Kulkuri ja Joutsen

 

Singapore 30.11.2010

Kun vuosikymmeniä kuluu ja tulee uudelleen samaan kaupunkiin, muistot ottavat ylivallan. Viimeksi olimme Reijon kanssa yhdessä Singaporessa kevään 1986 maailmanympärimatkallamme, sillä ensimmäisellä.

Asuimme ydinkeskustassa Dynasty-hotellissa. Siitä meidän oli ihan pakko ajaa ohi tälläkin kertaa, vaikka asumme ystäviemme, Heikin ja Päivin, vieraina.

Video Singaporesta vuoden 1986 maailmanympärimatkaltamme

 

13.2.1986 Tällaisessa hotellissa emme ole ennen yöpyneet. Halli on kolmen kerroksen korkuinen hulinapesä, ravintoloita kerrosten ulkokehät täynnä. Neljännessä kerroksessa sauna ja urheilutilat, viidennessä uima-allas, itse asiassa hallitilan katolla. Siellä puut ja pensaat kasvavat.

Singaporen keskusta on pilvenpiirtäjärykelmä, pelkkiä hotelleja ja ostoskeskuksia, rakennettu kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Ja kauppa käy, koska tavaroista ei tarvitse maksaa tullia.

Hinnoissa on puolet ilmaa, ystävämme varoittivat. Petkuttaakin osataan.

Katselin punaisia kenkiä. Poika väitti niiden olevan nahkaa. Tutkiskelin kengän sisäpohjaa, muovia se oli. Poika myönsi ja totesi sitten, että päällinen on nahkaa. Ei voinut olla. Ai, niin, poika myönsi, näissä kengissä vain kärjet ja kulmapalat ovat nahkaa. Tuskin muovikenkien koristeiksi ommeltiin nahkapaloja. Siltä pojalta emme ostaneet mitään.

Jonkin matkan päässä me teimme todella merkittävän ostoksen, kaksi kiinalaista silkkimattoa. Niiden pitäisi tulla Suomeen laivalla. Saa sitten nähdä tulevatko perille.

—

Ne tulivat perille. Lähes parikymmentä vuotta me arvostimme niitä olohuoneen sohvapöydän alla. Ne muuttivat Helsingistä Fleetiin ja sieltä Hollantiin ja takaisin Lontooseen. Stresassa ne alennettiin pari vuotta sitten Reijon työhuoneen matoksi. Imurointi on kuluttanut ne melkein puhki.

Me ihailimme aikoinaan Singaporen siisteyttä. Roskaamisesta sai sakkoa.

Julkinen liikenne toimi silloin ja toimii edelleen. Keskustassa hyväksyttiin joka toinen päivä parittomaan ja joka toisena parilliseen loppuvat rekisterinumerot. Varakkaimmat hankkivat kaksi autoa. Heikki ei ole kuullut sellaisesta säännöstä, muttei aja töihin autolla vaan bussilla eikä taksin käyttö ei ole kovin kallista.

 

 

 

 

—

Bussilla pääsee 40:llä sentillä paikasta toiseen. Polkupyörätaksia emme kokeilleet. Laihat sääret polkivat vimmatusti, kun vaunussa istui tukeva turisti. Ja me kaksi samassa kyydissä, se olisi saattanut olla kiinalaismiehelle liikaa.

—

Käväisin Singaporessa työmatkalla kevättalvella 1989. Vapaailtana otin polkupyörätaksin. Vanha mies polki illan nähtävyydestä toiseen ja vartioi tarkasti kuten turvamiehen pitää. Vaikka Singaporessa ei ole pelättävää, oli mukavaa kun kiinalaismies avasi polkua markkinatapahtuman ihmismassaan. Ei siellä juuri muita valkoihoisia näkynyt.

—

13.2.1986 Kiinalaiskaupunginosa on ränsistynyt. Pankkikeskuksen tuntumassa on enää muutama kortteli värikkäästi maalattuja puolivinoja asumuksia, jotka selvästi odottavat kaatamistaan. Uusissa kerrostaloissa kiinalaiset kuivattavat pyykkejään varvuissa parvekkeilta ja ikkunoista ulospäin, ihan samalla tavalla kuin hökkelikylässä.

Jokirannan rapistuneet laivat ovat kuin toisesta maailmasta pilvenpiirtäjien edustalla.

