Auckland – kaupunki maailman laidalla
Lento Santiagosta Aucklandiin kestää kolmetoista tuntia ja sinä aikana hukkaamme kokonaisen päivän. Myöhään lauantai-iltana nousemme koneeseen ja laskeudumme Helsingin kokoiseen kaupunkiin aamuvarhaisella maanantaina.
Tämä saa olla viimeinen kerta kun nuukailemme hotellihuoneen varauksissa. Olemme hotellissa viideltä aamulla ja huone on valmis vasta kahdeltatoista. Sattuu olemaan vielä kansallinen vapaapäivä, Labour Day, ja kahvilat ovat kiinni. Onneksi aurinko paistaa.
Kiertoajelu turistibussilla on väsyneelle sopivaa ajanvietettä. Opimme väkisin perusasiat. Uusi Seelanti on asukasluvultaan lähes Suomen kokoinen, kahdelle pääsaarelle levittäytynyt valtakunta. Näiden kahden lisäksi väkeä asustaa viidessäkymmenessä pienemmässä saaressa tai luodossa. Saaristo on syntynyt vuosituhansien aikana tulivuorien purkauksina.
Auckland on äänestetty jossain kansainvälisessä tutkimuksessa parhaimmaksi asuinkaupungiksi, The Best Live Style City of the World. Ihan kivalta se vaikuttaa bussin ikkunasta. On rantaa, kukkuloita ja toinen toistaan kauniimpia huviloita, omakotitaloja, pienkerrostaloja ja inhimillisen kokoinen keskusta. Lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja juoksijoita näkyy puistoissa ja rantatiellä iloisen värisissä kuteissa. Opas kertoo, että lähes jokaisella kaupunkilaisella on oma vene. Lomapäivänä moni lähtee perheineen etsimään lahdenpoukamia, joissa voi grillata ja touhuta, ensimmäistä kertaa tänä vuonna shortsikelissä.
Meille turisteille ehdotetaan elämystä. Meille vapaa pudotus Aucklandin korkeimmasta tornista olisi koettelemus. Tornin korkeus on 328 metriä. Joustimet ja vaijerit pysäyttävät ilmalennon vähää ennen maahan iskeytymistä. Seuraamme hetken köysissä heiluvia hulluja tornin kyljessä ja käännymme pois.
Ero Santiagoon tai Etelä-Amerikan kaupunkeihin näkyy selkeänä heti ensi hetkistä; täällä ei näy köyhälistöä. Hotellin naapurissa on ilmeisesti jonkinlainen turvakoti. Sen edustalla näkyy pultsareita, mutta tasapainona hotellimme toisella puolella on poliisin keskusasema. Sen henkilökunnan taukojumppaa saamme seurata ikkunasta. On siinä matrassa mölinää. Maureilta opittua varmaan.
Uuden Seelannin historiasta
Minulle tuli yllätyksenä, että Uuden Seelannin saaret ovat olleet asuttuja vasta 800 vuotta. Ensimmäiset asukkaat saapuivat Cookin ja Society –saarilta. Sen jälkeen maurikulttuuri kehittyi omanlaisekseen.
Maurit kuuluvat Polyneesian kansoihin, joiden alkukoti lienee Kaakkois-Aasian alueella ja Guineassa. Arkeologit ovat löytäneet kolmetuhatta vuotta vanhaa polynesialaiseksi tunnistettua keramiikkaa Uudesta Kaledoniasta, Fidzi saarilta, Samoasta ja Tongasta. Saarilla puhuttiin yhteistä kieltä ja uskomukset ja elintavat olivat samoja silloin ja paljolti edelleen. Pari tuhatta vuotta myöhemmin polynesialaiset asuttivat Cooksin saaria ja Hawaijin, Marquesasin ja Rapanuin. Polynesialaisten on täytynyt purjehtia satojen merimailien matkoja jo kolmetuhatta vuotta sitten.
Polynesialaiset olivat taikauskoisia ja he kehittivät symbolisia tarinoita, joita kerrottiin laulaen. Taivaan herra, Rangi-Nui, antoi sateen ja auringon, hedelmällisyyden jumala oli Papa-Tüã-Nuku. Sadetta kutsuttiin nimellä Iho-Rangi. Minua ihmetyttää suomenkieltä muistuttavat sanat nuku ja iho. Olen jostain lukenut, että Suomen alkukieli on luonnon keskellä eläneen kansan kieli aivan kuten Polynesiassa kehittynyt kieliryhmä ja koska molemmat kansat ovat ottaneet äänteitä luonnosta, sanat muistuttavat toisiaan, mutta merkitykset ovat erilaiset.
Maurit kertovat maailman synnystä näin. Ensimmäiset vanhemmat olivat Rangi-Nui ja Papa-Tüã-Nuku, joiden lapset pysyttelivät pimeydessä kunnes Tãne työnsi vanhempansa erilleen ja vapautti sisaruksensa valoon. Me olemme näiden ensimmäisten lasten jälkeläisiä. Valon voimasta on saatu metsät, eläimet, linnut ja hyönteiset. Kuninkaamme Tãne on opettanut meitä elämään luonnon osana. Merellä on oma jumalansa, Tangaroa. Ilman häntä ei olisi kaloja ja muita mereneläimiä ja hänta ihmiskunta saa kiittää myös juomavedestä.
