Kulkuri ja Joutsen

Yli kaksi tuhatta vuotta sitten Hannibal koukkasi Karthagosta Gibraltarin salmen yli Espanjaan ja rymisteli Alppien yli elefantteineen japalkkasotureineen Pohjois-Italiaan. Kohokuvakartasta näkee kuinka Alpit suojaavat saapasta ulospäin kaartuvalla vuorivallilla. Sen ylitsepääsemättömyyteen uskottiin Rooman valtakunnassa. Voi vain kuvitella millainen yllätys elefanttijoukkojen ilmestyminen kelttien asuttamissa Alppikylissä aikoinaan oli. Me 33 Tampereen alumnia ajelimme nykyaikaisella linja-autolla ja yllätimme monta ravintoloitsijaa harvaan asutuilla paikkakunnilla lähellä Ranskan rajaa. Emme lannistuneet Thuilen kohdalla olleesta kyltistä, jossa ilmoitettiin, että Dora-Baltean jokivartta ylös vievä tie on suljettu eikä Ranskan puolelle ole pääsyä. Me emme edes halunneet Ranskaan vaan pelkästään kurkistaa huipulta entisille Gallian maille ja katsastaa kelttien rakentama kivipaasiryhmä, Cromlech, joka on samantyyppinen megaliittinen jäänne kuin Britannian Stonehenge. Tie oli poikki ennen kuin pääsimme näkemään tasannetta. Oli käännyttävä ympäri. Bussi jurrasi ja natisi. Rotkon puolella istuen pelkäsin aikani tulleen, mutta bussi pysyi tiellä. Kaikki olivat yhtä mieltä, että oli etsittävä baari. Sitä ei ollut helppo löytää, koska hiihtokeskushotellit ja –ravintolat olivat sulkeneet luukkunsa. Toukokuussa ei Alpeilla vielä liiku vaeltajia. Se ainokainen baari, joka sattui olemaan auki, teki puolessa tunnissa kuukauden tilin.

Tämän vuoden matkalla Piemontessa me tutustuimme virtoihin, sekä vesiin että ihmisten rakentamiin pytinkeihin, joihin tutustumalla yritimme ymmärtää, miten kansanjoukot, kulttuurit ja opit löysivät tiensä Alppien yli. Hannibal todisti, että vuorten yli tullaan jos halutaan, mutta Rooman kaupungin portit pitivät. Tapahtuma traumatisoi roomalaisvaltakunnan. Historiankirjoihin syntyi kuvauksia satojen norsujen töminästä. Koska roomalaiset todistelivat kirjoituksillaan omaa voimakkuuttaan, elefanttien lukumäärä oli todennäköisimmin huomattavasti pienempi, ehkä Rooman muureille asti pääsi vain muutama. Kun tieteellinen oppaamme Aino Katermaa johdatteli meidät pikku Bernhardin solan eteläpuolella olevaan Chisonen laaksoon, ainakin minä saatoin kuvitella norsujen astelleen joko sitä tai Riparia-joen uomaa Susan laaksoon. Ne vaikuttivat bussin ikkunasta helppokulkuisemmilta kulkureiteiltä kuin Monte Biancoa lähellä oleva matalammalla sijaitseva sola. Keskiaikaiset valtiomiehet päätyivät ilmeisesti samaan, koska jyhkeimmät linnakkeet löytyvät juuri Susan ja Chisonen solien yhtymäkohdasta.

