Kulkuri ja Joutsen

Joukko osaksi jo Tampereen yliopistoajoilta tutuksi tulleita ystäviä ja oppaana uusi tuttavuus Jaakkojuhani Peltonen, Apulia ja Salernonlahti, siinä pettämätön yhdistelmä nykyisyyttä ja historiaa. Tampereen Alumnit suuntasivat retkensä tänä syksynä Italian saappaankorkoon. Koska Suomesta tulleet lensivät Napoliin, ehdimme ennen paluutammme Stresaan viettää vielä viikonloppua Salernossa kahden muun Tampereelta tulleiden ystävien seurassa.

Mikä ihmeen Apulia? Italiaksi sitä sanotaan Pugliaksi. Hämmentävää, mutta suomalaiset ovat pitäneet korolla antiikinaikaisen nimen. Se sopi matkamme aiheeksi mainiosti, sillä oppaamme Jaakkojuhanin tutkimuskohde on antiikki. Apulia, tai alun perin kreikkalaisten A-pluvia, merkitsee kuivaa tai sateetonta maata. Kreikkalaiset asuttivat saappaankorkoa ja erityisesti Italian itäisiä ja eteläisiä rantoja ennen roomalaisten valtaannousua, joten sekin sopii teemaamme, mutta sitä vastoin sateettomuus ei niinkään. Vaikka järviä, jokia tai lampia Pugliasta ei juuri löydy, kastuimme viiden päivän retkellämme kyllä muutaman kerran.

Ajelimme bussilla neljänä päivänä muutamaan koron kaupunkiin roomalaisten rakentamaa Appiaa ja Traianaa seuraten. Tiet vievät Bridisiin, jonka nimi on jäänyt italialaisille maljojen noston hokemaksi cincinin rinnalle. Kaupunki on tärkeä satama edelleen, vuonomaisen lahden pohjukassa, jonne pyhiinvaeltajat ja idän kauppalaivastot hakeutuivat myrskyiltä turvaan. Kuppia nostettiin silloin syystä. Me emme siellä poikenneet vaan juhlistimme keskinäistä yhdessäoloamme Alberobellossa.

Alberobello

Olemme vuosien varrella käväisseet muutaman kerran Alberobellossa katsastamassa peikkohattuisia trullitaloja. Syyskuun puolivälissä kaupungin tihein trullikukkula ei ole aivan yhtä täynnä turisteja kuin aiemmin kesällä. Pahimmassa ruuhkassa olemme nähneet turistien kompuroivan ja ambulanssien poimivan kalkkikivillä jalkansa tai päänsä loukanneet. Tällä kertaa emme kuulleet sireenien ujellusta emmekä nähneet huomioliiveillä varustettuja apujoukkoja. Jokainen meidän 27-hengen seurueestamme osasi varoa askeleitaan kukkulalla niin Alberobellossa kuin myöhemmin Materassa, joka on vielä vaikeakulkuisempi kaupunki.

Turismi pitää kymmenentuhannen asukkaan kaupunkia vahvassa kasvussa. Vanhan keskustan jokaisessa trullitalossa on joko air b&b, matkamuistokauppa, vaatepuoti, baari tai ravintola. Talot ovat paikallisesta kalkki- ja hiekkakivestä kasattuja lieriömäisiä rakennuksia. Niiden ja alueen peltotilkkuja ympäröivien aitojen kasaamiseen ei käytetä laastia. Talot olivat alun perin varastoja, ennenkuin niissä asuttiin. Napolin kuningaskunnassa alettiin 1400-luvulla periä asuinrakennusveroa. Trullit oli helppo purkaa juuri ennen kuninkaan viranomaisten vierailua, niinpä verotettaavaa ei ollut.

Nykyisin vanhakaupunki on Unescon suojelema. Moni uusista taloista, myös laajalla alueella kaupungin ulkopuolella, on rakennettu samaan malliin. Laatikkomaisen talon kohokohtana voi olla trullitorni tai kaksi, nykyisin sisätiloiltaan laastilla holvattuina.

Kävelymatkan päässä Alberobellon trullikukkulalta talojen kivijalat ovat täynnä tavanomaisia kauppoja. Niihin pääsee myös autolla. Alberobello osoittautui itseasiassa muistikuviamme viehättävämmäksi kaupungiksi. Iltaisin on rauhallista ja uudemmassa osassa kaupunkia ravintoloista saa erinomaista ruokaa, jopa kalaa, vaikka melko kaukana rannikolta ollaan.

