Kulkuri ja Joutsen

            Lentokoneella Helsingistä Reykjavikiin ja sieltä risteilyaluksella Islannin ympäri, pysähdys parissa pikkukaupungissa, yli hyisen meren Grönlantiin, siellä pysähdys parissa satamassa ja takaisin Reykjavikiin. Kymmenpäiväinen retki. Elämyksiä ja tietämystä tuli enemmän kuin ennakkoon saatoin kuvitella.

            Vähiten kerrottavaa on laivastamme, Norwegian Star, joka oli täynnä. Laivaan mahtuu 2500 matkustajaa. Suurin osa matkalaisista oli amerikkalaisia, mutta oli paljon myös espanjaa puhuvia, saksalaisiakin. Olemme kerran aiemmin ajelleet samalla laivalla Floridan Tampasta Länsi-Karibialle. Muuta ei laivasta jäänyt silloinkaan mieleen kuin karaoke ja ruoan määrä. Tällä kertaa vahvistin myös pari kertaa äänihuuliani amerikkalaisten kanssamatkustajien seurassa. Omaa Helsinki-Alumni -porukkaamme, meitä oli yhteensä 47, karaokessa ei näkynyt.

Sää on mitä on – lämpimiä ja tuulenpitäviä vaatteita tarvitaan

Islannissa vuodenajat ovat syksy, talvi ja toivo. Aurinko paistaa noin sata päivää vuodessa. Grönlannissa tuskin enempää. Säässä ei saarten rannikkoseutujen välillä liene juuri eroa. Muutoin kaksi pohjoisen elinympäristöä eroavat toisistaan suuresti. Ensinnäkin Grönlanti ei ole vihreä, joten mistä ihmeestä saari on nimensä saanut. Sitä vastoin Islannin puuton maisema bussin ikkunasta lentokentältä Reykjavikiin näyttää vihreältä sammaleelta eikä jäätä erota edes kaukana horisontissa.

Elokuun lopulla pohjoisessa pitäisi olla vielä kesä. Lähtiessämme Suomen helteestä, laskeuduimme Reykjavikissa syksyiseen myrskyyn. 

Taksimies kertoi ajelleensa vajaat kymmenisen päivää pilvettömän taivaan alla tänä kesänä. Islantilainen oppaamme naurahti kysymykseemme aurinkoisista päivistä. Hellettä hän oli saanut kokea peräti viisi päivää, käydessään Suomessa heinäkuussa. Islannissa vuoden keskilämpötilat liikkuvat viiden ja viidentoista välillä. Sen me tiesimme, mutta emme arvanneet sateen ja tuulen puhaltavan vaakasuoraan.

Ja kuinka ollakaan, saimme yhden aurinkoisen päivän Grönlannissa. Nanortalikin kaupungissa asukkaat olivat pyöräyttäneet muutaman pyykkikoneellisen, sillä tummat vaatekerrat kuivuivat useammilla narukerroilla lähes joka talon päädyssä ja terassilla. Sää oli lämpöinen myös kolmentuhannen asukkaan satamakaupungissa, jonka nimi Qaqortoq lausutaan q-kirjaimet rohisten aivan kuin puhuja yrittäisi yskäistä kalanruotoa kurkustaan. Iltapäivällä naisia istui kotinsa rappusilla ja jokunen lapsi leikki muovileluillaan tienpenkalla, mutta vastaantulevilla miehillä katse pysyi tiukasti menosuunnassa. Lapset hymyilivät tiellä liikkuville, mutta naiset estivät käsielein turisteja valokuvaamasta heitä. Kyseisellä pikku paikkakunnalla käväisee satatuhatta matkalaista vuodessa, kesäkuukausien ajan tuhansia risteilyaluksilta rantautuvia päivässä.

Ahtojäät tukkivat vuononsuun tänä kesänsä heinäkuun loppuun asti, joten tänä vuonna kausi Grönlannissa jää lyhyeksi. Tavalliset asukkaat hyötyvät ilmeisen vähän turisteista, sillä juuri mitään ei turisteille yritetty edes myydä, joku baari ja kauppa oli auki, ja museoissa tanskalaiset opiskelijat ovella.