Fenestrellen linnoitusta alettiin rakentaa 1600-luvun puolella poliittisesti värittyneiden uskonsotien loppuvaiheissa. Se muodostuu kolmesta linnasta ja seitsemästä pienemmästä suojavarustuksesta, jotka on yhdistetty toisiinsa katetulla portaikolla. Ylimpien linnojen välillä on neljä tuhatta porrasta ja alimpien kaksi ja puoli tuhatta. Rakennelma kasvaa vuoren rinteestä kilometrien jonona kuin lohikäärmeen selkäpanssari. Sitä on käytetty puolustukseen ja vankilatiloina 1700-luvulta Mussolinin kauden loppuun asti. Toinen rakenteellisesti jämäkämpi linnoitus, Exilles, on Susan laaksossa ja sitä on alettu rakentaa jo 1100-luvulla Savoy-suvun voimin. Me lähestyimme sitä kävellen kolmelta suunnalta. Löysimme länsipuolelta 1600-luvulla rakennetun kilometrin pituisen rampin, mutta jyhkeä ovi ei auennut. Etelässä huomasimme kyltin rimanere invernale, eli suljettu talvella. Meille toukokuun loppu näyttäytyi jo kesänä, sillä laventeli, unikko, päivänkakkara ja niittyleinikki kukkivat, linnut lauloivat ja Alpit hehkuivat jylhinä. Laaksoissakin liikuimme jopa kahdessa tuhannessa metrissä ja Alpit ympärillämme hipoivat yli neljässä tuhannessa.

Exilles-linnoitus on vaihtanut tykkien suuntaa useaan otteeseen. Vaikka Savoijin valtiaat puhuivat ranskaa ja tavat olivat pitkälti ranskalaiset, he eivät olleet Ranskan Burgundi-suvun tai Dauphinén suvun kanssa väleissä. Savoy eli loistokauttaan vuosina 1300-1400, mutta vuonna 1490 Savoijin Piemonten alue joutui Ranskan hallintaan ja puolustussuunta linnoituksessa vaihdettiin kunnes vuonna 1550 Savoy otti alueen taas haltuun ja puolustussuunta muutettiin länteen. Niihin aikoihin uskontoon liittyvät riidat kuumensivat tuntoja. Laaksossa asui pohjoisempaa tulleita protestantteja ja reformoituja kalvinisteja ja katoliset pitivät heitä vääräuskoisina. 1600-luvulla Exilles-linnoituksesta tuli vankila. Sen tunnetuin vanki on Rautanaamio, josta Dumas ja Voltaire kirjoittivat. Hänen uskotaan olleen Ranskan kruununperillinen, mahdollisesti kuninkaan kaksoisveli. Savoy taisteli 1500-luvun lopulla Itävallan Habsburgien puolella ja otti linnan taas omakseen. Savoijin kuningaskunta eli loistonsa päiviä 1700-1800 luvuilla, kun Savoijin kuninkaasta tuli myös Sardinian kuningas. Linnoitus kunnostettiin ja puolustusta Ranskan suuntaan vahvistettiin. Vasta 1900-luvulla linnoitus riisuttiin aseista.

Piemonten laaksot ovat nimensä mukaisesti vuorten jaloissa. Alpit eivät tasoittuneet jääkaudella ja Po-joen vielä keskiajalla soisen laakson ja vuorten välimaastoon jäi hedelmällinen maakaistale, jota kutsuttiin Canaveseksi. Nimi näkyy vielä paikannimissä siellä täällä, esimerkiksi Rivarolo di Canavese. Puolustuslinnojen lisäksi alueella näkyy runsaasti asuinlinnoja. Fenis-linna Aostan lähellä on yksi niistä, Savoijin varakreivin Challantin rakentama 1200-luvulla ja siinä on asuttu 1400-luvulle. Fenis on restauroitu ja sitä on käytetty monessa keskiaikaista ylimystöä kuvaamassa elokuvassa. Uunin piipussa on aikoinaan savustettu kymmeniä kinkkuja ja sen ja keittiön piippujen väliin jäi aatelisille mukavaa lämmintä oleskelutilaa.

Sacra di San Michele Aviglianassa jäi mieleen. Se on arkkienkeli Mikaelin frankkilais-ranskalaisen kultin vaellusreitille rakennettuja luostarilinnoja, yksi niistä on Britanniassa Cornwallissa, toinen Ranskassa omalla saarellaan Bretagnen rannikolla, tästä seuraava Apuliassa ja sitä seuraava Istanbulin lähistöllä eli Konstantinopolissa. Umberto Econ kirjasta Ruusun nimi on kuvattu San Michelen maisemissa. Sen terassilta näkyi Torinoon asti. Luostarilinnoituksen omistaa Rosmini-järjestö, joka jatkaa Stresassa syntyneen filosofin Antonio Rosminin aatteita.

