Kulkuri ja Joutsen

 

Matkamme Tampasta Pääsiäissaarille vaati pysähtymistä Santiagossa. Joulukuussa on Chilessä on kevät, samaa valoisuutta kuin Suomessa toukokuun lopulla. Koska syksyllä 2010 vietimme Santiagossa monta päivää, jäämme lentokenttähotelliin. Ryntäämme aurinkotuoleille, ruotsalaissaunaan, porealtaaseen ja uimaan. Veri alkaa kiertää ja innostuimme taksimatkalle keskustaan.

Taidemuseot virkistävät aina ja niin osumme nykytaiteen museoon. Kuvat Marcel Duchampin shakinpeluusta ja Marcellin Pariisiin lähettämät postikortit vitriineissä muistuttavat, että kuuluisuuksien lähettämät kortit kannattaa säilyttää.

Kahvila on museon viihtyisin paikka. Ikkuna avautuu keskelle sinisenä kukkivaa jakarandapuuta. Sen näkeminen kukassa sykähdyttää joka kerta.

Chile on Etelä-Amerikan maista kehittynein. Cappuccinokin on hyvää. Silti huomaa, että kehitysmaassa ollaan. Italiassa tai Floridassa moottoritien reunoille ei kasaannu rakennusjätteitä ja muuta roinaa niin kuin Santiagon lentokentän kupeessa.

 

Pääsiäissaari, maailman kaukaisin asuttu saari

Pääsiäissaari on maailman selän takana, keskellä Tyyntä valtamerta viiden tunnin lentomatkan päässä sekä Santiago de Chilestä että Tahitilta. Pääsiäissaaresta puhutaan myös monikossa, mutta vain pääsaarella on tilaa asua. Kolmea kyljessä kohoavaa kumparetta ei pitäisi kutsua saariksi, laavakokkareita ne vain ovat. Saaret ovat ikivanhat, ne ovat syntyneet kolme miljoonaa vuotta sitten parista tulivuoresta, joiden laavavirrat ovat yhtyneet parisataatuhatta vuotta myöhemmin kolmannen tulivuoren purkautuessa. Saari kohoaa meren pohjasta yli kolme kilometriä, mutta pinnalla näkyy vain 500:n metrin kukkulat.

Kun Pääsiäissaari, paikalliselta nimeltään Rapa Nui, sai ensimmäiset eurooppalaiset vieraansa Hollannista 1722, sattui olemaan pääsiäinen. He näkivät saarella vain muutaman sadan miehen joukon, kaikki tatuoituja ja kaislahameissa. Nyt arvioidaan, että saarella asui silloin lähes neljätuhatta ihmistä, piilossa luolamajoissaan ja korkealla kraaterijärvien suojassa. Espanjalaiset löysivät saaren 48 vuotta myöhemmin. He piirtelivät kuvia karusta maisemasta ja patsaista ja kertoivat kuinka villit elelivät kiviröykkiöiden keskellä, niiden veneet olivat surkeita lauttoja ja kuinka ne varastelivat espanjalaisilta kaikkea mahdollista, hatuista ja huiveista lähtien. Kapteeni Cook saapui neljä vuotta myöhemmin. Hän ei löytänyt saarelta edes juomavettä.

Saari jätettiin yksinäisyyteensä, mitä nyt espanjalaiset, ranskalaiset ja chileläiset käväisivät silloin tällöin kaappaamassa mukaansa miehiä, naisia ja lapsia orjiksi kaivoksiin. Ranskalaiset, saksalaiset ja chileläiset uskonmiehet saapuivat saarelle vasta 1860-luvulla. Yhteys eurooppalaisiin kiihdytti saarelaisten surkeaa tilaa, orjakaupan lisäksi heitä menehtyi uusiin tauteihin, laivojen miehistön mukana kulkeutui maihin keuhkotauti, isorokko ja muut rokot ja rutto. Kolmisen sataa Pääsiäissaarten asukkaista pakeni Tahitille. Saaren väkiluku putosi 111:een vuonna 1877. Ranskalaiset suunnittelivat saaren haltuunottoa, mutta kun mitään arvokasta ei löytynyt, vasta Chile julisti saaren omakseen vuonna 1888. Chilen vallankumous vaikeutti Pääsiäissaaren tilannetta. Englantilainen villayhtiö, Williamson & Balfour, vuokrasi saaren 1903 viideksikymmeneksi vuodeksi. Lampaat, joita oli 70.000, saivat liikkua saarella vapaasti, mutta jäljelle jääneet asukkaat aidattiin yhdelle alueelle, Hanga Roalle, siihen ainoaan taajamaan, jota nykyisin kutsutaan kaupungiksi.

