Kaksituhatta vuotta historiaa viikossa, toukokuussa 2015

Aino
Aino

Pääsimme Tampereen yliopiston alumnimatkalle Rooman lähiseuduille. Retken vetäjänä toimi yliopiston keskiajan historian dosentti, FT Aino Katermaa. Opimme länsimaisen kulttuurin synnystä, kehityksestä ja ristiretkistä niin paljon ja niin lyhyessä ajassa, että pyörryttää.

Ajelimme äitienpäivänä Reijon kanssa L’Aquilaan, siihen kaupunkiin, jota maanjäristys runteli muutama vuosi sitten. Jo lähestyessämme kaupunkia vedimme henkeä. Tie vei Adrianmeren rannikolta kilometrikaupalla metsien halki ylös Apenniineille. Vuorten huiput olivat lumen ja ukkospilvien peitossa. Laaksoon johtavan tien kyltti kertoo ikuisesta totuudesta, maanjäristykset ovat aina olleet vaivana ja siksi laakson nimi on Val Vibrata, tärisevä laakso. Onneksi viikon aikana ei tärissyt, mutta L’Aquila veti vakavaksi. Kuusi vuotta sitten kaupungissa oli lähes seitsemänkymmentätuhatta asukasta. Keskusta on edelleen tyhjä, sen 1200-luvulta peräisin olevat

L'Aquila maanjäristyksen jäljiltä
L’Aquila maanjäristyksen jäljiltä

rakennukset on tuettu palkein ja telinein. Entisöintiin ei ole rahoitusta. Yksi palatseista on saanut tukea Venäjän ja toinen Ranskan valtiolta, kolmas vaatisi 45 miljoonaa euroa, neljäs viisitoista, jokin saataisiin kuntoon kymmenellä, muutama muu parilla miljoonalla. Jossain kivijalassa on baari, toisessa ravintola, yhteen sivukadun taloon näkee sisälle, olohuoneesta on jäljellä katon kipsikoristeita. Yliopiston sortuneen asuntolan pihan yli on vedetty köysi, johon on ripustettu menehtyneitten nuorten t-paitoja. Kolmisensataa paitaa liehuu tuulessa. Pala nousee kurkkuun viimeistään siinä vaiheessa kun lukee pronssilaattaan kaiverrettuja nimiä ja syntymävuosia, aivan liian nuoria ja aivan liian varhain.

Äitienpäivänä perhekunnat kävelyttivät vanhuksia kaduilla. He katselivat yhtä hiljaisina ympäristöä kuin mekin.

Maanantaina törmäsimme L’Aquilan kaduilla ja ravintoloissa sulkahattuisiin miehiin, alpinisteihin. Heitä odotettiin kymmeniä tuhansia seuraavaksi viikonlopuksi, joku puhui kolmestasadasta tuhannesta miehestä. Onneksi emme osuneet huippuhetkeen. Toreille ja

Graffiti kertoo kaupunkilaisten tuntemuksista
Graffiti kertoo kaupunkilaisten tuntemuksista

tienristeyksiin koottiin vessarivistöjä ja kaljabaareja. Osa töyhtöhyypistä oli jo päiviä ennen päätapahtumaa laulutuulella. Piti virittää Guarde che luna ja O-sole-mio suomeksi ja sedät olivat innoissaan varsinkin kun kuulivat, ettemme ole saksalaisia. Alpinistit on puolisotilaallinen järjestö, miehet liikkuvat vuoristossa, laskeskelevat susia ja muita villieläimiä ja huolehtivat patikointipolkujen ja erämajojen kunnosta.

Ainon tarinoista ensimmäinen alkoi  L’Aquilan espanjalaisen linnoituksen muureilla. Keisari Fredrik II perusti 1200-luvulla L’Aquilan. Sijainti oli strategisesti tärkeä, korkealta ja solien risteyksestä pystyi pitämään silmällä eri puolilta uhkaavia sotajoukkoja. Kaupungin nimi viittaa Fredrikin harrastukseen, hän oli luonnontieteiden tutkija, haukat kiinnostivat niin paljon, että hän kirjoitti niistä kirjan. Se oli huipputietoa pari sataa vuotta. Fredrik oli saksalaisen valtiaan ja sisilialaisen prinsessan poika, syntyi Sisiliassa 1195 ja kruunattiin sen kuninkaasi jo parivuotiaana.