Lecce

Leccessä olisimme viihtyneet pitempään. Se vaikutti heti ensisilmäyksellä elävältä ja asutulta, mikä johtui varmasti yliopistosta ja sen mukanaan tuomasta nuorista ihmisistä. Myös viehättävä paikallinen oppaamme Stefania kertoi asuvansa ydinkeskustan tuntumassa. Yli 95.000 asukasta, joten kaupunki on Puglian suurimmista.

            Leccessä roomalaisten aikaisesta rakennuskannasta löytyi amfiteatterin puolikas, kun Mussolini halusi nostaa mainettaan kohentamalla kaupunkia laajemmilla aukioilla ja komeammilla taloilla. Aikoinaan 25.000 ihmistä on istunut katsomossa seuraamassa gladiaattorien taisteluita, hevoskilpailuja ja muita vedonlyöntiin sopivia spektaakkeleita. Väkeä oli kaikista kansanosista, mutta istumapaikat osoittivat henkilön sosiaalisen aseman. Muutaman korttelin päästä on kaivettu esiin huomattavasti pienemmän kreikkalaisen teatterin pohjaa. Sitä entisöidään parhaillaan.

Suurin osa kaupungin rakennuksista on keskiajalta. Niitä on vuosisatojen aikana korjailtu ja ehostettu, useimmiten vähintään sisätilat ovat saaneet barokin kullatun runsauden. Katedraali ylipursuavassa komeudessaan huikea. Basilica di Santa Crocen eli Pyhän ristin kirkon ruusuikkunan kylkeen arkkitehti Cesare Penna on piilottanut profiilinsa 1600-luvulla. Moni taiteilija on ikuistanut renessanssin aikaan oman kuvansa kansanjoukkoihin tai kuten tässä profiilina reliefiin.

Keskustoria koristaa kristinuskoon kääntyneen Oronzo-pyhimyksen patsas obeliskin nokassa. Hänen uskotaan pelastaneen monta ruton kourista. Ja siksi häntä kunnioitetaan monella muullakin paikkakunnalla kuten Ostunissa, Otrantossa ja Brindisissä, joihin tauti tuli meriteitse.

            Vaakunassa rautatammen alla naarassusi muistuttaa kreikkalaisesta aikakaudesta. Leccen alkuperäinen nimi oli Luppiu, mikä tarkoittaa sutta. Italiaksi naarassusi on la lupa. Rautatammi kasvaa eteläisessä Italiassa ja on nykyisin suojeltu, sillä se on kärsinyt ehkä ilmaston muutoksesta tai hyödyntämisen volyymista.

Surullisinta on oliivipuun tilanne. Se on Puglialle erittäin merkittävä kasvi. Alueella kasvaa 60 miljoonaa puuta, joista suuri osa roomalaisten kaksituhatta vuotta sitten istuttamia. Alun perin öljyä käytettiin ruoanvalmistuksen lisäksi tai käytännössä vielä enemmän valaisimiin. Kymmenisen vuotta sitten Pugliaan rantautui kasvisairaus, Xylella fastidiosa -bakteeri, joka tukkii kasvien veden ja ravinteiden kuljetukseen erikoistuneen johtosolukon. Kaksikymmentä miljoonaa puuta kuoli. Bakteeria levittävät kasvien maitiaisnestettä ravinnokseen nauttivat hyönteiset. Se luokitellaan maailman vaarallisimpien kasvitautien aiheuttajien joukkoon. Tautia on pyritty kaikin keinoin ehkäisemään, mutta pari vuotta sitten se iski taas. Leccen seudulla näimme pystyyn kuolleita puita bussin ikkunasta. Ei ihme, että oliiviöljyn hinta on noussut. Jopa meillä Stresassa parhaimpina pidettyjen öljylajikkeiden myyntihinnat ovat kolminkertaistuneet.

Locorotondo

Locorotondo on Italian sadan viehättävimmän paikkakunnan listalla. Sen tuhat vuotta vanhat kadut ja kujat on asetettu nimensä mukaisesti ympyränmuotoiseen pohjaan. Puolitoista vuotta sitten siellä käydessämme huipulla tuuli niin, että emme pitkään katselleet alla avautuvaa Itria -laakson maisemaa. Tällä kertaa aurinko paistoi ja saatoimme ihailla jokilaakson poikkeuksellista rehevyyttä. Laajalla alueella lähes kaikki mahdolliset viljelyskasvit menestyvät, viini yhtenä niistä. Puglian tunnetuimmat rypälelajikkeet ovat Primitivo ja Negroamaro, joista syntyy sekä punaviiniä että roséta.

