Kulkuri ja Joutsen

Projektimme uudesta kirjasta on alkanut. Keväällä käväisimme Rapallossa aistimassa merellistä maisemaa, jossa Jean Sibelius kehitteli toista sinfoniaansa. Tällä kertaa matkustamme junalla Firenzeen, kaupunkiin, jossa moni suomalainen kultakauden taiteilija, historioitsija, runoilija ja kirjailija hullaantui antiikin ja renessanssin aarteista.

Juhani Aho tuli Italiaan heti, kun junat kulkivat Alppien yli. Hän kirjoitti taiteilijaystävilleen ja lehtiin: tulkaa ihmeessä tänne! Sama viesti kiiti Suomeen kulttuurifennomaani Eliel Aspeliniltä. Siihen asti taiteilijoidemme matkat olivat suuntautuneet Düsseldorfiin, Berliiniin, Antwerpeniin ja Pariisiin.

Mary Gallén kertoo päiväkirjassaan pariskunnan asettumisesta Firenzeen tammikuun puolivälissä vuonna 1898. Silloin oli kylmää, mikä etelän lämmöstä haaveilevalle Marylle oli järkytys. Kun saavumme 15.1.2025 ystävämme Ylva Rewellin kanssa junalla Firenzeen, hotelli Medicin yläterassin näkymä Duomolle ja kastekappeliin on yhtä henkeäsalpaava kuin aina ennenkin. Kesällä olemme istuneet siellä pitkälle yöhön, mutta nyt sitä ei kauaa tee mieli katsella. On niin kylmä, että hymymme hyytyy hetkessä. – È freddissimo, eli on kylmääkin kylmempi, terassikahvilan tarjoilija toteaa.

Salla Leponiemi värjöttelee odottamassa meitä Giacosa-baarin ovella Firenzessä. Juuri tulin, hän väittää, kun nolla-asteinen tuuli viiltelee sääriä ja pyrkii kaulahuivin rakosista sisään. Hän on kirjoittanut Elin Danielson-Gambogin elämäkerran, Niin kauan kuin tunnen eläväni. Kirja on minulla mukana, vihreillä muistilapuilla pilkutettuna. Meidän piti tavata Salla juuri siellä, missä Elin vietti polttareitaan suomalaisystäviensä kanssa 127 vuotta aiemmin, perjantaina 25.2.1898. Giacosa oli silloin yksi kalleimmista Firenzen ravintoloista, tosin toisella puolella katua kuin nyt 1800-luvun historiasta brändiään terävöittävä baari. Valitettavasti Giacosassa on yksityistilaisuus, emmekä pääse sen ylelliseen art-deco -interiööriin kuvittelemaan miltä Elinistä tuntui, kun hänet melko lailla ex-tempore temmattiin juhlakaluksi vain pari päivää ennen häitään.

            Löydämme vapaan pöydän Le Giubbe Rosse-ravintolasta Piazza della Repubblicalta. Kun Firenzestä tuli viideksi vuodeksi pääkaupunki vuonna 1865, yrittäjät eri puolilta Eurooppaa ryntäsivät uuteen kuningaskuntaan. Itävaltalaiset avasivat tällä paikalla Reininghaus -nimisen ravintolan. Nimi oli italialaisille vaikea. Tarjoilijoiden punaiset takit erottuivat muista ja niin paikkaa alettiin kutsua punaisten takkien kuppilaksi. Ravintolasta tuli pohjoismaalaisten, saksalaisten ja englantilaisten taiteilijoiden ja kirjailijoiden kantapaikka, koska siellä oli tarjolla kansainvälisiä lehtiä. Vuonna 1898 Elin ja moni muu seurasi Nya Presseniä, jonka artikkelit pitivät heidät tietoisina Suomen tapahtumista. Pari vuotta myöhemmin Eero Erkon ja ystäviensä nuorsuomalaisten perustama Päivälehti sai päivänvalon.   

