Kulkuri ja Joutsen

Junalla Suomeen, lentäen takaisin ja raililippua kaksi vuorokautta jäljellä. Mitä tehdä? Matkanjohtaja tiiraili Alppeja, googlaili ja keksi: Bernina-junalla Tiranosta Churiin tai toisin päin. Siitä vain toimeksi, juuri ennen juhannusta. Junalla Milanoon ja sieltä Sveitsin rajalle Tiranoon, josta en aiemmin tiennyt juuri mitään. Rautatieasemalla haahuili rinkkaväkeä ruuhkaksi asti, kaikilla mielessä Alppimaisemat vesiputouksineen ja jäätikköhuippuineen.

On iltapäivä ja meillä mukava yösija, joten ehdimme tutustua Tiranoon. Yhdeksäntuhatta asukasta, ehkä heistä suurin osa saa nykyisin elantonsa turismista. Arkeologiset löydöt vahvistavat asutuksen syntyneen jo ennen roomalaisia. Valtellino-laakso viheriöi. Se on kahden joen, Addan ja Poschuavinon välissä. Keltit ja etruskit metsästivät ja kalastivat enemmän tai vähemmän sulassa sovussa keskenään laaksossa. Milanon ja Comon herttuoiden läänitykset joutuivat keskiajalla ranskalaisten ja itävaltalaisten sotakentäksi, kunnes rauha koitti ja Moro-herttua rakensi muurin kaupungin ympäri. Sveitsistä vyöryi uskonpuhdistus, jota vastaan Stresassa vaikuttanut katolinen piispa San Carlo Borromeo tuli saarnaamaan kaupunkiin 1500-luvun lopulla. Myös Napoleon hääri alueella 1800-luvun vaihteessa, mutta antoi hyväksyntänsä Cisalpino-tasavallalle. Ja niin Tirano liittyi Italian kuningaskuntaan 1861.

Matkaa Sveitsin rajalle ei ole Tiranosta kuin pari kilometriä. Ei siis mikään ihme, että Sveitsin puolella syntynyt Giovanni Salis innostui viljavasta laaksosta 1600-luvun puolivälissä. Hän rakensi Tiranoon linnan, jota jälkeläiset yli kahden sadan vuoden aikana laajensivat. Perhe omistaa sittemmin museoidun palatsin edelleen. Vaikutusvaltainen ja varakas suku on aina käyttänyt aikansa parhaita arkkitehteja ja taiteilijoita. Epäillään, että ruokasalin katto, joka näyttää korkealta holvirakenteelta, vaikka nousee vain 75 cm seinien reunoilta ylös, olisi Tizianin käsialaa. Puutarhan koukeroinen pensasketju suojelee väleistä nousevia ruusuja ja muurin äärellä erikoisemmat kasvit viestivät suvun vauraudesta. Heillä oli rahaa hankkia Venetsian kauppiailta mitä hienoimpia puita, pensaita ja kukkia. Setri ja sypressi on istutettu 1600-luvulla ja kasvavat vahvasti edelleen. Keskeinen suihkulähde ei enää solise, mutta muuten paikka on silmää hivelevässä kunnossa.  

Museossa ei juuri muita näy. Lipunmyyjä ovella innostuu alkuperästämme. Hän tietää, että Suomessa on poroja ja haluaa oppia sanan. Erämaiden kansat etsivät yhteyttä. Salisin palatsin valokuvanäyttely kertoo Mognoliasta, sen talvisesta mystiikasta ja linnuista. Altain vuoristosta virtaavista hyisistä tuulista.

Bernina Express -junalaiturilla on vilskettä aamulla seitsemältä alkaen. Matkanjohtajani on saanut liput 8:07 lähtevään panoraamajunaan, mutta eri vaunuista. Se ei meitä häiritse, sillä tähän asti matkatoverit ovat olleet joustavia. Hämmästyttävintä on, että vaikka juna on myyty täyteen, saamme neljän hengen vastakkaiset istuimet kokonaan itsellemme. Vieressä käytävän toisella puolella matkustava Zürihissä asuva iäkäs mies söpön aasialaiskumppaninsa seurassa kertoo meille yrittäneensä saada lippuja Bernina Express -junaan vuosia. Hän halusi sinisen taivaan. Säätiedotteita seuratessaan hän on tähän asti aina myöhästynyt, mutta nyt luvattu aurinkoinen jakso oli niin pitkä, että lippujen varaaminen onnistui.

