Kulkuri ja Joutsen

Reijo lensi kuukauden pussi päässä. Ihan totta! Opettaja istui vieressä varapuikoissa ja Reijo harjoitteli mittarilentäjäksi.

Nyt sitä on sitten lennelty ja varapuikot heiluvat jalkojeni edessä. Yritän olla koskettamatta niitä.

Yritän unohtaa, että maanpinnan ja meidän pikku pörriäisemme välissä on 7000 jalkaa, yli kaksi kilometriä. Lentelemme pilvien halki, niiden yläpuolelle ja takaisin. Koska Reijo lentää mittareilla, kone näkyy jonkin lennonjohtotornin näytöllä sykkivänä tähtenä. Kuulokkeista virtaa ohjeita, laske lentokorkeutta viiteentuhanteen jalkaan, pidä suunta 240 astetta, ota suunta se ja se, vektori se ja se. Näkyykö kenttä? Ja jos näkyy, ota yhteys kentän torniin. Kiitorata on vapaa, anna mennä liukuun.

Kämmeneni hikoavat vähemmän kuin ennen. Ensimmäisellä kerralla kun lensimme Kissimmeehen, kolme varttia, olin kauhusta jäykkänä. Takaisin tullessa jotkut lennonjohdon kommentit olivat minusta epäselviä. Pilottia ei saa häiritä ja se vasta on vaikeaa puheliaalle. Kun jännittää puolitoistatuntia yhden vuorokauden aikana, on ihan puhki, kun pääsee kotiin.

Lokakuussa käväisimme Kissimmeessä lounaalla ja katsastamassa ystävämme Nancyn uutta taloa. Autolla matkaan olisi mennyt kaksi tuntia suuntaansa, joten etenemme Cessnalla kaksinkertaista vauhtia.

Tällä viikolla lensimme St. Augustineen ja naapurin Diane oli kyydissä. Lento oli kaksi tuntia suuntaansa. Se on maksimiaika istua ja jännittää. Koivet ovat raskaat ja jäykät kuin rautatangot, kun pääsee maahan.

Vieraalla kentällä koneen rullaus on kuin ajettaisiin labyrintissa. Olimme joutua sivuraiteelle. Täytyy saada tuo Cessna takaisin reitille, kaveri kuulokkeissa sanoi jollekulle. Meille hän sanoi, että hei sanoin länteen, en vasemmalle. Hän ohjasi meitä kiitoradalle, jota ei käytetty ja se sotki pilotinkin.

St. Augustin on jännittämisen arvoinen kohde. Se on Yhdysvaltojen vanhin kaupunki, täyttää 400 vuotta ensi vuonna. Kun espanjalaiset rakensivat St. Augustinin taajaman Floridan itärannikolle tukikohdaksi, Iivana Julma hallitsi Venäjää, Shakespeare oli juuri syntynyt, Michelangelon kuolemasta oli vuosi ja Pori oli ollut kaupunkina seitsemän vuotta. Niihin aikoihin St. Augustinissa syötiin jo tomaatteja, avokadoja, papuja, paprikoita, ja meille porilaisille myöhemmin niin tuiki tärkeitä perunoita. Olen aiemmin nauranut amerikkalaisten väitteille, että pizza olisi keksitty Yhdysvalloissa, mutta se saattaa olla totta. Eihän meillä Euroopassa tunnettu tomaattia ennen kuin uuden maailman valloittajat toivat niitä meille laivoissaan.

St. Augustinin keskustassa on vanhoja puurakennuksia. Me yövyimme yhdessä niistä, Pyhän Yrjön majatalossa, virallisesti St. George’s Inn, vanhan kaupungin portilla. Puuportaat yläkertaan natisivat mukavasti. Jokainen huone on yksilö, meillä ruutuikkunan edessä kirjoituspöytä ja penkki. Siitä näkyi naapuritalo ja sen takana aukio, moottoriliikennetie ja uudempaa asutusta. Kaupungin keskusta on helposti käveltävissä, muutama kortteli ristiin rastiin.

