Kulkuri ja Joutsen

 

Luang Prabang, Laosissa, joulukuussa 2010

Vauhti Laosissa on verkkaista verrattuna Vietnamiin. Ensinnäkin Laos on vain seitsemän miljoonan kansa. Se kiinnostaa vasta reppureissaajia osin siksi, että Laosiin ei vielä pääse muutoin kuin Vietnamista joko linja-autolla tai lentämällä ja osin siksi, että hotellipalvelut eivät aina vastaa länsimaisen turistin vaatimuksia. Ensimmäisen kerran meille tällä matkalla kävi niin, että tanskalaisen omistamassa hotellissa saimme nukkua likaisissa lakanoissa. Tai siis minä en nukkunut, vaan otin lakanat pois ja otin puhtaat pyyheliinat tilalle.

Luang Prabang on lähes puolen miljoonan asukkaan kaupunki Laosin pohjoisosassa.

 

Munkit, uskonnot ja uskomukset

Luang Prabangissa on 150 temppeliä ja yli 500 munkkia. Köyhät eivät voi saada koulutusta muualta kuin luostarista. Sinne pääsee kymmenvuotiaana. Opetus pitää sisällään uskonnon lisäksi kaikki elämässä tarvittavat perustiedot ja taidot ja se on ilmaista. Jotkut jäävät munkeiksi mutta suurin osa palaa muutaman kouluvuoden jälkeen takaisin kotikylään.

Laosissa on neljä uskontoa, jotka tavallaan sulautuvat toisiinsa, nimittäin buddhismi, hinduismi, pahm uskonto ja henkiin uskominen, joista viimeisin on eräänlaista uudestisyntymisen ja taikauskoisuuden yhdistelmää. Uskotaan läheisten, omaisten ja muiden samanuskoisten elävän jonkin aikaa näkymättömänä henkiolentona. Taikavoimia käytetään vihamiesten tuhoamiseen. Opas kertoo tapauksesta, joissa vihamiehen kenkään oli laitettu puukko. Kenkien omistaja sairastui omituisesti. Sairaalassa ei havaittu röntgenissä mitään mutta henkilön kuoltua hänen sisältään löytyi puukko. Meillä ei ole pelättävää, opas toteaa , koska olemme ulkomailta.

Munkeille jaetaan aamulla puoli kuudelta keitettyä riisiä, hedelmiä, makeisia ja rahaa. Naiset ovat polvillaan kadulla ja miehet seisovat ja jokainen halukas antaa munkin keräysastiaan avustuksensa. Keräysastiat täyttyvät nopeasti ja munkit siirtävät ruokaa köyhien poikalasten astioihin, joita ilmestyy munkkikulkueen vierelle. Munkkien pitää noudattaa satoja sääntöjä, joista yksi on, että naista ei saa katsoa eikä puhutella. He tuijottavat eteensä tai astiaansa naisen läheisyydessä. Kun myöhemmin kiipeän portaita ja munkkeja on tulossa vastaan, joku huutaa minulle takaa Stop!. Naisten pitää pysähtyä mutta miehet voivat jatkaa kulkuaan.

Armolahjojen antajat uskovat auttavansa omia sukulaishenkiään. Kotialttarille päästyään he rukoilevat omiensa puolesta, lataavat ruokaa kotialttarille ja toivovat omaisen pääsevän eteenpäin ja voivan hyvin toisessa maailmassa. Alttarille asetettu ruoka syödään itse myöhemmin, kun hengen oletetaan jo saaneen osansa.

Munkkien kilometrin pituinen saattue etenee Mekong joen rantaan. Meidät ohjataan pääkadulta markkinakadulle, jossa myydään ruokaa eri muodoissaan. Bambupuissa elävät toukat ovat erikoisuus, oppaan mukaan herkullista syötävää.