L'Aquila
L’Aquila

Fredrik sai laajan sivistyksen, hän oppi lukuisia kieliä, filosofiaa, historiaa ja luonnontieteitä ja loi tehokkaan hallinnon hajanaisten alueittensa kuninkaana ja keisarina. Linnoitusta alettiin kutsua espanjalaiseksi, koska Fredrikistä tuli myös espanjalaiskuningas, koska hänet naitettiin jo teini-iässä Espanjan kruununprinsessalle.

Kirkkovaltion ja paavien kanssa tuli erimielisyyksiä, koska Fredrik ei heti innostunut ristiretkistä. Suurmies hänestä kuitenkin tuli, ensimmäisen puolisonsa kuoltua hän laajensi kuninkuuttaan Saksasta Jerusalemiin naimalla pyhän maan kruunun tyttären.

Fredrik oli taikauskoinen kuten moni nykyitalialainen. Hänelle luku 99 oli tärkeä. Kaupungissa oli 99 korttelia ja 99 kirkkoa. Yksi nähtävyyksistä on vesiallas, jonne solisee vettä 99:ää putkea pitkin.

Myöhemmin keski-ajalla L’Aquilasta tuli yksi tärkeimmistä kirkkovaltion kaupungeista. Paavit joutuivat aikoinaan syystä tai toisesta muuttamaan Roomasta, oi tauteja, oli sotia, maanjäristyksiä ja muuta kurjuutta. Vatikaani on noussut nykyiselle paikalleen Pietarinkirkon taakse vasta 1400-luvulla, kun silloinen paavi palasi maanpaosta Avignonista.

Celestinus-paavi haudattiin Santa Maria di Collemaggioon L’Aquilassa. Sen goottilainen marmoriruutuinen fasadi ja tammiovet antavat vihiä 1200-luvun loistosta. Jossain vaiheessa paavin sarkofagi siirrettiin Duomoon. Se kärsi pahasti viimeisimmässä maanjäristyksessä. Paavin puettu hopeakuori on nyt läheisen pikkukirkon alttarilla. Yksi komeimmista L’Aquilan kirkoista, Basilica San Bernadino, on korjattu ja avattu yleisön nähtäväksi tänä keväänä.

 Alba Fucens
Alba Fucens

L’Aquilasta ajelimme Alba Fucensin raunioille, se on Ovindolin kaupungin lähellä.

Yksi tien laidoilla kukkiva puu kiinnitti huomiota runsaudellaan. Bussikuljettajamme tunnisti sen ornelloksi, suomeksi mannasaarni.

Reijo pysytteli linja-auton perälaudassa ja minä sain kuunnella Ainon tarinoita roomalaisista ja erilaisista keskenään kähinöivistä heimoista ennen roomalaisvaltion syntymistä.

Ihmiset jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten kehittivät tapoja ja uskomuksia, joita me vielä tänä päivänä jatkamme. Yksi niistä on hautakivi. Roomalaiset hakkasivat kiveen henkilön nimen, jotta ohikulkijat voisivat pysähtyä katsomaan ja muistelemaan. Heillä oli sellainen käsitys, että niin kauan kuin ihmistä muistellaan, hän elää.

Roomalaiset pyrkivät rakentamaan kaupungeista suorakaiteen muotoisia. Härkä ja lehmä –vankkureilla aurattiin rajavako ja perässä tuleva pyhimys siunasi sen. Uskotaan, että roomalaiset oppivat tämän tavan etruskeilta. Härkä määritteli ulkoseinän, johon rakennettiin muuri. Sen takana oli avointa aluetta, jonka kasvustoa kotieläimet laidunsivat. Jokainen kaupunki tarvitsi ympärilleen maaväestön, siksi antiikin kaupungit rakennettiin usein kukkulalle ja niitä ympäröivät viljavat laaksot ja tasangot. Terra nera, mustan mullan maa oli parasta mitä löytyi.

Antiikin kaupunkien keskustat olivat komeita, marmoripatsailla koristeltuja, porttien ja hallintorakennusten päätykolmiot pronssikirjaimin merkittyjä.  Veistoksista osa on korjattu museoiden suojiin.

Kaupan edustaa
Kaupan edustaa

Alba Fucensin katukäytävien reunoilla erottuu hiekkakiveen louhittu vako, johon kauppias laski rullakaihdinoven päivän päätteeksi. Niin kauppiaat tekevät tänäänkin!

