Colombia – viikon retki Bogotassa ja ympäristössä, Tammikuu 2014

 

Taas mennään, tällä kertaa ei ihan koko palloa ympäri, vaan lento Meksikonlahden yli länteen ja sieltä Etelään ja sitten Atlantin yli Lontooseen. Näitä matkoja ei tehdä yksimoottorisella. On pakko turvautua kaupallisiin yhtiöihin. Ja kun valitsemme One Worldin lentoja, toinen meistä pysyy kiinni Finnairin kultakortissa. Hyvä etu, koska pääsemme kentillä VIP-loungeihin.

 

Bogota – moderni suurkaupunki

Elättelin ennakkoluuloa Colombiasta, huumemaa, pitää varautua, jättää pois kalliit korut ja liikkua rytkyissä, ettei herätä huomiota. Nolona tunnustan.

columbia-25           Bogotan kaduilla liikkuu yhtä trendikästä väkeä kuin Lontoossa. Colombian talous on vahvistunut yli kolmekymmentä vuotta, ensin hitaasti, sitten rajusti ja viime vuosina tasaisesti. Se näkyy – ostoskeskuksia suunnitelleet arkkitehdit ovat jo vuosia saaneet käyttää mielikuvitusta, uusien asuintalojen olohuoneiden ikkunat avautuvat terasseille, niiden istuinryhmät, patsaat ja kukkaistutukset viestivät hyvästä elämästä. Maaseudulla on päällystettyjä teitä, hoidettuja peltoja ja siivottuja pihamaita. Japanilaisia tai korealaisia autoja näkyy liikenteessä, mutta Bogotassa bemarit, mersut, volkkarit, renut ja jaguarit myyvät uusimpia mallejaan laajojen ikkunapintojen takana. Italialaiset, espanjalaiset, ranskalaiset, hollantilaiset ja amerikkalaiset vaatetusbrändit Salvatore Ferragamosta ja Emporio Armanista Coachiin ja Michael Korsiin houkuttelevat ostajia. Näiden lisäksi kaupoissa myydään länsimaisille tuttuja keskiluokan kukkarolle sopivia asusteita ja kenkiä Benettonista Reebokiin. IKEAa ei näy, sen täytyy olla jossain kauempana keskustasta.

Keskustan tuntumassa, kaupungin länsi- ja eteläkulmissa, näkee heikosti toimeentulevia, mutta lähes samanlaisia alueita on kaikissa Euroopan suurkaupungeissa. Colombiassa paiskitaan töitä ja tekevä saa ilmeisesti palkan, jolla tulee toimeen. Colombia on edelleen kehitysmaa, länsimaalaiselle positiivista on hintataso ja negatiivista jalkakäytävien kuopat.

 

Luksuskauppoja
Luksuskauppoja

Huumeita täytyy olla jossain, piilossa pinnan alla. Pahimmat gorillat ovat häipyneet lähemmäs suurempia huumemarkkinoita, Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalle. Etelä-Amerikan viidakoissa on käytetty huumeita vuosisatoja. Intiaanikansojen shamaanit saivat kokaiinihöyryjen avulla yhteyden ylimpiin jumaliin. Perussa meille tarjottiin kokalehdistä haudutettua teetä, jonka piti lievittää korkeanpaikantautia. Kuivattua kokaa ja siitä valmistettuja terveystuotteita myydään toreilla ja ruokakaupoissa myös Colombiassa. Varmasti kokaa käytetään korkean paikan tautiin täälläkin, sillä Bogota on tasangolla, Andien ympäröimänä yli 2700 metrin korkeudessa. Kultamuseossa (Museum del Oro) on koristeltuja kokalehtien säilytysastioita ja kultatikkuja, joilla kokaa sekoitettiin tupakkaan piipunpesissä. Näitä kultaisia tarve-esineitä piilotettiin aikoinaan järveen tai luolaan vuosikymmeniksi.

Hotellin ikkunasta äkkäsimme aamulla ensimmäisenä kanavanvarren voikukat. On kevät, vaikka on vasta tammikuu. Maaseudulla pellot ovat odelman peitossa, saarni kukassa, puutarhurit ahertavat pihoissa ja orkideat, amaryllikset, liljat ja

Bogota Montserrat
Bogota Montserrat

ruusut kukkivat puistoissa ja puutarhoissa. Myös bougainvillea rehottaa. Hotellin oven kupeessa kukkii meille suomalaisille kevään ensimerkkinä toimiva vuorenkilpi. Ja yhtäkkiä, kulman takana daalia. Tämä on omituinen sekoitus kevättä, kesää ja syksyä. Kasvitieteellisessä puutarhassa opetetaan, että metsät näin lähellä päiväntasaajaa kasvavat 2000:n ja 3000:n metrin korkeudelle. Puut, hyötykasvit ja kukkaset viihtyvät tässä ilmastossa, mutta kansa joutuu pukemaan päälleen tikkitakit ja pipot iltaisin ja aamuisin, kun lämpötila putoaa vähän yli kymmeneen Celsius-asteeseen. Päivällä ollaan hellelukemissa.