Olen jo vuosia ihmetellyt Intia-viikunaksi, figo da India, kutsuttua hedelmää, jota tulee kauppoihin syksyllä. Nyt opin, että kyse on Amerikan valloituksen mukana Etelä-Eurooppaan tuodusta kaktuslajikkeen hedelmästä. Kasvi on latinalaiselta nimeltään: opuntia ficus indica. Kolumbus luuli löytäneensä Länsi-Intian ja tämäkin kasvi sai nimensä sen mukaan.

Locorotondon tärkein pyhimys on Yrjö. Hän taitaa olla maailman eniten kunniaa ja mainetta niittänyt pyhimys, sillä ratsastaja ja lohikäärme löytyvät monen katolisen ja myös ortodoksisen kirkon vaakunasta tai vähintään seinämaalauksista. Yrjö on tärkeä myös Britanniassa ja Venäjälläkin. Se löytyy myös Suomessa jostain vanhoista kirkoista ja on esillä partiolaisten vaakunassa. Yrjö syntyi 300-luvulla nykyisen Israelin alueella. Hän oli alkukristittyjä. Tarina kertoo Yrjön tappaneen lohikäärmeen järvestä, jonne kuninkaan tytär oli juuri astumassa. Yrjö julisti Kristuksen olleen hänen tukenaan.

Pyhimyksistä St. Nicholaksella eli joulupukin kantaisällä on Locorotondossa myös kappelinsa. Hänen juhlapäiväänsä 6.12 vietimme Hollannissa, jossa hänen kerrotaan nousseen valkoisella ratsulla eteläisiltä vesiltä rantautuneesta laivasta kilttejä ja erityisesti köyhiä lapsia ilahduttamaan.

Kapeita kujia ja valkoisia kalkkikivirakennuksia, siellä täällä kukkia purkeissaan. Parvekkeet, joiden rautapienat on taivutettu alaosastaan laajemmiksi, jättivät tilaa naisten leveille hameenhelmoille 1600-1700 -luvuilla. Krinoliineihin pukeutuneet pääsivät kaiteiden lähelle ja niiden yli katselemaan kujilla liikkuvia.

Ostuni

Ostuni on yksi vanhimmista asutuskeskuksista Italiassa. Se näkyy kauas valkoisen rakennusmassansa vuoksi. Materan olemassa olevat luolarakennukset ovat vielä vanhempia kuin Ostunin asuinrakennukset. Myös Ostunissa on asuttu luolissa jo paleoliittiseen aikaan.

Vajaat kymmenen vuotta sitten Ostunista löytyi 28.000 vuotta sitten eläneen 18-vuotiaan, 170 cm pitkän naisen jäänteet, jotka ovat säilyneet rantaviivan maaperän kalkkikivisedimentissä uskomattoman hyvin. Löydöstä vastannut arkeologi antoi hänelle nimeksi Delia oman vaimonsa mukaan, mutta nimitti löydön sittemmin uudelleen Ostuni1:ksi kun vaimo jätti hänet. Kauan sitten elänyt nainen oli ollut viimeisillään raskaana. Miksi nainen kuoli, jäi minulle arvoitukseksi. Aivan kuin hän olisi nukkunut käsi poskella. Hänellä oli helmistä punottu päähine, ranteessa koru hirvieläimen hampaista ja jopa hänen vaatteensa, kaksikerroksinen viitta, on pystytty rekonstruoimaan.

Ostunin katedraalin sisäpintojen sointuvat värit olivat mieleisiäni, pehmeän vihreää, ruskeaa ja vaaleaa punaista. Kirkko on alun perin rakennettu 900-luvun lopulla ortodoksiseksi, ja sittemmin muunnettu katoliseksi. Romaanisen ja goottilaisen tyylin sekoitus ei todellakaan hyökkää samalla tavalla silmille kuin barokin mahtavuus.

Sitä vastoin järkyttävää oli turistien määrä. Kaupungissa on yksi ainoa pääkuja ja se täynnä baareja ja matkamuistokioskeja. Kirkkoon vyöryi jatkuva jono. Turismista on vuodesta 2005 alkaen tullut Puglian merkittävin tulolähde ja se näkyy erityisesti näissä pikkukaupungeissa.