Kaupungin läpi kulki kaksi päätietä, temppelit ja hallintopaikat sijaitsivat keskellä ja niiden seinustoilla käveltiin pylväskäytävissä, tuulelta, sateelta ja auringonpaisteelta suojassa. Samanlainen on Bologna edelleen ja Pariisissakin on vuosisatoja sitten katettua jalkakäytävää. Forum eli kansantori oli aukio, jossa tavattiin tuttuja ja kuunneltiin puheita. Markkinatorilla oli omat alueensa lihoille, kaloille, vihanneksille ja muille tuotteille, joita maalaiset myivät.

Viihdekeskukset rakennettiin usein kaupungin ulkopuolelle. Niin Alba Fucensissakin. Matkan päässä on ovaalinmuotoinen teatteri, jota on käytetty gladiaattorien kisoihin. Kuorotkin esiintyivät niissä, tavallisesti yksi kummassakin päässä. Ne lauloivat vuorotellen, vastasivat toisilleen runomuodossa ja tarina eteni. Puheteatteri kehittyi myöhemmin amfi-teatterissa, puolipyöreässä tilassa. Esiintyjän takana oli seinä. Jo silloin osattiin rakentaa akustisesti sellainen ulkotila, että kuiskauskin kuuluu.

Teatterissa esitettiin tragedioita. Väliajalla hauskutettiin yleisöä. Syntyi komiikka ja komedia. Suurilla areenoilla tai siellä missä repliikkejä oli vaikea kuulla, kehittyi mimiikka ja naamiot otettiin mukaan. Tanssi ja urheilu ovat olleet yleisöhuveja tuhansia vuosia. Akrobaatit esiintyivät torien kulmissa, mutta lajin taitajia ei arvostettu yhtä korkealle kuin muita taiteilijoita ennen kuin vasta 1800-luvulla. Uskonnolliset kokoontumiset ja jumalanpalvelukset alkoivat kehittyä vasta 500 jKr.

Filosofia tuli Kreikasta ja arkipäivän keksinnöt valloitetuilta kansoilta. Etruskit olivat taitavia käsistään. Ainon mukaan moni etruskikaupunki liittoutui roomalaisten kanssa kolmatta uhkaa vastaan. Kansat ja heimot sulautuivat vähitellen roomalaisiin.

Roomalaiset keksivät sementin. Vahingossa, väitetään. He rakensivat talonsa pienistä kivistä ja tiilistä. Sellainen rakenne ei kestä maanjäristyksiä kuten vanhemmat, suurista kivistä kootut muurit. Alba Fucensissa näkyi samanlaista seinää kuin inkaraunioilla, tasaisiksi hiottuja jyhkeitä pintoja. Vähintään 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua rakennettua muuria, Aino totesi.

Miilipylväs
Miilipylväs

Keskellä kaupunkia on miilipylväs, jossa näkyy etäisyys Roomasta. Jo kaksi tuhatta vuotta siten kaikki tiet johtivat Roomaan. Etäisyydet ja muut mitat standardoituivat Rooman valtakunnassa vähitellen. Vasta sitten kauppiaat ja matkalaiset pystyivät arvioimaan kuinka kauan tarvittiin aikaa ja muita resursseja paikasta toiseen siirryttäessä.

Ajanmääritys on yksi mielenkiintoisimmista. Aino kertoili kuinka keskiajan historian tapahtumasta on tarkistettava paikkakunta ennen kuin voi päätellä mitä tapahtui jossain muualla samaan aikaan. Kuukaudet ja päivät ovat pitempään pysyneet paikallaan mutta vuodenalkamiskohta vaihteli. Se saattoi alkaa pyhän hengen vuodattamispäivästä eli Marian ilmestyksestä 25.3 tai Kristuksen lihaksi tulemisen hetkestä 25.12, jopa eri kaupungeilla on saattanut olla oma kalenterinsa. Suomi mainitaan vanhoissa venäläisissä dokumenteissa kuuden tuhannen vuoden paikkeilla, Venäjällä kun käytettiin ortodoksista kalenteria. Myös keisarin hallitsemisvuosi saattaa määrittää ajankohdan, Italiassa ja Euroopassa oli kreivejä, herttuoita, ruhtinaita ja kuninkaita, joiden virkaanastumisajankohta saattoi merkitä hallintoalueella vuoden alkamishetken. Vanhoissa dokumenteissa ajankohtaa on ilmaistu jopa indiktiolla eli viidentoista vuoden pituisilla veronkatokausilla, tyyliin tapahtui viidentenä indiktion vuonna. Kronologia on oma oppialansa, dokumentin ikää määrittäessä saatetaan joutua tutkimaan asiakirjojen keskinäsiä suhteita, käsialoja, allekirjoituksia ja niiden mustetta.