Vaikka korkeus Bogotan tasangolla jo heikottaa, ylemmäs on päästävä. Montserrate, näköalapaikka, 500 metrin korkeudessa vahvistaa, että suurkaupungissa ollaan. Kahdeksan miljoonaa. Keskustan yllä leijuu saastepilvi. Ylhäällä kirkon pihamaalla on vielä jokunen joulukoriste. Kirkosta tulvii miehen katedraalilaulantaa. On mukavaa istuskella portailla ja ihmetellä alhaalla levittyvää maisemaa.

 

Bogota 10.1.2014
Bogota 10.1.2014

Bogotan tärkeimmät nähtävyydet

 

Bogota Candelaria
Bogota Candelaria

Tavallisesti turistit aloittavat vanhasta kaupungista, Candelariasta, niin mekin. Sen värikkäät talot muistuttavat historiallisia espanjalaiskujia, jopa Turkin Antalyassa on samanlaisia. Candelarian kiinnostavin on 10. katu, Calle 10 ja sen Calle de la Fatiga –osuus, etnisiä ravintoloita, käsityöläisiä ja pikkukioskeja, Cambridgen yliopiston espanjan- ja englanninkielen osasto ja alaspäin Bolivarin aukiolle mentäessä joku ministeriö ja sotamuseo. Museoihin ja puutarhoihin me senioreina pääsemme ilmaiseksi, ikääntymisestä on siis matkalaiselle etua.

Ferninand Boteron museo on huikea. Hän on eteläamerikkalaisista kuvataiteilijoista tunnetuin ja edelleen elossa. Lähes 82-vuotias lekottelee kesäisin Italian Pietrasantassa ja asuu talvet kreikkalaissyntyisen vaimonsa Sofí Varín kanssa Pariisissa. Parhaat teoksensa Botero on maalannut 65 vuotta täytettyään, joten saamme häneltä lisäuskoa tulevaisuuteen.

 

Bogota. Botero museum.
Bogota. Botero museum.

Bolivarin aukio muistuttaa Helsingin senaatintoria. Samoihin aikoihin rakennettuja, ehkä siinä syy. Simon Bolivar syntyi Caracasissa, nykyisen Venezuelan puolella. Hän vapautti Gran Colombian alueen Espanjan vallan alta. Vähin erin nykyiset naapurivaltiot eristäytyivät omikseen ja osia kiinnittyi Brasiliaan ja Peruun. Nyt Colombiassa on lähes 45 miljoonaa asukasta.

Jorge Silvan valokuvat (näyttely Bogotan taidemuseossa) kertovat 1960- ja 1970-lukujen maaseudun työläisväestön liikehdinnästä, väkijoukoista Bogotassa ja puutarhaviljelyn aiheuttamista ympäristöhaitoista. Botero on maalannut onnellisia perheitä ja itseään niissä. Vaikuttajana hän on maalannut myös Colombian poliittisia ristiriitoja. FARC-ryhmä, joka on 40-luvulta asti pyrkinyt kommunismiin, toimii edelleen ja on kaiketi saanut tukea sekä Ecuadorista ja Venezuelasta että Kuubasta ja rahoittanut toimintaansa huumekaupalla.

Kultamuseo eli Museo de Oro Bogotan keskustassa ja suolakatedraali eli Zipaquira Salt Cathedral neljänkymmenen kilometrin päässä Zipaquiran kaupungissa ovat turisteille pakkopaikkoja.

Kultamuseossa
Kultamuseossa

Kultamuseon kolmannessa kerroksessa pidetään arvokkaimpia esineitä paksuimpien näkemieni ovien takana. Uhraamista (Offering, Offerta) kuvaava osasto on vaikuttavin. Siellä voi tutustua Guatavita-järveen, joka on syntynyt tuhansia vuosia sitten meteoriitin törmäyksestä. Järvestä tuli paikallisille intiaanille pyhä. Uskotaan, että intiaanit uhrasivat järven jumalille heittämällä sen syvyyksiin kulta- ja hopeaesineitä ja smaragdeja. Espanjalaiset toivoivat järven olevan Eldorado, mystinen aarreaitta ja ehkä se oli sitä. Järven pohjamudista on vuosisatojen aikana löytynyt kultaesineitä, joista osan espanjalaiset sulattivat ja veivät mukanaan, osa on päätynyt Lontooseen (British Museum) ja osa on löytänyt tiensä Bogotan kultamuseoon.