Hanga Roa näyttää samalta kuin mikä tahansa pikkukylä missä tahansa kehitysmaassa Aasiassa tai Etelä-Amerikasta. Saarella on kuusituhatta asukasta, joista puolet on paikallisia ja näistä puolet osaavat puhua paikallista rapa nui –kieltä. Sen sanoista moni on vokaalivoittoista kuin Suomen kieli, puna pau kuulostaa punapaulalta, kari on notkelma, puku vai hotel ei ole kysymys ja pito kura merkitsee muuta kuin miltä se kuulostaa.

Turismi on tärkein elinkeino saarella. Koska maanviljelys on vaatimatonta eikä teollisuutta ole, lähes kaikki tuodaan Chilestä ja se maksaa. Veroja saarelaisilta ei kerätä, se on Chilen valtion kädenojennus vuosikymmeniä jatkuneeseen riistoon. Saari pääsi Unescon suojelukohteeksi vuonna 1995. Nyt uskotaan tulevaisuuteen, tutkitaan historiaa, kehitetään turismia ja maanviljelystä..

 

Alkuperäiskansan synty ja tuho

Kaikki tunnistavat Pääsiäissaaren miehenpääpatsaista. Ne ovat paikallisella kielellä moai ja niitä on saarella tuhatmäärin, suurin osa kaatuneina. Arkeologeilla on kiire tutkia patsaita, jotka on pakko pelastaa kuudentuhannen vapaana liikkuvan hevosen ja muutaman sadan lehmän ja lampaan, tuhansien kanojen, saarelle tuotujen haukkojen ja pulujen ja vuositasolla lähes satatuhatpäisen turistijoukon alta. Pystyyn nostetut pääpatsaat ovat paaluilla eristettyjä eikä niiden edessä olevan korokkeen päällä pitäisi liikkua. Ne ovat hautoja.

Nykykäsityksen mukaan saarella eli useita heimoja, joiden johtajille ja tämän lähimmille miessukulaisille hakattiin kivi ja ruumis haudattiin sen alle tai sen eteen. Heimopäälliköillä oletettiin olevan älyä ja taianomaisia voimia, joilla hän suojeli omaa kansaansa luonnonvoimilta ja kaikelta vastoinkäymiseltä. Valloittajaheimot hautasivat omat kuninkaansa edellisten hautakammioitten päälle. Kiihkein vaihe hautamonumenttien tuottamisessa oli 1600-luvulla. Silloin jokainen perheenpää teetti tai vähintään halusi itselleen muita suuremman patsaan.

Ensimmäiset asukkaat tulivat saarelle Tahitilta 400-luvulla. Kansan suussa sukupolvesta toiseen siirtyneet tarinat kertovat seitsemästä miehestä, jotka Hiiva-saaren kuningas lähetti etsimään uutta maata asuttavaksi ja viljeltäväksi. He löysivät Pääsiäissaaren ja tekivät koeviljelyksiä. Maahanmuuttajia tuli katamaraaneilla kerralla ainakin sata ja muuttovirta jatkui vuosien ajan. Perhekuntien mukana oli kanoja, taimia ja siemeniä, jotka istutettiin Anakenan hiekkapoukaman taakse tuulilta suojaan. Saarella kasvoi suuria palmuja ja muuta puustoa ja pensaikkoa, ja erilaisia lintuja oli runsaasti. Merivesi ympärillä on kirkasta ja puhdasta edelleen. Sieltä nostettiin kalaa ja suuria nisäkkäitä kuten hylkeitä ja delfiinejä. Kolmesta kraaterista löytyi kirkasvetistä vettä, ne ovat itse asiassa sadevesialtaita. Saarella sataa yli metri vuodessa mutta lämpötila pysyttelee varsin tasaisena, vähän yli 20C:ssa, tosin sadekausina tuulet yltyvät ja nykyisin lämpötila voi pudota välillä jopa 12C:een. Lämpötila pysyi aikoinaan vakaampana ja pääsiäissaaren alkuperäiskansa selvisi kaislavaatteillaan, joita lintujen ja kanojen höyhenillä ja sulilla koristeltiin.

