Kulkuri ja Joutsen

Kaskaat kirkuvat etelässä. Niitä ei näy, mutta ne kuuluvat, kaikkialla Sardiniasta Abbruzzon Vastoon ja sieltä Roomaan.    

Villa Adriana on kolmisenkymmentä kilometriä Roomasta. Keisari Hadrianus rakensi palatsit, jotka nyt, lähes kaksi tuhatta myöhemmin, ovat kivikasoja. Jokin rauniolla ja puidenlatvoissa puhuttelee, aivan kuin Hadrianuksen ja hänen hovinsa henget liikkuisivat siellä.

Hadrianuksen oli täytynyt kuunnella näitä samoja ääniä kuin minä nyt, katsella auringonnousuja ja laskuja, lukea puiden tai terassiensa varjossa ja kirjoittaa puheita ja hahmotella palatseja tähän puistoon, Roomaan ja moniin valtakuntansa kaupunkeihin. Hadrianuksesta ja Villa Adrianasta on kirjoitettu paljon. Esitteiden ja huvilan historiaa kuvaavien tekstien lisäksi luin Marguerite Yourcenarin kirjoittaman Memoirs of Hadrian. Syntyi novelli Ikuinen salaisuus. Se löytyy tämän blogin novellit-osiosta.

Villa Adriana pysyi Rooman keisarien palatsina yli kaksi sataa vuotta kunnes Konstantin päätti siirtää Rooman valtakunnan pääkaupungin Bysanttiin. Sitä alettiin kutsua Konstantinopoliksi. Palatsi ja puistot jäivät hunningolle, sen kalleudet löysivät paikkansa yksityiskodeissa ja kulkeutuivat maailman museoihin. Rakennukset sortuivat, niiden marmorilaattoja ja tiiliä on käytetty monien lähitienoon huviloiden materiaalina. Puistoihin jesuiitat istuttivat oliivilehdon. Silti paikka edelleen hurmaa. Linnan puistossa on helpompi aistia menneen ajan kuin Roomassa, jonka rauniot ja historia monikerroksisempia kuin Tivolissa. Villa Adrianus ehti olemaan vain muutama keisarin vapaa-ajan palatsina kun taas Roomassa on eletty vuosituhansia ennen meitä ja eletään myös meidän jälkeemme.

Rooma on niin täynnä elämää, nykyistä ja mennyttä, että se pyörryttää.

Trajanus oli Hadrianuksen kasvatti-isä. Kun Hadrianus oli nelivuotias ja vielä vanhempiensa kodissa Sevillassa Espanjassa, Trajanus avasi Colosseumin. Juhlat kestivät yli sata päivää, parituhatta gladiaattoria ja yksitoistatuhatta kaukaa ja läheltä hankittua eläintä kuoli, mutta kansa sai haluamaansa jännitystä yksitoikkoiseen elämäänsä. Trajanus kasvatti Rooman valtakunnan äärimmilleen. Hänen aikaansaannoksiaan kuvataan Trjanuksen tornin kohokuvissa. Neljäkymmentä metriä korkean tornin sisällä on kierreportaat, joiden pikkuikkunoista saattoi aikoinaan ihailla Trajanuksen forumia, keisarin hallintokeskusta. Nyt tornia saa katsella aidan takaa.

Rooman Trasteveren kujilla tungeksimme muiden mukana. Niillä kujilla on liikuttu vielä pitempään kuin Colosseumin ympäristössä. Pyhän Marian kirkko on rakennettu vanhan etruskitemppelin päälle. Tämä osa kaupunkia oli etruskikuningaskuntaa jo kuusisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Etruskeilla oli omat jumalansa, roomalaiset omaksuivat Kreikan jumalopit ja vasta 300-luvun puolivälissä keisari Konstantin hyväksyi uskonnonvapauden.

Emme ole ennen käyneet Villa Lantessa, Suomen Rooma-instituutissa. Siellä hyppäämme antiikista lähihistoriaan ja nykypäivään. Yläkerran tiloja vuokrataan maamme älymystölle, historiantutkijoille ja taiteilijoille ja

pääkerroksessa toimii myös Vatikaaniin suhteita pitävä suurlähetystö. Rakennus on keskiajalla rakennettu renessanssihuvila, jonka Amos Anderssonin tukemana hankittiin pikkurahalla Suomen valtion omistukseen 1950-luvulla. Kerrassaan upea paikka, komeasti rinteellä, terassilta avautuu panoraama yli Rooman merkittävimmän keskuksen.