Kun jokin on kiveen hakattu, se on sitten lopullisesti sovittu. Niin tapahtui Rooman valtakunnassa.

Jo etruskit juhlivat, ainakin 400 – 500 eKr. He istuivat pöydän ääressä kuten me, mies ja nainen, mies ja nainen. Puhutaan bakkanaaleista, Bacchus, viinin jumala oli kreikkalaisilla jo 700 eKr. Juomingit kiellettiin 263 eKr. Roomalaiset siirtyivät pitämään erikseen miesten juhlia. Niihin tuotiin prostituoituja. Juhlissa 300 eKr. ei enää istuttu vaan loikoiltiin divaaneilla. Naiset pitivät omia kekkereitä. Jo etruskiyhteisöissä nainen hallitsi kotia ja sen palvelijoita, jos niitä oli. Miehet liikkuivat. Forumeilla puhuttiin politiikkaa. Perheen maineen ylläpito oli tärkeää, kaikki vaikutti kaikkeen ja juoruja kehiteltiin sen ajan julkkiksista aivan kuin nyt. Luotettavuutta tarvittiin kaupankäynnissä. Myyjä myi omaansa ja ostaja arvioi häntä ja hänen sanomaansa. Sana virtuus eli hyve merkitsi 500 eKr sotilaan luotettavuutta, 400 eKr sanan merkitys laajeni kuvaamaan luotettavuutta yleensä ja siihen liitettiin oikeudenmukaisuus ja muita hyveitä.

Pikeenien sotilas
Pikeenien sotilas

Ennen Rooman valtakunnan nousua Italia oli täynnä pieniä heimoja, jotka kukin puhuivat omaa kieltään. Chietin kaupungin museossa näimme pikeenien taidetta, 700 eKr. veistetyn sotilaan. Historiassa puhutaan paljon sabiiniheimosta. Tarun mukaan roomalaisten perustaja Romulus järjesti kisat Neptunus-jumalan kunniaksi ja kutsui niihin naapuriheimoja. Hänen tavoitteensa oli kutsua miehiä ja naisia ja napata sotureilleen vaimoja. Moni roomalaissotilas oli jostain syystä sinkku. Tyttöjen ryöstö onnistui. Myöhemmin kun sabiinisoturit tulivat pelastamaan tyttäriään ja sisariaan, naiset olivat jo ehtineet rakastua roomalaissotilaisiin ja estivät isiensä ja veljiensä hyökkäyksen.

Meitä oli matkalla kolmenkymmenen henkilön seurue. Jotain ravintoloita oli varattu etukäteen, mutta koska kaikki innostuivat kuka mistäkin, aikatauluissa ei pysytty. Niinpä me tupsahdimme joukolla lounasravintolaan milloin missäkin kun oli ruoka-aika. Ravintolan omistajan tai emännän kasvoissa häivähti pakokauhun ja bisneksenteon tunneskaala. Useimmiten meidät pyydettiin sisään, omistaja soitti lisää henkilökuntaa, viiniä ja ruoka-aineita. Me söimme mitä he parhaaksi näkivät ja hyvää oli. Loistavin palvelukokemus meillä oli Alba Fucensista pois ajaessamme. Osuimme keskiaikaiseen linnaan, www.ilborgomedioevale.it jonka piha-aukiolta ihailimme vuosituhansien saatossa useissa

Aino ja Heikki Paloheimo keskiajan asuissa
Aino ja Heikki Paloheimo keskiajan asuissa

kahakoissa toiminutta laaksoa. Aino puettiin keskiaikaiseen pukuun ja hän sai poseerata koirasusi köydenpäässä. Kiitokseksi yksi seurueemme herrasmiehistä esitti Tapsa Rautavaaran tapaan Kulkurin ja joutsenen ja pari miehen sävellystä.

Ascoli Picenossa on jäljellä keskiaikainen keskusta, roomalaisten rakentama silta, tuomiokirkko, kastekappeli, piispanistuin ja hallintorakennukset toreineen. Rakennukset ovat peräisin 1200-luvulta. Se oli Ainon menneen kevään luentojen teemana. Vuosisata oli vaurasta aikaa Euroopassa. Vasta 1700- ja 1800-luvuilla päästiin samalle kansantuottotasolle. Myöhäinen keskiaika oli kansakuntien köyhyyttä, oli pikkujääkausi, mustasurma, 30-vuotinen sota ja muita sotia, valtionhallinnot joutuivat kehittämään veronkannon, syntyi feodaalijärjestelmiä ja kaikenlaista orjuuttamista.

