Diane soittaa naapurista. – Nyt äkkiä ulos valokuvaamaan!
Lampeen on laskeutunut kymmenkunta valkoista pelikaania. Niitä näkee harvoin. Ystävämme, Jan ja Jerry, ovat nähneet niitä alkutalvesta yli sadan yksilön parvissa Meksikon lahden ja rannikon väliin muodostuneen saariketjun suojaamissa murtovesialtaissa. Miksi ne välillä kokoontuvat yhteen, meillä ei ole tietoa.
Harmaa pelikaani on Floridan nimikkolintu. Ne liikkuvat yksittäin tai pareittain ja väljinä ryppäinä kalastajien miehittämillä laitureilla. Vain valkoiset muuttavat kahden kodin välillä. Maaliskuun lopulla ne valmistautuvat matkalle Meksikonlahden rannalta kohti pohjoista. Talvi on ohi.
Valkoisten pelikaanien nautintojen voi arvata liittyvän pikkueläimiin ja kalaparviin Etelä-Floridan mangrove-metsiköissä. Meille ruokailu Floridassa on harvoin samanlainen elämys kuin Italiassa tai Suomessa, mutta lentäminen, golf, aurinko, ulappa ja perunajauhomainen hiekka säväyttävät ja musiikista ja muusta kulttuuriannista löytyy joka viikko jotain mieltä kiehtovaa.
Bradenton on Sarasotan kupeessa ja meidän talvikotimme lähellä Sarasotan rajaa. Sen rannassa kerrostaloasuntojen ja huviloiden talviasukkaat ovat useimmiten Pohjois-Amerikan keskilännen yritysmaailmasta eläkkeelle päässeitä, jotka ovat tottuneet käymään taidenäyttelyissä, teattereissa ja oopperassa. Niinpä he ovat vuosikymmeniä panostaneet siihen puoleen, rakentaneet tänne teattereita, perustaneet taidelaitoksia ja kutsuneet niihin osaavia vetäjiä ja esiintyjiä pohjoisesta. Teatterien ohjelmalehtisten kuvissa miljoonia ja tuhansia dollareita vuosittain lahjoittaneet hymyilevät juhla-asuissa. Ilman heitä Sarasotassa tuskin olisi edes yliopistoa. Se kouluttaa osaajia monelle alalle mutta myös näyttelijöitä, tanssijoita ja taiteilijoita. Sirkuspohatta Ringling sattui löytämään Sarasotan alueen 1900-luvun alussa ja hänen perintönään on jäänyt monimuotoinen museokeskittymä, elämystaidetta toteuttava organisaatio ja huipputasoista sirkustoimintaa koulutuksesta esiintymisiin.
Crosleyn talossa
Ringling veti aikoinaan mukaansa tuttavapiiriä, joista osa löysi Sarasotasta sopivan

