Kulkuri ja Joutsen

Ensimmäisen kerran pääsimme Tampereen Alumnien mukaan keväällä 2015, L´Aquilaan (klikkaa tarinaan). Tutustuimme aivan ihaniin ihmisiin ja hurmaavaan historiaan, silloin Aino Katermaan johdolla. Hullaannuimme Italian historiasta ja erityisesti keskiajasta. Koulussa historia oli pelkkiä sotia, mutta kauheuksien lisäksi menneisyys on täynnä huvia ja hulluutta, yhtenä yksityiskohtana on jäänyt mieleen kilpa tornirakentamisesta. Vielä pystyyn jääneitä olemme usein käväisseet ihailemassa, viimeksi Pisassa ja Bolognassa.

Nyt jo toisen kerran Alumnien tieteellinen vetäjä on ollut Jaakkojuhani Peltonen, joka on kuljettanut meitä syvälle antiikkiin, Aleksanteri Suuren maailmaan. Se vei meidät Kreikkaan, Thessalonikiin ja Makedoniaan.

Vasta muutama vuosi sitten Peter Frankopanin Silkkitiet-kirja avasi minulle ymmärryksen koulun uskontotunneilla kerrottujen paikkojen merkityksestä maailmanhistoriaan. Kun viiden päivän matkalla omin silmin näkee mitä kaikkea on tapahtunut länsimaisen kulttuurimme synnyn itäreunalla, saa tuntumaa paitsi kansakuntien taidoista kaksi ja puolituhatta vuotta sitten, niin myös rikkauksien kasaantumisista ja hupenemisista. Maailman navat ovat siirtyneet ja siirtyvät edelleen, meidän aikakautemme on vain ketjunpalanen ajankulussa. Makedonian alueella on ihminen elellyt jo 200.000 – 400.000 vuotta. Käsittämätön ajanjakso kun vertaa sitä Suomen historiaan, jonka syntymistä tietysti jääkausi rajoitti. Makedonia voi ylpeillä Olympos-vuoresta, jonka rinteillä Zeus ja muut antiikin jumalat elelivät. Makedonian hallitsijat väittivät olevansa Zeuksen jälkeläisiä. Tarujen mukaan hän teki useita lapsia ihmisnaisille, joten kansan oli helppo uskoa johtajiensa jumaluuteen.

Kolmesataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua Aleksanteri Suuri laajensi Makedonian valtakuntaa kymmenessä vuodessa tuhat viisisataa kilometriä itään – länsi oli hänen näkövinkkelistään takapajula. Melkoinen matka polkuja kaupungista toiseen, ja aina välillä oli otettava yhteen taipumattomien paikallisten kanssa. Vaikeaa käsittää sitä ruoan ja juoman määrää, mitä tarvittiin kymmenille tuhansille sotilaille, jopa sadalletuhannelle miehelle. Viestit eivät liikkuneet ratsua nopeammin tukikohtiin, jos jotain erityistä tarvittiin. Kolmekymmentäkolmevuotias Aleksanteri kuoli Babyloniassa epäselvissä olosuhteissa. Hänen ruumiinsa balsamoitiin.  Sotapäällikkö Ptolemaios kaappasi sen mukaansa Egyptiin, jota hän ja hänen jälkeläisensä hallitsivat muutaman sukupolven verran Kleopatraan asti. Muut sotapäälliköt saivat jakaa muut Makedonian osat Mesopotamian, Assyrian, Armenian, Persian ja alueita ulottuen Intian rajalle.

Makedonia on nyttemmin jakautunut Pohjois-Kreikan maakunnan ja Pohjois-Makedonian valtion kesken. Historiaa tiiviisti löytyy tästä linkistä. Jugoslavian sodan päätyttyä syntyi Pohjois-Makedonian valtio. Se olisi halunnut lippuunsa Filippos II:n symbolin, 16-säteisen auringon, mutta koska Aleksanteri Suuri syntyi Pellassa ja myös hänen isänsä keskeisimmät hallintopaikat olivat nykyisen Kreikan alueella, tähti lipusta oli poistettava.

