Kulkuri ja Joutsen

Syksy kului mukavasti Floridan lämmössä. Olemme matkalla joulua viettämään Helsinkiin, tällä kertaa kierrämme pallon Tyynenmeren yli Aasiaan. Meillä matkalaukun päälle ei pölyä kerry.

 

Vancouver – ilmasto, jossa kaikenlainen elämä viihtyy

Emme ole koskaan ennen käväisseet Vancouverissa. Pohjoisesta kaupungista on kyse, sen huomasimme heti, järjestys ja rakenteet, sää ja tunnelma. Tosin meitä Vancouverin kaupunki ei pidätellyt, koska Vancouverin saarella meitä odotti Mari-ystävämme Suomesta. Hän viettää siellä talvet, kirjoittaa ja hoitaa Milnerin puutarhaa. Innolla odotamme hänen romaaniaan Sointulasta. Mari on kerännyt tarinaa suomalaisen siirtokunnan ja sen jälkeläisten vaiheista 1800-luvun lopulta  ja yhdistää sen tulevassa kirjassa nykyhetkeen.

Vancouverin kaupungissa kävelimme tihkusateessa pari tuntia rantatiellä ja bongasimme kaasukaupunginosan kellon. Sen viisarit siirtyvät kaasupaineessa ja täystunnein se tupruttaa ilmoille sävelmää.

Skotlantilaissyntyinen Robert Dunsmuir oli 1800-luvun lopulla Vancouverin saaren suurin teollisuuspohatta ja Nanaimon hiilikaivosten omistaja. Ne vetivät myös suomalaisia palkkatöihin. Mutta olot olivat kurjat ja hiilen vähentyessä ja kaivoskilpailun kiristyessä kaivostyöläisten elämä aina vaan synkkeni. Dunsmuir ehti rikastua ja rakennutti Victoriaan kukkulalle kivilinnan kolmen hehtaarin tontille.

Craigdarroch Castlen mahonkiset ja punapuusta veistetyt portaikot, katto- ja seinäpaneloinnit ja parkettilattiat ovat Victorian ajan puusepäntyön huippunäytteitä. Tornista voi kuvitella millaiselta maisema näytti ennen kuin kukkulan hehtaarit myytiin. Craigdarrochin puutarhasta ei jäänyt jäljelle mitään.

Mari vei meidät Butchartin puutarhaan, joka syntyi toisen kaivospohatan Robert Pim Butchartin kalkkikivikaivoksen louhokseen. Kun kalkkikivi loppui, alueen omistajapariskunnalta vaadittiin kaivoksen maisemointia ja Robertin vaimo Jennie ideoi louhikkojen päälle ja kummuille puutarhan. Ensimmäiset osat kahdenkymmenen kahden hehtaarin puutarhasta avattiin yleisölle 1915. Kuten Mari totesi, Butchartit eivät voineet olla pahoja ihmisiä. Tällainen puutarha todistaa ihmisyyden hyviä puolia. Ei ole mikään ihme, että jokainen BBC:n tai muun merkittävän televisioryhmän puutarhaohjelmat sisältävät aina viittauksia Butchartiin. Kasvit syksyn lopulla ovat levossa ja sumu nousee niiden takaa entisen kaivoksen satamasta. Aivan kuin kävelisimme sadun maisemassa. Syvimmän kuilun puutarhassa (The Sunken Garden)

pensaitten tiheät lehvästöt peittävät kivet ja kuopat, voimme kuvitella miltä kaikki näyttää kukassa. Japanilaisen puutarhan sammaleisten kivien viherrys häikäisee niin, että pitää ottaa aurinkolasit esille vaikka taivas on pilvessä. Ruusutarhan köynnöskatos on peitetty havuin, ei siksi että sää olisi liian kylmää vaan siksi että maisema näyttää kauniimmalta. Puutarhassa on nimittäin 500 työntekijää eikä missään mätäne lehtiä eikä yksikään verso tunkeudu pensaiden jämäkästä pinnasta ulos. Ilmaston muutos näkyy positiivisena, sillä kolibreista osa pysyttelee puutarhassa talven. Niille riittää verenpisaroiden ja liljojen mettä kunnes kevään kameliat, magnoliat, atsaleat ja rhodot puhkeavat kukkaan. Butchartit kävivät Italiassa tutustumassa puutarhoihin ja sieltä he toivat mukanaan paitsi siemeniä ja taimia niin myös arkkitehteja ja ideoita yksityiskohtiin. Italialaisen puutarhan kaarikäytävän alla Commedia dell’arte –tyyppiset marionettinuket kuvaavat yhtätoista pillipiiparia ja mikäs sen paremmin joulunalusaikaan sopiikaan.