Alkuperäiskansa oli Hiiva-saarella oppinut rakentamaan puolen metrin korkuisia miehen patsaita hautamuistomerkeiksi. Ne nostettiin aukion reunalle suojelemaan kylää, sillä sielun uskottiin pysyttelevän haudattujen luiden päällä. Pääsiäissaarella hautapatsaitten koko ja muoto kehittyi vuosisatojen edetessä. Patsaat kasvoivat. Silmäkuoppiin kiinnitettiin korallista muovattu levyke silmämuniksi ja kiiltävästä kiviaineksesta iirikset.

Saarelle saapui kansaa vähin erin myös mantereelta ja muilta Polynesian saarilta, koska espanjalaiset ristiretkeilijät kirjasivat löytäneensä joukon erivärisiä ihmisiä, osalla oli punainen iho ja tukka. Jotkut epäilivät viikinkien vierailleen Pääsiäissaarella, he kun olivat taitavaa merenkävijäkansaa ja lisäksi punatukkaisia.

Selitys punakkuuteen saattaa tulla rautamalmista. Patsaille ilmestyi 1500-luvulla punaisesta rautamalmisekoitteisesta kivestä rakennettu päähine. Se kuvasi nutturaa, jollaisiksi miehet solmivat pitkät hiuksensa. Parin brittiyliopiston tutkijat kokeilivat erilaisia tekniikkoja kuinka massiivisia pyöreitä tai joskus ovaalinmuotoisia kiekkoja kiskottiin, pyöriteltiin ja vedettiin avokaivannosta esille. Louhoksessa ihoja hiukset värjääntyvät punaiseksi, sillä kiviä käsitellessä punamulta painuu syvälle ihoon.

Kaikki patsaat on louhittu yhdestä ainoasta tuhkakiviesiintymästä, Rano Raraku –kalliosta ja hiuskiekot yhdestä ainoasta rautakivimalmiesiintymästä, nimeltään Puna Pau. Saari on kolmionmuotoinen. Sen sivut ovat parisenkymmentä kilometriä. Patsaita ja niiden aluskorokkeita on kaikkialla. Yksi ihmetyksen aihe on kuinka kymmenien ja 1600-luvulla jo lähes satojen tonnien järkäleitä kuljetettiin louhimosta paikoilleen ja vielä valmiiksi muotoiltuna ja mitä ilmeisemmin pystyasennossa. Uskotaan, että on käytetty tukkeja, louhimossa nostureita ja vinssejä ja kiinanruusua muistuttavasta kasvista punottuja köysiä, jotka ovat olleet kestävämpiä kuin Euroopassa käytetty hamppukuitu.

Mitä ilmeisemmin elämä Pääsiäissaarilla oli leppoisaa vuosisatoja. Ensimmäinen kuningas jakoi saaren kuudelle pojalleen ja nämä taas pojilleen. Rajoja ei saanut ylittää syyttä, syntyi sana tabu. Jossain vaiheessa tilanne kärjistyi, jaetut maapalat eivät olleet enää tasa-arvoisia. Syntyi sotia. Pääsiäissaaren puustoa käytettiin paitsi suurenevien patsaitten kuljetukseen, veneiden rakentamiseen, asumusten kattorakennelmiin, riimukirjoituslaattoihin ja polttopuuksi. Vainajien tuhkaaminen vaati huikean määrän puuta, koska vain heimopäälliköt ja heidän lähimmät perheenjäsenensä haudattiin. Jossain vaiheessa puustoa oli niin vähän, että siitäkin taisteltiin. Raivopäissään saatettiin sytyttää naapurin metsikkö palamaan. Siinä vaiheessa kun hollantilaiset löysivät Pääsiäissaaren, saarella kasvoi vielä jonkin verran puita ja kun viisikymmentä vuotta myöhemmin espanjalaiset saapuivat, niitä ei enää näkynyt.

