Kulkuri ja Joutsen

 

Syksy 2016 Floridassa oli historiallinen tai sen piti olla, sillä moni luuli Yhdysvaltain saavan ensimmäisen naispresidenttinsä mutta toisin kävi. Trumpin naisjutut ja mahtipuheet vetosivat keskilännen valkoisiin, Floridaa oletettiin yhdeksi vaa’ankielivaltioksi, mutta Trumpin voitto oli selvääkin selvempi. Moni paikallisista ystävistämme totesi, etteivät he seuranneet presidentinvaalikampanjaa, loan heittely ei kiinnostanut, pikemminkin nolotti. Useat olivat tehneet

päätöksensä jo kuukausia sitten, joten Trumpin heitot ja Clintonin sähköpostien penkominen ei heitä häirinnyt kuten meitä kahta. Vajaa puolet kansasta jätti äänestämättä. Me emme ole maan asukkaita, joten seurasimme sivusta. Emme juuri edes puhuneet presidentinvaaleista amerikkalaisten ystäviemme kanssa, koska politiikka ei sovi illanistujaisiin. CNN:n uutisjumputusta kuuntelimme ehkä liiaksi asti, mutta kanavaa vaihtamalla pääsimme Patrick Laineen maalintekokaruselliin. Vapauttavaa viihdettä toi myös Saara Aallon laulumenestys X-Factor –kilpailussa, jota olemme seuranneet netin yli Isosta Britanniasta.

Puheet ovat puheita, yksi ystävistämme totesi vaalien jälkeen. Siltä se näyttää: Trump ei ensimmäiseksi heitä Clintonia vankilaan, Obaman järjestämää terveydenhuoltoa ei välittömästi pureta ja Yhdysvallat saattavat pysyä mukana Pariisin ilmastonmuutossopimuksessa. Muuri jää ehkä rakentamatta Meksikon rajalle, vaikka maahanmuutto tuo paitsi työtä pelkäämättömiä ihmisiä niin myös ongelmia. Tulevan presidentin vaimo Melania syntyi Sloveniassa 1970 ja tuli Yhdysvaltoihin valokuvamalliksi ja taisi tehdä palkkatöitä ennen kuin paperit oli leimattu. Viranomaiset arvioivat maassa olevan yksitoista miljoonaa ilman lupaa ja heistä suurin osa sellaisissa töissä, joihin on vaikea löytää tekijöitä. Me emme kysy onko sillä pojalla paperit kunnossa, joka kiipeää palmuun ja katkoo kuolleet oksat, liukuu sitten vaijeria alas kuin akrobaatti ja on mielissään kun me taputamme. Ostamme palvelun firmalta, saamme maksusta kuitin ja olemme tyytyväisiä.

Kaikki tietävät, että Yhdysvaltojen tiede, taide ja kulttuuri rakentuu maahanmuuttajien taidoista ja luovuudesta. Jo espanjalaiset 1500-luvulla ihastuivat Sarasotan ja Bradentonin rantojen valkoiseen hiekkaan, mutta vasta 1920-luvulla kun Ringling oli kasvattanut sirkuksensa maailman suurimmaksi, The Greatest Show on Earth, Sarasota alkoi imeä sirkustaiteen osaajia Euroopasta.

Yksi heistä on Evi Kelly-Lentz, nyt jo kahdeksankymppinen, virkeä ja ketterä eläkeläinen Sarasotassa. Hän syntyi Saksassa suuren sisarusparven viidenneksi ja innostui kärrynpyöristä ja perhosvolteista aivan kuten moni muu pikkutyttö, paitsi että kasvatti taitoaan ja ihastutti ympäristöään siihen malliin, että oli jo 15-vuotiaana Berliinin sirkuksessa. Neljän tytön akrobatiaryhmän tie vei Berliinistä Hampuriin, Pariisiin, Tukholmaan ja vuonna 1953 Kööpenhaminaan. Katsomossa istui John Ringling ja tytöt pääsivät Yhdysvaltoihin, Queen Mary –

laivalla Southamptonista yli Atlantin. Evi oli silloin 19-vuotias. Esitykset sujuivat mutta

Evin elämän kannalta merkittävintä oli, että hän löysi sirkuksesta Emmet Kellyn, silloisen klovnikuuluisuuden, meni naimisiin 1955 ja vuonna 1957 pariskunnalla oli jo kaksi tytärtä. Evi jäi kotiin, sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1961, ja pelastui ehkä vahingoilta, joita usealle akrobaatille sirkuksessa tapahtuu, mutta Weary Willy –klovnista tuli maailmanlaajuinen TV-kuuluisuus. Joku ehkä muistaa hänen numeronsa, joka alkaa valokeilalla, johon klovni yrittää hypätä ja se karkaa. Esityksen lopuksi klovni nostaa verhoa ja valokeila katoaa pimeyteen. Emmet Kelly kuoli sydänkohtaukseen 1979, mutta Evi löysi kolme vuotta myöhemmin sirkushistorioitsijan Jack Lentzin, jonka kanssa yhteistä elämää kertyi 21 vuotta. Juttuhan on niin, että harvalla kotirouvalla on muuta mahdollisuutta kuin etsiä uusi mies, koska rahaa elämän pyörittämiseen tarvitaan.