Mari olisi halunnut näyttää meille Brittiläisen Kolumbian kuuluisimman kansallispuiston, mutta sade sakeni ja meikäläisen Floridasta mukaan tulleet vaatteet eivät riittäneet. Kuten Mari totesi, ei millään pahalla, mutta rantakengät eivät sovi vaelluksiin maailman komeimpien punapyökkien metsiin. Sitä vastoin hengitimme romantiikkaa prinssi Nicholas Abkhazin ja Shanghaissa syntyneen vaimonsa Peggyn kalliopuutarhassa.

En tiennyt Abkhazian olemassa olosta. Suurin osa maailmasta pitää Mustanmeren rantavaltiota Georgian osana, vaikka Venäjä on tunnustanut valtion itsenäisyyden vuonna 1992. Ennen maailmansotia Abkhaziaa hallitsi prinssi ja kruununprinssi Nicholas pakeni tsaarinvallan romahdettua Eurooppaan. Peggy oli varakkaiden brittivanhempien tytär, vanhemmat menehtyivät varhain ja Peggy joutui sukulaisten ottotyttäreksi. Jollakin matkoistaan adoptioäitinsä kanssa Peggy kohtasi Nicholasin Pariisissa ennen sotia ja he rakastuivat. Sittemmin Peggy joutui Shanghaissa japanilaisten internoimaksi. Aika kului mutta rakkaus jäi, toisen maailmansodan jälkeen Nicholas ja Peggy tapasivat sattumalta 30 vuotta myöhemmin uudelleen, menivät naimisiin ja ostivat kalliotontin Victoriasta. Talo ei pröystäile ja puutarhasta näkee kuinka pariskunta rakasti rauhaa ja toisiaan. Nicholas kuoli 1987 ja Peggy 1994, ja testamentissa he jättivät puutarhan Brittiläisen Kolumbian haltuun ehdolla, että sitä hoidetaan. Talon entisessä puutarhaan avautuvassa olohuoneessa on nyt teehuone, jossa järjestetään onnellisten perhejuhlia.

High Tea on brittikulttuurin jäänne, samoin jotkut sanonnat. En ole ennen kuullut kohteliaisuutta My Lady. Ikivanhoissa kirjoissa ja elokuvissa niin on sanottu, mutta sitä termiä tarjoilija aamiaispaikassa käytti Madamin sijaan.

Kannabis-suklaata ja muita nameja oli näyttävästi esillä pääkadulla tyylikkäässä liikkeessä. Myyjä kertoili, että tarvitsee lääkärintodistuksen jostain sairaudesta, lista alkoi astmasta ja kutinoista reumaan ja erilaisiin verenkierto-ongelmiin. Vaikutti siltä, että kannabis hoitaa minkä tahansa taudin. Marin mukaan kasvia viljellään Vancouverin saarella runsaasti, koska sää utuisen tasaisena on myös sille erityisen sopiva.

Valaat jäivät näkemättä. Niitä liukuu saaren kylkeä pitkin Alaskaan ja takaisin. Kalastajia ja merellä liikkujia varoitetaan aina silloin tällöin turistibussien kokoisista meren valtiaista. Samaa reittiä me lensimme pohjoiseen ja sieltä rannikkoa myötäillen alas Tokioon.

Tokio – paljon vanhaa ja paljon uutta

Kolmas kerta Tokiossa kirkasti muistoja. Ei ole toista yhtä urbaania kaupunkia ja yhtä vilkkaita katuja. Shibuya on näistä huikein, Lontoon Piccadilly potenssiin kymmenen. Puita tai kasveja ei näy, on vain kauppoja, ravintoloita, autoja ja ihmisiä, videovälkettä ja mainoksia. Jalkakäytävät ovat leveitä ja aukiot avaria, mutta silti on edettävä muiden tahtiin. Japanilaisten katumuoti on mustaa, harmaata, jonkin verran vaaleanruskeaa ja valkoista, muodin huippuna pilottitakit ja maastonvihreä. Joku haluaa erottautua massasta pukeutumalla Lolitaksi, niitäkin on monta tyyliversiota, mutta yhteistä on muista poikkeavuus ja hepenet. Nuoret tytöt korostavat persoonaansa meikeistä ja hiuksista lähtien, vanhemmat rouvat saattavat lisätä valkoiset pitsisukat nahkanilkkureihin 110 denierin sukkahousujen päälle ja samaa pitsiä vilkkumaan sukkahousujen värisen berberin helman alta.