Hindutemppeli erottuu ympäristöstä. Sen fasadi on täynnä puista veistettyjä ja värikkäiksi maalattuja patsaita, jotka kuvaavat miehiä, naisia, leijonia ja lehmiä. Papit valkoisissa sideharsoissa kuljeskelivat avoimen sisätilan poikki. Varsinkin se, joka puhui puhelinautomaatissa kappelin hallissa, oli jokseenkin maallisen näköinen. Hindut eivät ole yhtä siistejä kuin Buddhat, eikä kulta kimalla.

—

Lähes neljännesvuosisata myöhemmin hökkeleistä ei ole jäljellä kuin muutama korjattu puutalo Emerald Hillin varrella. Kiinalaisten markkinakojut kadun varrella ovat yhtä täynnä tavaraa kuin ennen. Tinkiminen on välttämätöntä. Ostin viidellä paikallisella rahalla eli vajaalla kolmella eurolla iltalaukun.

Hindutemppeli on paikallaan. Sisällä temppeliaukioilla tunnelma oli sama, montaa pappismiestä ei näkynyt. Kengät piti jättää ulos, mitä en muistanut edelliskerralta. Sain vesirakkulat jalkapohjiin, koska en tajunnut pysytellä varjossa. Aukion laattakivet olivat tulikuumia.

Pankkiirikurssilla Lontoossa vuonna 1985 tutustuin Singaporen kiinalaiseen, June Angiin. Hän toimi oppaanamme Singaporessa vuonna 1986. Matkamme osui kiinalaisten uuteen vuoteen.

 

 

Perjantai-iltana 14.2.1986 me istuimme Junen ja hänen poikaystävänsä kanssa kalaravintolassa jokirannassa katoksen alla. Pöydät saivat valonsa punaisista paperilyhdyistä ja palmuissa koristelamput tuikkivat kilpaa taivaan tähtitarhan kanssa. Ruoka oli herkullista vaikka se tarjoiltiin muovilautasilta. Oli katkarapuja, paistettuja mustekalan poikasia ja mahtava annos hummeria. Emme tiedä mitä lysti maksoi, koska June hoiti kaiken kielloistamme huolimatta. Jälkiruokadrinkit juotiin Intercontinentalin aulassa. Se on upouusi hotelli, kaksitoistakerroksinen ja aula auki ylös asti, huoneet kiertävät ulkokehää, valonauhat laskeutuvat ylhäältä alas, vesi solisee ja viherkasvit seinillä muistuttavat sademetsästä.

Lauantaina 15.2.1986 June vei meidät leijonatanssikilpailuihin. Yli 30C:n helteessä seitsemän eteläkiinalaista leijonaa esiintyi vuorollaan kattilankansimusiikin tahdissa. Leijonalla on paperimassasta tehty pää. Se räpsyttelee teevadinkokoisia silmiään ja aukoo tarjoiluvadin kokoista suutaan. Sen vartalo on turkissuikalein koristellusta silkkikankaasta. Pohjoiskiinalaisen leijonan erottaa täyskarvapeitteestä, June kertoi.

Leijona tanssii kahden ihmisen voimin. Etumainen pitää päätä ja käyttää puettuja jalkojaan etutassuina. Takimmainen on kankaan alla piilossa leijonan vartalona ja takatassuina. Tavallisesti leijona nousee portaita ylös ja heittää saviruukusta orkideoita tai muuta onnea tuottavaa katsojille. Musiikin räminän tarkoitus on karkottaa pahat henget alkavalta vuodelta.

Sunnuntaina näimme myös pohjoisten maakuntien leijonia ja lohikäärmeitä, jotka olivat kymmenisen metriä pitkiä. Niitä kuljetettiin keppien nenissä, joilla lohikäärmeet saatiin luikertamaan ylös ja alas.

—

Heikki ja Päivi ovat asuneet Singaporessa vuoden päivät ja viihtyvät. Singapore on turvallinen ympäristö ja kaikin puolin kiinnostava, onhan se monikulttuurinen suurkaupunki päiväntasaajalla.

Elämään Singaporessa oman suolansa tuo kostean kuuma sää, joka ei juuri vaihtele. Päivisin on 30C ja öisin 25C. Sadetta tulee päivittäin, joskus vain kuuro ja joskus kaatosade, jolloin ei näe kadun toisella puolella olevaa taloa.

