Kulkuri ja Joutsen

Kaskaiden kirskunta ja kotieläinten äänet kaikuvat Hadrianuksen korvissa ja sekoittuvat hevosten kavioiden rahinaan hiekalla. Tuttua kaikki. Monta kuunkiertoa on kulunut, mutta huvilalla mikään ei ole muuttunut. Hadriania hymyilyttää, kun joukko palvelijoita juoksee puutarhasta sisään. Ne kiirehtivät ilmoittamaan hoviväelle, että keisarin vaunut ovat jo mäellä.

Trajanus vain istui palatsissaan ja laati taktiikoita sotajoukoille, jotka valloittivat maailmaa. Hadrianus ei voinut kuin totella keisaria ja tuhlata nuoruutensa sotajoukkojen kanssa hevosen selässä ja sotaleireillä. Tonavan ja Reinin rannoilla oli talvisin jäätyä, kun pakkanen puri kosteiden manttelien läpi ja etelän aavikoilla tukehtua, kun kuuma hiekka pyrki silmiin ja kauluksesta sisään. Hadrianus ei valittanut. Hän teki työtä keisarin ohjeiden mukaan. Lännessä Trajanukselle ei riittänyt edes Gallia. Oli pakko ylittää meri ja valloittaa Britannia, vaikka pohjoisen skotit heiluttivat kivinuijiaan.

Hadrianus on vihdoin saanut aikaan rauhan. Britanniassa se vaati muurin rakentamista. Ilman sitä pohjoisen barbaarit eivät pysyisi poissa. Idässä Armenia, Mesopotamia ja Assyria aiheuttavat ainaista päänsärkyä. Juudeaan ei millään synny rauhaa, vaikka Hadrianuksen joukot ovat siellä vain suojaamassa kauppiaita. Tavaraa virtaa taas Foinikiasta ja Intiasta Aleksandriaan ja edelleen Roomaan. Juudeassa johtajien pitäisi tajuta, että jatkuva jupina köyhdyttää kansaa.

Hadrianus on torkkunut kärryillä monta päivää. Liikkeessä on vaikea nukkua. Hän kirjoittanut kirjettä Markus Aureliukselle, nuorelle miehelle, jossa on ainesta keisariksi. Älyä miehellä on mutta viisautta puuttuu. Hadrianus selitti hänelle, kuinka Rooman keisarit ovat valinneet jatkajansa. Koska jälkeläisiä ei ole, keisarilla on valta etsiä paras. Markuksen pitäisi osoittaa kunnioitustaan kaikin tavoin. Hadrianus oli kaksitoista, kun hän pääsi kreikkalaisten filosofien kouluun ja oppi milloin ja miten puhutaan ja koska kannattaa vaieta. Hadrianuksella oli oma mielipiteensä Trajanuksen pyrkyryydestä, mutta tiesi olla hiljaa. Sitä vastoin Markus kehtaa kysellä keisarin toimista, miksi luopua Assyriasta ja Mesopotamiasta ja pitää Britannia. Hadrianus pysyi hiljaa kuvernöörinä Antiokiassa vuosia. Hän oli yli nelikymppinen kun kuolinviesti saapui. Markus Aurelius on vasta kaksikymmentävuotias ja keisari kuusikymppinen. Nuoren miehen pitäisi tajuta, että aika olisi kohta käsillä.

Kaikkea Hadrianus ei paljasta Markukselle. Trajanus oli empinyt, sillä heille kahdelle syntyi luottamuspula. Plotina oli Trajanuksen puoliso ja Hadrianuksen adoptioäiti, samanikäinen kuin poikansa. He rakastuivat. Siksi Trajanus lähetti Hadrianuksen ensin kaukaisille sotatantereille ja sitten Antiokiaan.

 

Trajanus pysytteli vallankahvassa ja paisui lihavaksi kuin leikattu kollikissa. Senaatti sai rauhoitella milloin mitäkin kulmakuntaa eikä kansa aavistanut kuinka seniili Trajanuksesta tuli. Hadrianus joutui Antiokiassa puuttumaan Juudean kähinöihin. Silti kaupungissa oli helppo viihtyä. Huvitusten kirjo laajeni runonlausunnasta musiikkiin, gladiaattorikisoihin ja porttoloihin. Saattoi valita naisia tai miehiä tai molempia. Ja viiniä riitti.

Kun Hadrianus kävi Roomassa, hän kolkutti Plotinan ovea. Ilta jatkui pitkään yöhön. Joskus Hadrianus heräsi Plotinan domuksessa vasta aamulla. Plotina piti Virgilin runoista yhtä paljon kuin Hadrianus, heillä oli sama maku lähes kaikessa. Hadrianus kertoi Plotinalle syvimmät ja synkimmätkin ajatuksensa. He olivat yhtä viisaita, vähän eri tavoin ja siksi he täydensivät toisiaan.

