Huvila ja kahdeksan hehtaaria rantakaistaa Floridassa, 27.10.2015

Ringlingien talon kattoterassilla
Ringlingien talon kattoterassilla

Meillä on vuosikortti ruusutarhaan ja venetsialaishuvilaan ja museoihin Ringlingien tiluksilla Sarasotassa. Kun käyskentelemme puistossa illan tai aamun hämärässä ja muita ei näy, on kuin omilla mailla liikkuisimme.

Mable ja John Ringling rakensivat talon rantaan 1900-luvun alussa. Samalla kun pari kiersi Eurooppaa sirkustaitureita katsastamassa, he ostivat taidetta keskiajalta 1800-luvulle, kokoelmia ja yksittäisiä teoksia. Museo valmistui vain vähän ennen kuin Mablen ja Johnin yhteinen tarina päättyi.

Lauantaina aamukahdeksalta Ringlingin pääovi on lukossa, mutta sivuportti on auki. Jäseninä meillä on oikeus ajaa rantaan venetsialaishuvilan viereen. PT Cruiserimme sopii puun alle aivan kuin kuuluisi maisemaan. Sen muoto ja kromihymy muistuttavat viime vuosisadan alkupuolen autoja.

Koska olemme varhain liikkeellä, on hauska leikkiä upporikasta ja kuvitella millaista elämä tilalla oli yhdeksänkymmentä vuotta sitten.

 

 

Tällaisena pilvettömänä aamuna on synti jäädä odottelemaan aamiaista. Mable pudistaa päätään sisäkölle, joka vatkaa keittiössä munakasta Johnille. Mies on kavereineen valvonut pitkään. Taas kerran. Klubihuoneen sikarisavussa on vatvottu maailmantilaa ja investointeja aamupuolelle yötä.

 

Lloyd Wrightin suunnittelema talo naapuritontilla
Lloyd Wrightin suunnittelema talo naapuritontilla

Ida, Johnin sisko naapurista, istuu jo terassilla kahvikuppi hyppysissä. Hän on utelias, miten ilta vieraiden kanssa jatkui, koska joutui lähtemään hyvissä ajoin kuten aina. Lapset on saatava nukkumaan ennen puolta yötä.

            – John omistaa kohta koko Sarasotan, Ida toteaa. – Ettei vaan ahmisi liikaa.

            – En usko. Hyvä, että on bisneksiä täällä. Ne pitävät kotona.

            – No, joo, te olette kyllä kierrelleet. Ehkä nyt kun talo on valmis, sinäkin viihdyt täällä etkä aina ole tekemässä lähtöä Italiaan tai jonnekin muualle.

            – Tiedät hyvin minkä takia meidän täytyy matkustaa. Talvisin pitää kulkea sirkuksen mukana ja väliaikoina etsiä uusia kykyjä sirkukseen. Vanhat eivät vedä, Mable sanoo.

            Ida on hiljaa.

            No, ei heidän Johnin kanssa enää tarvitse sirkuksen perässä kulkea. Mitä nyt tärkeimpiin paikkoihin mennään. Sitä paitsi on Johnin on pakko kehittää jotain uutta, sirkus tuottaa mutta joka vuosi vähemmän.

            – Mihin te kaikki ne taulut laitatte? Tuskin niiden myynnistä mitään voittoa saa, Ida kysyy.

            Mable ei vielä kerro haaveistaan. Museon he vielä perustaisivat.

    

Patsaita puutarhassa
Patsaita puutarhassa

        Ida pitää kyllä kauniista esineistä, mutta hän ei tunne taidetta. Sitä saa Euroopasta pilkkahintaan, kun tehtaat ovat syöneet työpaikkoja ja perheet myyvät omaisuuttaan. Mablella on verkot vesissä. Kerran kuussa tulee myyntitarjouksia, roskaakin, mutta Mable tietää mitä kannattaa ostaa ja mitä voi teettää. Vanhoja barokkipatsaita on kallista hankkia Italiasta asti, mutta Mable on löytänyt tekijät, jotka osaavat kopioida.