Tällä matkalla syömme kotiruokaa ja Holland Villagen perheravintoloissa. Ne ovat siistimpiä kuin Lontoon kiinalaiset. Ensimmäisen Singaporen matkamme ruokailuelämykset vaihtelivat laidasta laitaan.

—

 

 

Singaporessa on kymmeniä Hawkers-ruokapaikkoja. Ne ovat kioskeja, alun perin pyörillä liikutettavia katukeittiöitä. Nyt niillä on paikat aukioilla tai teiden risteyksissä ja jokirannassa laivalaiturin kupeessa. Keskellä, tavallisesti katoksen alla, on pyöreitä pöytiä ja tuoleja. Ruoka valmistetaan paikan päällä, kukin kioski omanlaistaan. On indonesialaista, malesialaista, erityyppisiä kiinalaisia ja jopa eurooppalaisia ruokia. Nuoret pojat kantavat mehulaseja ja tuovat ruoan pöytään. Maksu kerätään heti.

Uutena vuotena pitää syödä paljon. Mitä enemmän syö, sitä onnekkaampi vuosi on edessä. Uudenvuoden juhla osui lauantai-iltaan, 14.2.1986.

Meitä oli kaksikymmentä, Junen koulun soittokunnan jäseniä kymmenen vuoden takaa. Kokoonnuimme tohtoriperheen kotiin. Junen kaveri ja hänen isänsä olivat molemmat tohtoreita. Pihassa autokatoksessa oli Jaguar.

Talo oli arvokkaan näköinen ja uudehko. Olohuone oli korkea ja sen sivulta avautui portaikko yläkertaan, jossa ilmeisesti makuuhuoneet olivat. Ruokailuhuoneessa perheen äiti nosti vain hetkeksi katseensa ja tervehti meitä, hän pelasi siellä noppaa tyttäriensä kanssa. Perheen isä tervehti meitä poikansa rinnalla, mutta poistui sitten.

Lattiat oli suurista, kiillotetuista tai vahatuista kivilaatoista. Seinät olivat vaaleat, sisustuksen puupinnat tummanruskeat. Olohuoneen sohvakalusto oli 60-luvun italialaistyyliä, vaalean siniharmaata kangasta. Seinillä oli kiinalaisia maalauksia ja tekstejä, pitkiä ja kapeita kaitaleita katosta lattiaan. Pianon kansi oli peitetty valkoisella muotoon virkatulla pitsiliinalla, joten sitä ei varmaan usein soitettu. Päällä oli perheenjäsenten valokuvia. Kirjahyllyissä olohuoneen ja ruokailuhuoneen puolella oli kirjojen lisäksi suurehkoja posliiniesineitä, Buddhia, kiinalaisia ihmishahmoja ja maljakoita. Olohuoneen pöydällä oli puolen metrin korkuinen posliinimalja täynnä pajunkissoja ja kirsikkapuunoksia, joihin oli ripustettu uudenvuodenkortteja. Ne olivat kaikki kultakirjattuja ja pohjaväriltään punaisia.

Pöydällä oli tarjolla naposteltavaa, kuivattuja melonin siemeniä, kuivattua suolalihaa, pomelon-lohkoja, katkarapuleipiä, ananaskakunpaloja ja pähkinäpikkuleipiä. Juomaksi tarjoiltiin mango-tuoremehua.

Junen luokkatoverit olivat lääkäreitä, yksi eläinlääkäri ja yksi hammaslääkäri. Tyttöjä oli vain kolme, yhden lääkärin vaimo, englantilaisen kirjallisuuden opettaja ja sosiaalityöntekijä.

Kun tutustumiskierros oli tehty, siirryimme upseerikerhon ravintolaan. Keittiömestarit kuuluivat Goodwood Park –ketjuun. Se on yksi arvostetuimmista kiinalaiskeittiöistä. Me istuimme suuren pyöreän pöydän ympärille, jonka keskellä oli pyörivä levy. Sillä tarjoiluvadit siirtyivät vuorotellen kaikkien ulottuville. Ravintola oli sisustettu tummin huonekaluin ja pöydillä oli valkoiset tärkätyt ruokaliinat, sivupöydillä suuria orkidea-asetelmia.

