Stresan syyskesällä 2013 pakkasin höyhentakin matkalaukun pohjalle. Englannin Somersetin seitsemässä asteessa voisi pärjätä tammikuussa 2014 kevyellä kesätoppatakilla, mutta kun kostea etsiytyy kaulaan, vyötäröön ja sääriin, olen onnellinen, että jaksoin kuljettaa höyhentakkia matkalaukussa puolimaailmaa.
Vaatelogistiikka on vaativaa. Olemme joskus joutuneet ostamaan kehitysmaan ostoskeskuksista lämmintä ja tuulenpitävää. Niistä on kerääntynyt vaatekaappiin laatuunsa nähden kallista ja tyylitöntä – kuteita, jotka lopulta vuoden parin päästä on heitetty kierrätykseen. Pipot, huivit ja hanskat eivät vie kassista paljon tilaa, mutta kun etenee Stresan syksysäistä Floridan talvikotimme kesään ja edelleen neljänkymmenen asteen helteeseen Etelä-Amerikkaan ja sieltä Ison-Britannian pahimpaan talvihetkeen, joutuu tosissaan miettimään, mitä pakkaa. Tällä kertaa otin talvitakin lisäksi muodista pudonneita kesävaatteita, jotka jätin kehitysmaihin matkan varrelle. Kohta kymmenen vuotta käytetyt käsilaukut, kengät, hameet, takit ja puserot kelpasivat hotellisiivoojille.
Ystävämme Mark on meitä Lontoossa vastassa ja runsaan parin tunnin ajomatkan päässä Shelaghilla brunssi odottamassa. Neljäntoista lentotunnin jälkeen ystävien avointa syliä arvostaa yli kaiken. Ison-Britannian talvisää on meille tuttua, me tiesimme odottaa tuulta ja tihkusadetta. Takan lämpöön ei voi jäädä. Ystävillämme on neljän päivän retkiohjelma valmiina. Vaikka me kymmenen vuoden aikana Britanniassa ajelimme monta kertaa Somersetin läpi Cornwalliin, emme koskaan pysähtyneet matkalla. Nyt on siis syytä täyttää tämä valkoiseksi jäänyt alue.
Emme poikkea Fleetissä, jonne muutimme Suomesta vuonna 1995 ja jossa asuimme kaksi ja puoli vuotta. Yritän kurkistella puiden siimeksiin, siellä näkyy enemmän kattoja kuin lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Reijolla oli kahden vuoden työkomennus, mutta keskenämme olimme asennoituneet lopulliseen muuttoon ulos Suomesta. Fleetissä Julia oli ensin ummikko, mutta oppi puolessa vuodessa englanninkielen Hampshiren poljennalla. Hänen kielensä taipui vuosia myöhemmin Lontoossa Surreyn nuottiin.
Basingstoken liittymä tuo mieleen Reijon työpaikan ja Julian luistelut. Sumu on tuttua, aukeiden vihreys ja lehdettömien yksittäisten puiden oksien pitsiverkko. Niitä Julia taiteili piirroksiinsa.
Nyt ei muistella menneitä vaan katsellaan uutta. Ensimmäiseksi ajamme Glastonburyyn, sen mäennyppylään ja torniin. Tuuli työntää meitä ylös katsomaan ikiaikaista maisemaa. Lammaslaumat käyskentelevät pelloilla ja harmaasta kivestä rakennetut talot pusikkoaitojen takana ovat vuosisatoja keränneet patinaa pintaan. Kiviseinät ovat vähän eri värisiä joka paikkakunnalla, joissakin aines vaaleaa harmaata, toisissa tummempaa tai aivan vaaleaa tai jopa keltaista. Kivi on kaivettu kussakin kylässä aina lähinnä olevasta peruskalliosta. Onneksi perinteitä jopa uudisrakentamisessa edelleen noudatetaan.
Glastonbury on kuuluisa jokavuotisesta rock-tapahtumasta. Maatilanisännästä, joka antoi parille bändille luvan soittaa vainiollaan 70-luvulla, on tullut suurenluokan tapahtumajärjestäjä. Naapurusto edelleen huokailee mutta valitus on vähentynyt. Heidän tiluksensa eristetään rock-tapahtuman ajaksi miehenkorkuisin aidoin massojen alta.
Glastonbury on saanut uusia asukkaita vuosien varrella. Nyt kaupungissa panostetaan rock-musiikin lisäksi mystisyyteen. Luostariraunioiden ympärille rakentuneeseen kaupunkikeskustaan on syntynyt monenmoista rauhan tyyssijaa, löytyy luontaistuotekauppaa ja yliluonnollisuutta selittävää yrittäjää.
Mäennyppylä on roomalaisten valtaannousun aikoihin ollut saari, mutta toistatuhatta vuotta sitten sattuneessa maanjäristyksessä meri pakeni. Nykylakeuksilla kärsitään edelleen ajoittaisista tulvista. Vesi kiiltelee monin paikoin pelloilla pitkäaikaisten sateiden synnyttäminä järvinä, mutta ystäviemme talo on onneksi kuivilla.