            Le Giubbe Rosse -ravintola ei ole luopunut punaisista takeistaan. Sallan mukaan tila oli toistasataa vuotta sitten kolmiosainen, aivan kuten nyt. Alkuperäisestä sisustuksesta on jäljellä ehkä vain taaimmaisen salin lasimaalaukset. Tilaamme Negronit. Se on ginistä, vermutista ja bitteristä sekoitettu juoma, josta Giacosa-ravintola tuli tunnetuksi vuonna 1919, kun kreiviksi itseään tituleerannut Camillo Negroni keksi pyytää giniä vermutin vahvistukseksi. Tiettävästi Elin ei nauttinut väkeviä vaan alkoholia juodessaan tilasi viiniä. Negroni on ihan mukiinmenevä makuyhdistelmä, huumaavuudessaan trendikästä Spritziä vahvempi. Lasillinen irrotti juttelumme iloisesti alkuun.

Voimme kuvitella, että tuona helmikuun iltana vuonna 1898 Raffaello Gambogi, Elinin sulhanen, halusi tulevan vaimonsa pitävän hauskaa suomalaisessa seurassa. Hän palasi takaisin Livornoon valmistelemaan hääjuhlia. Elin jäi Gallénien luokse, joiden vuokraama Villa Bobolino Arnojoen etelänpuoleisella rinteellä oli sinä keväänä suomalaisten taiteilijoiden keskuspaikka. Vaikka Mary piti seurasta, hän välillä tuskastui kantaessaan ruokaa ja viiniä mäkeä ylös Porta Romanalta. Ehkä hän kävi siinä samassa herkkukaupassa, jossa me Sallan kanssa pysähdymme aperitiivoille.

Etsimme huvilan, jonka ikkunoista avautui iltapäivisin lempeän sinervä maisema yli Firenzen. Mary mainitsee muistiinpanoissaan osoitteeksi Via dei Colli, numero 3. Tonttijaot ja numerot ovat vuosien varrella muuttuneet. Villa Bobolino on nykyisin pieni taloryhmä samannimisessä puistikossa, joka on suljetun portin takana. Oppaamme Lucan mukaan Gallenit asuivat todennäköisesti puistikon keskellä, sen suurimmassa talossa. Hän on eläkkeellä oleva professori, joka puuasiantuntijana on tutkinut mm. Mona Lisan ajoitusta ja taustan kohdetta teoksen raamin perusteella. Ylva on ystävystynyt Lucaan etsiessään isoisovanhempiensa, Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin, kotia. Ahot asuivat pitkään Firenzessä 1903-1904, mutta siitä tuonnempana.

Jäätävän kylmä sää ei suomalaistaiteilijoita jarrutellut, vaikka moni valittelee kirjeissään ystävilleen palelevansa huoneissa, joissa lämmitys oli varmasti vielä surkeampi kuin nyt. Paksujen peittojen alla lämpö pysyy, vaikka ikkunoista vetää ja kiviseinät juuri ja juuri pitävät kuuran ulkopuolella.

Aamuauringon värittäessä taivaan oranssiin ennen sinistä heleyttä, joka iltapäivällä pehmenee monikerroksiseksi samettisuudeksi, tajuamme miksi juuri Firenzen talvi on kiehtonut kuvataiteilijoita. Meitä ilahduttaa myös väljyys, sillä saatamme kävellä ja katsella ympärillemme ilman että törmäämme turistimassoihin. Aamuyhdeksältä Bobolin puistossa emme näe ainuttakaan toista kulkijaa. Sypressit saattavat olla samoja, joiden havujen tuoksussa Gallénit ystävineen etsivät aikoinaan sopivaa pysähdyspaikkaa maalaustelineille tai eväskorilleen. Ehkä juuri täällä Mary harjoitteli polkupyörällä, velocipedillä, ajoa.

-Tammikuu on ehdottomasti oikea hetki tulla Firenzeen, Salla vakuuttaa.  Hän tietää, koska on asunut kaupungissa jo seitsemän vuotta.