Taranto          

Taranto on satamakaupunki, kreikkalaisten vuonna 706 eKr perustama Taras. Poseidonin ja meren nymfin pojan kerrotaan silloin ratsastaneen satamaan delfiinillä. Taraksessa voittoisa Pyrrhos hävisi roomalaisille ja kaupungista tuli Tarentum vuonna 272 eKr. Kaupunkiin jäi silloin kreikkalainen kulttuuri pitkäksi aikaa, jopa kieli säilyi. Vasta normannit ottivat kaupungin voimakkaammin haltuun. 1400-luvulla Taranto siirtyi Aragonian hallintaan. Nykyisin kaupungissa näkyy paitsi kulttuurihistorian kerrostuneisuus niin myös köyhtyminen. Italian laivastotukikohta ei korvaa kaikkea sitä mitä Taranto oli ennen kuin Kolumbus muutti kaupan painopisteen idästä lähteen, Atlantin toiselle puolelle.

Italia on täynnä tarinoita. Yksi niistä kertoo San Cataldosta, irlantilaispapista, joka ristiretkeltä palatessaan tyynnytti myrskyn kastamalla sormussormensa veteen. Hänen ihmetekonsa oli niin merkittävä, että kansa halusi hänet piispakseen Tarantoon. Katedraalin kryptan seinälle hänet on ikuistettu punaisessa parrassaan. Maria Magdalena on harvinainen seinämaalaus. Ehkä irlantilaispiispa saarnasi hänen saamastaan anteeksiannosta ja pyhyydestään Jeesuksen tärkeimpänä ystävänä. Myös Magdalenan epäillään olleen ennen kääntymistään prostituoitu. Niinpä rivistön kolmannessa freskossa kuvataan varmasti prostituutiosta itsensä elättäneen Pelagian viimeisiä hetkiä. Jossain vaiheessa hänestä tuli pyhimys ja lopulta hän kuoli askeettina.

Huikein elämys oli Taranton arkeologinen museo. Sen kreikkalaisurheilijan hautalöydöt jäivät mieleen. Samoin kullasta taotut pitsimäiset korvakorut suunnilleen 350 ennen ajanlaskumme alkua. Zeuksen polvesta syntyvä Apollo, jonka Hera ottaa käsivarsilleen, suunnilleen vuodelta 500 eKr. Hautalöytöjä olivat myös naisfiguurit, Parabita Venus, joiden muodot kertovat hedelmällisyyden arvostuksesta kivikaudelta 18.000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tällä kertaa emme päässeet tai ehtineet nauttia Taranton satamaravintoloista, joissa tarjotaan kaikkea mahdollista merenelävää tuoreena ja herkullisina erilaisissa kastikkeissa ja erilaisin menetelmin toteutettuna, vielä kohtuuhintaan.

Otranto

Otranton merkittävin nähtävyys on 1060-luvulla toteutettu mosaiikki katedraalin lattialla – elämän puu. Se on käsittämättömän upea taideteos. Jopa Aleksanteri Suuri on kuvattu puun tyvessä esimerkkinä ihmisestä, joka kaatuu nostettuaan itsensä jumalan kaltaiseksi. Mosaiikista löytyy Nooa arkkeineen, Abraham poikineen, Aatami ja Eeva, kuukaudet.  Teosta olisi voinut katsella tunteja.

            Heinäkuussa vuonna 1480 turkkilaiset hyökkäsivät Otrantoon. Valtaisa linnoitus valloitettiin parissa viikossa. Osmannit ottivat vangiksi kaikki 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat miespuoliset ja vaativat heitä kääntymään muslimeiksi. Yhteensä 813 kieltäytyi ja heidät mestattiin. Vain vuotta myöhemmin valta vaihtui taas. Aragonialaiset saivat Otranton takaisin ja mestattujen miesten luut pinottiin katedraalin kappeliin. Vuonna 2013 paavi julisti heidät kaikki pyhimyksiksi.

            Ravintolassa kuulimme totuuden: Otranto sulkeutuu lokakuun lopussa, kun turistikausi päättyy. Kaikki hotellit, ravintolat ja kaupat naulataan umpeen. Ehkä Katedraalia pidetään auki, siellä oli nytkin vapaaehtoisovimiehet. Ruoka-aikaan se oli kiinni.

Matera

TV-sarjasta ja Imma Tatarannista tutuksi tullut Matera oli pitkään Italian häpeäpilkku. Sen uskotaan olevan maailman kolmanneksi vanhin, perustamisestaan lähtien jatkuvasti asuttu kaupunki. Materan luola-asunnoissa asuttiin jo paleoliittisellä kaudella suunnilleen 9000 – 7000 eKr. Noloa Italialle oli se, että asutus luolissa jatkui vuoteen 1952. Köyhimmät elivät alimmissa luolissa lähinnä rotkon pohjaa. Sinne heitettiin jätteet. Syvällä uomassa virtaa joki. Sisällä luolissa pidettiin myös eläimet ja eritoten hevonen öisin ja talvisin, sillä varkaille arvoeläimiä ei voinut jättää.

