Argentiina, syksyn 2010 maailmanympärimatkalla

9.10.2010 lauantai Buenos Airesissa

 

Tangon huumaa

Caseron Porteno. Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Tanssimme argentiinalaista TANGOA. Se lähtee vasemmalle taakse, mies kun yleensä aloittaa oikealla eteen, painonvaihto ylävartalosta alas, ja yks-kaks-kol-nel-vii-kuu-see-kaa, viitosella ristiaskel kantaa hipoen. Tangossa pitää eläytyä kaikkiin tunteisiin, viivyttelyä, kiusoittelua, taidokkuutta, näpäkkyyttä, yli neljäsataa askelkuviota. Viulu kutsuu pyörähtämään ja piano houkuttaa väliaskeliin. Tästä olisi kiva jatkaa, mutta me olemme Buenos Airesissa vain muutaman päivän ja tangohotelli on jätettävä. Mutta tämä pannaan mieleen, Caseron Porteño, osoiteessa Ciudaddella Paz 344, Buenos Aires. Huoneita on kymmenkunta pikku pihan ympärillä, perällä studio ja siellä tanssiopettaja.

Buenos Aires, kahdentoista miljoonan kaupunki, on tanssia, teattereita, taidetta, baareja ja ravintoloita, tavanomaiseen suurkaupunkiin verrattuna kaikki muu paitsi rahanmeno on potensseissa. Tango soi tai näkyy kaikkialla intohimona, suruna, kaipuuna ja ilona. Juuri niitä ainesosia, joista elämä rakentuu.

Joku joskus totesi, että Buenos Aires on italialaisempi kuin Milano. Ehkä me olemme palanneet vuosikymmeniä hetkeen, jossa naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Tänne tuli runsaat pari miljoonaa italialaista. Heidän jälkeläisiään on Argentiinassa yhteensä kahdeksan miljoonaa, lähes neljännes kansasta. Vaikka kaikki puhuvat espanjaa, katukahvilassa äänen sorina muuttuu pauhuksi ja se kaikki on kuin Italiassa.

Olemme saapuneet kevääseen. Meksikossa oli vielä syksy, mutta päiväntasaajan toisella puolella aurinko on eri asennossa. Puut tulvivat lehmuksenvihreää lupausta.

 

 

 

 

 

Kaupunkikierros

 

Aloitamme kaupunkikierroksella, kuinkas muuten. Se on oiva tapa oppia perusasiat.

Arkkitehtuuri on samanlaista kuin Euroopan suurkaupungeissa. Kaupungin ydin on rakennettu 1800 – 1900 lukujen vaihteessa ja arkkitehdit ovat olleet italialaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia. Pääkadut Avenue Pte. Roques Sanz Peña, Av. de Mayo ja Avenue Alvear muistuttavat Pariisia, Roomaa, Lontoota.   Avenue Alvearilla on merkkikauppoja, Luis Vuitton yksi komeimmista.

Ostoskeskuksista korskein on kymmenkunta vuotta vanha Patio Bullrich, lähellä uusinta asutus- ja toimistokeskusta ja satama-aluetta, Puerto Maderoa. Sen suunnitelleet ovat tämänhetkisiä huippunimiä Englannista ja Yhdysvalloista.

Teräksinen kukka, joka nousee puistossa kahdenkymmenen metrin korkeuteen, hakee valoa ja avautuu auringonpaisteessa, on yksi nähtävyyksistä, jota ei voi ohittaa. Lasi- ja teräsrakenteiset pilvenpiirtäjät täyttävät pitkän pätkän Plaza San Martinilta Avenue del Libertalle.

Näin komeaa rakennusmassaa harvoin näkee, ehkä jossain uuden Aasian kehityskeskuksista, ehkä Dubaissa. Jokivarren ravintolat ja baarit ovat poikkeus, joka muistuttaa että argentiinalaiset eivät ole öykkäreitä. Ne on rakennettu kierrätystiilestä, aikoinaan Manchesterista tuodusta, niistä rakennettiin aikoinaan Buenos Airesin ensimmäinen satama, La Boca.

Vanhan keskustan Avenue de Mayo on avattu 1894 Argentiinan itsenäistymisen, 25.5.1810 kunniaksi. Sieltä löytyy Tango-museokin, talosta 833, jonka vieressä on Café Tortoni. Kahvila on ollut intellektuellien kohtaamispaikka 1800 luvun alusta. Tänään siellä istuu vain turisteja.

Hallituksen ja presidentin työpalatsi on syntynyt 1924 kahdesta porvarihuvilasta. Sen meistä moni on nähnyt sekä mustavalkoisissa uutiskuvissa että Eva Peronin elämästä kertovassa elokuvassa. Ehkä jälkimmäisessä erottuu rakennuksen väri, marjapuuron punainen. Sävyä käytettiin yleisesti siirtomaavallanaikana. Sanotaan, että se syntyi sekoittamalla maaliin viiniä ja teuraseläinten verta.