Paikkakunta oli ystävällemme Dianelle tuttu, joten hän johdatti meidät ensimmäiseksi Lightner Museoon. Espanjalaistyylinen rakennus on rautateistä, hotelli- ja kiinteistöbisneksestä 1800-luvun lopulla rikastuneen Flaglerin rakentama hotelli, alun perin nimeltään Alcazar. Hotelli oli kultavuosina 1870-1900 luksuskylpylä uima-altaineen ja saunoineen. Lightner osti hotellin 1900-luvun alkupuolella, päästi vedet uima-altaasta ja kuljetti rakennukseen keräämänsä tavarat, muinaismuistoista eli egyptiläisestä muumiosta lähtien oman aikakautensa huonekaluihin ja koriste-esineisiin. Museona rakennus on toiminut vuodesta 1947.

Lightner-museota vastapäätä on toinen Flaglerin rakentama hotelli, Ponce de Leon, nykyisin korkeakoulu. Aikoinaan ökyrikas Flagler tuli ensi kertaa Floridaan vaimonsa lääkärin kehotuksesta 1879 ja ihastui St. Augustiniin. Koska Flaglerin piti käväistä Standard Oilin hallituksen kokouksissa, hän rakensi rautatien. Sen piti päättyä Lake Worthin ja Palm Beachin kohdille, jonne Flagler oli rakentanut aiemmin muutaman hotellin, kunnes 1894 ja 1895 halla iski kahtena peräkkäisenä vuonna ja tuhosi appelsiinitarhat muualta paitsi nykyisen Miamin South Beachin kohdalta. Flagler päätti silloin siirtää panostuksensa etelämmäs. Miamin syntymä ajoi St. Augustinen marginaalikaupungiksi. Nykyisin ydinkeskustassa asuu taksimiehen mukaan korkeintaan 20.000 ihmistä. Pohjoisen suureen kaupunkiin, Jacksonvilleen on vain kolmisenkymmentä mailia, runsaat viisikymmentä kilometriä.

Amerikkalaisille neljäsataa vuotta vanhan pitää näyttää rupsahtaneelta, joten Yhdysvaltain vanhimmaksi koulutaloksi väitetty lautaverhottu rakennus hotellimme kupeessa vaikuttaa laholta. Suurin osa puurakennuksista St. Augustinen keskustassa on parisataa vuotta vanhoja, 1800-luvulta. Saattaa olla onni, että kun Miami kasvoi Floridan suosituimmaksi lomakohteeksi ja St. Augustinen puutalot unohtuivat paikoilleen. Nyt historiallinen keskusta on täynnä turistikauppoja, kahviloita, baareja, putiikkihotelleja ja ravintoloita juuri sellaisessa sekasotkussa, mikä meitä keski-ikäisiä naisia ihastuttaa ja miehiä vihastuttaa.

 

Linnoitukset eivät ole tähän asti olleet suosikkikohteitani, mutta Castillo de San Marcos on jämäkkä, siitä ei voi muuta sanoa. Espanjalaiset rakensivat sen tukikohdaksi vuonna 1672 käyttäen sementtijärkäleissä merenrannan kotiloita. Linnoitusta ei koskaan valloitettu. Jotkut kanuunoista ampuivat panoksensa viiden kilometrin päähän. Tähden muoto mahdollisti kanuunoiden sijoittelun joka suuntaan. Kotilot seinämateriaalissa vain tussahtivat vihollisen kuulista, kovempi materiaali olisi saattanut halkeilla. Sata vuotta myöhemmin englantilaiset saivat Floridan vaihtokauppana ja espanjalaiset ottivat Kuuban. Silloin suurin osa espanjalaisista siirtyi Kuubaan ja moni kuubalainen muutti Floridaan.

Florida liitettiin Yhdysvaltoihin vuonna 1821. Siitä alkoi intiaaniväestön tuho. Intiaanisodissa ja sisällissodassa linnoitus toimi vankilana.

Pilotilla oli aamulla kiire. Sää huoletti. Meiltä jäi näkemättä muutama kirkko ja museo, paikkakunnan vanhin rakennus, kuvernööri Fernandez Llambian vuonna 1750 valmistunut talo, emme ajelleet raitiovaunulla emmekä ehtineet maistelemaan kuuluisan viinitarhan antimia. On siis aihetta palata.