Suolakatedraali on vanha suolakaivos. Jo intiaanit kaivoivat suolaa alueella, jonka maaperä on 50%:sti suolaa kahden kilometrin syvyyteen. Suola on peräisin vuosimiljoonien takaa alkumeren pohjalta ja maapohjan muutosten muokkaamista suolajärvistä ja niiden haihtumisesta. Kaivokseen pääsee kävellen alaspäin viettävää käytävää, josta on uurrettu holveja vieri viereen. Niistä on tehty Kristuksen kärsimystietä seuraava kappelien ketju. Tuttu kirkkomusiikki kaikui kaiuttimista. Oli hauska laulaa mukana Ave Mariaa ja Gloriaa, rinta resonoi ja päässä kumisi. Gloo-o-o-o-o-oorja, indekselsis dee-o!

 

Julkinen liikenne Bogotassa ja kaupungista ulos toimii

 

Julkinen liikenne toimii
Julkinen liikenne toimii

Olemme ajelleet busseilla, iltaisin taksilla ja kävelleet kilometritolkulla. Hotellimme Tivoli Suites on vartin etäisyydellä Pepe Sierran bussiasemalta ja siitä on kymmenisen kilometriä eli vajaan tunnin matka keskustaan.

Linja-autolla pääsee Zipaquiraan ja Guatavitaan. Ulospäin kaupungista kulkeva liikenne lähtee bussien pohjoisasemalta. Piti käyttää käsiä ennen kuin oikea bussi löytyi, sillä harva puhuu englantia. Moni ymmärtää italiaa tai siitä tekaistua espanjankieltämme, mutta meidän on vaikea saada selvää ystävällisten kadunmiesten ja virkailijoiden vastauksista.

Paikallisbusseissa näkee tavallisia ihmisiä. Vanhukset nousevat maalaispysäkeiltä autoon pyhävaatteissa, nuoret bisnesmiehet näppäilevät älypuhelimiaan ja nuoret naiset kantavat pienokaisiaan. Rahastajapoika huikkaa pysäkillä mihin ollaan menossa tai onko kukaan tulossa mukaan. Kaikki eivät siis osaa lukea bussin otsakyltissä näkyviä paikkakuntia.

Guatavitan kraaterijärvelle emme pääse. Kuinka sattuikaan, osumme kuukauden ensimmäiseen maanantaihin. Järven ympäri kiertäviä polkuja parannellaan kerran kuussa.

Guatavita
Guatavita

Guatavitan kaupunki sitä vastoin on iloinen yllätys. Se on rakennettu 1960-luvulla Andalusian malliin alkuperäiskaupungin tiilistä ja laatoista. Alkuperäiskylä jäi energiayhtiön patoaman järven alle ja asukkaille rakennettiin entisenkokoiset asunnot. Paikallinen nuorimies kertoo, että osa alkuperäisväestöstä myi uuden talonsa. Viiden tuhannen asukkaan kaupungin talojen omistajat ovat nykyisin kaikkialta maailmasta. Kujat näyttivät tyhjiltä mutta kauniilta. Kaupunki on arkkitehtien tutustumismatkojen kohde.

Sunnuntaisin Bogotassa pyöräillään. Tapahtumaa kutsutaan Cicloviaksi ja sen menestyksestä johtuen moni muu suurkaupunki on ryhtynyt samaan. Bogotassa yli kaksi miljoonaa ihmistä ajelee, rullaluistelee, juoksee ja kävelee muulta liikenteeltä päiväksi suljetuilla kaduilla. Reittejä on toista sataa kilometriä.

Hotelli Tivoli on muutaman sadan metrin päässä polkupyöräväylältä. Muiden mukana me kävelemme sunnuntaina Hacienda de Santa Barbara –nimiseen ostoskeskukseen Usaquen-kaupunginosassa. Ostoskeskus on tavanomainen, vain sen fasadi on poikkeava. Se on vanha maatalo. Usaquenin sunnuntaimarkkinoilla vähän taempana myydään paikallista käsityötä eikä mitään Kiinassa tuotettua kamaa.