Matkamme mieleenpainuvimmat elämykset syntyivät museoissa. Filippos II:n hautakammiot muinaisessa pääkaupungissa Verginassa jättivät mystisyydessään ja pimeydessään ikijäljen.  Löysin mainion selostuksen Turun yliopiston tutkijan, Maija Lehikoisen, kynästä, tästä linkistä. Filippos II oli Aleksanteri Suuren isä, ja hänen ansiostaan Makedonia oli vahva valtio jo ennen kuin Aleksanteri peri sen. Filippoksen väitetään sanoneen: Hajoita ja hallitse. Hänen luunsa oli talletettu vähintään 24 karaatin kultalaatikkoon, jonka kannessa 16-säteinen aurinko ja päällä kultakranssi, käsittämättömän upeaa filigraanityötä. Hautalöytö tehtiin vuonna 1977. Hautakummun päällimmäiset kaksi hautaa oli löydetty ja ryöstetty aiemmin, mutta Filippoksen, hänen vaimonsa ja Aleksanterin 13-vuotiaan pojan haudat olivat syvemmällä ja säilyneet.

            Thessalonikin arkeologisessa museossa on esillä myös hautalöytöjä, samantyyppisiä kultakransseja, kultaisia kuolinnaamioita tai huulille ja silmien peitoksi asetettuja filigraanikoruja, kultaisia viiniastioita, hopeamaljoja, norsunluusta veistettyjä näköispatsaita, votiivihahmoja ja roomalaiskaudelta lattiamosaiikkeja. Tumulus-hautakumpuja näkyy tien varrella tämän tästä.

Verginan museo on vain kaksi vuotta vanha, joten se on rakennettu näyttäväksi, kuten myös verraten uudet Thessalonikin museo ja Pellan museo, joissa esineet eivät ole hyllyillä vaan kiinnitetty lasin taakse valoseinään. Kuusimetriset keihäät, joilla Filippos ja Aleksanteri etenivät, ja kilvet, jotka peittivät kaulasta polven alle, ovat kaikki näyttävästi esillä.

            Pääkaupunki oli Aleksanterin aikaan ensin Pellassa, mutta merenlahden mataloituessa se siirrettiin Verginaan. Nykyisin niistä kumpikaan ei ole enää Aigeianmeren rannalla, sillä jokien tuoma liete on vuosisatojen aikana täyttänyt soistuvan alueen, joka sittemmin on ojitettu hedelmälliseksi viljelysmaa-alueeksi. Historiallisesta Pellasta on erinomainen selvitys tässä linkissä.

Huikean käsityksen Makedonian antiikin kaupunkien suuruuksista saimme Dionissa ja Filippoissa. Ensikäsitys Dionista ei vaikuttanut, sillä rauniokaupungin kaivaukset ja esille tuonti oli selkeästi kesken. Olympos-vuoren siimeksessä olleista temppeleistä ei saanut mielekästä käsitystä. Aleksanteri Suuri oli siellä koonnut satatuhatpäisen armeijan valloitusretkelleen Vähä-Aasiaan ja aukiolle saattoi kyllä kuvitella porukan kokoontuneen.

Filippoi oli vaikuttavampi rauniokaupunki, mitä ilmeisesti se on ollut todella suuri, 20.000 asukasta, ensin kreikkalaisten ja sittemmin roomalaisten keskus. Teatterissa kreikkalaiset olivat esittäneet korkeakulttuuria. Roomalaiset saivat laajat kansanjoukot mukaan rajummalla viihteellä. Teatterin lattian alle rakennettiin villieläinten tilat ja jonkinlaiset hissisysteemit, joilla ne usutettiin esille. Kaupunki on kuuluisa Filippoin taistelusta, jossa Julius Caesarin tappaja Brutus ja Cassius ottivat yhteen Octavianuksen ja Marcus Antoniuksen sotajoukkojen kanssa. Octavianuksen tiimi voitti ja hänestä tuli keisari Augustus. Hävinneet Brutus ja Cassius tekivät kumpikin itsemurhan.

Filippoi on myös kristillisten matkojen kohde, koska juuri siellä Paavali kävi parikin kertaa, puhui kansalle ja siellä hänet jopa kansanvillitsijänä vangittiin. Amerikkalaisia raamattumatkaajia näkyi liikkuvan raunioilla. Molemmat kaupungit ovat tuhoutuneet aikoinaan maanjäristyksissä, joita antiikin aikaan oli huomattavan tiheämpään tahtiin kuin viime vuosisatoina.