Shibuyassa söimme pystybaarissa sushia kuudessa eri suupalapaketissa, lisukkeena palanen tofua ja ne tavalliset eli wasabi, inkvääri ja soija. Hiukkasen meillä oli kuvio hakusessa, emme keksineet heti mitä tilata, mutta sitten löytyi kuvallinen menu. Taululle kirjoitetut erikoistarjoukset oli suunnattu paikallisille. Nainen vieressämme neuvoi, että voi sen kala- ja riisikäärön sorminkin napata suuhun, jos se ei kerran tikuissa pysy.

Edelliskerralla näimme koko joukon puistoja, palatseja, tornissakin kävimme ja kylpyläkin eli onsen tuli kokeiltua, valitsimme Ueno-puiston. Se on yksi laajoista viheralueista ja varmasti jonakin muuna vuodenaikana kaunis, marraskuun lopulla puut olivat joko lehdettömiä tai pudottamassa viimeisiään. Kansallismuseossa opimme Japanin historiasta 5000 vuotta, tosin viimeisistä kahdesta tuhannesta vuodesta eniten. Samurai-asut pysähdyttävät aina, se määrä käsityötä kun on pantu yhteen pukuun, henkilöä sotisopan sisällä on jumaloitu. Arvonaisten kimonot 1700-luvulta ovat myös huikeita, ommeltu samurain puolisoille tai viihdyttäjille, jotka kai saivat joko kumarrella teetarjottimen takana, laulaa ja tanssia, keskustella viisaita tai puolisoina istua pöydässä mukana. Keskiajalla Kiinan Ming-dynastia vaikutti Japanissa vähintään posliinintuotantoon ja Koreastakin japanilaiset nappasivat vaikutteita, mutta ominta japanilaisille on kalligrafia. Pyhiä viisauksia on kirjoitettu silkistä ja paperista rakennettuihin seinävaatteisiin ja puukehyksisiin sermeihin vuosisatoja.

Taidemuseoon emme menneet, koska Vincent Van Gogh on nähty Amsterdamissa muutaman kerran. Googlaamalla opin taas jotain uutta: impressionistit erityisesti Hollannissa ja Ranskassa saivat paljon vaikutteita Japanilaisesta taiteesta 1800-luvun puolivälissä ja sen jälkeen, kun Japanin kauppa Eurooppaan kasvoi puunleikkaustaiteen, posliininmaalauksen ja kalligrafian muodossa. Van Goghilla on useita töitä, joissa hän on lähes kopioinut japanilaistaiteilijoiden kynänjälkeä ja vaikuttanut omalta osaltaan japanilaisen ja myös korealaisen taiteen kehitykseen.

Seitsemän vuotta sitten kävimme Fuji-vuorella. Tällä kertaa se siinsi hetken hotellin 22. kerroksen ikkunasta.

 

 

Seoul – vähän vanhaa ja paljon uutta

Etelä-Korea on hypännyt parina vuosikymmenenä talouskehityksessä tiikerinloikan. Se on nyt Aasian neljänneksi suurin talous Kiinan, Japanin ja Intian jälkeen, vaikka Etelä-Korean asukasluku on vain viisikymmentä miljoonaa.

Toisesta maailmansodasta alkaen maan etelä- ja pohjoisosat jakautuivat Neuvostoliiton ja länsimaisten liittoutuneiden alueiksi. 1950-luvulla syttyi Korean sota ja se jatkui 60-luvulle. Kun Koreat jaettiin etelän läntiseksi demokratiaksi ja pohjoisen kansandemokratiaksi, molemmat syntyneistä puoliskoista olivat maailman köyhimpiä kansoja. Etelä-Korean talous lähti nousuun 70-luvulla. Vuonna 1997 Aasian pankkikriisi notkautti kehitystä, mutta nyt kymmenen miljoonan asukkaan Soul on täynnä toinen toistaan komeampia messukeskuksille (Coex), viihdekeskuksille (Lotte) ja suuryhtiöille rakennettuja nykyarkkitehtuurin lasipalatseja. Rakennusmassa ei ole yhtä tiheää kuin Japanissa ehkä juuri siksi, että kaupunkisuunnittelu aloitettiin seitsemänkymmentäluvulla. Syntyi maisema-arkkitehtuuria, puistoteitä ja pilvenpiirtäjäryppäitä, siltoja, ohiajoteitä ja puistoalueita.