 

 

Kahvia, smaragdeja ja salsaa

Colombia on tunnettu kahvista, smaragdeista ja salsasta. Kahvi on hyvää. Kahvilaketjuista Juan Valdez on viimeistellyin, sen konsepti on samanlainen kuin Starbucksin. Oma on kansanomaisempi ketju, mutta yksittäiset leipomokahvilat ovat aitoja kansanpaikkoja. Niiden pullat muistuttavat suomalaismummon leipomuksia, on pitkoja, solmuja ja kanelikiekuroita. On pakko googlailla. Kahvi tuli Suomeen 1700-luvulla Saksan ja Ruotsin kautta ja toden totta, mukana pulla, vehnäleipä sokerilla ja hipulla suolaa maustettuna ja munalla kuohkeutettuna. Bogotan pulla ei eroa suomalaisesta. Pullaa ei tällä reseptillä leivota Englannissa, Hollannissa, Italiassa, Ranskassa eikä Yhdysvalloissa.

Kunniavieraat iltaa viettämässä
Kunniavieraat iltaa viettämässä

Esitteissä kerrotaan, että Colombiasta kaivetaan 60% maailman smaragdeista. Niitä näkyy joka kultakaupan ikkunassa. Yhtä 18 karaatin kultaan upotettua ketjua kääntelemme ja punnitsemme. Ei, ei! 1700 dollaria käteistä irtoaisi pankkiautomaatista, mutta jos koru ei olekaan hintansa väärti.

Salsaa kuulee kaikkialla. Paikallinen yleisö kokoontuu perjantaisin Galería Café Librossa . Siellä illastetaan. Joku kokeilee ensiaskeleita pöytien väleissä Happy Hour –tarjonnan vahvistamana. Kahdeksalta tassilattiat avautuvat, tässä mestassa purkitetun musiikin tahtiin DJ:n vetämänä.

Gallería Café on 93:nnen puiston kulmassa. Sen baarit, ravintolat ja klubit ovat vähintään yhtä hienostuneita kuin parhaimmat Lontoon tai Milanon tai New Yorkin kortteleissa. Bogotan tunnetuin illanviettoalue, Zona Rosa, on siitä kivenheiton päässä ja kadulla liikkuva yleisö kymmenisen vuotta 93:nnen korttelin kulkijoita nuorempia. Zona Rosa on myös tärkein merkkituotekauppa-alue.

 

Bogotassa ruoka maistuu

Kaupungin kuuluisin ravintolaketju on Anders Carne de Res. Meille se jää muistojen helmeksi, vaikka olemme kaikenlaista kokeneet. Ravintola Zone Rosalla on ketjun urbaaniversio. Sen sisustus on vanhan maalaistalon ja raamatullisromanttisten ornamenttien sekamelskaa. Ravintola on kolmikerroksinen, portaikolla ja korkeiden baaripöytien ja matalampien ruokaryhmien rytmityksellä jaettu pieniksi tiloiksi. Verenpunaisiin esiliinoihin pukeutuneita tarjoilijoita on riittävästi, korvanappikuulokkeet ja narumikrofonit varmistavat sokkeloisen paikan viestinnän. Menu on paksu kuin raamattu. Onneksi Reijo oli selvittänyt, että Lomo Tra on parasta. Se on suolakuoressa säilytetty ja grillattu filee. Alkuruoaksi tilaamme Arepa de Chon, paikallisen juustopiirakan.

Wok-ravintolan tarjoilija
Wok-ravintolan tarjoilija

Anders Carne de Res ei ole vain ruokaa vaan meininkiä. Taulunäytöistä pursuaa salsaa videona kuten ilmeisesti kaikissa Bogotan menopaikoissa ja sen lisäksi ravintolalla on omat trubaduurinsa. Puhallinsoitinryhmä rytmisoittimineen rymistelee kolmannesta kerroksesta alas silkkipaperista leikattujen sydämien ja neliapiloiden pilvessä. Heitä seuraa joukko lehmiksi, roistoiksi ja härkätaistelijoiksi pukeutuneita tanssijoita, jotka hyppivät, hulluttelevat ja pelleilevät. Meidät vihitään ravintolan kunniavieraiksi, Suomesta asti kun tullaan. www.andrescarnederes.com

WOK-ketju on meille nostalgiaa, se tuo mieleen Lontoon. Siellä me tutustuimme WOKin konseptiin jo kymmenen vuotta sitten. Bogotan WOKit ovat laajempia tarjonnaltaan kuin Lontoon. Menu on lehden muodossa, ehkä se vaihtuu kuukausittain. Valikoima kattaa lähes koko Aasian japanilaisesta thaimaalaiseen.

 

Huh, mikä kaupunki. Bogotassa viihtyy. Ei ihme, että kaikki kaupungissa käyneet ystävämme ovat sitä ylistäneet.

Columbia

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s