 

Laosin historiasta kuningaskunnasta kommunistiseksi valtioksi

Laos kuului Vietnamin tapaan tuhat vuotta Kiinan valtakuntaan. Kiinalaiset yrittivät vallata Laosia uudelleen vielä 1887. Thait yrittivät monta kertaa valloittaa Laosin. Alue on ollut Mekongin itäpuolella aina strategisesti kiinnostava, myös ilmasto on miellyttävä ja lisäksi Laosin alueelta on jo kauan sitten löydetty kultaa. Joesta sitä huuhdotaan edelleen.

Kun Ranska otti Laosin alueen mukaan Indokiinaan eli imperiumiinsa vuonna 1893, ranskalaiset tekivät sopimuksen Siamin (Thaimaa vuodesta 1939 lähtien) kanssa.

Luang Prabang on yksi kolmesta Laosin alueella toimineesta pääkaupungista. Luang Prabangissa kuningashuone pysyi koossa jopa Ranskan vallan aikana, sillä kuningas toimi ranskalaisten nukkehallitsijana. Hänen kerrotaan jääneen kiitollisuuden valtaan, koska ranskalaisten joukkojen esimies pelasti kuninkaan hengen paikallisissa kähinöissä. Laosin alueella eri kuningaskunnat taistelivat usein toisiaan vastaan ja taisteluita käytiin myös lähivaltioitten kanssa.

Emerald Buddha, joka nykyisin sijaitsee Bangkokissa, on oppaamme mukaan kotoisin Laosista. Thait hyökkäsivät Luang Prabangiin vuosina 1779 ja 1823 ja kummallakin kerralla Emerald Buddha vietiin Bangkokiin. Emerald Buddha on yksi buddhalaisten pyhimmistä voiman lähteistä. Ensimmäisellä kerralla patsas palasi takaisin Luang Prabangiin itsekseen, kertoo opas. Toisella kerralla thait pukivat Emerald Buddhan kultaviittaan. Se yhdessä jadekiven kanssa muodosti siteen ja Emerald Buddha jäi Bangkokiin.

Laosissa on toinen Buddhan patsas, Prabang Buddha. Se on kultaa ja yli 80 cm korkea ja 50-kiloinen. Yliluonnollisten voimiensa takia Prabang Buddhan olinpaikkaa ei uskalleta paljastaa. Kansallismuseossa eli entisessä kuninkaanlinnassa säilytetään Prabang Buddhan kopiota, jota kansalaiset pitävät linkkinä oikeaan ja käyvät sen luona rukoilemassa.

Yksi kuningaskunnista oli Vientiane. Ranskan valtakautena sitä hallitsi ranskalainen kuvernööri ja nykyisin Vientiane on Laosin pääkaupunki. Siamilaiset tuhosivat sen maan tasalle 1700 luvun alussa ja siksi se ei ole yhtä kiinnostava nähtävyys kuin Luang Prabang.

 

 

 

 

 

Luang Prabangin merkittävin kuningas oli Fa Ngum 1300 luvun lopulla. Hän perusti miljoonan elefantin kuningaskunnan. Fa Ngum syntyi suu täynnä hampaita (33), josta syystä kuninkaan neuvonantajat pelkäsivät, että hänessä kasvoi pahuuden siemen. Neuvonantajat suostuttelivat kuningasta tappamaan poikansa. Hän lähetti pojan 33 sotilaan vartioimana lautalla Mekong joelle, jossa he antoivat lautan joutua vesiputoukseen. Lautta pysähtyi rantakiviin. Kambodzhan kuningas sai kuulla munkeilta naapurimaan pikkuprinssistä, joka oli samaa rotua kuin Kambodzhan kuningas eli Cham eli Khmu tai Khmer ja tämä otti pojan temppeliinsä, jossa munkit huolehtivat hänestä noin seitsemänvuotiaaksi. Poika oli erityisen lahjakas. Kun prinssi saavutti 33 vuoden iän, hänen isänsä, Luang Prabangin kuningas, kuoli. Jo sitä ennen poika oli yrittänyt pari kertaa palata Luang Prabangiin, muttei häntä otettu vastaan. Koska isällä ei ollut muita poikia, isän veli siirtyi kuninkaaksi. Fa Ngum lähti Laosiin 1349 Kambodzhan kuninkaan tukemana, joka antoi hänelle mukaan tyttärensä, Prabang Buddhan ja 10.000 sotilasta. Sotilaat olivat saaneet Fa Ngumilta määräyksen olla vahingoittamatta setäänsä tai tämän puolisoa, mutta sotilaitten päästyä läpi setä tappoi ensin puolisonsa ja sitten itsensä. Fa Ngum nousi kuninkaaksi ja Kambodzhan kuninkaan tyttärestä tuli kuningatar. Prabang Buddha on siitä asti ollut Laosin valtakunnan suojelijana.