            – Koska te taas lähdette jonnekin? Ida kysyy.

            – Lounaan jälkeen. New Yorkiin.

            Ida kääntyy katsomaan eikä sano mitään.

            – Johnilla on kokous Madison Square Gardenissa, Mable jatkaa ja piilottaa hymyn keittiömestarin voisarveen.

            Idalle ei kannata selittää, että kokous on juuri siinä Venetsian Dogen palatsia muistuttavassa rakennuksessa, jonka tornista tuli idea tähän taloon, Ca’ d’Zaniin. Nimi kääntyy Johnin taloksi, vaikka yhteinen se on, tai enemmän Mablen, hän sen suunnitteli. Mable järkyttyi uutisesta, että palatsi New Yorkissa puretaan, mutta John keksi heti, että portaikosta tai paneeleista tai muusta sisustuksesta voisi löytyä ostettavaa.

            – Taisit lähteä eilen ennen kuin Henry Ford tuli vaimoineen, Mable sanoo.

            – En tavannut heitä. Kuvittelin, että he olisivat tulleet herra Edisonin kanssa samaa matkaa. Naapureita kun ovat. 

            – Fordit joutuivat ensin Crosbien vieraiksi. Kuulemma uusiin autoihin tulee radio. Voitko kuvitella?

            – Radio automobiilissä? Ei siinä ryminässä mitään voi kuulla.

            – Pari nukkuu tuolla ylhäällä vielä, Mable sanoo ja katsoo ylös torniin. – Voit vielä kysäistä Henryltä uusista autoista, hän varmasti kertoo.

     

Talon edustalla
Talon edustalla Pirjo, Helli ja Reijo

       Talon meren puoleinen fasadi on yhtä komea kuin Dogen palatsi. Talosta ei tehty sen kopiota, Mable halusi siitä omanlaisensa, vaikka Venetsian ja itämaitten mystiikka on kaiken pohjalla.

            Venetsian takana, Muranossa, tehtyjä ikkunaruutuja kaikki ihailevat. Hyvä, että tuli hankituksi, vaikka vatsaa väänsi kun laivalasti viipyi. Atlantin myrskyt eivät onneksi rikkoneet kuin murto-osan lasista. Sitä taiteilijat käyttivät muutaman Tiffany-tyyppisen lampun kokoamiseen.

            Ida ryystää kupin pohjaa niin, että sisäkkö kuulee ja tuo lisää.

            – Kuulitko, että Flagler on kuollut? Ida kysyy.

            – John kertoi eilen. Kai se oli aika. Mies oli jo yli kahdeksankymmenen, vaikka koko ajan vaan bisneksissä mukana. John kyllä ihaili Flagleria. Sillä miehellä oli näkemystä. Ilman rautateitä olisi vaikeaa liikutella tuhansia miehiä ja satoja eläimiä paikasta toiseen ja talveksi tänne Sarasotaan.

            – Poika kai jatkaa isänsä bisneksiä? Ida toteaa enemmän kuin kysyy.

            – Aivan, hän jatkaa hotellien rakentamista itärannikolla. Johnille jää tämä Meksikonlahti. Niin on sovittu.

            – Hullumaista menoa. Jossain vielä klikkaa. En voi uskoa, että kaiken voi aina myydä kalliimmalla kuin on ostanut.

Johnin makuuhuone
Johnin makuuhuone

            – Turhaan huolehdit, Ida. Johnilla on homma hanskassa. Nyt häntä kiinnostaa tekniikka. Ties vaikka Henryn keksinnöistä on yöllä löytynyt jotain uutta.

            – Eikö se hissi riitä? Kamalan kallis vempain ja tässä meillä kaikilla on vielä jalat, joilla kävellä. Kukaan ei näe enää marmoriportaita ja niitä patsaita portaikossa, kun kaikki vaan sillä hissillä, Ida toteaa.  

