Toskanan auringon alta Umbriaan heinäkuun lopulla 2013

 

Katsoimme uudelleen elokuvan Toscanan auringon alla. Itkin taas kerran. Mutkien kautta se päättyy onneen. Niin me itse kukin haluamme elämämme sujuvan. Pelkkä myötämäki olisi kai tylsää.

11.7. Cortonan pääkadulla
11.7. Cortonan pääkadulla

Reijon mukaan minun ilmeitäni on joskus viihdyttävämpää seurata kuin elokuvaa. Oli se sitten syy tai ei, mutta Reijo varasi heti elokuvan päätyttyä hotellihuoneen Cortonasta. Siellä suurin osa elokuvan tapahtumista on filmattu.

Cortona on pikkuinen paikkakunta, 600 metriä korkealla kukkulalla. Se on alkujaan etruskikaupunki. Kadut ja kujat kertovat historiasta museota elävämmin. Vanhat rakenteet näkyvät kiviseinissä, pohjimmaisina etruskien hakkaamat kivet, niiden päällä roomalaisten tiililadonnat. Kaupunki tuhoutui goottilaissodissa 500-luvulla, mutta kiviseinät kasattiin uudelleen, pystyyn jääneet rakenteet leivottiin uusien sisään. Ikkuna- ja oviaukkojen paikat näkyvät, ne kun on muurattu umpeen tiilillä ja kivillä, koska entiset aukot eivät soveltuneet seuraavalle sukupolvelle. Jotkut kujista ovat niin jyrkkiä, että alastulo kiilakorkoisilla kengillä saa polvet tutisemaan.

Keskustan halli on aamulla ruokatori ja illalla ravintola. Pääkujalta tarttuu mukaan vielä Roberto Masin grafiikkateos. Jotain sellaista olemme etsineet pitkään. Siinä Toscana hehkuu oljenkeltaisena ja vihreätäpläisenä, sellaisena kuin me sen olemme nähneet.

Toscanan auringon alla –elokuva on herättänyt kaupungin tuhatvuotisesta unesta. Hotellin vastaanoton tyttö kertoo, että ennen hiljainen pikkupaikkakunta on kesäisin täynnä amerikkalaisia. Turisteja riittää lokakuun loppuun asti ja sitten kaupunki nukahtaa. No, se sama tapahtuu Stresassa. Paikkakuntalaisista hiljaisuus on surullista, triste. Meistä suomalaisista se on rauhaa. Joistakin tapahtumatonta. Cortonassa turismi muuttaa kujien baarit ja tupakkakaupat putiikeiksi ja ravintoloiksi. Stresassa on ollut turisteja kuningatar Viktorian ajoilta ja siksi järvenranta on täynnä hotelleja. Ne suljetaan marraskuun alussa ja avataan pääsiäisenä.

Cortonan rinnekatu
Cortonan rinnekatu

Cortonan muurien kupeessa mummot vielä puuhaavat keittiöissään tai levähtävät portailla kuten heidän äitinsä ja isoäitinsä ja isoäitien äidit. Näiden mummojen jälkeen pikkuasunnoissa tuskin enää asutaan. Ne muokataan joko suuriksi huviloiksi tai hotelleiksi. Rakennukset puhdistetaan, katot uusitaan ja kujien portaikot tasoitetaan. Kaikki se on kehitystä. Haikeaa. Meitä entisessä eläjiä on aina.

Hotellin tyttö tulostaa meille ohjeet, mistä Toscanan auringon alla –elokuvan Villa Bramasole löytyy. Pitää kiertää muurin viertä kaupungin taakse ja laskeutua sieltä ulos risteykseen, jossa on kahvila ja pensionaatti. Niiden editse kun kääntyy mäkeä alas oikealle, Villa Bramasole paistattelee päivää jyrkässä rinteessä tien yläpuolella.

Huvila on suurempi kuin elokuvassa, mutta parveke on sama. Talon vieressä ei ole laakeaa oliivilehtoa, jota elokuvan päähenkilö katseli parvekkeelta. Pyhäkköä ei näy kylätien varressa kuten elokuvassa. Ne ovat näköalapaikoissa, joen poukamissa tai mäen rinteillä, kohdissa, joissa joku on kokenut ihmeen tai etsinyt lohdutusta. Niin tietysti, elokuvaan on poimittu paloja eri kulmista ja ne on yhdistetty leikkauspöydällä. Saman huomasimme tammikuussa, kun kävimme katselemassa Hitchcockin Linnut-elokuvan filmauspaikkoja. Siellä kirkko on mailien päässä rannasta, vaikka elokuvassa se näyttää olevan sataman tuntumassa.

Bramasole ja kirjailijan aviomies
Bramasole ja kirjailijan aviomies

 

Bramasolen portilla kohtaamme kirjailija Frances Mayesin aviomiehen. En saa hänen esittäytymisensä jälkeen sanotuksi mitään järkevää. Mies jatkaa, että hän on ollut Francesin kanssa naimisissa jo 34 vuotta ja kirjan päähenkilö on eronnut nainen. Ei kukaan kirjoita fiktioon totuuksia, vain paloja elämästään tai jonkun muun elämästä. Mies kertoo meille, että he kaksi hankkivat 1500-luvulla rakennetun talon 23 vuotta sitten. Heillä on vuorilla toinen talo. Alkukesästä he ovat Bramasolessa, kuumimpaan aikaan vuoristossa ja talvikaudet Pohjois-Karoliinassa. San Fransiscossa he ovat asuneet pitkään.