Prabang Buddha valmistettiin Sri Lankassa 2000 vuotta sitten. Sri Lankan kuningas luovutti sen myöhemmin Burman kuninkaalle, joka edelleen antoi sen Kambodzhan kuninkaalle Angkorissa. Kansallismuseon eli entisen kuninkaanlinnan pihapiiriin on rakenteilla kullalla koristeltu paviljonki, jonne Prabang Buddhan kopio tullaan sijoittamaan. Sitä on rakennettu vuodesta 1975 alkaen.

Toistaiseksi arvokkainen temppeli Luang Prabangissa on Wat Mai. Sen alttarille Prabang Buddha tuodaan joka vuosi pestäväksi 17-19 huhtikuuta. Siihen hetkeen loppuu WOR temppelissä 13 huhtikuuta aloitettu ruokajuhla.

Viimeisin kuningas pakeni perheineen maasta vallankumouksen alla vuonna 1975. Kuninkaan pojista kolme on elossa, yksi Pariisissa ja kaksi Melbournessa, Australiassa. Edellinen kuningas sai vielä komeat kuninkaalliset hautajaiset, Wat Xieng Thong temppelin alueella on kuninkaan ruumiin kuljettamiseen rakennetut kultapäällysteiset kärryt, jonka päällä olevassa korkeassa kullatussa maljassa kuninkaan ruumis kuljetettiin krematoitavaksi vuonna 1959. Siinä hänen tuhkansa väitetään edelleen olevan.

 

Juhlia ja taikauskoisia uskomuksia

Laosilaisilla on muitakin erikoisia juhlia. Mekong joella järjestetään vuosittain 14-15 helmikuuta miljoonan elefantin festivaali ja 9.9 venekilpailut. Illalla kilpasoudun jälkeen jokainen rannalla liikkuva lähettää jokeen pikkulautalla kynttilälyhdyn. Näky on oppaan kertoman mukaan upea. Juhlilla kunnioitetaan Äiti Maa Buddhan armoa tuhansia vuosia sitten, kun hän antoi anteeksi Laosin merkittävälle kansalaiselle, joka löysi joen rannalta ison munan ja vei sen kotiinsa ja keitti sen. Muna olikin Mekong joen hengettären muna, josta olisi syntynyt hänelle lapsi. Mekong joki tulvi vuosikausia joen hengettären itkusta, joka kasteli hänen hiuksensa ja niistä vesi virtasi tulvaksi asti. Äiti Maa Buddha lohdutti joen hengetärtä lupaamalla tälle kunnon juhlat.

Mekong tulvii harvoin, edellisestä tulvasta on kohta 50 vuotta.

 

Mekongia hallitsee henki ja sen suojelija on Naga käärme. Oppaan mukaan Vietnamin sodan aikana amerikkalaiset sotilaat saivat yhden käärmeen kiinni. Se oli niin painava, että sen kantamiseen tarvittiin kolmisenkymmentä sotilasta. Kaikki ne kaverit menettivät myöhemmin henkensä.