            Ida on oikeassa, vaikkei Mable voi sitä hänelle myöntää. Vain palvelijat juoksevat portaissa. Vieraat ovat tottuneet käyttämään talon sisäistä telefoonia. Sillä saa tilattua vaikka jäitä hattuun, jos Johnin ehdottamat kaupat kiristävät päätä.

            – Hyvä, ettei miesten tarvitse nousta humalassa portaita ylös torniin, Mable toteaa.

 

Me Reijon kanssa saamme kävellä rauhassa rantaviivaa. Harva aavistaa, että puistoon pääsee, vaikka museo on kiinni. Kaksin hehtaarien laajuisessa hoidetussa puistossa, mitä ylellisyyttä. Huvilan terassilla joku pyyhkii pölyjä ikkunoista, toinen ajaa traktorilla palmun oksia ja me herraskaiset käyskentelemme palatsin pihapiirissä.

Rannassa
Rannassa

Tuuli hyväilee leppeästi käsivarsia, voi vain kuvitella kuinka Mable on nauttinut tästä rauhasta ja säästä.

Naapurirakennuksia emme ole ennen nähneet. Jossakin niissä asui Johnin veli ja sisko Ida, joiden lapsista tuli Ringlingin pariskunnalle tärkeitä. Voisi kuvitella, että Johnin sisarusten lapset ajelivat kanooteilla huviloiden kupeessa, heittivät mato-ongella laiturilta, leikkivät piiloa puistossa ja uivat Mablen rakennuttamassa marmorisessa uima-altaassa.

 

Trooppisessa säässä on tavattoman vaikeaa saada ruusuja kukoistamaan. Mable on onnistunut. Kangaskatos ruusujen yllä on ollut tarpeen. Kesällä sataa usein liikaa ja keväällä aurinko polttaa. Kaikenlaiset sienet ja homeet ottavat sadekautena helposti ylivallan, erilaisista madoista ja toukista puhumattakaan.

Mable koskettaa sormella maata. Jotkut ruusupensaista vaativat vettä. Johnin asentama sähköpumppu osoittautuu taas hintansa väärtiksi. Laulajapatsaat tarhan reunamilla vastaavat Mablen hymyyn. Hän tapailee Puccinin aariaa ”Si. Mi chiamano Mimì”, “Kyllä vaan, minua sanotaan Mimiksi”. John kutsuu häntä joskus sillä nimellä.

Banyon puu
Banyon puu

Mable istahtaa huvimajaan, ruusutarhan keskipisteeseen rakennettuun takorautakatokseen. Hän vetää syvään ilmaa, jasminit ruusutarhan reunamilla tuoksuvat. Seuraavaksi voisi pyytää puutarhuria istuttamaan taimen, jonka Henry ja Clara toivat mukanaan. Banyan-puuksi ne sitä sanoivat, jostain Aasiasta peräisin. Se vaatii suuren tilan, niin ne sanoivat. Sopiva paikka löytyisi vaikka ruusutarhan ja huvilan välikössä, toisen voisi istuttaa lähemmäs rantaa. Muutamasta palmusta voisi hyvin luopua.

Huvilan katto vilkkuu palmun lehvistöjen läpi. Sen tiilet löytyivät Barcelonasta, kun siellä purettiin muutama roomalaisrakennus katuja levitettäessä. Säästettiin muutamia päiviä, kun ei tarvinnut Italiasta asti rahdata. Aitoja niiden piti olla, roomalaisten oppien mukaan poltettuja pullopohjatiiliä. Niitä ei Amerikasta löytynyt, kun taas marmoria kaikissa sävyissään löytyi monesta louhoksesta.

Kun Mable ja John kävivat ensi kerran Venetsiassa, he päättivät, että jotain sellaista tälle 1910 ostetulle tilalle syntyisi. Sen vanha huvila oli vaatimaton, ei ollut tilaa vieraille kun taas John ja Mable halusivat viettää aikaa ystävien kanssa ja pitää kunnon juhlia.

