap Hornin ympäri Argentiinan Ushuaiasta ylös Chilen saaristomerelle

Firenzessä talvipakkasessa tammikuussa 2025

Projektimme uudesta kirjasta on alkanut. Keväällä käväisimme Rapallossa aistimassa merellistä maisemaa, jossa Jean Sibelius kehitteli toista sinfoniaansa. Tällä kertaa matkustamme junalla Firenzeen, kaupunkiin, jossa moni suomalainen kultakauden taiteilija, historioitsija, runoilija ja kirjailija hullaantui antiikin ja renessanssin aarteista. Juhani Aho tuli Italiaan heti, kun junat kulkivat Alppien yli. Hän kirjoitti taiteilijaystävilleen ja lehtiin: tulkaa ihmeessä tänne!… Continue reading Firenzessä talvipakkasessa tammikuussa 2025

Alberobellosta Salernoon

Joukko osaksi jo Tampereen yliopistoajoilta tutuksi tulleita ystäviä ja oppaana uusi tuttavuus Jaakkojuhani Peltonen, Apulia ja Salernonlahti, siinä pettämätön yhdistelmä nykyisyyttä ja historiaa. Tampereen Alumnit suuntasivat retkensä tänä syksynä Italian saappaankorkoon. Koska Suomesta tulleet lensivät Napoliin, ehdimme ennen paluutammme Stresaan viettää vielä viikonloppua Salernossa kahden muun Tampereelta tulleiden ystävien seurassa. Mikä ihmeen Apulia? Italiaksi sitä… Continue reading Alberobellosta Salernoon