Jossain vaiheessa Plotina olisi halunnut lapsen, se kai tulee eittämättä naisen ajatuksiin. Trajanus ei kyennyt, veri ei vetänyt, Plotina oli paljastanut. Hadrianukselle Plotina oli ystävä, toista maata kuin kevyet tanssitytöt, joita Hadrianus kutsui joskus kylpyyn. Plotinan oli vaikea ymmärtää, miksi heidän kaltaisistaan ei välttämättä synny uutta samantasoista. Moni filosofi sai aikaisiksi rääpäleen, sotapäällikkö pelkurin, senaatin paras puhuja syrjässä vaikenevan ja freskomaalari petkuttajan, joka oli perinyt vain äitinsä kauniit kasvot ja luistavan kielen.

Plotina oli pitkään allapäin. Kukaan ei voinut tietää mitä heidän kahden välillä tapahtui. Puheista ei kannattanut välittää, Hadrianus lohdutteli. Silti Hadrianuksen oli vaikea uskoa, että Trajanus olisi ollut mustasukkainen. Lopulta Plotina vakuutti Hadrianukselle, että tämän piti ottaa vaimo. Se oli kaikkien etujen mukaista.

Aluksi Hadrianus piti Plotinan veljentytärtä Sabinaa kauniina. Se oli ominaisuus, josta mies saattoi viehättyä. Itsekeskeisyys ja vallanhimo kasvoivat  älyllisyyden ja viehkeyden riittämättömyydestä. Sabinassa ei ollut älyä riittävästi ja hänestä tuli kymmenessä vuodessa vain äkäinen ja ruma. Plotina oli harvinaisuus, hän ei muuttunut katkeraksi edes keuhkotaudin riivaamana. Sairasvuoteellaan Plotina kohotti kulmakarvojaan, kun Hadrianus kyseli oopiumin annostuksista. Ei hän Plotinaa halunnut vaientaa, vaan Sabinan valitukset kyllästyttivät. Sitä paitsi Plotina oli uskoutunut, että hän oli joutunut käyttämään kaikki keinot Trajanuksen luopuessa vallasta Hadrianuksen hyväksi. Siitä Hadrianus ei halunnut kuulla.

Hadrianus nojaa tyynyihin divaanilla verhojen takana, mutta hän tietää miltä puistossa iltapäivän hehkussa näyttää. Suuren kylpylärakennuksen pylväät heijastuvat altaan veteen, hortensian kukat painuvat raskaina maahan päärakennuksen edustalla ja Canopuksen suihkulähde kimmeltelee auringossa. Holvit sen takana avautuvat auringonlaskuun. Sen Hadrianus on nähnyt niin monta kertaa, ettei välitä edes muistella.

– Valtias odottaa, Hadrianus kuulee lakeijan toteavan.

Verho heilahtaa ja tutuksi tullut lääkäri astuu Hadrianuksen pakopaikkaan, vallihaudan ympäröimään huoneeseen, jonne ei ole pääsyä kuin lähimmillä. Palvelijat ovat oma rotunsa. Niitä tarvitaan vaihtamaan käärinliinoja ja pyyhkimään hiki otsalta ja ties mitä.

Matka Kreikkaan on vienyt voimat. Hadrianus pysähtyi Antiokiassa muutamaksi viikoksi. Aikaisemmin sen teatterit ja festivaalit tuottivat mielihyvää, tällä kertaa kaupungin väkijoukkojen liikehdintä ja kaikki se lörpöttely ja vaatteilla koreilu häiritsivät. Pelkkää pintahulinaa. Ateena oli sentään entisensä. Aika kului läheisimpien ystävien ja filosofien kanssa sinne edellisvuonna perustetussa kirjastossa. Rakennuksesta tuli vahva, enää huoletti vain papyruskääröjen hauraus. Kuinka voisi varmistaa, ettei mikään kansojen välinen rettelöinti tuhoaisi sitä tietämystä ja kauneutta, mikä niihin oli sulkakynällä kaiverrettu? Siellä oli myös muutama keisarin kynän tuotos.

Plotina lupasi käydä näyttäytymässä tuonpuoleisesta. Tietyn käärön pudotus hyllyltä tai kellon kilahdus kun kaikki oli hiljaista eikä tuuli voinut tarttua niihin. Se olisi varmistanut sielun olemassaolon, sillä Plotinalla, jos kellään, oli sellainen.             Hadrianus oli kuvitellut asioiden etenevän toisin päin, Plotinan olisi luullut elävän pitempään. Niin Hadrianus oli uskonut monesta rakkaimmastaan.

Plotina oli paheksunut Hadrianuksen suhdetta Antoniukseen. Sabina oli tietysti paljastanut, että poika nukkui hänen domuksessaan. Plotina väitti, että Hadrianus ei ajatellut pojan tulevaisuutta. Silloin Hadrianus vähätteli mutta nyt hän katui. Poikaa olisi pitänyt kuunnella, olisi pitänyt ymmärtää tuota herkkää ja jumalallista enkeliä. Viisikymppinen ja viisitoistavuotias samalla divaanilla, Plotina oli sylkäissyt huultensa välistä. Hän ei uskonut, että poika oli Hadrianuksen henkilökohtainen avustaja. Antoniuksen kirjoitustaidot eivät riittäneet, mutta poika oli innostuksen lähde, muusa, ja sai siitä palkkioksi kaiken mahdollisen, asua domuksen sydämessä valtiaan rakkaimpana, nähdä maailmaa, kuulla sen kauneimmat runot, oman maanmiestensä parhaimmiston viisaudet, hengittää tätä puistoa ja aistia valtakunnan syvintä sykettä, Hadrianuksen sydäntä.

