Tuli mainio mahdollisuus pistäytyä yhden yön verran New Yorkissa ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen, kun äiti palasi Suomeen. Meiltä Tampasta on sinne sama matka kuin Milanosta Helsinkiin. Ei matka eikä mikään.
Käykää Rockefeller Centerissa, joku ehdotti. Luistinrata ja jouluvalot. Ne tuovat mieleen kauan sitten näkemäni elokuvan naisesta, joka hukkaa elämänsä miehen hulinaan vuosiksi. Ei, sitä en halua!
Time Square pitää nähdä. Kun kävin ensimmäisen kerran New Yorkissa vuonna 1984, Time Squaren alueella ei juuri kannattanut norkoilla. Se oli täynnä narkkareita ja taskuvarkaita. Musta mies pudotti housut kinttuihin ja alkoi tanssia varjokuvansa kanssa, kun odotin Reijoa pankista. Sellaista se oli, mutta nyt kulmakunta on muuttunut. Viimeisen kymmenen vuoden aikana rakennukset on korjattu, katukiveykset uusittu ja rikolliset ovat siirtyneet jonnekin syvemmälle varjoihin.
Yöpaikka pitää löytyä juuri sieltä missä tapahtuu. New Jerseyssä asuvat ystävämme ovat sitä mieltä, että New Yorkissa ei kannata yöpyä alle 250 dollarilla, ne paikat kun ovat surkeita. Me pääsimme parin sadan tuntumaan 33:nnen kadun Pennin metroaseman tuntumassa. Edellisen kerran yövyimme Yotel-hotellissa. Se on puolensadan dollarin hintainen yöelämys. Huone on niin pieni, että sänky avattuna täyttää sen. Jos ja kun ei nukuta, napista painamalla sänky kapenee lähes sohvaksi.
Lentokoneessa luimme New York Timesia. Juuri sinä iltana eli 27.12 Wynton Marsalis esiintyy Lincoln Centerissä kahdeksalta. Me ehdimme hotelliimme seitsemäksi, meikin ja sähköpostien tarkistus ja menoksi. Mainoksessa oli pari harhautusta, ensinnäkin Lincoln Centerin Jazz on parin korttelin päässä päätapahtumarakennuksesta ja toiseksi tilaisuus oli alkanut jo seitsemältä. Jazz Centerin respa lohdutti, että konsertti oli joka tapauksessa ollut loppuunmyyty jo viikkoja sitten. Hän kaivoi esille Jazz-esitteen ja siitä illan toiseksi parhaat paikat. Valitsimme Smoke-klubin http://smokejazz.com . Liput saimme puoli yhdeltätoista alkavaan konserttiin.
Smoke on Harlemin puolella Uptownissa, sadannen viidennen ja kuudennen kadun välissä. Niillä kulmilla me emme ole juuri liikkuneet, mutta näimme viimeksi maisemia turistibussin ikkunasta syyskuussa. Kahdeksankymmentäluvulla Harlem oli pahamaineista seutua, jossa saattoi joutua käännetyksi. Silloin kävelin keskellä kirkasta kesäpäivää Reijon ja ystävämme Laurin välissä ja vaikka molemmat ovat isoja kavereita, silti vatsanpohjassa kutitti. Minulla ei ole käsilaukkua nytkään, kävelemme Lincoln Centeristä alas, ja koska aikaa on, pistäydymme kerran kahvilla ja kerran viinibaarissa. Lueskelemme New Yorkin Jazz –lehtiä ja iloksemme osumme artikkeliin Tampereelta. City of Festivals -otsikolla kerrotaan lokakuun ja marraskuun vaihteen tapahtumasta. Kirjoittaja kehuu pikkukaupunkia, sen vapaata tunnelmaa ja hyviä ruokapaikkoja. Eikä musiikkikaan ollut huonoa, hän toteaa, päinvastoin. Timo Lassyn kvintetti, Kantonen Camping –poppoo ja Kalman tenorit, Jimi Tenor, Kalle Kalima ja Joonas Riippa ovat maailmantasoa. Kaikki, ehkä noloa myöntää, tuntemattomia nimiä meille.
Smoken löydämme hyvissä ajoin, lasikuistilla istuu turkishattuun pukeutunut tiukkailmeinen nainen, joka ei päästä ketään sisään ennen kuin kello on tasan. Niinpä luiskahdamme viereiseen kapakkaan nimeltä Cafe du Solei http://cafedusoleilny.com Se on kuin Pariisista repäisty bistro, estradilla nuori, käheä nainen, taustalla muriseva basso ja taitava sähköpiano. Pari lasillista ranskalaista grand-cru-viiniä joulukuun lopun kunniaksi, meillä kun tammikuut ovat jo neljännesvuosisataa pysyneet kuivina.
Louis Hayes orkestereineen Smokessa on kunnon jazz kokoonpano, kolme puhallinta, kitara, basisti, pianisti ja rummut. Saamme lusikoitua sipulikeitot juuri ennen vaadittua hiljaisuutta. Musiikki luikertaa korviin keinuen kuin seireeni, tarjoilijat kiirehtivät äänettömästi ahtaiden pöytien lomitse asiakkaitten tilaamia juomia ja syötäviä. Louis siirtyy hetkeksi sivuun ja antaa rumpalin, pianistin ja kitaroiden sooloilla vuoroin. Tähdellä ei ole muuta paikkaa seisoskella kuin vessan oven edusta. Ovi pamahtaa muutaman kerran miehen otsaan ja kerran selkään. Keittiön ovi on pari metriä taaempana. Tarjoilijat ohittavat tähden nostamalla kantamuksiaan tähden pään yläpuoelle. Mitä mahtaisi liitto Suomessa sanoa tällaisista olosuhteista?
Aamulla pipot päässä ja hanskat käsissä kävelemme rivakasti Broadwayta Maddison Square Gardenin ohi ja takaisin ennen kuin on palattava kentälle. La Guardia on lähellä, sinne pääsee Herald Squarelta Q-junalla, josta joudumme remonttien vuoksi vaihtamaan vielä N:ään ennen kuin pääsemme Astoria Bulevardille ja sieltä bussilla kentälle. Kaikki sujuu.
Parin ja puolen tunnin kuluttua olemme taas kotona Floridassa.
Kulkuri ja Joutsen 