Keskikesän taivas on kirkas, ei pilvenhattaraa missään. Ruohikot juuri leikattuja, ruusut kukassa, ja mitä korkeammalle etenemme, kukkaloiston runsaus vahvistuu. Korkealla Alpeilla kasveilla on sama tilanne kuin Suomessa ja erityisesti Lapissa, kevät- ja kesäkukinnot hehkuvat yhtä aikaa.

Tiranon asema on runsaan neljänsadan metrin korkeudessa. Hyvin nopeasti nousemme tuhanteen metriin, jonne johtaa huikea ratakiemura. Junan on kivettävä mutkien kautta, mikä tekee noususta miellyttävää ja turvallista. Sveitsiläiseen insinööritaitoon uskon. He ovat ottaneet vastuun radan työstämisestä, kun siitä tuli Unescon rahoituskohde vuonna 2008. Junavaunut ovat avarat ja puhtaat. Ei ole pelkoa, että roskia tai ikäviä vesilammikoita löytyisi edes junan vessasta. Panoraamaikkunat kaareutuvat katolle. Näkymät ovat esteettömät joka suuntaan. Ainoa mitä emme kunnolla näe, on rakenne allamme.

Rata Churiin St. Moritzin ja 16 muun paikkakunnan ohi on 122km. Muutama huikea vesiputous ennen Miralagoa, Ihmejärveksi sitä voisi kai kutsua. Alpe Grüm on jo yli kahdessa kilometrissä ja sieltä tuhannessa metrissä kimalteleva Miralago edelleen näkyy.  Vielä pari sataa metriä ja olemme radan korkeimmalla kohdalla Ospizio Berninassa; 2253 metrissä ikijäiset huiput ympärillämme ovat yli 4000 metriä korkeita. Jäätiköistä virtaavat joet ovat harmaan vihertäviä. Lago Bianco -järvi on padottu, sillä sen vesimassoja hyödynnetään hiihtokeskusten sähköntuotantoon. Hissit vievät hiihtäjät talvisin kolmeen kilometriin Bernina Diavolezzan ja Piz Lagalbiin. St. Moritzin kylä on 1775 metrissä, laakson laidalla. Siellä sijaitsee Euroopan lentokentistä korkein, Samedanin lentokenttä, jonne lennetään tavallisimmin yksityiskoneilla.

Kun laskeudumme alas Churiin, maisemat tuntuvat toistavan itseään ja mieli lähes turtuu. Keskikesän kukkaniityt ovat huikeimmillaan ja niiden taustalla vuoret. Luonnonkauneutta jatkuu vielä siirryttyämme Churista Zürihin kautta Berniin ja sieltä Domodossolaan. Aurinko paistaa. Paikallinen junayhteys Stresaan on ratatöiden vuoksi korvattu bussilla. Saamme katsella lähiseutujen pikkukyliä, joita emme aiemmin moottoritietä huristaessamme ole ennen nähneet.

Nämä kaksi junalipun päivää täydensivät huikealla tavalla junakokemuksemme, viisi päivää ykkösluokassa, alle 300 euroa per henkilö. Joistakin pikajunista tuli vielä istuinvarausmaksu. Ne olivat kohtuuhintaisia, mutta Bernino-junasta saimme maksaa 44 euroa. Eläkeläisten Interrail-lippu on edullinen. Sen ovat lisäksemme huomanneet hollantilaiset. Tutustuimme junamatkoillamme useampaan ikäiseemme hollantilaispariskuntaan. He osaavat säästää pienessä ja investoida laatuun, kun sitä tarvitaan.

Suomen matkamme sujui myös mainiosti. Milanon kautta Venetsiaan, sieltä Wieniin ja edelleen Bratislavaan, jota emme kumpikaan ole koskaan ennen nähneet. Pysähdyimme siis Slovakian pääkaupunkiin pariksi yöksi. Nautimme ravitsevasta ruoasta, vuohenjuustolla ja sianlihalla täytetyistä perunalätyistä ja hapankaalinyyteistä. Sipuli oli erinomaisen maukkaaksi kuullotettu voissa. Ilmeisesti vastaavaa ruokaa syödään Tsekeissä, Unkarissa ja Itävallassa.