Jokavuotinen matkamme Vastoon Abruzzossa on täynnä kesää.  Syömme meren antimia, elävinä ja kypsennettyinä täydellisyyttä hipovissa maisemissa ja hyvässä seurassa. Lauantai-illan punainen yö eli Notte Rosa ruuhkauttaa rantakadut viiden kilometrin matkalta, mutta me ehdimme paikallisoppaittemme moottoripyöräsaattueessa ennen pahinta hulinaa neljänkymmenen kilometrin päähän kantiinaan San Vitoon. Sen merikrotti on paikallisten tuntema herkku, maku muistuttaa hummeria, merikrotti kun syö ja kasvaa äyriäisiä haukaten. Edellisenä kesänä pysähdyimme San Vitossa kansanravintolaan, jonka tiskiltä voi sormella osoittaa mitä haluaa, jos ei satu tuntemaan kaloja ja äyriäisiä nimeltä.

Musiikkia ja ystäviä, sitä kesä on parhaimmillaan. Veronan Don Giovanni on niin suuri elämys, että sen sävelet soivat päässä vähintään viikon. Kaikilla aisteilla on töitä, näyttämön yltäkylläisyys yön tummuessa, maailman parhaimpien oopperatähtien täydellisyys, musiikin monivivahteisuus, yön kuumuus, jano, tuolin ahtaus, kiitollisuus istuintyynystä, joka tuli hankituksi ovella, tuoksut ja kansanjoukon reaktiot tuttuihin aarioihin, vähin erin hiipivä väsymys ja loppukumarrukset, varovainen askellus ikivanhoja kiviportaita alas kadulle, jäätelöbaariin ja nukkumaan.

Montecatini Terme on ikivanha kylpyläkaupunki Firenzen ja Pisan välillä. Sen me löysimme tamperelaisystäviemme ehdotuksesta. Päivän kuumin hetki hipoo neljääkymmentä astetta ja pulahdus maan uumenista nousseeseen 33-asteiseen rikkipitoiseen terveysveteen virkistää. Iho ja mieli aistii runsaan viiden asteen eron ja kiittää.

Montecatini Terme on kaksiosainen, kuten monet vanhoista kaupungeista, Alto-kaupunginosassa vuoren huipulla on pysytty turvassa hyökkääjiltä ja alempana kuumilla lähteillä on lekoteltu rauhalliseen aikaan. Roomalaiskulttuurissa kylpemisellä oli yhtä suuri asema kuin saunalla Suomessa, siellä neuvoteltiin, rentouduttiin ja peseydyttiin, lähes joka päivä. Jopa köyhälistöllä oli omat kylpylänsä.

Santanan konsertti Pistoiassa, Montecatinista kivenheitto Firenzeen suuntaan, on elämys, jonka liput hankimme jo maaliskuussa netistä. Carlos soittaa 68-vuotiaana kuten ennen. Bändissä on myös toinen alkuperäiskokoonpanon muusikko, kosketinsoittaja, loput nuoria huippumuusikoita. Soololauluja esittää kaksi kaveria, yhdessä ja erikseen. Vanhan kaupungin keskustorille on ahdettu seitsemäntuhatta ihmistä. VIP-paikoilta, ylhäältä kiviseinän ääreltä näemme ja kuulemme menon ja meiningin.

Tämän kesän elämyksiin kuuluu Sardinia. Vasta nyt kolmannella käyntikerralla se kolahtaa kunnolla. Yövymme samassa hotellissa kuin pari, kolme vuotta sitten, Villa Gemellassa. Se on Baiassa, kolme kilometrin päässä Costa Smeraldralta, siltä kalliilta rannalta. Hotellista on kilometrin verran satamaan, ja muutama sata metriä yleiselle uimarannalle. Käväisemme myös siellä kolmen kilometrin päässä Costa Cervossa. Sen satamassa on maailman suurimpia luksusveneitä, mutta putiikeissa vasta huokailemme. Meillä tai ystävillämme ei ole varaa edes näyteikkunan halvimpaan, lähes neljänsadan euron nahkavyöhön tai kahdensadan uimashortseihin, kalliimmista puhumattakaan. Sisustusliikkeen käsinkudotun torkkupeite maksaa vajaat kaksi tuhatta euroa. Esiinnymme muka-ostajina Harrodsin autokaupassa, kermanvärinen kärry viininpunaisin nahkapenkein kutkuttaa.