1200-luvulla Pyhällä maalla elettiin käymistilassa ja Islamin usko laajeni. Neljäs ristiretki 1204 katkesi Konstantinopolin ryöstöretkeksi. Itä- ja länsikirkot olivat jakautuneet jo 1054. Kun Nasaret jäi turkkilaisten alueelle, enkelit kantoivat madonnan tai pyhän perheen kodin Santuario della Santa Casaan Loretossa. Nyttemmin kerrotaan, että talo tuotiin Nasaretista laivalla. Aino totesi, että historia pohjautuu joko faktoihin tai ilmoituksiin, tässä on kyseessä ilmoitus. Marian talo olisi voinut saapua Loretoon laivalla. Yksi paaveista eli Loretossa keskiajalla, joten Loreto oli merkittävä kaupunki.

Katolisille Santuario della Santa Casa on pyhiinvaelluskohde. Temppelin freskot ovat 1400-luvun lopulta, viimeisimmät eli amerikkalaisten katolisten toteuttamat teokset ovat vain parikymmentä vuotta vanhoja.

Anconan satama
Anconan satama

Olemme olleet Reijon kanssa Anconassa 26 vuotta sitten ja tällä matkalla osuimme samaan rantatöyrän hotelliin, jonka ikkunoista näkee sataman koko laajuudessaan.

Kreikkalaiset ovat perustaneet Anconan 500 eKr. Se on siitä lähtien ollut tärkeä satama. Kun kristinusko alkoi levitä, Anconalla, Adrianmeren rannalla, oli tärkeä rooli viiden suuren kaupungin välisen liikenteen solmuna, Rooma, Jerusalem, Konstantinopol, Antiokia (nykyisin Turkissa, muinoin Syyriassa) ja Aleksandria (Egyptissä).

Pyhän Ciriacuksen kirkko on saanut nimensä keskiajalla eläneestä kirkonmiehestä, joka 1400-luvulla aloitti arkeologian kehityksen. Kukkulan huipulla on ollut temppeli jo 300 eKr. Alun perin kreikkalaisten rakentamien perustuksien päälle roomalaiset nostattivat omat pylväikkönsä 1000-luvulla. Jumalat ovat vaihtuneet kreikkalaisista roomalaisiin ja kristillisiksi, mutta tämä kirkko on jäänyt ilman italialaisbarokin kruusauksia.

Festa dei Ceri Gubbiossa
Festa dei Ceri Gubbiossa

Gubbion kaupungissa osuimme keskiaikaiseen juhlaan. Ahtailla kujilla oli tuhansia entisaikojen asuihin pukeutuneita ihmisiä. Me emme Ainoa lukuun ottamatta päässeet ihmisjoukon läpi keskiaikaisten palatsien oville. Harva meistä huomasi edes ikivanhaa kahden oven –kulttuuria. Toista käyttävät elävät ja toisesta viedään kuollut ulos.

Gubbion kaupungin historia on peräisin antiikin ajoista. Umbrit olivat oma kansansa, jonka tiedetään olleen olemassa jo 900 eKr. ja puhuneen omaa kieltään. He elivät etruskien kyljessä. Roomalaiset valtasivat vähin erin etruskit ja muut 300 eKr. Myöhemmin keskiajalla Umbrian kaupungit Perugia, Spoleto ja Assisi olivat kaikki erillisten ylhäisten sukujen hallitsemia kaupunkivaltioita.