Itävalta-Unkarin vaikutus näkyy. Vanhankaupungin rakennukset muistuttavat Wienin palatseja. Barokkia löytyy toki yltäkyllin myös meillä Italiassa. Hauska yksityiskohta on se, että amerikanslovakit yrittivät saada kaupunkia Wilson nimiseksi. Tsekkoslovakia sai rahoitustukea ja teknologiaosaajia Yhdysvalloista ensimmäisen maailmansodan tuhojen korjaamiseksi ja maan teollisuuden kehittämiseksi. Presidentti Wilsonin vieraili kaupungissa vuonna 1918, jolloin nimenvaihto oli lähellä.

Antoisinta Bratislavassa ja myös Krakovassa oli osallistua vanhankaupungin opastuskierroksiin. Bratislavassa opimme kansallisesta taiteilijasta, Martin Benkasta. Hän oli syntynyt 1888 Itävalta-Unkarin vallan alla, näki Habsburgien heikkenemisen ja tuhon, Tsekkoslovakian synnyn, kärsi Stalinin rakentamassa koneistossa, näki toisen maailmansodan ja Tsekkoslovakian vastarinnan, joka päättyi vuoden 1968 Neuvostoliiton miehitykseen. Benka maalasi kaikkea tätä ja loi teoksillaan uskoa paremmasta. Hän kuoli vuonna 1971 ja häntä pidetään modernismin uranuurtajana Slovakiassa.

Toisessa maailmansodassa Bratislavassa vangittiin 11.000 juutalaista. Natsit maksoivat heitä paljastaneille jokaisesta 3-4 kk:n työmiehen palkan. Slovakian alueelta vietiin kaikkiaan 58.000 juutalaista keskitysleireille. Synagoga Bratislavassa tuhottiin 1958, ja sen tilalle rakennettiin neuvostoliittolaistyylinen mahtava silta Tonavan yli.

Napoleonin taisteluista kaupungissa on muistona muutama kanuuna rakennusten seinissä. Niitä osui ehkä jonkin verran vähemmän, sillä kanuunoista valtio maksoi myöhemmin korvauksen. Ranskalaisia kaupungissa ei ole ihmeemmin arvostettu viime vuosikymmeninäkään. Yksi esimerkki on Napoleonin kengätön sotilaspatsas, joka pyllistää Ranskan suurlähetystön ovea kohti.

Krakovassa meillä oli vielä mainiompi opas, nimeltä Chris tai oikeammin Krystofer. Hän oli syntynyt kaupungin laitamilla vuonna 1982. Kun MacDonalds tuli kaupunkiin vuonna 1993, Chris oli 11-vuotias ja koki Puolan vihdoin irtaantuneen Neuvostoliiton vallasta. Jono ennen hampurilaispaikan ovien avautumista oli satoja metrejä vanhan keskustan halki tuomikirkolta lähelle vanhankaupungin porttia, jolla MacDonalds edelleen sijaitsee. Chris iski parin tunnin odotuksen jälkeen hampaansa hampurilaiseen. Hän ajatteli: Nyt vihdoin olemme osa Keski-Eurooppaa. Hän muistutti, että Krakovassa edelleen jokainen loukkaantuu, jos heitä puhutellaan itäeurooppalaisiksi.

Chris kehui, kuinka nopeasti Puola ja Krakova kehittyivät taloudellisesti. Koko maa on hänen mielestään 50 vuotta edellä Romaniaa. Muissa entisen kommunistivallan alla olleissa valtioissa pääkaupungit on saatu kuntoon, mutta maaseuduilla talot ja tilat ovat edelleen maalin tai uuden katon tarpeessa ja teollisuus naapurimaissa kaipaa monenlaisia uudistuksia.

Krakovan erikoisherkku on silakka. Se on vallan outoa, koska kaupunki on 600 km Itämereltä, mutta silakkaa ja silliä on vuosisatoja tuotu suolattuna tynnyreissä Krakovaan ja siitä on kehitetty erilaisia perinneruokia. Yhtä niistä maistoimmekin, mutta hiukan petyimme. Pohjanlahden silakka on meillä tuoretta ja maukasta pihveiksi paistettuina. 