Avioliittoon suostuessaan Elin päätti jäädä Italiaan. Ehkä häntä 36-vuotiaana jännitti vielä enemmän kuin nykyisin uuteen kulttuuriin sitoutuvia, sillä hän tiesi joutuvansa hitaan kirjeyhteyden päähän rakkaista sukulaisistaan ja tärkeistä ystävistään. Hän tiesi menettävänsä paljon, koska nautti suomalaisten seurasta, syväluotaavista keskusteluista, luonnosta ja musiikista. Kymmenisen vuotta aiemmin, kun häntä saatettiin jo nimitellä vanhapiiaksi, hän oli vannonut pysyttelevänsä itsenäisenä. Hänen intohimonsa oli luoda aina vain täydellisempiä teoksia. Miehiä hänen elämästään ei silti puuttunut. Moni ihastui kauniiseen, eläväiseen ja lahjakkaaseen nuoreen naiseen. Mutta rakastuessaan komeaan ja lahjakkaaseen taiteilijaan Elin alkoi haaveilla harmonisesta perhe-elämästä.    

Ystävät Firenzessä olivat päättäneet järjestää Elinille ikimuistoiset polttarit. Mary saattoi hyvin olla idean kehittäjä. Elin oli Akselin työtoveri ja parhaimpia ystävä. Heitä yhdisti myös satakuntalaisuus, sillä myös Axel Gallén oli Porin seudulta lähtöisin. Aspelineilla, Eliellä ja Idalla, oli huvila lähellä Galleneita. Malmbergit, Victor ja Daisy, asuivat kävelymatkan päässä Arno-joen kupeessa, osoitteessa Via dei Serragli 1´10.  Mitä ilmeisemmin vuokra-asunnot siirtyivät suomalaisilta toisille, sillä myöhemmin keväällä samassa osoitteessa asui Eero Järnefelt puolisoineen. Sen yläkerroksesta joki näkyy pitkälle.

Kun ihailemme vanhaa kivitaloa, Ylva tunnistaa kaksi kaari-ikkunaa ja matalamman katon vastapäätä. Ne ovat esiintyneet hänen isoisoäitinsä Venny Soldan-Brofeldtin piirroksissa.  

– Olen aivan varma, Ylva huudahtaa. Koska myös Eero Järnefelt asui vähän myöhemmin samassa osoitteessa, ravintolan seinät ovat saattaneet kuulla ja nähdä monta suomalaistarinaa.

Mary ja Daisy soittivat nelikätisesti pianoa, joten ehkä he soittivat häämarssia Ellenille tämän tullessa huvilaan. Akseli saattoi todeta vahattuja viiksiensä kulmia pyöristäen: Minä sanoin jo vuosia sitten, että Italia on niitä sinun maitasi. Norja tuskin olisi ollut. Elinillä oli Raffaelloon tutustuessaan miesystävänä norjalainen kuvanveistäjä Gustav Vigeland, joka mitä ilmeisimmin menetti sydämensä Elinille. Ties vaikka Gustav olisi antanut hänelle hamekankaan, sillä Gallenien luokse tullessaan Elinillä oli mukanaan muutama metri tummaa villamusliinia. Hän ei ollut ehtinyt teettää siitä pukua. Mary kokosi kankaasta Elinin ylle näyttävän luomuksen, joka harsittiin kokoon ja kiinnitettiin yläosasta alusvaatteisiin. – Kyllä tämä yhden illan galaasit kestää, Mary vakuutti.

 Malmbergien ja Aspelinien lisäksi mukana oli melkoinen joukko. Ellen Thesleff oli silloin Firenzessä äitinsä Lillin ja siskojensa Gerdan ja Thyran kanssa. Hugo Simberg asui Galleneilla, hän oli Akselin suuresti arvostama lahjakkuus. Beda Stjernschantz halusi myös Akselin oppiin, mutta joutui asumaan muualla. Magnus Enckell oli juuri saapunut kaupunkiin ja ilmeisesti myös Helena Westermarck oli silloin Firenzessä.