Olohuone
Olohuone

Mable elätteli vielä huvilan ostohetkellä toivetta lapsesta. Kuukausi toisensa jälkeen tuotti pettymyksen ja vuodet kuluivat. Kuinka epäreilu Luoja onkaan. Olisi sitä voinut vaikka orpolapsen ottaa, mutta John ei innostunut. Mablen syli jäi tyhjäksi. Johnin veljellä on kaksi lasta ja se tyttö, Marjorie on Mablen ykkönen, mutta lapsen äiti oli aina vierellä, hän otti lapsen syliinsä heti ensi kirahduksesta. Mable olisi vaihtanut kaiken mammonan edes yhteen lapseen. Idan pojat ovat Johnille tärkeitä, heistä vanhin on vielä nimeltään John, ehkä tuleva Ringlingin johtaja. Mable on kuusilapsisesta perheestä ja John vielä suuremmasta. He voisivat tarjota omilleen ihan toista kuin mitä suutarin ja maatalon lapsina saivat, olisi tilaa, varaa, viisautta ja rakkautta. Tohtoritkin levittelivät käsiään. Ei ollut mitään syytä, mutta lapsia ei vain kuulunut.

Kun Mable täytti neljäkymmentä ja he istuivat Johnin kanssa rannassa vieraiden lähdettyä, ne haaveet päätettiin jättää. Oli panostettava siihen, missä heitä onnisti. John ja veljensä olivat ostaneet kilpailijoita, Ringlingistä oli tullut Yhdysvaltain suurin sirkus, varsinainen rahakone. Silloin John lupasi, että Mable voisi ja saisi keskittyä taiteeseen, rakentaa maailman kauneimman talon, he voisivat ostaa huvijahdin ja vaikka gondolin rannan koristeeksi ja tuoda miehen Italiasta laulamaan.

 

Kattomaalauksessa John soittaa
Kattomaalauksessa John soittaa

Goottilaishuvilan ikkunat kimaltelevat erivärisinä. Sisällä talossa, jonne emme tällä kertaa edes yritä, lasin ja terassin marmorin väriskaala jatkuu. Kaikki sointuu yhteen, viininpunaiset samettiverhot, sammalen vihreät istuimet, matot ja Belgiassa 1600-luvulla kudotut seinävaatteet. Katoissa aikakauden huipputaiteilijoiden maalaamat kuvat ja koristeet. Makuuhuoneiden sävyt ovat Mablen puolella lempeämmät. Johnin kylpyhuoneessa on keltaisesta marmorista veistetty amme, kuten Italian vallanpitäjillä keski-ajalla.

Jossain vaiheessa pariskunta hankki kymmenkunta Paul Rubensin jättiteosta, sarjakuvan vanhan testamentin tapahtumista. Niiden ympärille Mable suunnitteli taidemuseon. Rubensin taideteosten yksityiskohdat toistettiin seinä- ja ovikoristeisiin ja Saksalainen taidekokoelmaan kuuluvasta teoksesta huonetila kopioitiin salin seiniin. Taulu on omannäköisessä ympäristössään paitsi nykypäivän henkilöt sitä tuijottamassa ovat eri vuosisadalta.

Ringling museo 23.3.2014
Ringling museo 23.3.2014

Ringlingin taideyhdistys hallitsee omaisuutta taidolla. Mablen taidekokoelmaa on vuosien varrella laajennettu. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä. Juuri nyt museossa on Ming-kulttuurin taideaarteistoa suoraan Kiinasta, koruja ja patsaita, joita on löydetty aivan viime vuosina Hubein maakunnasta, Wudang-vuoren temppeleistä ja parin prinssin haudasta. Kuuntelemme New Yorkista tulleen tohtori Robinsonin esitystä Kiinan keski-ajasta. 1300-luvulla keski-Kiinassa syntyi karismaattinen ja vallanhimoinen maamiehen poika, joka nousi kuninkaaksi. Hän jakoi maita hallittavaksi veljille ja pojille ja näiden pojille, kunnes ahneus ja riidat ja sodat tuhosivat kulttuurin 1644.