Jossain vaiheessa 1600-luvun lopulla heimojohtajat tajusivat, että oli pakko puhaltaa yhteen hiileen. He päätyivät valitsemaan yhden johtajan vuodeksi kerrallaan. Valinta toteutettiin urheilukilpailuna, jossa neljän pääheimon kilpailijaa laskeutui Vaiatare-tulivuoren rinteeltä mereen, miehet uivat kauimmaiselle laavakarille, jossa Kena-lintu pesiytyi, ja odottivat valitsemallaan pesällä munintaa päiviä tai viikkoja. Kun lintu muni, kilpailija nappasi munan ja ui takaisin muna otsanauhassa rinnettä ylös. Saaren vanhimmat odottivat munaa Te Ara o Te Ao – kivimökkikylässä vuoren huipulla. Voittajan heimon johtajasta tuli kuningas. Kevin Costnerin tuottamassa elokuvassa Rapa Nui kerrotaan tästä lintukuningaskultista Hollywoodin värjäämänä. Moni kilpailija hukkui aallokossa tai putosi satoja metrejä alas kalliolta.

Lintukuningasriitti ei ehtinyt pelastamaan Pääsiäissaarten kulttuuria tuholta. Alkuperäiskansa tukahtui olemattomiin. Eurooppalaiset kohtasivat nälkiintyneitä taikauskoisia perhekuntia kiviröykkiöissä, jotka kalastivat rannoilta tai surkeilta lautoiltaan henkensä pitimiksi. Sodissa kaadetuita patsaita ei enää saatu ylös. Heimot tuhosivat toisiaan myös syömällä kaapattujen tai tapettujen uhrien verta ja lihaa.

 

Pääsiäissaaren uusi nousu

Kun brittien lammasvuokra loppui, saarelaisten huono onni jatkui. Vuonna 1960 tsunami tuhosi rantojen rakennuksia. Kanadalaisten terveydenhuollon tutkijaryhmä saapui vuonna 1965 ja koulutti saarelaisia ymmärtämään hygienian merkitystä. Saarta oli käytetty 1900-luvun alussa jopa leprasairaitten hylkypaikkana ja Chilen hallituksen oppositiopoliitikkojen karkotuspaikkana. Kun Chilen yksinvaltias Pinochet suistui vallasta vuonna 1973, saarelaisten olot ovat vähin erin parantuneet.

Saari on taas vihreä, vaikka yli 40 vuotta vanhaa puuta on vaikea löytää. Monet saarelle tyypilliset puulajit ja kasvit ovat kadonneet. Kena-lintu on sukupuuton partaalla. Saarelle on tuotu nopeasti kasvavaa eucalyptus-puuta, palmuja, pensaita ja muuta kasvustoa. Maanviljelystä yritetään saada tehostaa. Maita pyritään palauttamaan alkuperäissukuisille perheille, tosin riitoja kenelle mikäkin maa kuuluu käydään koko ajan ja toisaalta uusien maatilojen perustaminen saattaa tuhota maapinnan alla olevaa arkeologista aarteistoa.

Pääsiäissaarella syntynyt häpesi taustaansa vielä 70-luvulla. Nyt moni on palannut juurilleen, nuoret ovat ylpeitä geeni- ja kulttuuriperinnöstään, nuoret miehet sitovat taas pitkät hiuksensa pään päälle nutturoihin. Turistikrääsän, elämysesitysten, ravintola- ja hotellipalveluiden lisäksi turisteille tarjotaan vesiurheilua kalastuksesta ja sukelluksesta lautailuun. Hevoset samoilevat laumoissa kaikkialla, ehkä joku ratsastavista nuorista miehistä keksii tarjota turistiryhmille ratsastustakin.

Klikkaa allaolevaa kuvaa niin näet videon polynesialaisesta tanssi-illasta.