Grönlannin elinkeinoelämä on muuttunut, sillä hylkeenpyynti suo elantoa vain murto-osalle väestöstä. Talojen parvekkeiden reunoilla enää harvoin kuivatetaan turskaa tai hylkeennahkoja. Tukea tulee Tanskasta, josta rahoitetaan lähes kuudenkymmenentuhannen asukkaan perustarpeet. Kukaan ei omista maata, osa asuu sodan jälkeen rakennetuissa, nyt jo röttelöityneissä taloissa, suurin osa kuusikymmentäluvulla kyhätyissä elementtitaloissa, parempiosaiset asustavat pienkerrostaloissa.

Oppaanamme oli Grönlannissa hammaslääkärinä toiminut Kaj Rönnberg. Hän on käynyt saarella sittemmin monia kertoja ja tiesi grönlantilaisten elämästä lähes kaiken mahdollisen. TV-dokumenteista olemme kuulleet päihdeongelmasta. Se on erityisen paha pääkaupunki Nuukissa. Siellä emme käväisseet. Kajn mukaan onneksi, sillä juuri Nuukissa työttömyys ja lohduttomuus ovat saaneet monet täyttämään päivänsä viinalla ja muilla päihteillä. Tanskan kieltä ei haluta oppia, vaikka se avaisi ovia ammattiopintoihin ja yliopistoihin Kööpenhaminassa, itsemurhatilastot ovat murheellista katsottavaa, väkivalta kodeissa ja kaduilla valitettavan tavallista, lasten hyväksikäyttö ja insesti aivan liian yleistä.  

Kaj opetti meille Grönlannin arkisanastoa. Qujanaq jäi kiitoksena mieleen. Moni muu Kajn lausahdus vain kosketti hetkellisesti muistinystyröitä, mutta anorakkia olemme kaikki käyttäneet nuoresta lähtien. Vaatekappale on levinnyt Grönlannista yhtä laajalti maailmalle kuin suomen sauna.

Koska oppaamme oli tutustunut Grönlantiin hammaslääketieteen näkövinkkelistä, emme voineet olla huomaamatta keski-iän saavuttaneiden harvahampaisuutta. Ilmeisesti hammashoitoa ei Kajn työperiodin jälkeen ole yhtä pontevasti jatkettu. Hän muisti edelleen tervehdyksien lisäksi kehotukset suun avaamiseen, sulkemiseen ja purentaan, joille hän ei voinut muuta kuin nauraa.  

Islantiin voisi mennä toisenkin kerran ja vaikka kolmannen

            Kreikkalaisten väitetään tietäneen Islannin olemassaolosta jo 300 eKr. Ultima thule on keskiaikainen käsite, joka on ilmeisesti tarkoittanut Islantia, äärimmäisen pohjoisessa sijaitsevaa paikkaa. Saari on syntynyt vulkaanisen toiminnan tuloksena, ja se vain jatkuu. Huhtikuussa 2010 Euroopan lentoliikenne jumittui Eyjafjalla-jäätikön alla purkautuvan tulivuoren sylkäisemään tuhkapilveen. Satuin silloin olemaan Oulussa työmatkalla, ja jouduin odottelemaan lentoyhteyttä Helsingistä Milanoon. Tällä matkallamme Akureyrin kuumavesialtaassa opin paikalliselta vieressäni istuvalta mieheltä, että Suomen ja pohjoisen Euroopan nälkävuodet 1866-1868 saivat alkunsa Islannissa tapahtuneesta tulivuorenpurkauksesta. Kesät olivat tuhkapilvien viilentäminä niin sateisia ja kylmiä, että perunat mätänivät maahan ja vilja jäi monin paikoin tuleentumatta.  

            Kun katselee puutonta ja tuulista maisemaa, ei voi olla hämmästelemättä, miten ihmeessä Islantiin on ylipäätään asetuttu.