Jo bussimatkalla lentokentältä keskustaan Trumpin kaksi tornia erottuvat massasta, mutta uusimmat rakennelmat ovat niitä huikeampia.

Lotten toimistotorni erottuu kaukaa hotellin ja kauppakeskuksen merkkipaaluna. Yrityksenä Lotte on kymmenen suurimman joukossa Samsungin, LG Electronicsin, Huyndayn ja Kian jälkeen.

Edellisellä reissullani kymmenen vuotta sitten olin Soulissa työmatkalla. Tapasimme teleyhtiöitten kolmekymppisiä täydellistä Amerikan englantia puhuvia johtajia. Japanissa vastaanottajamme olivat silloin kuusikymppisiä. Soulin katukuvassa näkyy edelleen enimmäkseen nuoria. Lolitoja ei näy kuten Japanissa. Elintaso on korkea, sen huomaa kaikkialla. Metrojunat ja käytävät ja puistot ovat siistejä, karkkipapereita ja muita roskia ei tiputeta maahan. Kerjääjiä ei näy.

Kaikki maksaa. Lotten tavaratalossa vaatteiden ja kenkien hinnat eivät houkuttele eurooppalaista ostoksille. Annokset kahviloissa ja ravintoloissa eivät ole edullisia. Mitä ilmeisimmin työllisyysaste on korkea ja palkat kovat.

Islamiin uskovia ei näy, kristittyjä väitetään olevan neljännes, buddhalaisia neljännes ja puolet eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Kouluissa opetetaan konfutselaisuudesta kehittynyttä elämänfilosofiaa, toisen ihmisen huomiointia ja kunnioitusta, lähimpien hyväksymistä, onnellisuuteen ja hyvyyteen pyrkimistä, toisen omaisuuteen kajoamattomuutta, kaiken elämän kunnioittamista ja rauhaan pyrkimistä.

Korean kulttuuri on viisi tuhatta vuotta vanha. Alkujaan pronssi- ja rauta-ajalla maa oli laaja, se käsitti Etelä- ja Pohjois-Koreoiden lisäksi Mantšurian, joka kuuluu nyt Kiinalle ja Venäjälle. Kun japanilaiset nauttivat saarillaan leppeämmästä ilmastosta ja ruokaisista kalavesistä, korealaiset ovat ilmeisesti aina syöneet japanilaisia enemmän lihaa, yrttejä, metsien marjoja ja juureksia.

Keskiajalla rakennetut palatsit ja ylimystön talot, joita on jonkin verran jäljellä Soulissa, ovat rakenteiltaan erilaisia kuin kiinalaisten tai japanilaisten. Kattorakenteet nousevat kulmissaan kuin linnun siivet. Taloihin rakennettiin ainakin jo 1400-luvulla alkeellinen keskuslämmitys. Niitä lämmitettiin altapäin kivijalkaan muuratuista polttouuneista. Tosin paljon rakennustaiteessa on myös samaa kuin Kiinan ja Japanin palatseissa. Porttirakenne on sama, vain ylimystö sai kulkea kolmen viereisen portin keskimmäisestä oviaukosta. Kuninkaallisten palatsien huoneistojen asettelu alueen sisälle on samantyyppinen kuin Kiinassa ja Japanissa, värit Koreassa ovat pehmeämmät, puuleikkaukset monimuotoisempia ja maalausten motiivit kirjavammat.

Kun on nähnyt pari palatsialuetta, ne alkavat toistaa toisiaan. Changdeokgung-palatsi on rakennettu 1400-luvun alussa historian laajimman kuningaskunnan Joseon Dynastian kakkoslinnaksi. Kun pääpalatsi Gyeongbokgung tuhoutui japanilaisten hyökätessä muutamaan otteeseen Koreaan 1500-luvun lopulla, Changdeokgung-palatsista tuli 270:n vuoden ajaksi pääpalatsi. Gyeongbokgung on rakennettu uudelleen 1800-luvulla ja siinä vaiheessa oppia otettiin Kiinasta. Japani valloitti Korean vuonna 1910 ja piti Koreaa hallussaan toiseen maailmansotaan asti. Pohjois-Korean alueen rikkaudet olivat kai suuremmat kuin Etelä-Korealle jääneet, mutta viime vuosikymmeninä elektroniikkateollisuuden kehittyessä tilanne on kääntynyt ympäri.