Yksi hindutarinoista on kullattuina kuvina vuonna 1959 rakennetun paviljongin seinässä. Sita oli kaunis kuningatar. Hän joutui pahan viettelijän saartamaksi ja lopulta kaapatuksi. Kuningas sai apua apinakuninkaalta, jonka avulla paha sai palkkansa eli tapettiin. Kuningas sai Sitan takaisin, muttei enää luottanut puolisoonsa. Sita joutui osoittamaan miehelleen uskollisuutta kävelemällä tulisten hiilten yli. Koska hän oli viaton eli joutunut pahan viettelemäksi sitä haluamatta, jumalat tulivat apuun ja kastelivat hiilet siten, ettei Sita vahingoittunut. Sita ja kuningas elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Toinen tarina löytyy Wat Xieng Thong alueen temppelin seinästä. Rakennuksen päädyssä näkyy elämän puu. Siitä voi lukea monia tarinoita ja oppaamme kertoi yhden, äidin rakkaudesta. Puun oikealla puolella näkyy tiikeri, lehmä ja vasikka. Tiikeri kohtasi lehmän ja vasikan niityllä syömässä ja uhkasi syödä heidät molemmat. Lehmä rukoili tiikeriä, että söisi vain hänet. Tiikeri suostui. Lehmä pyysi lisäksi, että haluaisi viedä vasikkansa turvaan ennen kuin tiikeri söisi lehmän. Tiikeri hämmentyi tästä pyynnöstä. Kuinka se voisi olla varma, että lehmä tulee takaisin. Lehmä muistutti tiikeriä, että se tiesi hyvin missä lehmät asuivat. Tiikeri saisi tulla syömään heidät molemmat, jos lehmä ei tulisi takaisin. Lehmä luuli, että vasikka ei ymmärtänyt tästä keskustelusta mitään. Majassa lehmä totesi vasikalle, että lähtisi käymään niityllä, koska oli unohtanut sinne jotain. Vasikka ei suostunut siihen, vaan totesi olevansa nuorempana paljon nopeampi. Sitä paitsi vasikka huomasi lehmän olevan väsyksissä. Vasikka lähti lehmän estelyistä huolimatta. Kun vasikka kohtasi tiikerin, tämä oli kummissaan. Vasikka kertoi tiikerille, että rakasti lehmää niin paljon, ettei millään voinut suostua siihen että tämä syötäisiin. Tiikeri heltyi, koska hänellä itselläänkin oli lapsia ja lähti etsimään ruokaa muualta.

 

Turistipalveluista ja kaupallisuudesta

Laos on kommunistivaltio. Hallintokoneisto hyödyntää Buddhismia myös vallankäytön välineenä. Poliittinen johto saa porskuttaa, koska kansalaisen pitää nöyrtyä asemaansa.

Luang Prabang kaupungin parhaassa lounaspaikassa saamme paitsi loistavaa tarjoilua niin myös ihailla ruokien esille asettelua ja nauttia erikoisia makuelämyksiä. Alkupalaksi meille ehdotetaan Mekong joesta nostettua aurinkokuivattua levää, jonka pintaan paistetaan seesam siemeniä. Jokiristeilyllämme opimme kyseisen ruokalajin rakentamisen koko prosessin; levä kerätään joesta, se pestään ja hakataan, kuivatetaan ja rakennetaan laataksi, joka grillataan ja lopuksi kuivatetaan seesam siemeniä päällä. Kalakääryleet on paistettu banaanin lehdessä. Niiden sisällä on pähkinämurskalla maustettua sianlihaa. Laosilainen versio punaisesta currystä sisältää puhvelin nahkasuikaleita, meille kerrotaan.

Valitettavaa kyllä mutta turisteja yritetään myös höynäyttää. Pysähdymme Donenkurng –kylään Mekong joen rannassa, joka osoittautuu turistirysäksi.  Siellä näytetään riisiviinan polttamista ja puuvillaliinan kudontaa. Kylässä myydään käsitöitä ja silkkihuiveja, jollaisia olen nähnyt paitsi Bangkokissa niin myös Stresan torilla. Myyjä uskottelee kutoneensa huivin, vaikka se on todennäköisimmin valmistettu kiinalaisessa tehtaassa.