Alkuruoaksi tarjottiin raakakalasalaattia, jonka sekoittaminen toteutettiin yhteistyönä. Se oli selvästi rituaali, hyvää onnea tuottava varmaan. Pääruoaksi söimme katkarapuja yrttikastikkeessa, ostereita sieni- ja meriheinämuhennoksessa, savustettua ankkaa ja kampasimpukoita. Mukana oli tietysti riisiä ja palan painikkeena kiinalaista teetä.

Ruokailun jälkeen istuimme baarissa. Pojat nauttivat muutaman lasillisen alkoholia, tytöt joivat tuoremehucocktaileja. Taustalla kiinalaisintialainen kokoonpano soitteli länsimaisia hittejä viime vuosikymmeneltä eteläamerikkalaisittain rytmitettyinä.

Singaporessa rakennetaan edelleen.

Tontteja uusille pilvenpiirtäjille löytyy, vaikka tiukalta vaikuttaa. Singaporessa on viisi miljoonaa asukasta Helsingin kokoisella saarella. Kaupungin perustaja, englantilaismies, Raffles, tutustui alueeseen Itä-Intian kauppahuoneen agenttina. Hän vakuutti brittihallituksen uuden kauppasataman perustamisen välttämättömyydestä vuonna 1820. Saaren maat ostettiin paikalliselta sulttaanilta, mutta hollantilaiset, joiden hallinnassa Malesia ja sen mukana nykyinen Singaporen alue oli, nostivat metelin. Brittihallitus joutui antamaan hollantilaisille vaihtokauppana maantieteellisesti suuremman alueen eli Indonesian.

Raffles-hotelli on Singaporen historiallinen nähtävyys. Siellä me kävimme taas juomassa Singapore-Slingit, tällä kertaa pitkässä baarissa toisessa kerroksessa. Lasillinen maksoi runsaat 30 paikallista dollaria eli parisenkymmentä euroa. Puolet hotellista on muutettu ostoskeskukseksi ja toinen puoli jatkaa viidentähden hotellina.

 

 

 

 

 

Ensimmäisellä maailmanympärimatkalla kirjoitin käynnistä näin.

Raffles on pilvenpiirtäjäkeskuksen kupeessa, pikku hotellia ympäröi yli 20-kerroksisia pilvenpiirtäjiä. Yksi on jopa 52-kerroksinen. Jollekulle Raffles oli ollut pettymys Oriental-hotellin rinnalla. Mitä vielä, Oriental on 80-luvun tuote kun taas Raffles-hotellissa palaa hetkessä 1900-luvulle.

Hotellin sisäpiha on pidetty mallissaan. Valkoiset takorautaiset tuolit ja kivipöydät palmujen katveessa kutsuvat istumaan. Hotellin tanssisalista kuului laiskanletkeä tanssimusiikki. Ei tarvinnut kuin ummistaa silmät ja kuvitella ympärille englantilaisen kasvatuksen saaneita pitkäpukuisia leveähelmaisia naisia räätälin työstämissä puvuissa, jäykästi astelevien miesten käsikynkässä.

Nykyvieraat olivat keski-ikäisiä. Orkesteri oli yllätykseksemme aito. Vieraat osasivat tanssia hidasta valssia ja rumbaa. Mekin saimme näyttää jive-pyörähdyksemme.

Singapore-Slingit me nautimme baarissa. Seinillä oli kuvia siellä vierailleista, oli Churchill, Herman Hesse, Sommerset Maugham, Günter Grass ja Graham Greene. Juoman koostumus on syntynyt Raffles-hotellissa vuonna 1915. Siinä on giniä, Peter Heering- maustelientä, angostuuraa, mehua, kirsikka, ananaslohko ja mintunvarsi.

Rafflesin palmuja en ole ennen nähnyt, varren päässä lehvästö avautuu litteäksi viuhkaksi. Siitä symboli, joka drinkissä keikkuu.

Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kasvitieteellisiin puutarhoihin. Tälläkin kertaa puistot vetivät puoleensa, niiden rauha kaupunkihälyn vastapainona tekee hyvää. Kaksivuotias Kalle nauttii isänsä hartioilla keikkumisesta puistossa. Isä kun on vapaalla vain viikonloppuisin.