Seurueesta lähti varmasti ääntä. Puheita pidettiin ja lauluja laulettiin. Juhlissa 24-vuotias Hugo tanssitti juuri seuraavana päivänä 18 vuotta täyttävää Thyraa, mistä Lilli-äiti oli huolissaan. Ei kulunut montaa päivää ennen kuin Lilli vei tytön mukanaan Roomaan, pois huliviliksi arvioimansa taiteilijanuorukaisen etäisyydeltä. Hulivili tosiaan, sillä Akseli oli saanut lunastaa kaverin putkasta, kun tämä innostui villiintymään Firenzen karnevaaleilla. Hän oli heittänyt kuolemaksi naamioituneena liituvettä vaunuista. Mustaksi maalatuissa kasvoissaan hän oli näyttänyt afrikkalaiselta, joten hänen luultiin pilkkaavan karnevaalijuhlintaa.

Nauramme Ylvan kanssa telepatian voimaa. Kun Reijo alkoi ideoida matkaa Firenzeen, Ylva soitti minulle pitkästä aikaa. Olin ehtinyt ajatella häntä puolisen tuntia. Ahojen ja Wikströmien suorana jälkeläisenä ja erityisesti Ahojen elämää tutkineena hänellä on tietoa heistä. Ylva innostui heti lähtemään mukaamme. Telepatiaan ja erilaisiin mystisiin tunnelmiin tiedetään Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin ja Pekka Halosen mieltyneen. He harrastivat spiritistisiä istuntoja, mikä sinänsä saattoi olla osin hauskuttelua. Muistan opiskeluaikana ainakin kerran viiniä nauttineena liikuttaneeni ryhmässä lasia paperiin piirretyillä kirjaimilla. Viestiä tuonpuoleisesta tuli, niin ainakin tulkitsimme.

1800-luvun lopulla fyysikot kehittivät sähkömagneettisten aaltojen teorioita. Röntgenaaltojen hyödyntäminen alkoi ja radioaallot keksittiin. Näkymättömiä energioita uskottiin olevan vielä enemmän kuin mitä pystyttiin todistamaan. Ehkä juuri siksi aaltoviivoja ja mystisiä elementtejä löytyy monesta kultakauden taiteilijoittemme teoksesta.

Ahot asuivat Firenzessä vuosina 1903-1904 vielä korkeammalla Arnojoen eteläpuolella kuin Gallenit aikoinaan. Juhani Aho muutti perheineen Italiaan, koska pystyi kirjoittamaan vapaammin Suomen ulkopuolella. Ylvan isoisä Heikki oli silloin 8-vuotias. Pihapiiri päättyy molemmilla puolilla kukkulaa maalaismaisemaan, oliivipuulehtoihin, joissa Heikki ja Antti ovat juoksennelleet leikeissään. On mahtavaa, että Italiassa edelleen arvostetaan paitsi vanhaa rakennuskantaa niin myös maisemaa. Rinteitä ei täytetä kerrostaloilla, vaan ne säilytetään sukupolvelta toiselle.

Ahot pakenivat vapaaehtoisesti Suomesta. Juhani pelkäsi joutuvansa santarmien kynsiin kuten veljensä, Pekka ja Kalle Brofeldtit, jotka karkotettiin maasta. Helmikuun 1899 manifestin jälkeen kokoontumisia ja lehdistön vapautta rajoitettiin. Tuusulan taideyhteisö oli huolestunut ja oloaan helpottaakseen kehittivät humoristisia viestejä. Santarmien tulosta sovittiin varoitus: Porsaat ovat irti.  

Firenzessä Venny tutki taideaarteita kuten kaikki muutkin kuvataiteilijat. Juhani kirjoitti taideanalyyseja ja lähetti niitä Suomeen. Hän kävi läpi esimerkiksi Marian ilmestys -freskoja. Ghirlandaion, Botticellin, Leonardo Da Vincin ja Fra Angelicon teoksista hän oli sitä mieltä, että jälkimmäisessä uskonnollinen näkemys oli kaikkein syvällisin. Ihaillessamme Beato Angelicon freskoa San Marcon luostarin portaiden yläpäässä, valo osuu enkelin siipeen. Se kimmeltää kuin lapsuuteni kiiltokuva. Siiven väriraidat muistuttavat nykytekstiilitaiteilijoiden kauneimpia kankaita.