Se mikä Sardiniassa koskettaa on ikuisuus. Tuuli on tuivertanut satojen tuhansien vuosien aikana rantojen hiekkakivikallioista taideteoksia. On vaikeaa käsittää kuinka pitkien elinkaariketjujen taakse pitää kurkistaa ja edelleen nähdä meitä ihan samannäköisiä ihmisiä uimassa näissä samoissa laguuneissa. Nyt uidaan elastisissa värikkäissä uimapuvuissa Raybanit silmillä ja silloin joskus alastomina ehkä ruohohameissa. Hadrianus käväisi täälläkin, siitä olen varma. Ehkä hän näki valtaisan sienen muotoisen kallion, Turibulumin, jonka alla on asustettu jo tuhansia vuosia ennen Hadrianusta. Ehkä hän istuskeli Albucciu nuraghin kupeessa ja kuunteli tietäjää.

Foinikialaiset täyttivät suurimman osan nuragheista kivillä, maalla ja savella, niitä kun epäiltiin pirujen palatseiksi.

Reijo patikoi jättiläishaudoille, Tomba di giganti Moru, meille muille helle on kova. Ystävämme Pekka muistelee egyptiläisten pyramideja, niiden syntyaikoihin on Sardiniassa rakennettu kivipalatseja, ei yhtä säännöllisiä mutta ihmisasumuksia kuitenkin. Laivasta näemme karhukiven , jota Ilva, Bussa ja Bucina saarten suojassa purjehtineet ovat pitäneet vähintään maamerkkinä.

Mitä Hadrianus olisi sanonut jos olisi päässyt näkemään nykyarkkitehtuuria Milanon Expossa? Aiheena on puurakentaminen, uudet energiamuodot ja ruoka. Suomi loistaa poissaolollaan ja italialaiset keskittyvät ruokakulttuuriin.

Ruokailu oli jo roomalaisten aikaan tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Aamiaisella syötiin leipää, juustoa ja vihanneksia ja edellisillan rippeitä. Lounas oli kevyempi, Pompeijista on opittu, että kadulla myytiin pikaruokaa suurista terrakottasäiliöistä. Illallinen on aina ollut tärkein ateria, yläluokka nautti usein banketeista tricliniumissa u-muotoon asetelluista sohvilta, joilla ruokaa nautittiin puolimakuuasennossa runonlausujia ja musiikkiesityksiä kuunnellen. Viiniä juotiin vedellä laimennettuna. Jo Plinium ja Horatio ylistävä viinin vaikutusta.

Ruoka ja viini vie meidät joka kesä kotoamme parin tunnin matkan päähän Barbarescoon Rabaya-nimiseen ravintolaan, jonka terassilta voi osoittaa sormella sitä peltoa, mitä viiniä ruoan kanssa voisi tällä kertaa kokeilla. Boffan punaviinillä on ollut monta peräkkäistä hyvää vuotta. Barbaresco ja Barolo ovat Po-joen laakson tunnetuimpia viinialueita Astin ja Alban lähettyvillä. Po-joki on valtasuoni, joka virtaa laakson keskellä ja johon laskee runsaasti sivujokia vuorilta koko matkallaan

saappaan varren poikki. On vaikeaa päästä joen rantaan, sillä ne ovat pitkälti asumattomia. Vaikka Villa Marina –hotelli Caminossa on kartan mukaan aivan joen tuntumassa, saamme kävellä pari kilometriä metsikön halki eikä uomaa vielä näy. Casale Monferraton sillalta Po näkyy. Siltapenger on korkea ja joen uoma on satojen metrien päässä pengerrettynä patojen taakse. Mitä ilmeisimmin Po suoltaa vettä keväisin ja syksyisin aivan eri voimalla kuin kesällä. Riisipeltoja kaikkialla. Riisiä tuskin viljeltiin vielä Hadrianuksen aikaan.

Meillä pohjoisessa kaskaat eivät laula. Iltaisin Borromeon saaret loistavat valoaan ja laivat kuljettavat turisteja ravintoloihin. Katselemme sitä kotiterassilta. Borromeon saarten historiaa tunnetaan keskiajalta, jolloin suvun päämies asui Renatan saarella, joksi Isola Madrea silloin kutsuttiin. Nykyinen Isola Bella oli kalliokari kunnes Carlo IV Borromeo meni naimisiin paavin sisaren tyttären Isabellan kanssa 1600-luvun puolivälissä. Carlo suurensi saaren, rakensi linnan ja puutarhan Isabellalle kesäpalatsiksi. Hän oli teatterifriikki. Siitä syystä saaren barokkipuutarhan ydin rakentui näyttämöksi. Tänä kesänä siellä juhlitaan häitä, kun Borromeon tytär menee naimisiin Monacon ruhtinaan sisaren pojan kanssa.