Maurit ovat kahdeksansadan vuoden historiansa aikana pitäneet kirjaa sukupuusta, syntymistä ja kuolemista ja sukulaisuussuhteista. Lähisukulaiset eivät saaneet tuottaa jälkeläisiä. Valta, ammatit ja vastuut siirtyivät isältä vanhimmille pojille.
Siinä vaiheessa kun britit löysivät Uuden Seelannin, mauriheimojen kesken oli kiistaa elintilasta. Uudessa Seelannissa oli silloin ja edelleen maanjäristyksiä ja tulivuorten purkauksia. Laavakiveä käytettiin ja käytetään edelleen rakennusmateriaalina, siitä voidaan tehdä myös työkaluja, tarve-esineitä ja koruja. Myös puuta maurit osasivat käsitellä taitavasti. Yksi Uudessa Seelannissa kasvava havupuulaji on erityisen kovaa ja kestävää. Siitä rakennettiin laivoja ja vielä viime vuosisadalla taloja. Yhdestä ainoasta jättihongasta saatiin lautaa kymmeneen taloon. Nykyisin puu on rauhoitettu, mutta lautaa on vieläkin ostettavissa vanhoista varastoista ja purettavista rakennuksista.
Britit ja muut eurooppalaiset innostuivat valaista. Aucklandin rannoille kokoonnuttiin valaanpyyntitapahtumiin maurien vastahangasta huolimatta. Waikato–sota brittien ja maurien välillä 1863 – 1864 kaatoi maurien valtakunnan. Maurikansan viimeisimmät tatuoidut johtajat ja merkkihahmot on ikuistettu maalauksiin. Niiden hymyttömyys kertoo omaa tarinaansa Aucklandin museossa.
Toisessa maailmansodassa japanilaiset uhkasivat vallata Uuden Seelannin. Paikalliset kertovat nyt, kuinka tärkeää heille oli, että britit ja yhdysvaltalaisten joukot majoittuivat saarelle puolustamaan heitä.
Nykyisten uusiseelantilaisten vähemmistö on maureja. Suurin osa on parin sadan vuoden aikana maahan muuttaneiden eurooppalaisten jälkeläisiä. Aasialaiset ovat muuttaneet maahan vasta viime vuosikymmeninä.
Elämänlaatua Aucklandissa
Meillä on ystäviä Aucklandissakin. Merja muutti miehensä Paulin ja vajaan kymmenvuotiaan tyttärensä Ellan kanssa Uuteen Seelantiin runsas vuosi sitten.
Ellan mielestä Auckland on ehdottomasti Lontoota parempi paikka. Ei ihme, kun katsoo lapsen elämänympäristöä. Hän on juuri tullut naapurin uima-altaasta ja syö kaverinsa kanssa lounasta puutarhassa kukkivan puun alla. Samaa mieltä ovat myös Merja ja Paul. Lontoota ei ole ikävä. Hiekkarannat ovat lähellä, puutarhaportista pääsee vihreille kukkuloille reippailemaan, ruokavalio on helppo pitää terveellisenä ja molemmilla on entistä mukavammat työt ja uusia ystäviä on saatu nopeasti.
Merja avaa portin ja vie meidät vanhan tulivuoren kraatterin kautta kukkulalle, jonka nimi on One tree hill. Nimi on harjaan johtava sikäli, että sitä yhtäkään puuta ei enää ole. Kaupunginisät kiistelevät mikä puu istutetaan kymmenkunta vuotta sitten kuolleen tilalle. Totta kai Yhden puun kukkulalla pitää puu kasvaa.
Aucklandissa on kymmeniä vanhoja tulivuoren kraattereita. One tree hill –vuori on purkautunut viimeksi 20.000 vuotta sitten. Maa on edelleen tuliperäistä, mutta tulivuoren purkaukset saarella ovat epätodennäköisiä. Jos sellainen sattuisi, todennäköisesti meren pohjassa.
Uudessa Seelannissa kaikenlainen vesiurheilu on in. Ystävämme ovat ostaneet märkäpuvut ja harrastavat body-surfingia. Koska rantaviivaa löytyy, ei ole pakko etsiytyä muiden kanssa samaan lahdenpoukamaan. Voi etsiä hiekkarannan, jossa ei ole muita ja asetella eväskorinsa ja juomansa keskelle luonnonrauhaa.
Kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä, Uudessa Seelannissa on talvi. Aucklandissa voi tulla lunta. Eteläisellä saarella lasketellaan. Helmikuussa on varmasti poutaa ja auringonpaisetta, jota riittää marraskuusta huhtikuulle. Meille kevät Aucklandissa näyttää aurinkoiselta mutta tuuliselta ja minä saan flunssan, josta kärsin pitkään vielä Australiassa.
Kaksi kolmesta suurkaupungista, Wellington ja Christchurch jäävät tällä kertaa väliin. Ne ovat kaikki lähes miljoonakaupunkeja, joten maaseutu on saarilla melko tyhjää. Lampaita pidetään kaupunkialueellakin. Niitä on Uudessa Seelannissa enemmän kuin asukkaita. Samalla kun lampaat kasvavat, kukkuloiden ruohomatot pysyvät sileinä.
On Halloween. Ystäviemme naapuruston pikku pojat ja tytöt soittelevat iltapäivästä ovikelloa pelottavissa asuissa. He saavat palkkioksi karamelleja ja me Reijon kanssa nautimme valkoviiniä greippipuun alla. Paul grillaa meille lammasta.
Kulkuri ja Joutsen 