Olemme Reijon kanssa ostaneet kodin Stresasta kaksikymmentä vuotta sitten. Lähiseudun paikkakunnilla on käyty ja hiukkasen olemme lukeneet myös Savoijin suvusta, mutta silti suurin osa retkellä oppimastamme lähistömmemenneisyydestä on uutta. On helppo uskoa, että ihmiset ovat asuttaneet näitä lempeitä järvenrantoja vuosituhansia. Lago Maggiore on vesimäärältään huikea, koska sen syvimmät kohdat on 350 metriä ja järvellä on pituutta yli 50 kilometriä. Siitä on noussut kalaa ja sen rannoilla on riittänyt puustoa ja viljavuutta. Aronan kaupunki on mitä viehkein ostoskaupunki, meiltä Stresasta parikymmentä kilometriä etelään Milanon suuntaan. Sieltä päästä järveä lähtee Ticino-joki kohti Po-jokea ja Adrianmerta. Arona on roomalaisten rakentama kauppapaikka, josta päästään paitsi järveä pitkin Sveitsiin niin myös Simplon-solaan ja Alppien toiselle puolelle. Rooman hallinnon päätyttyä Aronassa kuten muissa merkittävissä kaupungeissa mahtisuvut nousivat valtiaiksi. Vitalianit ja Viscontit hallitsivat Aronaa ja kunnes Borromeon suku valtasi sen 1400-luvulla. Borromeot ovat suuromistajia alueella edelleen. Isola Bella rakennettiin heidän kesähuvilakseen 1600-luvulla ja se ja terassiltamme näkyvä Madre-saari ja takanamme nouseva Mottarone-vuori on edelleen suvun omistuksessa. Vuosi sitten kesällä tiirailimme hääjuhlavieraita, kun suvun päämiehen nuorin tytär meni saarella naimisiin Monacon ruhtinaan sisaren, Carolinen pojan kanssa. Muutama vuosi aiemmin Borromeon vanhempi tytär meni Isola Bellalla naimisiin Fiatin omistajan pojan, Agnellin kanssa.

Borromeo on roomalainen suku, nimi tulee sanoista Buon Romei eli hyvät roomalaiset. He tulivat Maggiorelle Pisan seudulta 1300-luvulla, jossa juuri silloin oli meneillään poliittinen kiista Firenzen ja Pisan välillä suhteessa kirkkovaltioon. Perheen pojista tuli pankkien omistajia sekä Milanoon että Venetsiaan ja Firenzeen. Musta surma ei osunut heihin ja tautiin kuolleitten mahtimiesten omaisuus piti järjestellä uudelleen. Mitä ilmeisimmin Borromeot olivat näppäriä siinäkin. Naimakaupoissa suvun ässät pääsivät aina vain parempiin asemiin, yksi tyttäristä päätyi prinsessaksi Savoy-sukuun ja veljistä ja serkuista tuli kreivejä, kuvernöörejä, piispoja ja abotteja.

Borromeo suvun herra nimeltä Carlo yleni 1500-luvulla kardinaaliksi ja kuolemansa jälkeen hänet julistettiin pyhäksi. Carlo sai Aronaan 35 metriä korkean metallipatsaan, jonka silmiin voi jopa kiivetä katselemaan kaupunkia. Pönäkän muistomerkin suunnittelija kehitti myöhemmin vapauden patsaan New Yorkiin. Tämän kaiken tiesimme, mutta me emme tienneet, että Carlo oli merkittävässä asemassa katolisen kirkon reformaatiossa. Siinä oli taustalla toisaalta uskonto ja toisaalta politiikka, ovatko paavi ja keisari