Irlantilaisten munkkien tiedetään rantautuneen Islantiin 700-luvulla ja 870-luvulla norjalaiset viikingit löysivät turvaa myrskyiltä saaren rannoilla. Hylkeet ja kalansaaliit houkuttivat heitä jäämään ja Reykjavikiin syntyi keskittymä. Nykyisin suur-Reykjavikin alueella on vajaat neljännesmiljoona asukasta. Toiseksi suurimmaksi kaupungiksi on kasvanut Keflavik, lentokentän kylkeen syntynyt asutuskeskus. Maan asukasluku on nyt lähes 400.000. Itsenäisyys Norjan ja Tanskan valtakausien päätteeksi tuli toisen maailmansodan lopulla, kesällä 1944.

            Paikalliset perustivat Allthing-demokratian jo vuonna 930, kun 60.000:n asukkaan saaren perheiden päät ottivat tavakseen kokoontua kesäisin parlamenttiin rinteelle, järvenrantaan, Þingvellir-nimiseen mannerlaattojen yhtymäkohdan äärelle. Merkillinen railo tuliperäisessä maassa on herättänyt kummastusta ja uskomuksia maahisisten voimasta heti ensimmäisten ihmisten osuttua paikalle. Kun me pääsimme katsomaan luonnonihmettä, jossa nykyisin tutkitaan vulkaanista toimintaa, satoi kaatamalla. Jotain mustista toisistaan jatkuvasti sentin vuodessa irtoavista seinistä jäi iäksi mielikuviin, vaikka kovin syvälle kuiluun en uskaltautunut.

Toinen Reykjavikin alueen turisteille merkittävä kohde on Gullfossin vesiputous. Sen valtaisat vesimassat putoavat yli kolmekymmentä metriä ilmeisesti siihen samaan kanjoniin, jonka Þingvellirissä näimme. Tässä vaiheessa matkaamme vettä satoi edelleen mutta ei aivan yhtä kovaa kuin Þingvellirissä. Saatoimme katsella maisemaa pitempään ja mieltää tarinan maanviljelijäperheestä, jonka talon kerrotaan sijainneen niin lähellä, että perheen tyttärestä tuli turistiopas ja lopulta putouksen suojelija siinä vaiheessa, kun putousta haviteltiin sähköntuotantoon.

Kolmas kultaiseksi kierrokseksi nimetyn bussiretken kohde on Haukadalur-laakso ja sen geysirit. Strokkur ryöpsäyttää vetensä parinkymmenen metrin korkeuteen vajaan kymmenen minuutin välein. Sen humahtaessa ensimmäisen kerran taivaalle ihan hätkähdin. Sateessa varjon alla kävelin viitoitettua tietä kiehuvien keltaisten kuravellipisteiden ohi, enkä osannut odottaa räjähdystä. Se purkautui turvallisen matkan päässä köysiaidan takana, joten jäin odottelemaan toista ja kolmattakin näytöstä.

Ylimääräisenä numerona kierroksellamme näimme tulivuoren purkautuvan. Sundhnukagigar aloitti toimintansa sopivasti juuri matkamme alussa ja matkamme lopulla Reijo sai siitä vielä valokuvan.

Reykjavik

            Reykjavikin kaupungista jäi sateesta ja tuulesta huolimatta hyvät muistot. Mikä elämys voisi voittaa shampanjalasillisen kuumassa luonnonvesialtaassa? Ja viisimetriä pitkän saunaikkunan rauhoittavaan rantamaisemaan? Skylagoon-kylpylässä kaikki tämä plus sain hieroa sääriini merisuolaa, antaa sen pureutua iholle turkkilaisessa saunassa ennen kuumaa suihkua ja puolukkamehulasillista. Oppaan mukaan puolukkaa löytyy Islannista, vaikka variksenmarja on yleisempi kerättävistä marjoista. Islantilaiset osaavat totta tosiaan hyödyntää vähäisetkin erityisyydet, Satu Rämön mukaan Islantilainen voittaa aina.

