Kolmannelle lennolle Reijo otti mukaan ystävämme Dianen. Rohkean naisen. Hän joutui istumaan koneen takapenkillä, siellä, mistä hätätilanteessa voisi olla vaikeaa päästä ulos. No, hätätilaa ei tule.
Tämä lento oli melkoinen kokemus, lähdimme aamulla yhdeksältä ja palasimme takaisin viiden ruuhkaan. Runsaat kolme tuntia pysyttelimme taivaalla ja loput ihmettelimme Everglades Cityä ja Marco Islandia. Reijo oli valinnut ohjelmaksi kaksi toisistaan täysin poikkeavaa paikkakuntaa, Everglades City on pikkuinen kansallispuiston portti ja Marco Island on rikkaiden lomasaari.
Kun aloitimme tämän kolmannen elämänvaiheemme syksyllä 2010, en aavistanut mitä kaikkea se toisi mukanaan. Villeimmissä kuvitelmissani en olisi uskonut, että lentelisimme kaksin Cessnalla. Välillä olen epäillyt lentämistä kauhunsekaisin ajatuksin. Mutta kuten joku ystävistäni totesi, myös kolmannessa elämänvaiheessa meillä jokaisella pitää olla haastavia tavoitteita. Lentäminen jos mikä on vaativaa. Tällä lennolla arvostukseni arvostus mieheni kykyihin vain nousi.
Olen jo tottunut siihen, että lento alkaa rutiinitarkistuksilla ja yhteydenpidolla lennonjohtoon. Kapteeni ilmoittaa koneensa tunnuksen, minne suunnittelee lentävänsä, millä korkeudella ja koodin, jonka on saanut kohdekentän säätiedoista. Vastauksena tulee litania koodeja, yksi tutkaa varten, kiitorata ja kulkureitti sen päähän. Pelkääjänpaikalla kuulee kaiken. Kiitoradat ovat asteita, kiitorata 32 on 320 astetta eli noususuunta luoteeseen koska pohjoinen on nolla astetta. Astelukuja lentäjä saa myös lähtöluvan saatuaan ja ilmassa lentokenttää lähestyessään. Kummassakin ilmoituksessa kapteeni saa korkeuden ja vain harvoin lennonjohto puuttuu nopeuteen. Sekin tuli koetuksi, kun palasimme Sarasotaan ja edessä on jonoa. Piti tehdä siksakkikuvioita.
Lentäjä joutuu keskittymään kentän pintaliikenteen ohjaukseen ja eri tasolla ja etäisyydellä eri lennonjohtojen ilmoituksiin. Sarasotan kentällä on oma lennonjohtonsa, sieltä valvotaan tiettyä maanpinnasta nousevaa lieriötä joka kuuluu Tampan lennonjohdon alueen sisälle. Pelkääjänpaikalla suu on pidettävä supussa, kun kapteeni kirjoittaa kuulemiaan numerosarjoja reiteen kiinnitettyyn muistivihkoon. Kun sitten ollaan lentokorkeudessa ja autopilotti on päällä, kapteeni voi hetkeksi rentoutua ja ottaa vaikka kuvia. Kun lähestytään uutta kenttää, kapteenin on asetettava radioon juurin sen kentän lennonjohdolle kuuluva taajuus. Sarasotan kentällä on kolme taajuutta: säätilalle, kentän pintaliikenteelle ja lennonjohtotornille. Yli tai ympäröivää liikennettä seurataan Tampasta. Monimutkaista, pelkääjänpaikalla pyörryttävää.
Pienkoneen on oltava tasapainossa jo sitä lastatessa. Diane on minua kahdeksan kiloa kevyempi, joten kapteeni sijoitti hänet nelipaikkaiseen koneeseen minun taakseni. Lähdimme maksimilastissa ja täydellä tankilla. Se takaa viiden tunnin lennon.
Everglaes City on saari ja sen kenttä on lyhyt. Pelkääjänpaikalta katsoen aallokko oli käsin kosketeltavissa kun kiitoradalle oli vielä matkaa. Osuimme kentälle eikä jarrutus ollut paha. Hetken hämmennys johtui siitä, että Follow me –autoa ei näkynyt. Asemanvalvoja ilmoitti, että peruuta portilta polttoainepisteen taakse. Siellä oli vain ruohikko.