Castle Cary:n kylässä pysähdymme menneisyyttä arvostavaan teehuoneeseen – Mother’s Tea Room ja Burtonin kylässä kirkosta rakennettuun hotelliin ja gurmét-ravintolaan . Jos joku vielä naureskelee englantilaista ruokaa, vanhat luulot kannattaa unohtaa. Näyttävämpiä ja maukkaampia aterioita me syömme sekä ystäviemme keittiössä että Sommersetin ravintoloissa kuin melkein missä tahansa. Jos Stresassa erehtyy syömään menu turistico, saa syyttää itseään. Moni italialainen ravintola pitäytyy paikallisessa menussa, siinä mitä on syöty vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Brittiläiset ovat ottaneet oppia naapureittensa ja entisten alusmaittensa ruokakulttuurista ja yhdistävät innovatiivisesti erilaisia makuja toisiinsa. Brittikokeista on viime vuosikymmeninä tullut maailmankuuluja, heistä Jamie Oliver ja Gordon Ramsey ehkä tunnetuimmat.
Wellsin keskiaikainen keskusta on kuin postikortti. Sen katedraali on maankuulu ja sen musiikkioppilaitoksesta valmistuu huippuosaajia maailman estradeille.
Bathissa olemme käyneet viimeksi kolmisenkymmentä vuotta sitten. Syvältä maan uumenista pulppuaa useammasta lähteestä lähes 50 asteista vettä, josta syystä kaikki miehittäjät eli keltit, anglot ja saksit, normannit ja roomalaiset ovat kylpeneet Bathissa. Vedessä on runsaasti mineraaleja ja jotkut uskovat kylpyjen ja veden juomisen parantavaan voimaan. Yleisölle on joitakin vuosia sitten avattu uusi kylpylä, jonka vieraat vilvoittelevat kylpytakeissaan lasiterassilla katsellen kadun vilinää alapuolellaan.
Ensi kerralla meidän täytyy käväistä kylvyssä. Tällä kertaa me nautimme pumppuhuoneen kahvilaravintolasta. Muusikot soittavat kevyttä klassista kun me pistelemme lounasta, paikallista pullaa ja kahvia. Pullasta on parikin tarinaa. William Oliver kehitti 1600-luvulla korinttikorpun, josta Bathiin tulleet reumapotilaat saivat voimaa ja lopulta kuulemma lihoivat liikaa. Sally Lunn myi pullaa 1700-luvulla postitalon eteen kerääntyville paikkakuntalaisille. Hän oli Ranskasta tullut hugenotti eikä siksi kovin arvostettu, mutta pulla paikkasi tilanteen.
Keskiajalla Bathista tuli yläluokan lomakaupunki, vaikka britit eivät silloin kovin usein kylpeneet. Kuningatar Elisabeth I totesi jossain vaiheessa, että hän peseytyy kerran kuussa oli tarvetta tai ei. Nykyihmiselle paluu Bathin keskiajalle ja sen aikaisiin tanssiaisjuhliin voisi olla hajuelämyksenä kova kokemus. Naiset käyttivät lehmänlantaa hiuskiinteenä ja hikeä kuivattiin jauheilla. Bathissa (ja ilmeisesti myös muissa kaupungeissa Englannissa) kaupunkirakennuksiin alettiin 1700-luvulla takapihan puolelle rakentaa ulokkeita, joita alettiin kutsua kloseteiksi (closed – suljettu tila). Niitä näkyy joissakin rakennuksissa edelleen mutta nyt siististi viemäröityinä kylpyhuoneina.
Rakennusten takapuolet ovat villin kulmikkaita, mutta vasta nyt kuulimme selityksen. Arkkitehdit suunnittelivat fasadit, mutta tilojen toteutus jäi rakennuttajille. Usein pitkän, ehkä korttelin pituisen yhtenäisen rakennusmassan takana on kymmeniä huoneistoja, jotka on suunniteltu erillisinä kunkin perheen tarpeita vastaaviksi.
Englantilaisten ystäviemme luona me saamme käyttää sähköpatjaa, vuoteen lämmitystä, joka väännetään päälle puoli tuntia ennen nukkumaan menoa. Sellainen meillä oli Lontoossa 1980-luvulla. Lämmittäminen on Englannissa kallista. Tyypillistä on, että vettä lämmitetään puoli tuntia ennen kuin halutaan suihkuun ja taloa lämmitetään ajastimella tunnin pari aamuisin ja iltaisin, lämpöä pidetään yllä vain silloin kun ollaan kotona.
Meidän ystävillämme on Aga. Se on talon sydän, uuni aina valmiustilassa. Aga ei Englannissa ole liian kuuma edes kesällä, muutaman viikon helteessä voi avata ovet ja ikkunat ja antaa nummituulen tuivertaa.
Lontoosta lennämme Milanoon ja sieltä Stresaan. Koti on kunnossa. Syksyllä myrsky oli kaatanut viiniköynnöksen, jonka ystävämme Mark oli tukenut köysillä pystyyn. Kamelian nuput ovat lihoneet etusormenpään suuruisiksi palloiksi. Rhodojen nuput ovat kasvaneet pikkuisiksi kävyiksi.
Lago Maggiore on sumuinen. Sää on muutaman asteen lämpimämpi kuin Somersetissa. Hiki nousee taas tutunoloisesti pintaan kun puskemme mäkeä ylös ja alas keskustaan hoitelemaan asioita. Kaupungintalolla pääsemme virallisesti stresalaisiksi, viiden vuoden harkinnan jälkeen.
Kauaa emme Stresassa viivy. Tähän aikaan talvesta ei tapahdu juuri mitään. Hotelleista, ravintoloista ja kaupoista suurin osa on kiinni. Odotellaan kevättä ja pääsiäisenä alkavaa sesonkia.
Porissa tarvitsen höyhentakkia. Tuulee julmasti.
On mukavaa tavata perhettä Suomessa, mutta on myös mukavaa palata Floridan lämpöön.
Kulkuri ja Joutsen 