Saimme Sinebrychoffin taidemuseon ystävien retkiohjelman Venetoon. Sen pääkohteet olivat Padovassa. Myöhästyimme ystävien retkeltä, muttemme ole kuin viikon heistä jäljessä. Baarin tarjoilijapoika muistaa suomalaisseurueen ja leikkaa runsaat antipastit proseccon kylkeen.

Hotelli Toscanelli on entisessä juutalaisghetossa ja navigaattori ohjaa meidät ikiaikaisille kujille. Auto kääntyy ahtaista aukoista ja minä pidättelen henkeä. Kyljet eivät rapise, vaikka ikivanhat seinät jäävät molemmilla puolilla parin sentin etäisyydelle. Ohimennen vilkaisemme torin yli rakennusta, joka osoittautuu Palazzo della Ragioneksi, siis raatihuoneeksi. Se on yrttiaukion takana, kartalla Piazza delle Erbe. Ennen siellä on myyty vihanneksia, nyt sekalaista krääsää. Palatsilla on Euroopan pisin pylväiköllä kannatettu katto, jos siis verrataan muihin 1200-luvulla rakennettuihin. Sen Giotton maalaamat freskot jääköön seuraavaan kertaan.
Lähikujilla on ravintoloita ja putiikkeja – vaatteita, kenkiä, laukkuja, antiikkia, sisustusta ja vaikka mitä kivaa. Mielikuvituksessa mukanani liikkuvat ystäväni ja tyttäreni pistäytyvät useimmissa. Kuulussa 1850-luvulla perustetussa, klassista temppeliä muistuttavassa kahvilassa, Caffé Pedrocchissa, käväisemme kupposella, vaikka mielikuvissa virtaa viini. Valkoisessa salissa voisi juhlistaa vaikka tyttären kihlajaisia tai ystävän syntymäpäiviä. Näen frakkipukuisia miehiä laulamassa yön tunteina minulle serenadia.
Galileo Galilein askeleet kaikuvat mukulakivillä. Hän opetti Padovan yliopistossa

tähtitiedettä 1500-luvulla. Silloin oli rauha maassa, elettiin Venetsian herttuakunnan valtakautta ja opiskelijoita virtasi kaikkialta ympäri maailman. Lääkäriopiskelijoille rakennettiin se anatominen teatteri, jonka lehtereille mahtui parisataa katselijaa. Ylimmiltä riveiltä ei päässyt pakoon, jos alkoi pyörryttää.
Oli aikamoinen onni ja sattuma syntyä Suomessa 1950-lvulla, keskiajalla olisi pitänyt syntyä yläluokkaisena, muutoin ei olisi ollut varaa yliopistoon, ei vuonna 1222 perustettuun Padovan tai sitä aiemmin perustettuun Bolognan opinahjoon.
Padovan kaduilla ja aukioilla menneen jättämä energialataus tulee iholle ja ajankulun kerrostumat aistii sähkönä ympärillä. Troijalaiset perustivat kaupungin 1500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Elämä oli kovaa vuosisatoja. Verilöylyt loppuivat joksikin aikaa kun Padovasta tuli Rooman valtakunnan municipium. Yliopiston perustamisen aikoihin kahden mahtisuvun riitely teki liikkumisen kujilla taas hengenvaaralliseksi pariksi sadaksi vuodeksi.
Pyhä Antonius oli Fransiskus Assisilaisen seuraajia, fransiskaanimunkkeja, jotka ajoivat köyhien ja heikkojen asiaa. Nykyisen paavin ottama nimi alleviivaa samaa ideologiaa. Nyt kysellään eurooppalaisten ja myös suomalaisten armollisuutta, kun pakolaiset virtaavat Irakista, Afganistanista ja Syyriasta.

Antoniuksen nimeä kantava basilika on valtaisa ja hänen maalliset jäännöksensä kahdeksan sadan vuoden takaa ovat marmorisessa sarkofagissa. Sen pintaan nuori mies painaa otsansa ja kuiskii. Toisella kyljellä on perheitten jättämiä hopeisia sydämiä ristejä ja kukkia kiitokseksi rakkaan parantumisesta.
Aukiolla basilikan edessä on 1440 pystytetty Gattemelata, Donatellon ratsastajapatsas. Se oli siihen mennessä ja kauan sen jälkeenkin suurin pronssiin valettu teos. Donatello on onnistunut kiinnittämään ratsastajan katseeseen johtamisen yksinäisyyttä ja piilotettua pelkoa, kirjoissa sanotaan, mutta patsas on sen verran korkealla kivijalustalla, ettei miehen silmiä erotu.
Padovan merkittävin nähtävyys on Scrovegni-kappeli. Sen freskot tunnistamme heti samantyyppiseksi sarjakuvaksi kuin seinäpinnat Pyhän Fransiskuksen basilikassa Assisissa. Goottimestari Giotto (1266–1337) on ollut asialla molemmissa.
Arkeologisen museon hautalöydökset Augustuksen ajalta vakuuttavat, että viiniä juotiin lasipikareista joissakin perheissä jo kaksituhatta vuotta sitten. Design on mahtipontisempi kuin Iittalalla. Etruskimaljakoita on huoneellinen ja pari Egyptistä tuotua sfinksiä hätkähdyttävät kooltaan. Luen kirjasta, että Tutankhamon hautalöydön päätutkija oli Padovasta. Hän otti patsaat olohuoneensa ovenpieliä koristamaan ja testamenttasi ne sitten museolle.
Italian suurin aukio, ovaalin muotoinen Prato della Valle, on saatu mittasuhteiltaan inhimilliseksi rajaamalla se erilaisilla elementeillä osiin. Sen silloilla liikkuu toisiaan halaavia pareja. 1700-luvulla riiattiin, mutta varmasti pidättyvämmin. Nyt nuoret lähettävät tekstiviestejä, silloin naiset viestivät toisilleen torin tai yleisön yli viuhkoja räpsyttelemällä.
Kanavan varteen on ikuistettu merkkihenkilöitä patsaiksi 1600- luvulta lähtien. Yhtään naista ei kivikuvina näy, hallitsijoiden lisäksi on jokunen lakimies, arkkitehti ja lääkäri.