rantapaikan. Yksi näistä oli Powel Crosley, 1900-luvun alun sarjayrittäjä. Hän aloitti valmistamalla autoja. Siitä tuli muutamassa vuodessa tuottavaa bisnestä ja Crosley sijoitti voitot monien insinööritieteen keksintöjen teollistamiseen. Radioista tuli suuri menestys. Crosley keksi asentaa radion autoihin. Hän kehitti radio-ohjelmiakin ja teki sitä samaa mitä moni nyky-yrittäjä, myi perustamansa yhtiön kun sen jatkaminen muuttui rutiiniksi ja siitä sai riittävän suuren hinnan.
Crosleyn tehtaissa valmistettiin autojen ja radioiden lisäksi televisioita, jääkaappeja, kameroita, autojen jarrulevyjä ja jopa lentokoneita. New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939 hän esitteli radioaalloilla toimivan fax-laitteen. Vuonna 1952 vähän yli kuusikymppisenä Crosley myi tehtaansa. Ne ovat erinäisten kauppojen ja fuusioiden kautta ajautuneet L3-Communications –yhtiöön, joka on nykyisin yksi suurimmista tietoliikenne-, sähkölaite- ja elektroniikkafirmoista maailmassa. Crosley oli siis melkoinen kaveri, tosin kuten monet menestyneet liikemiehet, hän sattui syntymään oikeaan aikaan, suuren markkinan maassa, varakkaaseen perheeseen, sai oikeanlaisen koulutuksen ja vanhemmilta alkupääomaa. Veljestäkin tuli teollisuusmies.
Crosley rakennutti kivihuvilansa Ringlingistä kilometrin verran etelään. Se valmistui 1930 rautarunkoon kestämään pahimmat mahdolliset hurrikaanit ja tsunamit mitä ikinä voi kuvitella. Myrskyt olivat kuitenkin perheen sisäisiä.
Crosleyillä oli tytär, samantyyppinen lehtien palstoilla keikkunut hulivili kuin Paris Hilton nykyään. Tytär sai jossain vaiheessa pojan, jonka isoisä adoptoi omakseen syystä, että pelkäsi tyttärensä hukkaavan omaisuuden koska muita perijöitä ei ollut. Poika oli isoäidin kuollessa vuonna 1939 vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta isoisä ehti kasvattaa hänet aikuiseksi. Ehkä Crosley osasi olla parempi isä vanhempana, koska pojasta tuli kaikin puolin kunnollinen, juristi kuten isoisoisänsä aikoinaan.
Vaimonsa yllättävän kuoleman jälkeen mies ei kyennyt asumaan talossa. Se jäi hoitamatta ja 70-luvulla hipit polttelivat nuotioita romahtaneen katon alla. Kun poika myi talon Pawelin kuoltua kunnalle 1980-luvulla, se oli järkyttävässä kunnossa, mutta kiviseinät ja lattiat savun ja pölyn alla olivat pesun jälkeen kuin uudet. Nykyisin kunta vuokraa taloa viidellä tuhannella dollarilla häiden pitopaikaksi.
Onneksi sitä ei tapahdu ihan joka viikonloppu.
Me olemme useana talvena käyneet Crosleyn talossa seuraamassa klassikoiksi nousseiden novellien pohjalta tehtyjä näytelmiä. Edgar Allan Poen tarinat ja Arthur Conan Doylen kirjoittamat Sherlock Holmesin seikkailut liikkuvat huvilassa ulkoterassilta sisälle saliin ja makuuhuoneisiin. Yleisö jaetaan terassilla muutaman henkilön ryhmiin, joten näyttelijät vetävät tarinat useaan kertaan. Katsoja saa eläytyä tapahtumiin kierreportaissa, rouvan makuuhuoneessa, jonka pikkuruutuiset ikkunat avautuvat merelle ja herran makuuhuoneessa, jonka räystäitä palmut rapistelevat. Alakerran ruokahuoneessa, hätkähtää, kun Edgar Allan Poen viinikellaritarinassa avataan ovi, joka ei johda mihinkään. Tammiovi on aikoinaan kiinnitetty saranoilla seinään, koska Art Nuveau –rakennustyyli vaati symmetriaa.
Puheteatteria laidasta laitaan
Ammattiteatteriin pääsee Ringlingin Asolossa. Olemme nähneet Shakespearea ja

uudempaa amerikkalaista näyttämötaidetta, yksi esitys johdatti meitä Yhdysvaltain poliittisten päätösten kiemuroihin. Vaikka olemme vuosia asuneet englanninkielisessä ympäristössä, kielen monimutkaisimmat rakenteet ja myös jotkut kulttuuritaustaan liittyvät vitsit menevät ohi, joten kabareet ravintolateatterissa Sarasotassa ovat meille helpompia.
Musikaalit ovat teatteriviihdettä keveimmillään. Olemme Manatee Playersin vuositilaajia. Sillä on 70-vuotinen historia ja se on lähtenyt liikkelle harrastajateatterina. Suuri osa näyttelijöistä on edelleen harrastajia ja koululaisia joten esitysten taso heittelee. Ansiokkaimmat tulkinnat ovat olleet Chessistä ja Jesus Christ Superstarista. Parasta Manatee teatterissa on se, että paikalliset nuoret löytävät ja saavat innostuksen teatteriin. On mahtavaa kuulla nuoria laulajia, joista voi tulla jonain päivänä tähtiä, kuka ties.
Naapurimme Diane on tuottajana tai siis rahoittajana mukana ja me olemme päässeet erityistilaisuuksiin kuten iltagaalaan ja viimeksi katselleet Bye Bye Birdie –esitystä loosista viinin ja ruoan vahvistamina.
Vanhanaikaista oopperaa ja klassista musiikkia