Bussissa Ainon tarina paavi Innocentiuksesta ja hänen saksalaisroomalaiseen hallintotyhjiöön rakentamastaan kirkkovaltiosta kehittyi romaanin tasolle. Kun Innocentius kuoli 1197, hän oli jo ehtinyt suunnitella neljättä ristiretkeä. Englannin kuningas Richard Leijonamieli ei juuri saarivaltiossaan näkynyt, hän kun himoitsi herruutta ristiretkien kautta. Ranskan kuningas Filip levitteli maitaan ja Leijonamieli joutui puolustamaan omiaan ja pois ryöstämästä pyhää maata. Neljättä ristiretkeä suunniteltiin porukalla suurturnajaisissa. Sovittiin, että edetään Venetsiasta Konstantinopolin kautta Jerusalemiin. Venetsian herttua lupautui hoitamaan joukkojen kuljetukset ja muonitukset ja ranskalaisille, englantilaisille ja saksalaisille jäi sotaväen kokoaminen. Juhannuksena 1202 joukkojen piti olla paikalla, mutta niitä tuli vain kolmannes sovitusta. Kuninkaat ja herttuat raivosivat kuka maksoi ja mitä. Kähmintää ja pimitystä seurasi eteneminen Konstantinopoliin, josta ryöstettiin kaikenlaista arvokasta temppeleitä koristamaan. Spoleton tuomiokirkon mosaiikkiteos fasadissa on yksi tämän ristiretken sotasaaliista.

Assissin luostari
Assissin luostari

Assisissa ihmettelimme Unescon maailmanperintöluettelon luostaria, kolmea päällekkäistä kirkkoa ja portaikkoja, joiden freskot ovat niin monimuotoisia sarjakuvia, että niistä lyhyellä vierailulla jää aika vähän mieleen. Oleellista on, että Fransiscus Assisilainen perusti fransiskaaniliikkeen, jota paavi lähti tukemaan. Yhdessä freskoista on kuvattu Innocentius-paavin mielipide siitä, että juuri Fransiscus pystyy pelastamaan kirkon. Fransiskaanimunkit kiersivät köyhinä ja vaatimattomasti paikasta toiseen ja levittivät kristinuskoa myös Etelä-Amerikkaan, josta vatikaani ja espanjalaiset keräsivät myöhemmin 1500-luvulla kultaa ja jalokiviä. Vaatimaton ja köyhiä puolustava Franciscus eli kolmekymppiseksi mutta hänelle rakennettu mausoleumi on kaikkea muuta kuin vaatimaton. Franciscuksen sisko Chiara eli vanhaksi ja hänelle on rakennettu oma kirkko kaupungin pääkadun toiseen päähän. Näistä nimistä poikii San Francisko ja Santa Clara Kaliforniassa, merkittäviä aikansa hahmoja, jotka vaikuttivat eurooppalaiskulttuurin levitykseen uudelle mantereelle.

Talon piha Ascoli Picenossa
Talon piha Ascoli Picenossa

Huikein Ainon tarinoista oli kuvaus Eleanora Akvitanilaisen elämästä. Se liittyy Ainon tänä keväänä pitämään luentosarjaan 1200-luvusta, joka on ainutlaatuinen Euroopan historiassa. Ihmiset voivat hyvin ja rikkaat vielä paremmin. Eleanora syntyi Akvitaniassa, joka oli Ranskan rikkain herttuakunta. Hän oli jo lapsena valtaisan omaisuuden perijätär ja siksi oivallinen naimakaupan kohde. Eleanorasta tuli ensin Ranskan kuningatar. Hän oli mukana kolmannella ristiretkellä mutta jäi turvaan Antiokiaan. Pahat kielet puhuivat, että jotain sattui turvaa puolustavan ritarin ja Eleanoran välillä, koska Ludvig-kuningas otti Eleanorasta eron. Eronnut nainen järjesti itsensä Englannin kruununprinssin puolisoksi ja sittemmin Englannin kuningattareksi. He saivat yhdessä useita lapsia, joista merkittävin on Richard Leijonamieli. Kun sekä Henrik-kuningas että Richard kuolivat ja kahdeksankymppinen leskirouva asui linnassa Toursin lähellä, Euroopassa kiehui. Eleanora päätti järjestellä asioita ja haki talvipakkasella Espanjasta kuninkaanlinnasta tyttären ja naitti tämän pojalleen Juhanalle, sopivasti paavin bullan ulkopuolella, hoiteli Englannin finansseja ja piti poikaansa turvassa maattomana Englannin kuninkaana.

Italian pikku paikkakunnat ovat täynnä historiaa, vaikka mistä tahansa koukkaisi. Aino on vetänyt matkoja moneen kohteeseen Italiassa, Seuraavaa kohdetta hän suunnittelee johonkin solmukohtaan. Hän etsii pistettä, jossa voi katsoa maailman historiaa kuin langankerää. Kun pistää puikon kerään, sillä saa kiinni yhden ajanhetken, jossa tapahtumat kulminoituvat.

 

Alumni retkiseurue
Alumni retkiseurue

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s