Kongressipalatsin edustalla ajattelijapatsaan kopio. Alkuperäinen on Pariisissa, toinen kopio Philadelphiassa.

Presidentin palatsi

Kaupunkia halkaisee puistotie, 1900-luvun alussa rakennettu Avenue 9 de Julio. Se on 140 m leveä ja sen varrella on 24 aukiota. Mahtailevaa, valtaa pönkittävää. Sen tieltä katosi aikoinaan satoja asuintaloja.

Kaupunkibussin ikkunasta mittasuhteista saa aavistuksen, mutta kävellen totuus valkenee. Muutaman korttelin matkaan menee lähes tunti. Yhdellä aukioista on Argentiinan itsenäisyyden muistomerkki, valkoisesta marmorista neulamaiseksi venytetty pyramidi tai oikeastaan obeliski. Sen sisällä portaikossa Pedro de Mendoza on kuvannut freskoissa Argentiinan lähihistorian. Se jää näkemättä, koska obeliski on nyt syystä tai toisesta suljettu.

 

La Boca, Buenos Airesin vanha satama-alue

La Boca

La Bocassa päivä vierähtää hetkessä. Siellä voi syödä ja juoda ja katsella ja kuunnella. On hyviä tuoksuja ja lemahduksia. Pahin haju nousee satama-altaasta, joka on saastunut 1930 – 1960 -luvuilla rakennetun savupiipputeollisuuden jätteistä. Jos pysyttelee ravintoloiden tuntumassa, keittiöistä tulvivat höyryt ja aromit imaisevat jostain ovesta sisään. Taidekioskit yrittävät väreillään samaa, mutta meistä teokset vaikuttavat turistikrääsältä. Kadunkulmissa joku vetää haikeita säveliä hanurilla, ja tanssipari näyttää kuinka tango sujuu.

Taidemaalari Benito Quinquela Martín (1890 – 1977) asui satama-alueella 50 viimeistä vuottaan. Hänen studionsa on nyt museo. Se sijaitsee Avenue Pedro de Mendozan, kuuluisimman argentiinalaisen taiteilijan nimeä kantavalla rantakadulla. Kopioin seinästä Martinin toteamuksen: After living in my childhood neighbour being an orphan I bless the destiny that drived me to salvation when someone adopted me. Nowadays when I am watching my life through all these years from my studies on the balcony I feel a strange sensation like a voice in me telling me that I could not be born in any other place except La Vuelta de Rocha”. Tämä on vapaasti käännettynä että elettyäni lapsuuteni maisemissa, josta adoptiovanhempani minut – orvon – pelastivat, muistelen nyt elämääni ja työtäni parvekkeelta. Tunnen outoa tyytyväisyyttä siitä, etten olisi voinut syntyä missään muualla kuin La Vuelta de Rochassa.

Benito Quinquela Martínista tuli hyväntekijä ja yhteisönsä kehittäjä. Hänen taulunsa kuvaavat sataman työtä ja teollisuuden tuomaa ympäristötuhoa. Hänelle on sävelletty pari tangoakin, Don Benito ja Quinquela.

Museossa näkee myös nykytaidetta. Hugo Lazzari hyödyntää vanhoja italialaisia ja ranskalaisia mestareita. Hänen luomansa uusnäkemykset Lenonardon Mona Lisasta ja Botticellin keväästä ovat taidokkaita. Myös veistotaide pysäyttää. Martínin parvekkeille on aseteltu nykytaiteilijoiden töitä. Ne toimivat kontrastina aulan 1800-luvun puuveistoksille ja laivojen keulakuville.

Satama on syntynyt vuoden 1854 vaiheilla. Sinne rakentui köyhälistökaupunginalue, työmiehiä tuli Saksasta ja Italiasta ja muualta Euroopasta. Heitä tarvittiin ahtaajiksi ja varastomiehiksi.

 

Tangon synty

Tango syntyi La Bocassa. Satamaan tuli sankoin joukoin siirtolaisia jo 1800 –luvulla, suurin osa kuitenkin vasta 1920. Siirtolaiset toivat mukanaan omaa kulttuuriaan, omaa musiikkiaan ja tanssia. Satamassa tanssittiin vuonna 1814 valssia. Sen jälkeen tuli masurkka ja sottiisi.

Työ satamassa oli raskasta. Vahvat saksalaiset ahtaajat olivat hoikkien italialaispoikien kateuden tai ihailun kohteina. Italialaiset alkoivat imitoida ahtaajien hartialiikkeitä. Siirtolaisilla oli viuluja, huiluja, kitaroita ja harmonikkoja. Niistä syntyi pieniä kolmihenkisiä orkestereita, jotka alkoivat kehitellä omia säveliä ja uusia rytmejä. Niihin tuli vaikutteita myös satamaan tuotujen afrikkalaisten orjien musiikista.