Elämyksistä suurimpia on ollut ooppera Sarasotassa. Tänä talvena olemme nähneet kolme esitystä, Puccinin La Bohemen, Mozartin Cosi fan tutten ja Verdin Aidan. Ennen La Bohemen esitystä italialaismies, apulaisjohtaja Marcello Cormio, piti erillisessä salissa luennon, jossa hän johdatti pianolla ja joitakin riimejä laulaen yleisön Puccinin ja eri henkilöroolien teemoihin. Tällaiselle musiikista nauttivalle muttei kovin tietävälle sellainen oli koulutusta parhaimmillaan.
Edellisistä vuosista mieleenpainuvimmat esitykset Sarasotassa ovat olleet Puccinin Madama Butterfly ja Bizetin Carmen.
Suurin osa laulajista on eri puolilta Yhdysvaltoja, mutta mukana on myös eurooppalaisia, italialainen Stefano de Peppo, Don Alfonso Cosi van tuttessa on esiintynyt myös Suomen kansallisoopperassa Don Giovannin Leporellona. Suomalainen Sarasotassa asuva ystäväni, joka on itse muusikko, todistaa sen saman kuin omat korvani, Sarasotan laulajat ovat parempaa keskitasoa, maailman huiput puuttuvat, mutta lipun saa murto-osalla Lontoon tai La Scalan hinnoista, ajomatka oopperatalolle vie parikymmentä minuuttia eikä parkkiongelmia ole. Mahtavaa päästä näin pienellä vaivalla kokemaan jotain tällaista.
Samantasoinen elämys on Sarasotan sinfoniaorkesteri. Sitä johtaa Sibelius Akatemiassa viimeiset silauksensa saanut, Tallinnassa syntynyt Anu Tali. Olemme kuulleet paljon Sibeliusta, viimeksi Lemminkäinen sarjan ja timantiksi loppuun Finlandian eikä alkupuolen suomalaispianistin, Antti Siiralan Chopin-kuvioissa ollut moitittavaa, päinvastoin. Orkesterin nimiluettelosta käy ilmi, että amerikkalaisten muusikoiden lisäksi mukana on useita aasialaisia. Muusikkotuttavani mukaan erityisesti kiinalaisilla on menekkiä länsimaissa, koska opetus siellä tähtää taituruuteen, jolloin orkesterin johtajan asema korostuu. Nykytrendin mukaisesti orkesterin johtajia arvostetaan yhä enemmän.
Sirkusteltassa
Saraston lisäksi olemme Reijon kanssa käyneet sirkuksessa kovien p-kirjainten kaupungeissa, Pariisissa, Pekingissä ja Porissa. Olemme me nähneet sirkusta myös Haagissa. Mutta sirkuselämykset Sarasotassa ovat enemmän kuin mitkään aikaisemmista. Enää ei näy norsuja tai muita villieläimiä, on vain hevosia, koiria ja jopa possuja, mutta akrobatia on se jujun huippu.
Wallenda-perheenjäsenten nuoralla kävelyt, Bello Nockin klovnitemput maailmanpyörässä ja punanenäklovnin luoneen kaverin pojantyttären, Dolly Jacobsin trapetsibaletti ovat jättäneet ikuiset jäljet jännityksen, naurun ja kauhun muovaamina. Toisenlaista sirkusta on sitten nähty tässä kahtena vuonna Las Vegasissa, siellä Cirque del Soleil on musiikin ja akrobatian fantasiaa parhaimmillaan, mutta myös Sarasotassa olemme nähneet lavalla klassisen sinfoniaorkesterin ja kuoron akrobatiaesitysten taustalla.
Irlantilaisten juhlaa

Kaikenlaista on koettu ja nähty täällä Floridassa, jazzia ja revyytä ja vanhoja tähtiä lavalla, mutta yksi tämän talven muistijäljen tekijöistä on Irlantilaisjuhla. Se kulttuuri on kumman tarttuva, monet täällä sanovat, että jokainen on irlantilainen kun on maaliskuun 17. päivä. Me ilmoittauduimme sinne valokuvakerhon puolesta valokuvaajiksi ja pääsimme siis ilmaiseksi sisään. Kerhon johtaja esitteli meidät irlantilaistilaisuuden järjestäjille tyyliin eikö olekin hieno irlantilaisnimi tämä Toivanen.
En ihmeemmin odottanut pellolla järjestetystä kylätapahtumasta, mutta oletukseni

menivät pieleen. Kanadassa syntynyt irkkupianisti oli rautaa ja pikkutyttöjen ja vähän isompienkin tyttöjen ja yhden mukaan uskaltautuneen pojan irlantilaistanssit hengästyttivät jopa katsojaa. Tanssijan hengen täytyy olla salpautumispisteessä ja jalat tunnottomat siinä vaiheessa kun uusi tanssija hyppää etualalle.