Singapore oli aluksi satama, jonne tavarat Intiasta ja Kiinasta tuotiin. Ostajat katsastivat tarjonnan, valikoivat asiakaskunnalleen sopivat, ne pakattiin uudestaan ja lastattiin taas laivoihin. Nykyisin huippubrändit täyttävät ostoskeskukset. Kalliimmat merkit ovat katutasossa ja vähempiarvoiset joko ylemmissä tai kellarikerroksissa. Luis Vuittonit, Guccit ja Pradat joutuvat useimmiten japanilaisten turistien kauppakasseihin ja kauppakasseiksi. Myös Kiinasta ja muualta maailmasta tulevat miljonäärit ja miljardöörit tulevat Singaporeen ostoksille. Singaporen kauneudenhoitopalvelut kiinnostavat vierailijoita. Viihdettäkin löytyy – länsimaisesta oopperasta kuuluisimpiin rock ja populaarimusiikin taitajiin.

Heikki on töissä pankissa. Singapore on yksi Aasian suurimmista pankkikeskuksista. Yksi alan tunnetuimmista tarinoista 90-luvulta on Nick Leason. Kaveri oli Barings-pankin palveluksessa Singaporessa ja monimutkaisten dervaattojen kautta kaatoi perinteikkään laitoksen. Hänen nimikkopöytänsä löytyy edelleen Harryn baarista Boat Quaylta. Nick joutui vankilaan, mutta kiertää nykyisin maailmaa kertomassa tarinaansa.

Kauppasatamana Singapore kasvoi nykyiseen kokoonsa runsaassa sadassa vuodessa. Heti 1800-luvun alussa sataman työntekijät virtasivat kaupunkiin enimmäkseen kaikkialta Kiinasta. Suurin osa työntekijöistä oli nuorehkoja miehiä.  Syntyi samoja ongelmia kuin muualla vastaavissa paikoissa ja tilanteissa eli prostituutio ja huumeet nousivat haasteiksi. Monella kiinalaisella kaverilla oli tavoitteena ansaita muutaman kuukauden tai vuoden rahaa ja omaisuutta ja palata sitten kotikylään, mutta moni kuoli jo matkalla Hong Kongista tai haaveiden rauetessa ooppiumiin.

Museossa tajuaa, millaisia 1800-luvulla kauppahuoneiden taakse rakennetut asumukset olivat. Nykyisin Singapore on hygieniatasoltaan maailman huippua. Päivi kertoo kuinka kaupunkivaltion virkamiehet tulevat säännöllisesti tarkistamaan kerrostalojenkin asukkaiden kukkapurkkeja ja kylpyhuoneita. Kukkia ei saa pitää liian kosteina ja kylpyhuoneita on säännöllisesti käytettävä, jotta estetään hyttysten ja esimerkiksi Deng-kuumeen leviäminen. Puutarhat myrkytetään säännöllisesti. Heikki ja Päivi eivät ole nähneet edes yhtään kärpästä koko vuoden aikana Singaporessa.

Tällä kertaa teemme jokiretken. Laivasta vanhat ja uudet rakennukset näkyvät alaviistosta. Singaporen tunnus, Merlion eli leijonan ja merenneidon sekoitus syöksee suustaan vesisuihkua sataman suulla. Edustalle on noussut juuri komea Ion –niminen ostoskeskus ja hotellikompleksi, jonka yläkerroksessa on viikinkilaivanmuotoinen rakennelma. Päivin tietää, että siellä on uima-allas, josta näkee veden pinnan jatkuvan suoraan taivaalle ja sen takaa nouseviin korkeisiin pilvenpiirtäjiin.

Mikä onni, että saamme pysähtyä ystävien luokse ja kuulla arjesta Singaporessa. Kallen kanssa leikkiminen vie kauas menneisyyteen. Se kaikki tuo kaivatun tauon paikasta toiseen juoksemiseen. Jo ensimmäisellä maailmanympärimatkallamme opimme, että on pidettävä taukoja, aivot eivät koko ajan ota vastaan uutta.

Päivi varaa minulle ajan kampaajalle. Jimmy osoittautuu taitavaksi. Lisäksi saamme molemmat hieronnat lukkiintuneisiin hartioihimme. Olemme valmiita uusiin seikkailuihin Vietnamissa.