Soulin vanhimmat asuintalot löytyvät Bukchonin mäkisiltä kujilta Joseon-dynastian palatsien läheltä. Kortteleissa asutaan edelleen. 1400-1800 –luvuilla niiden asumukset kuuluivat ministereille ja muille kuningaskuntaa lähellä oleville intressiryhmille. Paras elämys vanhoilla kujilla oli kuppi teetä Changdeokgung-palatsin lähellä olevassa teehuoneessa, Gahoe Hankyunghun. Läheltä Gyeongbokgungia löysimme Manjung-nimisen ravintolan, jonka lihalounas, Bulgogi, pöytään upotetussa hiiligrillissä täytti kaikki elämystoiveet. Emme olisi itse selvinneet mitä mistäkin kupposesta ja missä vaiheessa maistellaan ja kuinka lihoja kuparikannen päällä käännetään ja koska pinaatit ja nuudelit lisätään, mutta korealaistarjoilija piti meistä hyvää huolta. Viinipulloa hän ei ollut montaa kertaa avannut ja Reijon apua tarvittiin.

Olympialaiset pidettiin Soulissa vuonna 1988. Olympiapuisto on elämyspuisto. Sen rakennukset ja tilat on onnistuttu pitämään kunnossa. Kumpareitten yli kiertää kävelyreitti. Siitä avautuvaa kaupungin silhuettia ikuistetaan jatkuvasti sekä mainosfilmeihin että elokuviin, eikä Reijolla sormet paleltuneet lähes nolla-asteisesta ilmasta huolimatta.

Dongdaemun Design Plaza, DDP on Zaha Hadidin suunnittelema teknologiakeskus. Sattumalta tutustuin arkkitehdin tuotantoon Venetsiassa viime kesänä, mutta surullisin uutinen oli, että kuusikymppinen Zaha kuoli sydänkohtaukseen viime maaliskuussa. Tämän rakennuksen omintakeinen muotokieli ja sisäpihan led-valoruusumeri saa jokaisen liikkujan hymyilemään. Kännykkäkamerat räpsyvät ja moni on liikkeellä ammattilaitteilla. Voisi kuvitella, että teknologiaopiskelijat siinä ympäristössä saavat luovuuden irti jos missään. Teknologialaboratorion käytävällä tunnistimme Toikan linnut vitriinissä. Myös muumit ovat lyöneet läpi, moni opiskelija liikkuu muumipaidassa. Samcheong-dong –kadulla satuimme muumikauppaan, eurooppalaisvaikutteisen puurakennuksen toinen kerros oli täynnä pelkkää muumitavaraa.

Ikävin yllätys Soulissa oli talven hyytävyys. Floridasta tuodut paidat piti kaikki vetää päällekkäin ja silti paleli. Kävelyretkien jälkeen veri alkoi kiertää vasta saunassa.

Jo aikoinaan työmatkalla käväisimme tyttöporukalla korealaisessa kylvyssä. Se on intiimimpi ja rauhallisempi kuin japanilainen kylpylä, onsen, vaikka yhtäläisyyksiä löytyy. Japanissa kylpylässä saa erilaisia kasvohierontoja, lihashierontoja ja jalkahoitoja, Koreassa omaehtoinen kylpy on kaiken ydin. Porealtaita on valita 19C:stä aina 42 C:een. On turkkilainen sauna ja meille tutumpi ”kuiva sauna”. Kun lorautin kiukaalle kylmän altaan vettä, sain siitä suomalaisemman. Kotisaunasta poiketen korealaisessa löylytilassa on takaseinällä laajakaista-televisio. Siitä saattoi seurailla naispresidentin selittelyitä ystäväänsä liittyvistä korruptiosyytteistä ja kyseisen ystävän vaikutuksesta hallintoon.

Naisjohtajuus Koreassa on vanha perinne, sillä ensimmäinen naishallitsija oli vallassa jo 600-luvulla. Hänen valtakautensa aikana korealaisille tyypillinen elämänfilosofia kehittyi ja sitä Pohjois-Korean Kansantasavallan johtajat pitävät taantumuksena. Nykypresidentti on saanut neuvotelluksi muutaman rajanylityspaikan, joiden kautta perheet ovat päässeet yhteyteen sukulaistensa kanssa. Pohjois-Koreassa sapeleita kalistellaan ja ei ole ihme, jos jotain ikävää tässä osassa maailmaa kohtapuoleen sattuu.