 

 

 

Laosin etnisiä ryhmiä

Laosissa elää perusväestön lisäksi 49 etnistä ryhmää. Näistä ovat Khmu (tai Cham) ja Hmoung heimot ovat tunnetuimmat. Khmu on jäänne valtaa pitäneestä kansasta, jonka johtaja Fa Ngum toi Prabang Buddhan Kambodzhasta maahan. Khmut elävät omissa yhteisöissään korkealla vuorilla Nam Ou-joen ja Mekong-joen välisellä kaistaleella. Oppaamme mukaan ne ovat likaista kansaa, antavat välillä kanojensakin astella sisätiloissa. Pysähdymme yhteen Khmu kylän, Laolum nimiseen, matkalla Nong Khiawiin.   Siellä lapsi parkaisee itkuun, kun näkee meidät. Taapero ei ole ehkä ennen nähnyt ulkomaalaisia.

Khmu heimolla on oma kielensä. Perheet asuvat bambusta pölkkyjen päälle rakennetuissa ikkunattomissa taloissa. Kahden huoneen asuntoon johtaa yksi ovi. Makuuhuonetta jaetaan kangasverhoin useammalle parille tai perhekunnalle. Parinmuodostus alkaa neidon ryöstöllä. Nuori mies kaappaa haluamansa kolmetoista vuotta täyttäneen tytön ja vie hänet muutamaksi päiväksi metsään. Nuoret menevät naimisiin vuoden kuluessa tapahtuneesta, jolloin tyttö on useimmiten raskaana. Lapsia syntyy useita. Koulutus on kallista ja harvalla pariskunnalla on varaa muuhun kuin kyläkouluun, jos edes siihen. Lapsikuolleisuus on korkea ja moni aikuinen kuolee erilaisiin bakteeripohjaisiin tulehduksiin, koska kenelläkään ei ole varaa kuin yrtteihin ja taikoihin.

Khmut tukivat sodan aikana Yhdysvaltain joukkoja pohjoisessa, ja heistä osa pakeni sodan syttyessä Thaimaahan ja sieltä edelleen Ranskaan ja Yhdysvaltoihin. Suurin osa Khmu-heimosta elää Kambodzhan puolella.

Suurin Laosin etnisistä ryhmistä on Hmong heimo, joka sai Vietnamin sodan aikana paljonkin mediahuomiota. Hmongit taistelivat CIA:n tukemana Yhdysvaltojen joukkojen puolella viidakkosisseinä Pathet Laon joukkoja vastaan. Kun Vietnamin sota kääntyi amerikkalaisten puolelta raaempaan suuntaan, myös Laosin luoteiskulmaa pommitettiin huolimatta Hmong ja Khmu –kansoilta saadusta tuesta. Mekong ja Ou jokia käytettiin Vietnamilaisten joukkojen siirtoon, josta syystä amerikkalaiset ampuivat jokeen miinoja, jotka pamahtivat niiden yli kulkevan veneen paineesta. Hmong heimon kenraali Vang Pao pääsi pakenemaan kuten moni muukin sotilaista ja väestöstä Thaimaan kautta Yhdysvaltoihin.

Hmong heimoa lasketaan olevan noin 9 miljoonaa. Heitä asuu Kiinassa, Vietnamissa, Thaimaassa, Burmassa ja Laosissa. Alun perin Hmong heimo on peräisin Etelä-Kiinasta ja tuli Laosiin 1800 luvulla Vietnamista. Jo 1800-luvun lopulla Hmong joukot vastustivat lähes ainoina ranskalaista kolonialismia. Ranskalaiset joutuivat kesäkuussa 1919 kukistamaan ”Guerre du Fou”n, jonka joukot oli koottu Hmong kansasta silloisen Indokiinan alueelta. Laosissa Hmong heimo asustaa edelleen tiettömien teiden takana pienissä noin 20 – 30 perheen kylissä. Muutaman kilometrin päässä Old Muong Ngoi kylästä on Tam Kang luola, jossa Vietnamin sodan aikana asui nelisen sataa ihmistä yli neljän vuoden ajan. Luolan takana on pieni kylä, jonne ei pääse muutoin kuin kävellen tai ratsain. Amerikkalaiset pommittivat jokirantoja ja tämän luolan suuaukon lähelle putosi kaksi pommia, joiden kaivamat kuopat ovat edelleen havaittavissa.