            Olisi mahtavaa nähdä Yoko Onon suunnitteleman Lennonin syntymäpäivän 9.10 ja kuolinpäivän 8.12 välissä loistavan laser-valopatsaan Reykjavikin sataman edustalla. Rauhanpatsaan sijoituspaikka on merkki islantilaisten kunnianhimosta. Kun Yoko Ono etsi laser-idealleen saarta, häneen otettiin yhteyttä, vaikka Lennon tuskin oli koskaan Reykjavikissa edes käynyt.

            Hallgrimurin kirkko Reykjavikissa on arkkitehti Guðjón Samúelssonin vuonna 1937 suunnittelema mutta vasta 1980-luvulla valmistunut taivasta syleilevä tornimainen rakennelma. Toinen samanlainen, mutta pienempi on Akureyrissä. Sisälle emme päässeet kumpaankaan, mutta näimme Reykjavikin kirkon punakoristeellisen oven. Sen edustalla pysähdyimme amerikkalaisten lahjoittaman Erik Punaisen pojan, Leifin patsaan ääreen. Yhdysvallat lahjoitti patsaan Islannille vuonna 1930, kun Islannin parlamentti Allthing juhli ensimmäistä 1000-vuotiskauttaan. Leif tiettävästi löysi Amerikan mantereen suunnilleen vuonna 1003 eli runsaat 400 vuotta ennen Kolumbusta. Viikingin poika on ilmeisesti purjehtinut rannikkoa silloin New Yorkin leveydelle asti. Läntisen Kanadan hän nimesi Vinlandiksi. Oletettavasti rannikolla kasvoi viiniköynnöksiä, sillä ilmasto saattoi olla lämpimämpi kuin nyt. Leifin isä, Erik Punainen, oli äkkipikainen mies, sillä riehumisensa vuoksi hänet ajettiin Norjasta maanpakoon Islantiin. Rähjääminen ei loppunut, vaan hän tappoi jonkun tai joitakuita, ja joutui lopulta Grönlantiin, jossa Leif tiettävästi kasvoi.

            Islanti on todella voittajien maa. Heitä ei saatu lannistumaan, vaikka pankkikriisi kouraisi syvältä. Islantilaiset finanssilaitokset olivat lainanneet ja sijoittaneet käsittämättömän suuria summia sijoituskohteisiin, jotka eivät tuottaneet toivotulla tavalla. Lokakuussa 2008 maan kolme suurinta pankkia, Kaupthing, Landsbanki ja Glitnir kaatuivat. Valtio otti ne haltuunsa. Vasta vuonna 2015 viimeiset holtittomien sijoituspäätösten takana olleet joutuivat vastuuseen. Talous on sittemmin lähtenyt rajumpaan kasvuun kuin Euroopassa keskimäärin. Kun kaikki romahti, Harpa-musiikkitalo oli rakenteilla. Kaikista talouden vaikeuksista ja sijoituskohteiden priorisoinnista huolimatta, valtio päätti toteuttaa rakennuksen. Se on suuri ja komea. Meillä oli mahdollisuus käväistä siellä jazz-konsertissa viimeisenä iltanamme Reykjavikissa.

Akureyri ja Isafjordur

Meidän piti kiertää Islanti sen läntiseltä puolelta ylös, mutta merenkäynti oli niin kovaa, että päädyimme 400 kilometrin levyisen ja 300 kilometrin pituisen saaren kiertämiseen itäpuolelta. Siitä ei tullut muuta haittaa paitsi, että joku jäätikkö jäi näkemättä. Akureyri on 20.000 asukkaan kaupunki pitkän vuonon pohjukassa. Museossa oli saamelaisnäyttely, ja sen yhtenä taiteilijana Marja Helander. Hänen videoteoksensa kahden sisaruksen tanssista Lapista Helsingin eduskuntatalon portaille on vaikuttava. En ollut nähnyt teosta aiemmin kokonaisuutena. Häneltä oli näyttelyssä myös muutama maalaus. Tilojen istuinpaikkoina oli Alvar Aallon rahit. Hänen suunnittelemaansa Pohjoismaiden ministerineuvoston taloa ihailimme Reykjavikissa ulkopuolta bussin ikkunasta.