samanarvoisia vai onko keisari paavin yläpuolella. Sveitsin kautta Pohjois-Italiaan kulkeutui kalvinisteja ja heidän ajatuksensa olivat ristiriidassa Ranskasta tulleiden hugenottien käsitysten kanssa. Sekasortoisessa aatteiden tilassa Carlo Milanon arkkipiispana tuki fransiskaanijärjestöä, joiden ideana oli elävöittää ristintietä kansalle. Perustettiin 12 pyhää vuorta ja niiden kappeleihin patsaitten ja maalausten avulla elämyksellisiä kuvia, joiden avulla elävöitettiin jumalan sanaa fransiskaanien näkökulmasta. Olemme useasti ajelleet Varallon ohi pysähtymättä pyhälle vuorelle ja sille vievälle kaapelihissille. Laella 45 kappelissa on jokaisessa yksi raamatun tapahtuma ihmisten kokoisten patsaitten muodostamina kuvaelmina, kaikkiaan 800 patsasta. Varallon pyhä vuori on restauroitu 2003 ja yksi maailmanperintöluettelon kohteista.

Rooman valtakauden aikaisia rakennelmia löytyy useasta kaupungista Pohjois-Italiasta. Susassa keisari Augustuksen riemukaari on pysynyt pystyssä kukkulalla kaksi vuosituhatta. Sen pinnasta ovat kullalta kiiltävät kirjaimet ja kuvat kadonneet, vain reiät ovat jääneet. Torinostakin löysimme roomalaisten rakentaman kaupungin portin.

Stresa on 1000-luvulla perustettu lomakeskus. Kaupunki eli loistohetkiään hparisen sataa vuotta sitten, kun jokaisen aatelisen tai omanarvontuntoisen piti käväistä Stresassa, Savoijin kuningaskunnan itäisellä laidalla. Palveluammatit vetivät henkilökuntaa kaikkialta, jopa Afrikasta ja sen voi edelleen havaita vaikka joidenkin stresalaisten hiuksista.

Italian niemimaa oli ennen yhdistymistä täynnä pieniä ja suuria kaupunkeja ja Savoijin tai Sardinian kuningaskunta yhdistymisvaiheessa vuonna 1800-luvulla merkittävin. Kuninkaitten alla oli herttuat ja kreivit, oli maaherroja, piispoja, luostareita ja rinnakkaisjärjestelmänä vielä 700-luvulla frankkien kuningaskunnan organisoimat markit, joita hallitsivat markiisit omine armeijoineen. Savoy-kuningaskunnan pääkaupunki oli Torino ja siihen kuului nykyisen Piemonten lisäksi Nizza ja Ligurian rantaa lähes Genovaan asti. Kun Piemontessa syntynyt marsalkka Garibaldi valloitti Sisilian kuningaskunnat ja eteläisen Italian keskuksia, Cavour-kreivi Piemontessa pääsi Savoijin pääministeriksi ja ehdotti kuninkaalle koko maan valtiutta. Vittorio Emmanuel II:sta tuli Italian kuningas. Hän komistutti Torinon keskustaa muutamalla näyttävällä fasaadilla, mutta pääkaupunki muutettiin pari vuotta myöhemmin Firenzeen ja sieltä saman tien Roomaan, kun kirkkovaltio luopui kaupungista Vatikaania lukuun ottamatta. Kruunu pysyi Savoijin suvulla kunnes Italiasta muodostettiin tasavalta vuonna 1946.

Savoijin kuningas Vittorio Emmanuel mitä ilmeisimmin ihastui kertomuksiin Hannibalista, koska Stupignin metsästyspalatsin puutarhaan, Torinon lähistölle hankittiin hänelle lemmikkinorsu 1820-luvulla. Norsun iho kuivui talviaikaan niin pahasti, että siihen piti hieroa kilomäärin voita. Kun norsu kuoli, se balsamoitiin palatsin puiston komistukseksi. Portin pielessä se on yllättänyt kävijöitä kohta kaksi sataa vuotta.