Maailman ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha on säilyttänyt lumonsa. Keskiajalla siellä keskityttiin lääkeyrtteihin. Nykyisin niiden lisäksi kasvatetaan ihan kaikkea mitä puutarhat näillä leveyspiireillä pystyvät tuottamaan. Lihaksikkaat nuoret miehet työntävät kottikärryjä. Tekisi mieli auttaa. Joitakin tuttuja kasveja on varustettu myrkkymerkeillä. Kotiterassimme oleanterin lehdistä erittyvää maitia ei siis pidä erehtyä nuolaisemaan.
Kunpa puut voisivat tallettaa näkemäänsä ja viestiä sen meille. Siveydenpuu, joka oli istutettu puutarhan perustamisen aikoihin menehtyi vuonna 1984. En usko, että sen kuolemasta voidaan vetää mitään johtopäätöksiä. Kaikki vaan loppuu aikanaan.
Maassa makaa kaksi ja puolituhatta vanha tammen fossiili. Muutamat elävistä puista ovat 1600-luvulta. Joku korkealle kohoava on saanut kuritusta salamasta. Vanhin kääpiöpalmu on suojattu lasikehikolla, jonne on asennettu sähköpatteri kuuran varalta. Goethe seurasi palmun kasvua 1700-luvulla ennen kuin julkaisi kasvien muodonmuutoksista kertovan tutkielmansa. Puu kasvaa korkeutta edelleen, selvästi nimeään ilkkuen. Puutarhurit kiipeävät lehvästöjen lähituntumaan nosturilla ja rakennustelineillä.
Viktorian lumpeenkukkaa Amazonilta näkee harvoin avoinna, se kun hehkuu vain vuorokauden. Puutarhaturistit ottavat kuvia toisistaan kukkiva jättiläislumme taustalla. Se on valkoinen, vasta auennut. Jos jäisimme illaksi, se punertuisi ja kuukahtaisi aamun tullen. Nimensä kasvi on saanut siksi, että kuningatar Viktoria ihastui jonkun hänelle Etelä-Amerikan viidakosta tuomaan lahjaan. Se kasvi jatkaa elämäänsä Lontoon kasvitieteellisessä puutarhassa, Kew Gardenissa, jossa olen nähnyt ne valtavat jättikokoiset vatimaiset lehdet ensimmäisen kerran. Samanlainen kasvi on myös kotimme kulmilla Villa Tarantossa, Verbaniassa.
Elämän jatkumoa, Viktorian lumpeen kukinnon lyhyttä hehkua ja meidän ihmisten pitempää vaikutusta ympäristöömme, saamme tutkia Padovan kasvitieteellisen puutarhan uudessa osassa.
Elinaikanamme kansakunta on tehnyt teknisen hyppäyksen. Olemme saaneet todistaa kännykän muuttumista matkalaukkukoosta taskuun, mutta ilmeisen vähän ihminen on muuttunut viimeisten vuosituhansien aikana.
Kaukaisten esi-isiemme taitavuutta Picassokin ihmetteli, kun näki Lascaux’n luolan maalaukset, joista osa saattaa olla 25000 vuoden takaa. Ja tuo muotokieli! Picasso kauhistui. Kummallista tosiaan, kuinka jo silloin joskus, hyvin kauan sitten ihminen osasi vangita biisonit ja kauriit maalaukseen yhtä hyvin kuin aikamme kubismin taituri.
Me törmäsimme luolamaalauksiin, kun pistäydyimme Andorrassa, matkalla ystäviemme luota Ranskan Bordeauxin maalaistalosta, auringonkukkapeltojen kupeesta takaisin kotiin. Ennen kuin valokuvakamera kehittyi, taiteilijat pyrkivät toistamaan todellisuutta tarkasti. Mitä mieltä Giotto tai Galilei olisivat, jos saisivat perehtyä nykytaiteeseen?
