Kulkuri ja Joutsen

Hongkong tulee eittämättä vastaan, kun kiertää maailmaa. Kaupunki on varsinainen kusiaispesä. Ihmisiä on kertynyt Kauko-Aasian kaupan ja rahoituksen solmukohtaan niin tiheästi, että mukavimpien kerrostaloasuntojen kuukausivuokrat huitelevat kymmenissä tuhansissa euroissa. Ystävämme Jarin mukaan yksi suomalaisinvestoija maksaa asunnostaan 60.000 euroa vuokraa kuukaudessa. Bisneksessä menestyvillä on perheauton lisäksi urheiluauto ja huvivene. Ja tietysti muutama apulainen, helpers, nuori naisia Filippiineiltä, Indonesiasta tai Vietnamista. Naiset viettävät sunnuntaita eli ainoaa vapaapäiväänsä sovituiksi syntyneissä paikoissa, puistoissa ja siltojen kupeissa.

Yhteiskunnan sosiaalipalvelut ovat olemattomat. Paikallinen ystävämme Hansen huolehtii perheensä lisäksi äidistään. Veli on mukana jakamassa vastuuta käytännön arjessa. Hansen toivoo kerryttävänsä sellaisen omaisuuden, ettei nyt pari vuotta vanhojen kaksosten tarvitsisi kantaa enää hänestä vastuuta.

Hongkongissa pelätään epidemioita ehkä vielä enemmän kuin Tokiossa. Heti kentällä terveysviranomaiset odottavat hanakkana laserlämpömittariensa kanssa. Kaiuttimista saamme kuulla, että mikäli on matkustanut viidakoissa ja epäilee saaneensa pöpön, pitää ilmoittautua. Nuhanenällä ei liikuta julkisesti missään, suun edessä on silloin pidettävä hengityssuojainta.

Käväisimme viimeksi Päivin ja Jarin luona Hongkongissa viisi tai kuusi vuotta sitten. Silloin tutustuimme tärkeimpiin nähtävyyksiin, käväisimme kaapelihissillä huipulla eli The Peak tuli valloitetuksi, Stanleyn pitsiommelkaupat tuli koetuksi ja muutama trendikäs baari ja ravintola tuli testatuksi. Hongkongin kaupungin puisto kaapelihissin ja Olympiapuiston tuntumassa teki viime kerralla vaikutuksen. Niinpä suuntasimme sinne taas. Paikka on palanen tropiikkia, paitsi urbaania melua ei saa häivytetyksi muutoin kuin korvalappustereoilla. Nyt vasta tajuan, miksi ne on keksitty ja varmasti juuri Aasiassa. Euroopan luontoretkillä onneksi kuulee vielä metsän ääniä.

Robert Fung –nimisen taiteilijan kukka-asetelmat pysähdyttivät meidät puiston lammelle tunniksi. Puistovahtia huvitti, kun asettauduin nukkumaan selälleni penkille aivan kuin paikalliset kiinalaiset. Reijolle aamuherätykset ovat helpompia, hän jaksaa kiertää aamuauringon nousut ja ilta-auringon varjot kameran kanssa ja ottaa satoja kuvia eri kulmista, vaikkei hyväksy niistä kuin muutaman.

Macao on meille uusi elämys. Sinne pääsee Wan Chain laiturista runsaassa tunnissa. Lautta heiluu kunnolla, onneksi enemmän laiturissa kuin

merellä. Näimme monta asumatonta ja karua saarta ja muutamia hiekkapoukamia, joihin on noussut ökytaloja. Lahti on täynnä hinaajia, lauttoja ja laivoja, ehkä se kaikki on merkkinä kohta maailman suurimmasta talousmahdista, Kiinasta. Macaosta odotin jotain samaa mitä Las Vegas on, mutta aasialainen uhkapelikeidas on lempeämpi. Pelikasinot ovat taksimatkan etäisyydessä toisistaan eivätkä ne tai iltaviihde näy katukuvassa yhtä räikeästi kuin Vegasissa.

Päätimme etsiä portugalilaisten neljäsataa vuotta vanhoja jälkiä ja niitä Macaosta kyllä löytyy. Sataman turistiopas neuvoi meille kävelyreitin A-Ma –temppelistä Senado-aukiolle. Tämä Buddhan temppeli oli olemassa kun portugalilaiset rantautuivat 1500-luvulla. Se rakentuu useasta portaikoilla toisistaan erotetusta alttarista kallion kyljessä. Tarina kertoo, että myös portugalilaiset uskoivat paikan pyhyyteen ja pyhimysten voimaan ja rukoilivat omia jumaliaan kallion koloissa ja pyysivät läheisilleen ja ystävilleen turvallista merimatkaa. A-Ma Gau –nimestä muokkautui portugalilaisten suussa Macao ja sillä nimellä alettiin kutsua myös kehittyvää asutusta.

Portugalilaiset ja myös espanjalaiset oppivat päällystämään terrakotta-tiiliä emalilla. Näitä maureilta omaksuttuja laattoja näkyy seinissä, jopa temppelin porttia koristamassa. Barra-kuja ohittaa italialaisten 1800-luvun lopulla suunnitteleman palatsin, mandariinitalon, jossa 1800-luvun lopulla asusti kiinalaisfilosofi Zheng Guanying, Dom Perdon teatteri, joka oli 1860 ensimmäinen länsimaalaisella tyylillä rakennettu teatteri Aasiassa, pari protestanttista kirkkoa, kirjaston ja joitakin muita meille eurooppalaisille tutunnäköisiä rakennuksia. Senado-aukio on ollut Macaon ydin keskiajalta, mutta vasta 1993 sen pinta on päällystetty mustin ja valkoisin laatoin, joilla syntyy torin pintaan huikea aaltokuvio.

Hongkong on täynnä ostoskeskuksia ja italialaiset luksusbrändit loistavat. Minulla kun matkalla laukku kevenee, niin uutta alkaa tehdä mieli. Päivin mukaan hongkongilaiset naiset ostavat joka vuosi uuden asukokonaisuuden laukusta lähtien, edellinen kun on heti seuraavana vuonna vanha. Last season, myyjä sanoi minullekin, kun etsin Leviksen kaupasta 314-farkkuja. Ei Honkkareista kannata vaatteita ostaa, vaatteet ovat kalliimpia kuin Euroopassa ja aasialainen mitoitus on meikäläiselle väärä. Päivi-ystävämme kertoo ostavansa kaikki vaatteet Suomesta, kotimaassamme laatu-hinta –taso on kohdallaan eikä suomalainen design ole yhtä nopeasti off-season kuin maailman huippumerkkejä kantavat kuteet.