Italian kesä on ohi ja niin sitä taas lentelemme Floridassa. Lauantai-aamuna piipahdimme Sebringissä. Lentomatkaa yksimoottorisella sinne on Sarasotasta vajaa tunti, ehkä runsaat sata kilometriä. Käväisimme aamupalalla.
Rehellisesti sanoen olin kauhuissani. Viimeksi olin Reijon kyydissä yli puoli vuotta sitten. Yritin keskittyä muuhun kuin tyhjyyteen alla. Otin kuvia omakotitalojen kuviomatosta, lammista, joista, metsästä, pelloista ja suosta. Katselin varalaskupaikkoja ja mietin miltä tuntuisi kävellä alligaattorisuolla urheilusandaaleissa.
Sebring on rakennettu lennoston harjoituskohteeksi, se on Floridan niemimaan koillislohkossa. Kenttä on keskellä ei mitään mutta silti huippuvarusteltu, paikalliset käyvät siellä perhekunnittain viikonloppuna aamiaisella. Follow me –auto ohjasi meidät pääoven eteen. Aika luksusta. Tarjoilijan mukaan joku muukin käväisee lentäen Sarasotasta aamupalalla silloin tällöin.
Reijo kokeili IFR:ää eli instrumenttilentoa laskeutumiseen. Se on itse asiassa rauhallisempi tapa tulla alas kuin VFR:llä eli visuaalisella lähestymiskuviolla, jossa ajetaan ensin kentän suuntaisesti ja kaarretaan ennen laskua kiitoradan päähän. Lennonjohto on yhteydessä IFR-lentäjään koko ajan ja heidän ja mittareiden avulla kone ohjataan lähestymispisteeseen muutaman mailin päähän ja sieltä liu’utaan kentälle.
Tämän lennon tarkoitus oli totuttaa minua tyhjän päällä huojumiseen. Jotta siis uskaltaisin parin viikon pitemmälle matkalle Key Westiin. Hienosti kaikki sujui, Reijon tekemä lasku oli täydellinen melkoisesta sivutuulesta huolimatta.
Kun viisi vuotta sitten suunnittelimme etääntymistä työelämästä, yksimoottorisella lentäminen ei ollut suunnitelmissa. Reijo teki laskutoimituksia kulutasostamme Excel-pohjalla. Minä pyörittelin vaihtoehtoja tunnetasolla. Kyllä siinä muutama yö kulahti kylkeä käännellen. Mitä jäisi saavuttamatta? Ehkä kyllästyisimme ja syrjäytyisimme ja mitä kamalaa siitä sitten seuraisi. Alkaisimme ryypätä kaksin käsin.
Nelikymppisinä aloimme säästää omaeläkettä ja määrittelimme ensinostoksi alimman mahdollisen eli 58-vuotispäivän, mutta ne olivat vain numeroita paperilla. Eläkeikä oli kaukana tulevaisuudessa. Pakko on tunnustaa, että kaikkeen tottuu, siihenkin, ettei tarvitse lähteä töihin.
Reijo innostui lentämisestä, kun ruotsalaiset ystävämme piipahtivat kylässä omalla koneella. Tiukka harrastus, on pysyttävä terävänä, ei alkoholia, eikä yövalvomisia. Lentolupa ja nousujen ja laskujen rutiinit vaativat hyllyllisen kirjatietoa ja lukuisia harjoittelutunteja. Ei se halpaa huvia ole, muttei niissä lukemissa kuin ehkä voisi kuvitella, koska Floridassa on koneita, joita vuokrata.
Kulkuri ja Joutsen 