Laajalta alueelta ihmiset kerääntyivät luolaan, jonka läpi virtaa joki. Voi vain kuvitella, kuinka ahdasta siellä oli. Öisin ihmiset palasivat lähikyliin hoitelemaan riisipeltojansa ja eläimiänsä. Amerikkalaiset saivat vihiä toisesta luolasta kauempana. Sinne ammuttiin raketti ja 350 ihmistä kuoli. Oppaallamme on 25 vuotta vanha ystävä, jonka isoäiti syntyi Tam Kang -luolassa 1966. Ensin tuntuu siltä, että kyseessä ei voi olla isoäiti vaan pojan äiti. Mutta koska Laosissa lapsia tehdään teini-iässä, tarina voi olla tosi.

 

 

 

Jokiretki ruuhella

Kolme ja puolituntia Nong Khiawin autossa Nam Ou –joen rantaan ja sieltä tunnin verran moottoriruuhella yläjuoksua OldMuong-Ngoi kylään. Se näyttää olevan reppureissaajien kohde. Bambumajoissa kuuluu länsimaalainen diskomusa ja englantia puhuvia nuoria näkyy kaikkialla.

Paikalliset viljelevät maata joen rannoilla. Vesipuhveleita, sikoja ja vuohia liikkuu joen töyräillä. Levää kerätään ja pestään. Paluumatkalla Luan Prabangiin istumme ruuhessa autonpenkeillä. Joki on välillä leveä ja välillä kapeat kosket loiskauttavat veneeseen vettä.

Kun Ou joki yhtyi Mekongiin, vesi muuttuu ruskeaksi ja sameaksi. Voi vain kuvitella kuinka saasteista joen vesi on meren suulla, jonne Luang Prapangista on vielä matkaa. Siellä, Kambodzhassa, näimme jokilaiva-asutusta muutama vuosi sitten ja vatsakin tuli kipeäksi molemmilla, kun joimme Coca-Colat suoraan jääastiassa pidetyistä tölkeistä.

Pysähdyimme Pak Oun kylässä ja vastapäätä olevassa Buddha –luolassa, joka on löytynyt satoja vuosia sitten. Sitä on aluksi pidetty joen hengen temppelinä, jolle uhrattiin kanan verta. Buddhalaisuuden noustessa pääuskonnoksi kuningas rakennutti luolaan Buddhan temppelin viisisataa vuotta sitten. Katosta sadekautena tippuva vesi kerätään ikivanhaan astiaan ja kerran vuodessa kuningas, nykyisin pääministeri, valuttaa veden lohikäärmeellä koristellun putken kautta pesuvedeksi Buddhan päälle. Tapahtuma televisioidaan. Luolassa on tuhansia Buddhan kuvia, koska vuosien varrella sinne rukoilemaan tulevat ryhmät toivat aina mukanaan Buddhan. Valitettavasti joitakin vuosia sitten paikalliset varastivat suurimman osan Buddhan patsaista ja myivät ne antiikkina turisteille. Hallitus on sittemmin järjestänyt luolaan jatkuvan vartioinnin.

Toinen Pak Oun luolista on löytynyt vasta pari sataa vuotta sitten. Sinne Etelä-Kiinasta siirtolaisina tulleet buddhalaiset perustivat oman temppelinsä. Ovea vartioi yli sadan askelman päässä isovatsainen Buddha. Yläluolan Buddha patsailta suurimmalta osalta puuttuu pää. Nekin on myyty ulkomaalaisille turisteille.

Veneretki Luang Prabangiin kestää viisi ja puoli tuntia. Siinä ehti miettiä ja muistella lapsuuden venematkoja. Puiset paatit ja ruuhet ovat meille kummallekin tuttuja. Osa maisemistakin on tutunoloista, vihreitä metsiä, tosin ei mäntyjä tai kuusia vaan tiikkiä ja kumipuita, joita on kiinalaisten rahoittamana istutettu viime vuosina useita metsiköitä. Maa on naapureista riippuvainen, ja Kiina niistä mahtavin.