Tangoa Caseron Porteno hotellissa Constanzan opastuksella

Aluksi siirtolaiset puhuivat omia kieliään, englantia, saksaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa. Musiikin kieli yhdisti heitä ja vähin erin he löysivät yhteisiä sanallisia ilmauksia, ne liitettiin musiikkiin ja tangot alkoivat saada sanoituksia. Ensimmäiset olivat latinalaisten kielten sekamelskaa ja sanoitusten sisältö pahennusta herättävää. Siirtolaisista lähes kaikki olivat miehiä ja naisista oli kova pula. Tangossa miehet, jotka naisten vähyyden vuoksi joutuivat tanssimaan keskenään, osoittivat miehisyyttään. Nuoret miehet janosivat naisseuraa, mikä toi satamaan vähitellen joukon prostituoituja eri puolilta. Naiset oppivat tanssimaan ja parhaat miestanssijat saivat naisista kauneimmat. Tarinat illoista satamassa alkoivat kiinnostaa myös Buenos Airesin keskustan varakkaampia miehiä.

Jo 1920 –luvulla tango siirtyi merimiesten mukana Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Sitä tanssittiin pian kaikkialla. Vasta rock & roll 1950 –luvun lopulla nousi uuden nuorison suosikiksi.

 

 

Sunnuntai 10.10.2010

 

Recoletan hautausmaa

Pyhäpäivän rauhaan sopii hautausmaa.

Recoletan hautausmaa

Recoletta on kuolleille omaisille rakennettu kaupunki. Mausoleumit on pystytetty ruutukaavaan, keskellä leveät risteävät tiet kuin pääkadut ja sivuilla kapeat kujat kuten elävien kaupungissakin.

Suuret hautausmaat ovat ilmeisesti Etelä-Amerikan maitten erityisyys. Kuuban Havannassa näimme bussin ikkunasta hautausmaan, joka on jopa tätä Buenos Airesin hautausmaata suurempi. Sinne on haudattu ja haudataan vallankumouksen jälkeen kansalaisia kaikista luokista, kun taas Buenos Airesin hautausmaalla marmori ja graniittiholveihin on haudattu vain varakkaita teollisuusmiehiä, poliitikkoja ja huomattavia taiteilijoita. Havannan hautausmaalla on yli 4.5 miljoonaa hautaa ja eläviä vain vähän yli 2 miljoonaa. Buenos Airesin hautausmaalla on 4900 hautaholvia, joihin on haudattu yhdestä kymmeneen vainajaa.

Eva Peronin hauta on nähtävä. Hänen maalliset jäännöksensä vietiin ensin Milanoon, josta ne tuotiin takaisin Evan isän J Duerten hautaholviin. Eva Peron on haudattu yli seitsemän ja puoli metriä syvälle ja vielä betonilaatan alle. Oli syytä pelätä, että joku voisi yrittää kaivaa hänen luitaan esille.

Kaikki kolmekymppiset ja sitä vanhemmat muistavat Eva Peronin, tai ainakin musikaalin Evita. Se nosti hänet entistä tunnetummaksi. Eva Peronin muistoa ylläpitävä yhdistys kertoo sivuillaan www.evaperon.org , että Eva Peron seisoi seitsemän vuotta miehenä rinnalla ja auttoi Argentiinan köyhiä ja paransi työoloja. Eva Peron syntyi 7.5.1919 ja kuoli syöpään 26.5.1952. Hän pyrki vain runsasta vuotta aiemmin Argentiinan varapresidentiksi, mutta hänen entinen aviomiehensä torpedoi ne suunnitelmat.

 

Tango ja vielä kerran tango

Hautuumaan jälkeen toivomme pääsevämme taas tanssimaan, mutta hotellimme pihan perällä oleva tanssistudio on sunnuntai-iltana varattu edistyneemmille. Me päätämme lähteä katsomaan ammattilaista tangoa. Tunnetuin show on Esquina Carlos Gardel www.esquiancarlosgardel.com.ar .

Emme pety. Oma isäni nauttisi tästä puolentoista tunnin esityksestä, hän kun lopetti tanssimisen vasta vähän ennen kahdeksaakymmentä vuottaan. Ehkä tyttäremme Julia lähtee kanssamme Buenos Airesiin jonain päivänä. Myös hän osaa tangoa, sekä suomalaista että argentiinalaista.

Carlos Gardel oli siirtolainen, tuli maahan äitinsä kanssa vuonna 1920. Hän oli komea, hänellä oli kaunis ääni ja hän ihastui tangoon. Carlos Gardel sävelsi sittemmin monta tangoa ja äänitti useita levyjä. Hän lauloi tangojaan säestämällä itse kitaralla, mikä oli poikkeuksellista, sillä tango oli ennen häntä muotoutunut kuuden soittajan yhtyeenä esitettäväksi tanssimusiikiksi.

Tangon imago muuttui Carlos Gardelin mukana siistimmäksi ja se hyväksyttiin yläluokkaistenkin tanssisaleihin.

Tänne palaamme vielä!

Buenos Airelaisia
Buenos Airelaisia

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s