Ehkä saamme kohta kuulla Melania Trumpin tarinan, kuinka hän löysi tiensä valokuvamalliksi ja pääsi Milanoon ja sieltä New Yorkiin vuonna 1996 ja missä vaiheessa hän löysi multimiljonääri Trumpin ja milloin se Amerikan kansalaisuus irtosi. Meidän naapurimme ja ystävämme Floridassa ovat lähes kaikki kolmannen tai neljännen polven amerikkalaisia, jotka tietävät kyllä mistä Euroopan maasta isovanhemmat olivat ja mitä kieltä he puhuivat. Koska perheillä oli tärkeää tulla amerikkalaisiksi, lapsille ei äitien ja isien kieliä puhuttu, mutta Melania väittää puhuvansa sloveenia pojalleen.

Sarasota on edelleen sirkuskaupunki. On sirkuskoulu, jokatalvinen sirkusteltta ja esityksiä läheltä ja kaukaa, perinteistä ja musiikkiteatterilähtöistä. Ringlingin jokasyksyisestä sirkustaidetapahtumasta on tullut meille perinne. Tänä vuonna yksi esityksistä oli suomalaisen Circo Aereon toteuttama, Thomas Moncktonin esittämä Pianisti, jossa frakkipukuinen kaveri kömpii estradille ja kaikki menee suunnitellusti pieleen. Lopuksi pelle-akrobaatti näyttää, että osaa myös soittaa.

Soitosta ja laulusta olemme aina etsineet virtaa. Nykyisin kuuntelemme osaajia enemmän kuin omaa ääntämme, vaikka karaoke-ilta ystäviemme Peggyn ja Wessin luona paikallisessa Napolissa on aina paikallaan. Sarasotan sinfoniaorkesterista on tullut meille vakio-ohjelmaa. Anu Tali on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja siksi kai soitattaa myös suomalaista musiikkia. Solistivierailijoita on ollut Suomesta ja Virosta ja muualta Euroopasta.

Sinfoniakonserteissa tutuksi tulleessa VanWezel –salissa kuuntelimme muutama viikko sitten ZZ Top–nimistä rock-bändiä. Bändin valkopartaiset miehet ovat soittaneet samalla tyylillä ja mustassa asussa vuodesta 1969, jossain vaiheessa mm. Rolling Stones -konserttien lämmitysorkesterina. Suhteellisen nuoria siis. Minä kun en enää yli 75-vuotiaitten konsertteihin mene, koska muutama vuosi sitten 80-

vuotiaan BB Kingin esitys jätti korjaamattoman arven. Willie Nelson taisi olla myös kahdeksankymppinen, mutta vaikka mies oli hutera, hän pystyi tuolilta soittamaan ja laulamaan taustaorkesterin tukemana. ZZ Top -kaverit ovat vielä alle 70-vuotiaita ja he eivät taustaorkesteria tarvitse. Kaikkein huikeinta oli kuitenkin yleisö, ikäisiämme eli pyöreästi 60-vuotiaita rokkareita, mitä ilmeisimmin tämän bändin vanavedessä kulkevia, osalla tekoparta,

esiintyjien käyttämä musta puku ja hattu ja valkoiseen teddykarvaan kätketty kitara olalla. Vieressäni salissa istui ikäiseni nainen, jonka hihattoman kesämekon alta näkyvä iho oli täpötäyteen tatuoitu varpaista korvantauksiin asti. Yleisö oli selvästi entisiä hippejä ja meno oli päällä, harva malttoi istua tuolissa, vaikka konserttisalin tuolirivit eivät jätä tilaa tanssille.

Sarasotan oopperalla on talven mittainen kausi ja lippuja saa muutamalla kympillä. Parkkipaikka löytyy ilmaiseksi nurkan takaa, eikä ajomatkaa kotoa ole

varttituntia pitempää. Pukeutua pitää, vaikka harvalla on yllään mitään erityistä, tosin ranta- tai shortsiasuja ei näy. Tämän talven ensimmäinen produktio oli Don Pasquale, musiikkikomediaa. Italialaisohjaaja-avustaja esitti taas kerran flyygelillä alustuksen lämpiön takana, näin tarina kulkee, tämä on sen ja sen päähenkilön melodia, näillä sävelillä kuvataan sitä ja tätä tunnetta ja luonteenpiirrettä. Tällainen tavanomainen oopperakävijä saa oppitunnin jälkeen teoksesta irti niin paljon enemmän kuin vain libretosta tarinaa lukemalla.

Pubista toiseen –meiningillä Sarasotassa järjestetään jazz-bussiajelu pari kertaa

vuodessa. Bussit eivät kulje kaupungissa tavallisesti, ne ovat kai jäänne jostain menneisyydestä, kun kaikilla ei vielä ollut autoja. Trolley on kaikista kovin herttainen menopeli. Niitä risteilee kaupungilla kymmenkunta ja pysäkkejä on muutama, aina tullaan sopivasti kolmen tai neljän ravintolan ryppääseen. Niissä jokaisessa emme ehtineet käydä ja silti ilta oli tähänastisista pisin, viimeisimmässä baarissa kello läheni yhtätoista. Baarimikko jaksoi välittää mietteensä huumorilla, kun Diane pyysi viinilaskun kaverinsa kanssa puolitettavaksi, could you please split the check in half. Mikko repi laskun kahtia, nauroi päälle ja Diane maksoi koko summan, koska hänen saamaansa puolikkaaseen jäi hinta.