            Museoksi entisöity asunto näyttää sinänsä viihtyisältä, koska siellä leijaillutta löyhkää ei enää haista eivätkä sairaudet väijy nurkissa. Lantaa säilytettiin yhdessä asumuksen koloista ja toisessa pottaa. Kanat nukkuivat piirongin laatikossa. Ulko-oven yllä vaatimattomasta ikkunasta saattoi nähdä auringonnousun. 

Luolarotkon asukkaita oli yhteensä 17.000, kun heidät pakkosiirrettiin kerrostaloihin lähistölle. Nyt kyseiset talot ovat tyhjiä ja niitä remontoidaan air b&b -asunnoiksi. Kuinkas muuten?

            Asunnot Sassi-nimisessä laaksossa olivat aikoinaan keskiluokan koteja. Niiden kujilla on kuvattu elokuvia; James Bondin viimeisin on yksi niistä. Talojen takahuoneet on myös näissä rotkon asuntoja paremmissa rakennuksissa louhittu kiven sisään. Jo vuosia turistit ovat yöpyneet ikivanhoista asumuksista kohennetuissa hotelleissa, lomahuoneistoissa, ja nauttineet terassien ravintoloissa ja baareissa vaalean kivikylän näkymästä. Alue on puhdistettuna ja ehostettuna kaunis kuin koru, sillä Unescon suojelussa, yhtäkään asuntoa ei saa maalata eikä minkäänlaisia värikylttejä saa kiinnittää seiniin tai katoille. Kujat ovat kuoppaisia ja askelmista puuttuu paloja. Tukea kulkijan on etsittävä vain kiviseinästä, jos askel horjuu. Sitä vastoin valkoiset jouluvalon tapaiset koristeet on hyväksytty.

            Materan 60.000 asukasta elävät tavanomaisissa taloissa, on kerrostaloja ja omakotitaloja ja kaikkea siltä väliltä.

Salerno

Salernon merkittävin nähtävyys on tuomiokirkko ja alkukristillisen ajan alttaritaulu. Kryptassa säilytetään apostoli Matteuksen luita. Hänen muistolleen on rakennettu hopeasta ja kullasta komeat patsaat. Meitä onnisti tällä kertaa, sillä osuimme juhlapäivään, jolloin Matteuksen ja hänen läheistensä pyhiä reliikkejä kuljetetaan ympäri kaupunkia. Kantajia kuvilla oli kymmeniä, orkestereita useita. Latinalaista menoa oli hauska seurata air b&b -asuntomme parvekkeelta tuomiokirkon tuntumasta.

            Lauantaipäivämme kului Salernon lahteen tutustumalla. Ajelimme lautalla Amalfille, josta Positanoon olisi ollut vielä toinen mokoma. Onneksi sinne asti ei lähdetty, nimittäin paluumatkan bussireitti rantaa pitkin muistutti Linnanmäen vuoristorataa. Pidimme turvavöitä kiinni, mutta vastaantulevien bussien keikkuessa sisäkaistalla ikkunasta ei tehnyt mieli katsoa.

            Amalfi on turistirysä, ei siitä mihinkään pääse. Lautat tuovat sinne tuhansia ihmisiä päivässä Napolista, Sorrentosta, Positanosta, Caprilta ja Salernosta. Amalfin viereinen Atrani näytti tutulta. Katsoimme jonkin aikaa sitten Mr. Ripley -nimisen elokuvan, joka kertoo amerikkalaisesta huijarista ja ajasta rannikolla vuosikymmeniä sitten.

Maisema on pysynyt samana vuosisatoja, mutta turistien määrät lisääntyvät joka kesä. Paikallisuutta löytyy kyllä vielä pikkukylistä, joihin on kiivettävä portaita ja joihin lautalla ei pääse. Vähemmän tunnettuja kyliä rannikolla on useita: Maiori, Minori, Ravello, Conca dei Marini, Furore, Praiano, Nerano, Massa Lubrense ja Sant Agnello.

Salerno on merkittävä satamakaupunki, mainiot kalaravintolat ja kaupat, ja koko joukko historiaa. Antiikin ajan Paestumiin ei ole pitkää matkaa. Ja Napoliin runsaat puoli tuntia. On katselemista ja tutustumisen aiheita mistä ammentaa.