Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun kahden vuoden projekti on ohi ja kirja on tullut painosta. Tosin minulle kirjoittajana tuli vapaus jo helmikuussa, kun teksti lähti taittajalle. Reijo taas joutui varmistelemaan kuvien oikeuksia kirkoista ja luostareista vielä viime hetkiin ennen painokoneiden käynnistystä. Jotkut kuvista piti jättää kirjasta pois, mutta oleellisimmat tulivat mukaan. Katolinen kirkko sai niistä haluamansa korvauksen kassaansa.
Kaikesta huolimatta olemme ehtineet myös nauttia Stresan keväästä avaamalla ikkunat auringon paistaessa, kiehauttamalla parsaa ja muita torilta hankkimiamme vihanneksia savustuspöntön kypsentäessä ankkaa tai järvikalaa ja nauttimalla lounasta ulkosalla lintujen livertäessä lähipuissa. Reijo ei jätä vuorilenkkiään tekemättä edes tihkusateessa ja minäkin olen kerännyt kesäkuntoa kapuamalla tuttuja polkuja maastossa.
Täällä Lago Maggiorella magnoliat ovat kukassa maaliskuussa, huhtikuu hehkuu atsaleapensaiden eri sävyissä ja toukokuun alussa alppiruusut ovat upeimmillaan. Koska kotimme on rinteessä Stresan keskustan yläpuolella, emme häiriinny puutarhaturistien tulvasta. Väkeä saapuu viikonloppuisin bussilasteittain lähimaista ja yksityisautoilla Milanon ja Torinon seuduilta. Borromeo-saarten kujat ja puutarhat täyttyvät ihailijoista. Isola Bellaa alettiin rakentaa 1500-lvulla karikkoisesta luodosta laivan muotoiseksi barokkisaareksi, jonka puutarhan yltäkylläisyys hämmentää erityisesti keväisin. Valkoiset riikinkukot pyörähtelevät aukioilla ja naaraslinnut pysyttelevät puiden, pensaikkojen, kukkaistutusten ja mytologisten marmorista hakattujen veistosten suojissa. Patsaista suurin on yksisarvinen hevonen, suvun symboli.
Jo 1400-luvulla Espanjan kuninkaan myötämielisyydellä Borromeot Milanosta saivat omistukseensa keskiajalta Viscontin ja Castellon sukujen läänityksiin kuuluneen alueen Maggioren etelärannalta, Piemontesta. Vallan vaihtuminen Espanjan kuninkaalta Itävallalle ja sittemmin Savoijin kuningaskunnalle ennen Italian yhdistymistä ei ole muuttanut Stresan lähimetsien ja parin saaren omistusta. Olemme vuosien varrella saaneet seurata terassiltamme helikopterien nousuja ja laskuja Borromeon suvun päämiehen tytärten hääjuhliin ja viimeksi pari vuotta sitten Italian toimiessa G7-maitten puheenjohtajavaltiona valtiovarainministerien kokoontumisia Borromeon rantahotelliin. Noina hetkinä meiltä tavallisilta kaupunkilaisilta on evätty pääsy rantakadulle, mutta metsien suojissa rinteillä olemme saaneet patikoida rauhassa. Harvemmin alppinistien hoitamilla poluilla tulee kukaan vastaan, mutta joskus olemme nähneet kettuja, kauriita ja villisikoja. Naapuri on väittänyt sudenkin liikkuvan maastossa.
Elämästä Stresasta olemme kirjoittaneet ensimmäisessä yhteisessä kirjassamme Proseccoa per favore!
Juuri ilmestynyt kirjamme Valoa Italiasta Suomen kultakauden taiteeseen saattoi saada ensikipinänsä yksitoista vuotta sitten, kun kuulimme Satu Jalaksen soittavan isoisänsä Sibeliuksen viululla Romanssin paikallisille suomalaisille äitienpäivän hartaustilaisuudessa Milanossa. Kun muutama vuosi sitten saimme tietää Sibeliuksen säveltäneen toista sinfoniaansa Rapallossa, etsimme heti lisää tietoa hänen viettämistään talvikuukausista Ligurianmeren rannalla vuonna 1901. Elämäkerroista ja kirjeenvaihdosta selvisi, että hän ja monet kansamme itsetuntoon ja Suomen itsenäistymiseen vaikuttaneet taiteilijat olivat kaikki ystäviä keskenään.