Mies kertoo myös kirjoittavansa. He kaksi ovat kirjoittaneet yhdessä keittokirjoja. Francesin teos, Toscanan auringon alla on aikalailla erilainen kuin elokuva, mies toteaa. Francesin tuotantoa on käännetty 50:lle kielelle. Suomessa Francesin kirjoja luetaan paljon, mies jatkaa. Hän naurahtaa kun ihmettelemme kuinka elokuva on muuttanut Cortonan. Tällaista Umbrian rajalla olevaa pikkupaikkaa turistilaumat eivät olisi muuten löytäneet. Kaupungin hallinnon pitäisi palkita kirjailijaa. Ehkä niin on jo tapahtunut, mies hymyilee ja lähtee nousemaan portaita ylös polkupyöräkoukku mukanaan. Mies ei vaan kutsu meitä kahville. Harmi. Hän aikoo kasata pyörätelineen ja asentaa sen auton perään. Pariskunta harrastaa retkipyöräilyä, se tästä irtoaa, ei sen kummempaa tuttavuutta tällaiselle wannabe-kirjailijalle.

 

 

Umbria Jazz Perugiassa

Perugia

Cortonasta on alle kolmekymmentä kilometriä Perugiaan, Cortonaa suurempaan ja tunnetumpaan etruskien perustamaan kukkulakaupunkiin. Matkalla pysähdymme Trasimeno-järven rantaan Passignanon satamassa. Siitä pääsisi laivalla Perugiaan Trastevere-jokea pitkin. Voisi olla elämys, mutta meillä on auto.

Perugian keskusta on yli puolen kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Se on yliopistokaupunki, minkä huomaa vaikka boheemiravintoista. On rustiikkeja penkkejä ja lankkupöytiä ja kulahtaneita sohvia. Löydämme opiskelijoiden ja professorien ruokalan vahingossa kun kiipeämme alas porraskujaa Piazza della Republicalta. Kun haistelee ovelta ilmapiiriä, paras suositus tasosta on, että ravintolan pöydissä puhutaan italiaa.

Ensimmäiseltä Perugian matkaltamme kymmenen vuotta sitten muistan hissit. Niillä pääsee alakaupungista ylös keskustaan. Sinne harvalla on ajo-oikeus. Tällä kertaa yövymme keskustan alapuolella, hivenen rähjääntyneessä kongressihotellissa. Sen katolla on uima-allas, ylellisyyttä kesähintaan.

Katutaiteilija Perugiassa
Katutaiteilija Perugiassa

Umbria Jazz juhlii neljättäkymmenettä vuottaan ja Reijo onnistuu saamaan meille liput Chick Corean ja Herbie Hancockin yhteiskonserttiin. Kaksi pianistia lurittelee flyygeleillä, melkoinen elämys. Herbietä olemme kuulleet yli viisitoista vuotta sitten Porissa. Toisena iltana ostamme ovelta kympin liput trumpetistin Wynton Marsalisin konserttiin. Hänellä on taustalla Lincoln Center Orchestra ja solistilaulajina Gregory Porter ja Cecile McLorin Salvant. Cecile jää mieleen, nuoresta naisesta kuulemme vielä.

Kaupungin ylätorit ja katujen kulmat ovat ilmaiskonserttien areenoita. Yksittäiset solistit ovat helppoja kuunnella kun taas suuremmat kokoonpanot, jotka soittavat myös muuta kuin jazzia, kumisuttavat bassoja tavalla, jota meidän kuusikymppisten on vaikea ymmärtää.

Parasta italialaisessa juhlatunnelmassa on sen rauhallisuus. Vaikka väkeä on kuin pipoa, joukossa ei tarvitse pelätä humalaiseen tai hulluun törmäämistä. Ilmassa ei pullo lennä eikä nyrkki huido. Taskuvarkaita voi liikkua. Italialaiset pitävät käsilaukkunsa hihnassa yli pään ja käden alla. Miehillä ei lompsa pömpötä takataskussa.

Perugiassa on kaksi yliopistoa, toinen ulkomaalaisille, siellä opetetaan italiaa ja muita kieliä, toinen yliopistoista on tarjonnaltaan laajempi ja se on italialaisten opinahjo. Kuusi vuotta sitten Perugia tuli ikävästi kuuluisaksi englantilaisen opiskelijatytön murhasta, josta amerikkalaista kämppäkaveria ja tämän italialaista poikaystävää epäillään. Kun kävelemme piazzalla ja kuuntelemme taitavaa kitaristia, en voi olla huomaamatta edessäni istuvia nuoria, jotka avoimesti vaihtavat mari-savuketta suusta suuhun. Huumehuuruihin amerikkalaistyttö on vedonnut, hän ei ihan muista mitä tapahtui, mutta väittää, että oli poikaystävänsä kanssa toisessa huoneessa, kun afrikkalaissyntyinen kulkija touhusi englantilaistytön kanssa seinän takana.

Perugian maisema
Perugian maisema

Perugian vanha keskusta on muuttumassa turistikeskukseksi kuten niin monet kukkulakaupungeista. Niissä ei enää tavallinen ihminen asu. Ostoksia tehdään autolla, ei enää nurkkakaupasta toiseen kävellen. Ikkunasta avautuva maisema maksaa, kivirakennukset ovat vetoisia ja jatkuvan korjauksen tarpeessa. Niin se vaan on, moni pitää lähiöistä, joista voi katsella ylös öisin valaistua historiallista keskustaa.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s