Kaiken kaikkiaan fiiliksenä syntyi ajatus siitä, että taide on islantilaisille kaikissa muodoissaan erittäin merkityksellinen. Siihen on maalla ollut aina varaa, mm. patsaita on kaikkialla. Talousromahduksen aiheuttamasta varojen huventumisesta huolimatta taidetta Reykjavikin kaupungin tai muiden näkemiemme paikkakuntien hallitukset eivät ole koskaan jättäneet hankkimatta.

Isafjordurissa emme törmänneet Satu Rämöön. Aasialaisen emännän tapasimme museorakennuksen ravintolassa. Hän oli islantilaismiehensä kanssa valmistanut mitä herkullisimman kalapöydän. Eri kalalajikkeita eri kastikkeissa oli vähintään kymmenen, kaikki tuoreita ja toinen toistaan herkullisempia. Silliä ei Islannissa tarjota, sillä se on heistä roskakalaa.

Kolmentuhannen asukkaan kaupungin vuonna 1995 valmistunut kirkko jäi myös mieleen, erityisesti sen alttariseinän linnut. Alttaritaulun tilalle kirkkoon on luotu savilintujen peittämä seinä. Runsaat 700 lintua tehtiin aikoinaan seurakunnan yhteisvoimin. Seinän taustalla on juutalaistarina Jeesuksen lapsuudesta, jota ei löydy raamatusta. Hän ja lähiseudun lapset leikkivät savilinnuilla. Joku tiukkapipoinen sabatin valvoja tuli ja moitti lapsia leikkimisestä, koska oli sunnuntai. Hän potkaisi linnut rikki. Mutta Jeesus nosti kätensä ja kosketti rikkoutuneita lintuja. Ne heräsivät eloon ja nousivat parveksi taivaalle.

Kuriositeettina vielä hevoset: islanninhevonen on ainutlaatuinen rodultaan. Maahan ei saa tuoda hevosia, ettei rodun DNA sotkeudu. Hevosia lähes neljänsadantuhannen asukkaan kansalla on satatuhatta.

DNA on tärkeä käsite myös sukututkimuksessa. Jokainen islantilainen tietää omat sukujuurensa vuodesta 800 jKr. lähtien. Ja kuten Satu Rämö on todennut, perheissä juhlitaan, kun maahan saadaan uutta verta. Suomalaisia arvostetaan eritoten.

Ostin muistoksi pari saga-kirjaa. Ne kertovat tosielämän henkilöistä, muutama sata vuotta sitten tapahtuneista asioista, yhdessä jopa kahdesta rohkeasta suomalaisesta. Erityisen merkityksellistä tarinoissa on luonnon arvostus, puhutaan myös ahkeruudesta, toisen ihmisen kunnioittamisesta, oikeudenmukaisuudesta ja kaikenlaisen vääryyden rankaisemisesta. Ja maahisten tekemistä ihmetöistä, joita ei voi järjellä selittää.

Grönlanti murroksessa

Grönlanti on oikeastaan manner, 2000 km pitkä ja 1000 kilometriä leveä. Aivan kuten Islannissa, vain sen rannikoilla asutaan. Korkein kohta on vähän alle 4 km. Siitä kolme kilometriä on jäätä ja pakkautunutta lunta. Etäisyydet pikkupaikkakunnalta toiselle ovat pitkiä, vuonojen ahtojäät eristävät niitä myös ajoittain toisistaan. Alle 57.000:n asukkaan saarella kieliryhmät ovat pieniä, väitetään että itärannikon ja länsirannikon inuitit eivät ymmärrä toistensa kieltä. Jäistä lunta valuu vuonoista mereen jäävuoriksi, joita näimme todella läheltä. Risteilyaluksemme kääntyi kätevästi Prinssi Kristianin vuonossa useita kertoja ympäri, jolloin kaikki laivassa saivat kuvia jäästä läheltä. Reijon ottaessa kuvia nautin elämästä porealtaassa jäävuorten keskellä enkä aavistanut, että veteen oli lorautettu niin paljon klooria, että tummanvihreästä uimapuvustani tuli sinertävän harmaa olkanauhojen parin sentin pätkää, vatsan taivetta ja istumalihasten peittämää kosketuspintaa lukuun ottamatta.