Paavalin lähetyssaarnaajakohteisiin lukeutuu myös Verian kaupunki. Se oli aikoinaan tärkeä keskus, lisätietoa linkistä, mutta ehkä sateesta tai muusta johtuen meille se ei antanut yhtä lailla kuin muut matkan kohteet. Paavali kirjoitti kirjeitä myös tessalonikalaisille. Juuri siksi kirkot, joista useat olivat osmanien aikaan moskeijoita, ovat 400-luvulta ja mosaiikkien peittämiä. Me osuimme Reijon kanssa alun perin roomalaisten kylpylän paikalle rinteen ylle rakennettuun Pyhän Paavalin kirkkoon, jonka suojassa ilmeisesti entisillä virvoketerasseilla virvokkeita myydään edelleen. Aivan hotellimme kulmalla oli Pyhän Demetrioksen kirkko, jonka kryptaan nuori ja huomattavan komeaksi väitetty, kristitty sotapäällikkö on haudattu. En tiedä onko syynä se, että ensin näin Pyhän Paavalin kirkon, mutta sen kupoli, koko ja muoto miellytti minua enemmän.

Bussimatkat olivat pitkiä. Ajelimme Via Egnatiaa tai sen päälle rakennettua moottoritietä. Filippoissa näimme pätkän alkuperäistä kuusi metriä leveää kaistaa, jossa näkyi kärryjen painalluksia 2000 vuoden takaa. Järvi- ja merimaisemat vielä suhteellisen vähäisessä asutuksessa vaikuttivat viehkeiltä. Athos-vuoren ohitimme, munkkiluostarisaaren, jolle vain miehet saavat nousta. Jopa eläinten sukupuoli on rajattu maskuliineihin. Ilmeisesti munat ja maito toimitetaan saareen ulkopuolelta, sillä mitä ilmeisimmin siellä tarjottu ruoka on taivaallista, ja rauha miehensielua hoitavaa. Jopa Jorma Ollilan väitetään levänneen saarella Nokia-kokemuksensa jälkeen.

Kreikan valkoinen nykyarkkitehtuuri ei ole vaikuttavaa, se on laatikoita ilman arkkitehtuuria. Ruoka jää ehdottomasti mieleen, mezet eli alkupalat erityisesti, retsinakin oli parempaa kuin muistan, ouzosta puhumattakaan. Mastika eli pistaasipuun pihkasta valmistettu likööri oli minulle uutta, ja ihan mukavanmakuista jälkiruokaviiniä.

Thessalonikin rantakatu kuutamossa ja delfiinit aamu-uinnilla jäivät mieleen Aigeianmerestä. Aristoteleen nimen saanut rantakatu ja aukio toivat mieleen Torinon pääaukion, kulttuurinvaihdosta lienee siinäkin kyse. Aleksanteri suuri oli Aristoteleen oppilas ja pojan kerrotaan ihastuneen Homeroksen Ilias-tarinaan. Aivan Domotel Olympia -hotellimme vieressä oli Kreikan antiikin aikainen Agora ja myöhemmin Rooman antiikin Forum, keskusaukio, jonka ympäri katetut kävelykadut, niiden äärellä kaupat ja hallintokeskukset sijaitsivat. Galerius-kaari, hänen mausoleumikseen tai Zeuksen temppeliksi rakennettu Rotunda ja pätkät roomalaisten aikaista muuria muistuttavat keskellä suurkaupunkia entisestä ajasta. Thessaloniki paloi 1917, mutta nämä kivirakennukset jäivät pystyyn kukkulalla Ano Polissa sijaitsevan asutuksen lisäksi. Sieltä löysimme aidon tavernan, jossa maksoimme illallisesta kympin kukin.

Tärkeintä oli kuitenkin mitä kivoin matkaseura. Kävelymme rantaa pitkin Aleksanteri Suuren patsaalle tuli talletetuksi moniin kuviin. Se muistuttaa mahtavasta Makedonian valtakunnasta lähes kaksi ja puolituhatta vuotta sitten.