 

John oli taloa suunniteltaessa melkein viisikymmentä. He kaksi halusivat siinä vaiheessa jo miettiä rauhoittumista, eläkepäiviä. Sirkuksen mukana he olivat vuosia matkustaneet aika mukavasti, omassa vaunussa, oli kokki, kylpyamme, ruokasali ja olohuone. Junan perälle eläinten melu ja sirkusväen hälinä ei kantanut, he kaksi saattoivat nauttia jopa auringonlaskuista.

 

Auringolasku Ringlingien puutarhassa
Auringolasku Ringlingien puutarhassa

Aurinko laskee talvikuukausina punahehkuisena Ringlingin rantaan. Me olemme monta kertaa olleet jazz-tapahtumassa ja samalla ihailleet pilvipeiton väritystä. Joulua lähestyttäessä talo koristautuu täyteen hehkuun. Kuusen koristeet eivät ole muovia vaan Venetsian karnevaalitaidetta naamioista sirkusnukkeihin.

Museon sisäpihalla olemme monta kertaa kuunnelleet elävää musiikkia, syöneet herkkuja, juoneet lasillisen viiniä, istuneet rottinkituoleilla ja tanssittukin on. Ilotulitus Davidin patsaan takaa luo aina muistijäljen. Ehkä se oli jo Mablen mielessä, kun hän asetti patsaan sisäpihan laidalle. Sen takana meri välkkyy puistoaukion perällä.

Mable ei koskaan nähnyt taidemuseota tai sen puistikkoa valmiina. Hän vietti huvilassa vain kolme talvea, niistä viimeisimmän jo vakavasti sairaana, munuaistaudissa. John ehti testamentata talon ja taiteen Floridan valtiolle ennen kuin kuoli vuonna 1936 pennittömänä, menetettyään kaiken pörssiromahduksessa vuonna 1932.

Circus Sarasota & Dolly Jacobs
Circus Sarasota & Dolly Jacobs

Johnin sisaren pojasta tuli sirkusliiketoiminnan vetäjä. Sarasota Circus jatkaa perinteitä, eri laajuudessa mutta taitoa ylläpitäen. Wallendan perheen jäsenet ovat vuosisatoja kävelleet köydellä, jopa rotkojen yli. Lou Jacobs muistetaan punanenäisen klovnihahmon kehittäjänä ja hänen tyttärensä esiintyy edelleen trapetsitaiteilijana. Muistot sirkuksesta silloin, kun ei vielä ollut elokuvaa tai muuta teknologiaa, elävät Ringlingin sirkusmuseossa, kuvissa ja filmillä.

Kuuntelemme New Yorkista tulleen tohtorin esityksen Kiinan Ming-kulttuurista. Tällä kertaa me emme jää kokkareille vaan kävelemme takaisin rantaan ja hurautamme autollamme ulos portista kuin omistajat ikään.

 

2 thoughts on “Huvila ja kahdeksan hehtaaria rantakaistaa Floridassa, 27.10.2015

  1. Olo oli varmasti ruhtinaalinen teilläkin! Tämä vaatimaton talo on meiltä vielä näkemättä, mutta uljaat, rahalla rakennetut kartanot, paremman sanan puuttesta, ovat vierailun arvoisia. Viimeeksi käväisimme Flagler- museossa Palm Beachillä. Kiehtovaa mielikuvitusta menneesta ajasta!

    Like

  2. Kiitos vinkistä. Meidän pitää käväistä Flagler-museossa Palm Beachilla. Olemme nähneet hänen perustamansa hotellin St. Augustinissa, joka on myös museo. Upea on sekin.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s