Päiväksi pariksi menneeseen, syyskuussa 2014

  Matka Suomeen vei muistoihin. Lyttylä on maalaiskylä Porin pohjoispuolella. Nykyisin se kuuluu kaupunkiin. Olen kylän perältä, Kellahdentien varrelta, parin kolmiloikan verran maalaiskunnan ja Ahlaisten pitäjän väliseltä rajaojalta, puolentoista kilometrin päässä Lyttylän koululta. Lapsiperheitä ei ollut lähellä, joten sain kuvitella leikkikaverit ja puhuin niiden kanssa ääneen. Nuoruuteni aikoihin tie oli hiljainen. Se toimi päivän verran… Continue reading Päiväksi pariksi menneeseen, syyskuussa 2014

Taikoja vuodelle 2011

  Maailman ympäri Etelä-Afrikan kautta heittää meidät uuden vuoden kynnykselle Milanoon. Olemme puulla päähän lyötyjä jo siksi, että maailma on takana ja elämää edessä. Tuulipusakassa kylmää tosin. Hihna pyörii eikä matkalaukkuja kuulu. Ne ovat jääneet vaihdossa Lontooseen. Ja molemmilla kotiavainnippu matkalaukussa. Taksimiehemme ja naapurimme Giancarlo pudistelee päätään. Häneltä saamme auton ja tallin avaimen, hän kun… Continue reading Taikoja vuodelle 2011