Juhani Aho oli ensimmäisiä junalla Alppien yli Italiaan matkustaneita suomalaisia. Hänen Heikki-poikansa tyttärentytär, Ylva Rewell, on ystävämme. Niinpä pääsimme Ylvan mukana tutustumaan Ahojen ympäristöön Firenzessä. Kurkistimme aidan yli pihapiiriin ja näkymiin, jotka Ylvan isoisoäiti Venny Soldan-Brofeldt on tallettanut muutamaan piirrokseensa ja maalaukseensa. Ahojen vuokranantaja hallitsi tilan päärakennusta, jossa edelleen asuu alkuperäisten omistajien jälkeläisiä. Heistä Luca-niminen eläkkeellä oleva yliopiston professori on innostunut esi-isiensä yhteydestä suomalaisiin vaikuttajiin niin paljon, että hän on hankkinut historiatietoa ja puolisonsa on ihastunut Marimekon tekstiileihin. Sinivalkoinen God Jul -posliinilautanen kylpyhuoneen seinällä voisi hyvin olla Vennyn antama lahja silloiselle isäntäväelleen. Pihapiirissä Ylvan isoisä ja tämän Antti-veli ovat leikkineet ja touhuissaan erehtyneet tallomaan maatalon oraita. Siitäkin on jäänyt muistijälki historioitsija Johannes Öhquistin matkakertomukseen.
Salla Leponiemi on kirjoittanut Elin Danielson-Gambogin elämäkerran ja kertonut Firenzen taideaarteista laajemmin kirjassaan Firenzeläiset elämät. Juuri siksi oli antoisaa päästä kulkemaan hänen kanssaan ympäri Firenzen keskustaa. Hän näytti meille mistä kaupungin muurit purettiin ja minne ne jäivät, kun Firenzestä tuli yhdistyneen Italian pääkaupunki Torinon kauden jälkeen ennen Roomaa. Ystäviltämme Paloheimon Annelta ja Heikiltä taas saimme osoitteet Elinin asuntoihin Antignanossa. He ovat vuosien varrella tehneet useita matkoja Toscanassa Heikin isoisän serkun jalanjäljissä.
Saimme Ylvan ensimmäisenä ystävänämme Stresaan tutustumaan juuri painosta tulleeseen kirjaan. Kuvien mukana palasimme tammikuun 2025 tunnelmiin, jolloin kiertelimme Firenzen kujilla ja etsimme Ahojen, Gallénien ja muiden suomalaisten taiteilijoiden kokoontumispaikkoja. Poikkesimme kahviloihin, baareihin ja ravintoloihin, joihin tilatuista lehdistä ja pöytien ääressä käydyistä keskusteluista suomalaiset saivat täydennystä kirjeiden mukana tulleisiin uutisiin.
Runsas sata vuotta sitten suomalaiset taiteilijat kävivät tutustumassa ja kopioimassa taideaarteita Uffizissa, San Marcon luostarissa, Santa Maria delle Carmine -kirkon Brancacci-kappelissa ja useissa muissa kaupungin palatseissa ja kirkoissa. Ystävykset tekivät päivämatkoja lähiseuduille Toscanassa ja pitempiä retkiä Roomaan ja edelleen Napolin seudulle, joista he kirjoittivat läheisilleen Suomeen. Akseli Gallen-Kallelalle nousu Vesuviukselle oli elämys, jonka vaikutukset näkyvät erityisesti hänen freskoissaan Juseliuksen mausoleumissa. Sienan hallintorakennuksen 1300-luvun freskot inspiroivat taiteilijaa luomaan Kullervoisen sotaanlähtö -freskon Helsingin Ylioppilastalon seinälle. Pisassa Akseli Gallen-Kallela ja hänen suojattinsa Hugo Simberg vaikuttuivat syvästi Camposanton freskoista. Magnus Enckell ja Hugo Simberg saivat Orvieton tuomiokirkon freskoista näkemyksiä, joista keskustellen he löysivät pohjaa myöhemmälle yhteistyölleen Tampereen tuomiokirkossa.
Ellen Thesleff palasi Italiaan joka syksy, kunnes talvisota syttyi ja hänen matkakumppaninsa Gerda-sisar sairastui ja menehtyi. Ellenin teosten valoisuus ja keveys tuo iloa ja hyvää mieltä niitä tutkiville. Avioituessaan italialaisen taiteilijan kanssa Elin Danielson-Gambogi jäi Italiaan. Vaikka hänen elämässään oli paljon surua ja murhetta, hänen teoksissaan valo välkehtii lehvien läpi.
Patikoidessamme Stresasta lähikyliin valo välkehtii järven selällä ja varjot luovat värileikin metsäisille poluille. Jean Sibelius kuuli värien ja keväisen luonnon äänet sinfoniana mielessään, Juhani Aho sai tarvitsemansa etäisyyden tapahtumista Suomessa luodessaan koskettavuutta teksteihinsä. Kuvataiteilijat kantoivat maalausvälineitä selässään, pysähtyivät ja kehittelivät ideoita teoksiinsa. Helene Schjerfbeck uskoi maalaustensa säilyvän tuhat vuotta ja Akseli Gallen-Kallela rakennutti satoja vuosia kestävän Tarvaspään teostensa suojaksi.
Kultakauden taide loi vahvuutta ja uskoa kansakuntamme tulevaisuuteen. Meistä jokainen kantaa niiden vaikutusta sielussaan.
Pirjo ja Reijo Toivanen
Kulkuri ja Joutsen 