Taideteosten kopiointi oli kädentaidon kehittämistapoja. Samalla omat ideat kehittyivät. Jotkut taiteilijoista ottivat vastaan kopiointitilauksia, koska niiden avulla taideopiskelijat Suomessa pääsivät näkemään mitä maailmalla on tehty. Pekka Halonen innostui San Marcon luostarin ulkoseinän ristiinnaulitusta ja Uffizissa säilytetystä Mantegnan kuninkaitten kumarruksesta. Hugo Simberg on imenyt ideoita San Lorenzon kirkon vanhassa kappelissa Donatellon katto- ja seinämaalauksista. Niiden hahmot ja värimaailma toistuvat selvästi Simbergin tauluissa.

Ylva ja hänen siskonsa ovat tutkineet isoisoäitinsä Venny Soldan-Brofeldtin piirroksia ja maalauksia Italiasta. Muistiinpanoista kävi ilmi, että Ahot asuivat osoitteessa Piazza degli Unganelli. Numerosta ei ollut varmuutta, joten Ylva lähti ystävänsä kanssa selvitysretkelle vuonna 2015. He löysivät kukkulalta huvilan, jonka näkymät vastasivat Vennyn maalauksia. Ystävykset soittivat ulkoportin summeria. Luca ja vaimonsa Maria kutsuivat heidät sisään. Puutarhakin näytti muistuttavan Vennyn piirroksia. Mutta kaikki ei ihan täsmännyt. Luca innostui tutkimaan lähitaloja ja löysi Vennyn piirrosten pihapiirin tien toiselta puolelta, vähän alempaa. Maisemat talon tornista ovat samat kuin Vennyn maalauksissa. Kävi ilmi, että Juhani Aho oli vuokrannut keskiaikaisen, entisen maatalon perheelleen ja samasta pihapiiristä tornikamarin työhuoneekseen.

Luca asui lapsena vanhempineen samassa suuressa talossa, jossa on nykyisin neljä asuntoa. Hän muutti taloon takaisin lähes viisikymmentä vuotta sitten. Tontilla on toinen, uudempi rakennus terasseineen. Vanhojen karttojen nimikkeistöstä käy ilmi, että Ahojen asuttama maatalo ja sen viereiset rakennukset kuuluivat alun perin myös samaan kokonaisuuteen.

Jäämme istumaan Lucan teepöytään, kun hän vie Reijoa kuvaamaan maisemaa ennen auringonlaskua. Kuinka luottamuksellista kaikki onkaan, tänne arvokkaiden taideteosten keskelle meidät vieraat jätetään viihtymään. Ihmisten luontevuus ja toinen toistensa kunnioitus ovat juuri niitä arvoja, joiden vuoksi Salla ja Ylva ovat muuttaneet Italiaan.

Firenzen maisemissa 1890-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suomalaiset taiteilijat etsivät paitsi ideoita niin myös rauhaa ja keskinäistä levollisuutta. Koko ajan ei tarvinnut elää santarmien pelossa, mitä seuraavaksi tulisi. Vähän samantyyppisessä tilanteessa olemme nyt, sillä täällä uutiset Venäjän aggressiivisuudesta ovat kauempana, vaikka läheisten tilanne Suomessa huolettaa.

Me saamme uutisia ympäri maailmaa, eikä meidän tarvitse tukeutua hitaasti Alppien yli kulkeviin lehtiin tai kirjeisiin. Mutta voimme nauttia heräävästä keväästä aivan kuten suomalaiset taiteilijat silloin. Tänne Italiaan se tulee pian, kukkineen ja parsoineen. Venetsia, Rooma ja Napoli ovat vain muutaman tunnin päässä. Suomalaiset taiteilijat tekivät retkiä ja niin mekin.