Everglades Cityssä ei ole omaa lennonjohtoa. Alueelle lentävät saavat ilmoittaa kentän valvontataajuudelle että tulossa tai lähdössä ollaan. Jos mistään ei mitään vastausta kuulu, pitää katsoa näkyykö muita koneita. Joku edellä lentänyt oli laskeutunut liian kovalla nopeudella ja ryystänyt nenänsä maahan. Se kone oli paikoitettu köysillä portin pieleen kuin nokastaan tervaan kiinni jäänyt västäräkki. Omistaja oli asemanvalvojan mukaan selvinnyt turmasta fyysisesti mutta henkinen puoli oli saanut pahan kolhun.
Lentoasemalta on varttitunnin kävely Cityn keskustaan. Risteyksestä näkee kaiken kerralla: kirkon, kaupungintalon, lasten leikkipuiston, ravintolan, majatalon, museon ja baarin. Tarvitsin kaljan. Reijo ja Diane virkistyivät jäätelöllä. Baarin kaksi työntekijää odottelivat asiakkaita terassilla tupakoiden.
Tuskin Everglades Cityssä olisi edes neljää sataa asukasta ellei sitä kautta pääsisi kansallispuistoon. Heti sisällissotien jälkeen alueelle asettui maanviljelijöitä, jotka myivät tuotoksensa Key Westiin. Lähihistoria eli 70- ja 80-luku ei ole häävi, Everglades oli marijuanan ja muiden huumeiden keskussatama Floridassa. Veneet piiloutuivat saariston rantojen mangrovepensaikkoihin. Huumeet pudotettiin pusikoihin lentokoneista, helikoptereista ja laivoista ja niitä vietiin katukauppaan ympäri Yhdysvaltoja. Presidentti Reaganin huumesota lopetti tämän toiminnan.
Marco Island on 16000 asukkaan paikkakunta, Floridan lounaskulman saariston suurin. Siellä on asuttu vuodesta 500, kun eteläinen Florida oli Calusa-intiaanien maata. Ne elivät kalastuksella. Minäkin valitsin lounaaksi tilapian, paikallisen, vähän ahventa muistuttavan kalan. Ruokailun lisäksi emme sitten muuta saarella tehneet. Taksikuljettajaksi saimme kreikkalaissyntyinen miehen, joka ajoi meidät Esplanadille ja haki lounaan jälkeen pois. Saarelle johtavalta päätieltä näkyi vain huviloita. Keskustan lahdenpoukamassa oli huvivenevalkama, kauppoja ja ravintoloita. Kaikki kalliinnäköistä, aivan toista kuin Everglades Cityssä.
Marco Islandin kiitoradalla oli tuliterä asfaltti. Viivat lentokoneiden parkkipaikalle oli vielä maalaamatta, mutta oli pienkoneiden jono löytyi helposti. Marco Island on selvästi suositumpi laskeutumispaikka kuin Everglades City. Reijo polki jonon perälle ja ympäri nokka paluusuuntaan naapurikoneiden siipiä koskettamatta. Konetta ohjaillaan polkimilla maassa, ohjainpuikoilla ilmassa. Koneen liikuttaminen maassa ja osuttaminen keltaisen viivan pätkällä merkittyyn kohtaan ei harjoittelematta suju. Kapteenin mukaan se on haastavampaa kuin auton taskuparkitus.
Lentosää toi taas oman jännityksensä. Menomatkalla Everglades Cityyn lensimme ensimmäiset puoli tuntia pilven hattaroiden ja loput puoli tuntia pilvipatjan yllä. Meren rannassa pilvet repeytyivät aukoiksi, joista pääsimme laskeutumaan. Marko Islandilla tuuli yltyi, mutta onneksi vasta kun me olimme jo laskeutuneet. Nousussa tuulesta ei ole haittaa, 13 solmua on kevyttä kesätuulta. Laskeutuessa puuskat saattavat keikuttaa Cessnaa.
Paluumatkamme Sarasotaan oli kuin unelmaa, ei pilven häivää. Vasta kenttää lähestyessämme näimme muita koneita, mutta Cessnamme sai heti laskuluvan. Joku takana tuleva isompi komennettiin jonoon viideksi minuutiksi.
Kulkuri ja Joutsen 