            Inuitit ovat asuttaneet Grönlannin vuonoja tuhansia vuosia. Iglut ovat olleet hätämajoituskeino pitkillä metsästys- ja kalastusretkillä. Niissä ei todellakaan ole asuttu, vaan turvekattoisissa kivillä vuoratuissa, osittain maan sisään rakennetuissa majoissa ja kesät parkitulla hylkeen nahkalla peitetyissä teltoissa. Nykyisin asutaan betonista tai aaltojen rantaan tuomasta puutavarasta rakennetuissa taloissa. Islannissa usein pintana on pelti, joka kaukaa katsoen muistuttaa lautapäällystettä.

Knud Johan Victor Rasmussen, tanskalaisen papin ja inuiittitaustaisen äidin poika, s. 1879 oli Grönlannissa syntynyt naparetkeilijä ja antropologi. Häntä pidetään inuittien tutkimuksen ”isänä”. Rasmussen oli ensimmäinen Luoteisväylän koiravaljakolla kulkenut henkilö. Nanortalikin kaupungissa hänen profiilinsa on maahisten luomana piirtynyt kiveen, kirkon kupeeseen. Tässä tuhannen asukkaan kaupungissa, kuten ilmeisesti muillakin Grönlannin paikkakunnilla, rantautuessamme talojen värit kiinnittävät heti huomiota. Näin on juuri suunniteltu. Mereltä tullessa ensimmäisenä erottuu keltainen väri, se tarkoittaa sairaalaa ja terveydenhuoltoa. Punaiset rakennukset ovat kirkkoja, kouluja, hallintomiesten ja opettajien asuntoja, vihreistä löytyy puhelin ja muu tietoliikenne, siniset ovat vesi- tai sähkölaitoksia samoin kuin Royal Greenlandin kalatehdas.

Qaqortoqin museossa tutustuimme myös upeisiin käsitöihin, inuittien vaatteisiin: lasihelmillä koristeltuun kauluksiin, erilaisista villakankaista applikoituihin anorakkeihin, nahasta ja turkiksista koottuihin huppuihin, kauluksiin ja saapikkaisiin. Grönlanti on Tanskaan kuuluva itsehallintoalue, aivan kuten Färsaaret. Huippuvuoret taas kuuluvat Norjalle. Aikojen alusta Grönlannissa on eletty kalasta, hylkeiden ja valaiden pyynnistä; eläimistä on käytetty kaikki nahkoista ja luista lähtien. Karjanhoito, lampaat ja siitä saatava villa, ovat olleet aina tärkeitä myös Grönlannissa. Keskiajalla luksustuotteisiin kuului haukka, joita kasvatettiin Euroopan aatelin ja ylimystön viestienviejiksi. Tulevaisuuden mahdollisuutena ja uhkana on kaivostoiminta. Nanortalikiin on suunniteltu kultakaivosta.

            Paikalliset osaavat harvoin mitään eurooppalaisia kieliä. Museon ovella tapasimme naisen, jonka englannin kielen taito oli kohtuullinen. Hän innostui, kun kuuli meidän olevan Suomesta. Kun kehuin hänen kauniita kasvojaan, useimmilla kohtaamillani inuiteilla oli todella viehättävät piirteet, hän näytti heti kännykästään poikansa DNA-tutkimusta. Geenit ylsivät Pohjois-Norjasta Ruotsiin ja yli koko saamelaisen alueen.

            Nanortalik merkitsee jääkarhun paikkaa. Sellaista ei onneksi tullut vastaan. Paikkakunta on syntynyt järven rantaan, josta edelleen nostetaan juomavesi. Quarqortoqin järven ympäri patikoimme pienellä porukalla. Kilometrejä ei tullut kuin kymmenkunta. Luonto muistutti Lappia tai Pohjois-Skotlannin puuttomia rantoja. Tuntui todella siltä, että olimme kaukanakaikesta.

Grönlannin jäävuoria