Jo Itävalta-Unkarin osana Krakova oli merkittävä kaupunki. Nykyisin kaupungissa on 1,5 miljoonaa asukasta. Barokkirakennukset näkyvät keskustan katukuvassa vähintään yhtä komeina kuin Bratislavassa. Varhaisella keskiajalla Krakovaa hallitsi Kasimir kuningas, joka perusti 1300-luvulla kaupunkiin yliopiston. Siellä matemaattis-avaruudellisen ajattelun kehittäjänä toimi Nikolai Kopernikus.

Matkanjohtajani oli käväissyt Krakovassa jo nuorena miehenä. Hänellä oli silloin naispuolinen opas, joka oli kertonut trumpetinsoittajan legendan. Edelleen trumpetti soi Pyhän Marian tornissa joka tunti tornista kaikkiin ilmansuuntiin. Kappale keskeytyy oudosti keskellä melodiaa ja pitkää nuottia. Tarina kertoo, että vartiomies paikallaan 1200-luvulla sai surmansa mongolialaisen valloittajasoturin nuolesta. Valitettavasti legenda on krakovalaisen turistioppaan ja amerikkalaisen kirjailijan Eric P. Kellyn yhteiskehitelmä. Romaani julkaistiin 1920-luvulla.

Sitä vastoin Oscar Schindleristä kerrottu tarina ja Steven Spielbergerin siitä ohjaama elokuva Schidlerin lista vuodelta 1993 perustuu tosiasioihin. Liikemies Schindler tuotti tehtaassaan emaloituja astioita ja toisen maailmansodan loppuvaiheessa sotatarvikkeita. Kun hän laajensi toimintaansa, hän onnistui siirtämään 1300 juutalaista uudelle tehtaalle ja samalla piiloon natsien ulottuvilta.

Vilnassa pysähdyimme myös kahdeksi yöksi. Kun sää oli ollut Bratislavassa helteinen ja Krakovassa edelleen miellyttävä, Vilnassa oli sateista ja kylmää. Sattumalta juuri sinä viikonloppuna Vilnassa oli vaaleanpunaisen keiton juhla, Pink Soup festival. Vanhankaupungin keskustorilla liettualaisten tunnetuimmat yhtyeet esiintyivät ja lähes kaikki olivat pukeutuneita vaaleanpunaiseen. Keitto oli mainionmakuista. Se oli kylmää borssikeittoa, joka oli höystetty kefiirillä, kaadettiin lautaselle pilkotun kevätsipulin ja yrttiseoksen päälle, mukana oli vielä keitetty munanpuolikas.

Liettuan pääkaupungissa löytää edelleen mukulakivikatuja. Maassa on kolme miljoonaa asukasta, joista runsas puoli miljoonaa asuu pääkaupungissa. Vielä 1200- ja 1300-luvuilla Liettua oli Euroopan suurin valtio, ylettyen Itämereltä Mustanmeren rantaan. 1700-luvun lopulle Puola-Liettuan pääkaupunki oli Krakova, joten Kasimir vaikutti myös Vilnassa. Liettuasta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta samoihin aikoihin kuin Suomesta. Itsenäisyys Vilnaan tuli 1993 ja se liittyi Natoon ja EU:hun kuten naapurimaansa.

Vilnan vanhakaupunki oli runsaat parisataa vuotta pitkälti juutalaiskauppiaitten perustama ostoskeskus. Kujilla oli leipureita, seppiä, erilaisia putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita kunnes natsit valtasivat kaupungin. Juutalaisia vangittiin 11.000 hyvin lyhyessä ajassa. Tämäkin tarina maasta toiseen toistui.

Samoin toistuu oppaiden kertomukset alkoholismista. Kun kaikkea kamalaa tapahtui ja kommunismi ahdisti ihmiset lokeroihinsa, moni löysi ratkaisun viinasta. Vasta viime vuosikymmeninä tilanne on kohentunut ja suhde alkoholiin normalisoitunut.

Suomen matkamme viimeisimmälle legille Vilnasta Tallinnaan oli hankala löytää lippuja Inter-rail appia käyttämällä, jolloin matkanjohtaja päätyi ostamaan tavalliset junaliput. Ne maksoivat vain 39 euroa per henkilö. Näin meille jäi pari päivää, jotka hyödynsimme Sveitsissä kolme viikkoa myöhemmin.

---