Sen rytmi huolestuttaa tohtoria. Ei enää tuhansien kilometrien matkoja, ei Kreikkaan, ei Antinopolikselle, ei Aleksandrialle. Hadrianus on kävellyt joka päivä kylpylärakennusten ympäri, juossutkin, hän on voimistanut lihaksiaan ennen Heliocaminuksen kuumia höyryjä, hän ei ole juonut viiniä kuten moni, kuten Trajanus aikoinaan, hän ei ole syönyt rasvaista sikaa enemmän kuin tarve on, ja kuitenkin, ennen niin väkevä ruumis ei enää voimistu. Iho on näivettynyttä kuin auringossa kuivuneen delfiinin nahka.

Antonius. Mitä jos rajan tuolla puolen voi taas kohdata pojan?

 

Se olisi ilon hetki. Hadrianus sai Antoniuksen omakseen, pojan kreikkalaiset vanhemmat olivat suostuneet kaikkeen. Poika löytyi suihkulähteen äärestä Alessandrian kuvernöörin atriumista. Sinne hänet oli lähetetty oppimaan geometriaa. Poikaan opit eivät tarttuneet, mutta kuvajainen vedessä, virheetön profiili, kiharat ja ripsien varjot poskilla, Antonius oli elävää taidetta. Hadrianus on maalauttanut Antoniuksen kuvia, rakennuttanut patsaita ja painanut tämän surumielisen ilmeen kolikoihin. Pyhimys ei voi koskaan kuolla. Ei! Poika nukkuu jossain. Sellaisena hän oli kauneimmillaan. Hadrianus oli ihaillut Antoniuksen unta milloin vieressään, milloin matkoilla vaunun perällä. Herättyään poika oli istunut jaloissa pää Hadrianuksen polveen nojaten ja yöllä pojan kiharat olivat kutittaneet Hadrianuksen olkavartta.

Se kaikki sai Hadrianuksen sydämen pakahtumaan, mutta siitä lääkärille ei voi kertoa.

Luciuksesta piti tulla hallitsija. Hänet Hadrianus oli löytänyt aiemmin ja kouluttanut vuosia rinnallaan. Nuoresta miehestä tuli niin ylevä puhuja, että senaatti kuunteli häntä hievahtamatta. Kuinka alle kolmikymppiseen voi iskeä tauti, joka sillä lailla lysäytti sulkakynän tulevan keisarin kädestä? Hadrianus halusi tavata myös Luciuksen rajan takana. Jos se aika tulisi liian pian, Markus Aurelius joutuisi odottamaan. Antonius Pius ottaisi ohjat käsiinsä, niin oli sovittu, kunnes Markus olisi valmis tai jos hänelle sattuisi jotain, niin Luciuksen pojasta tulisi hallitsija. Kaikki on valtakunnan osalta valmista, siitä voisi kertoa Luciukselle ja kuunnella vielä kerran tämän ylistysrunoja.

Hadrianus pudistaa päätään. Lääkäri luulee, että ahdistus on vallan muuta kuin ajatusten riivaamaa tuskaa. Antoniuksen savesta pöhöttyneet kasvot nousevat mieleen. Miksi poika otti hengen itseltään? Jos hän lähti katsomaan mitä rajan takana on, miksei hän pyhimyksenä ole toteuttanut ihmettä edes yhdessä hänelle rakennetussa temppelissä? Edes kiitokseksi. Hadrianuksen rintaa kouristaa, mitä jos siellä ei ole mitään. Pelkkää tyhjyyttä. Ja miksi olisi toisin? Jos veri ei lihaksissa jatka toimintaansa kuten veden virtaus Tiberissä, sielu tuskin on lähde, joka pulppuaa yhtäkkiä jossain muualla. Sitä paitsi Hadrianus ei ole lainkaan varma, että hän haluaisi jatkaa jossain tai palata, koska ei ollut mitään takeita missä tai mihin.

Lääkäri järjestää kuljetuksen Baiaan. Meren äärellä on helpompi hengittää kuin Villa Adrianossa. Vaikka mitä sitä enää lykkäämään, henki pihisee ja sydän jättää tahdin jos toisenkin. Hadrianus katsoo tuttuja rantoja, näillä on viihdytty, ystävien kanssa, Antoniuksen kanssa, Plotinaa tänne ei voinut ottaa. Ehkä nainen nyt tietää, ettei hän ollut Hadrianuksen sydämen ainoa valtias eikä siksi tule kertomaan tuonpuoleisen salaisuutta, jos sitä oli.

Hadrianus pitää silmiä auki. Niihin heijastuu meren peili vielä kun sydän sammuu.