Etruskien jalanjäljillä

Aurinko paistaa ja unikot täplittävät niittyjä. Tieteellinen oppaamme Aino, tunnustettu ja ylistetty historian dosentti Tampereen yliopistosta,

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla

on taas saanut kolmikymmenpäisen joukon seuraajia Italian raunioihin, tällä kertaa kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten eläneeseen kulttuuriin. Vierailemme Etruriassa, joka sijaitsi nykyisessä Toscanassa, tässä linkki Tampereen Alumnien avoimeen matkaohjelmaan.

Etruria levittäytyi Rooman pohjoispuolelta läheltä Tyrrhenian rannikkoa Apenniineille ja ulottui laajimmillaan koillisessa Po-joen laaksoa Bolognaan. Jopa meillä Stresan yläpuolella on etruksien kaiverruksia rinteillä, joilta avautuu näköala pohjoiseen, silloisille kelttien maille.

Linja-autossa Aino tarinoi. Lounaan jälkeen moni torkahtaa bussin penkkiin, mutta silmät kiinni tunnelma tiivistyy, etruskipatsaiden hymyilevät kasvot kertovat lempeistä vuosisadoista. Ainon kertomus kiitää Villa Nova -kulttuurista etruskeihin, niistä keltteihin, gootteihin ja langobardeihin. Etruskit taistelivat mieluiten roomalaisten linjoissa, kun frankit valtasivat langobardien alueita. Muutamassa lauseessa hurahtaa Ainolta tuhat vuotta, joskus enemmänkin, koska Aino palaa mielellään paavien aikaan 1200-luvulle, kun maailma oli mallillaan eikä sodittu. Aino löytää keskiajalta yksilöitä, joista voisi kirjoittaa historiallisen romaanin. Saiko paavi pauloihinsa kreivitär Matildan vai miksi leski testamenttasi Via Cassian varrelta keisarin maita ja kaupunkeja kirkkovaltiolle? Matilda vaikutti haudan takaa pari sataa vuotta, 1500-luvulle, ja keisarit ja sotapäälliköt toisensa jälkeen villiintyivät yrittämään muuttamaan testamentin järjestystä.

 

Etruskien kieli

Tabula Cortonensis

Roomalaiset painoivat etruskit unholaan. Heistä ei jäänyt itse kirjoittamiaan todisteita lukuun ottamatta Cortonan museossa näkemäämme kultaan kaiverrettua kauppakirjaa, jotain pronssilevylle kirjailtua spiraalia ja foinikian ja etruskien kielellä kirjoitettua runoelmaa, joiden tekstit oletetaan samaa merkitseväksi. Jos etruskien paperi oli arvometallia, ei ihme, ettei niitä säilynyt. Ja ehkä jotain vielä löytyy, koska kaivauksia tehdään koko ajan.

Hautojen nimikyltit ovat luettavissa, koska etruskit omaksuivat kreikkalaisen aakkoston jo 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Otsikkokaiverruksista erotetaan nimiä, sukulaisuussuhteita ja ammatteja. Etruskien kieltä väitetään indoeurooppalaiseksi. Nimisanojen lisäksi on tunnistettu adjektiiveja ja verbejä, niiden nominatiivimuotoja ja saatu selville, että kielen taivutus perustuu postpositioihin, kuten Suomen kielenkin. Elääkö meissä jokaisessa pieni etruski vai onko kielen rakenne sattumaa? Tämä ei ole Ainon mielipide, me harrastelijahistorioitsijat vain innostuimme, koska etruskit olivat rauhaa rakastava kansa ja niiden elämä oli pitkään mukavaa. Oli ruokaa ja juomaa, laulua ja tanssia, hedelmät kasvoivat puissa, joet täynnä kaloja, rantatöyräissä äyriäisiä, metsäkummuilla yrttejä. Niin ainakin yläluokan osalta, joka oli ilmeisen runsaslukuinen ainakin hautalöytöjen perusteella, niitä kun on joka kaupungissa satoja ja joissakin tuhansia. 

Etruskilainen elämänmeno

Uskotaan, että etruskit kehittyivät alkuperäisväestöstä, mutta kaupankäynnillä vaikutteita saatiin kaukaa. Etruskit perustivat kaupunkinsa jonkin matkan päähän merenrannasta, kukkuloille, ja suurimmilla niistä oli oma satamakaupunkinsa. Kauden aluksi, n. 800 eKr., etruskit ennustivat luonnonilmiöistä, salamoista ja lintujen lennosta, jopa saaliiksi saadun eläimen maksasta. Jälkimmäisestä on olemassa metalliin kaiverrettu karttapiirros. Me suomalaiset katselemme epäilevinä kuvaa: jos olisi kyse omasta maksasta, siitä näkyisi ainakin viinin kulutus, mutta että omaa tulevaisuutta voisi nähdä saaliseläimen maksasta. Vaikka joku mummeli entisaikoina katseli kupin pohjalta kahvinporoja, tätä on vaikea ymmärtää.

Italiassa uskotaan edelleen horoskooppeihin, jopa yritysjohtajiksi itseään tituleeraavat käyvät ennustajalla ja aamuradiossa mystikko vastailee soittajien kysymyksiin kannattaisiko nyt tehdä niin vai näin.

Kun etruskit tutustuivat kreikkalaisiin jumaliin, salamat ja muut luonnonilmiöt saivat uusia selityksiä. Kreikkalaisen taruston jumalille annettiin paremmin suuhun sopivat nimet. Kreikkalaisten Hades-jumalasta, kuoleman porttia vartioivasta kaverista, tuli Aita, auringon tai valon jumalasta, Apollonista, tuli Apulu tai Aplu ja avioliiton jumalasta, Herasta, tuli Uni.

Rooman keisari kielsi etruskikielen käytön, sitä ei saanut puhua Rooman kaupunkien kaduilla ellei halunnut päästä hengestään. Meille on jäänyt vain roomalaisten, foinikialaisten ja kreikkalaisten kirjallisia kuvauksia etruskeista, mutta hautojen kuvitukset ja niistä löydetyt esineet kertovat etruskien elämästä runsain mitoin ja ylistävämmin kuin mitä aikalaisten kuvauksista voisi päätellä.

Etruskit kehittivät sykliajattelun. Jokainen sykli on noin seitsemän vuoden mittainen, ihmiselämässä niitä on maksimissaan 12, jolloin ihmisen pitäisi olla valmis kuolemaan 84-vuotiaana. Valtion tai yhteisön suunnittelussa syklit ovat pidempiä, mutta mikään valtio ei etruskien mukaan voisi kestää tuhatta vuotta pidempään.

Roomalaiset eivät hyväksyneet naisten tasa-arvoa, heistä oli kummallista, että etruskinainen seurusteli miehen ystävien kanssa, toimi emäntänä ja istui divaaneilla ruokaa ja juomaa nauttien miesten kyljessä. Mitä ilmeisimmin naisilla oli vahva rooli yhteiskunnassa, erityisesti kotitalouksissa, mutta naisia oli myös pappeina.

Etruskikaupungit

Vulci

Etrurian kaupunkien väkiluvusta on olemassa vain arvioita. Taajamat oli suunniteltu itä-länsi ja pohjois-etelä –suuntiin, palatsit, talot, kadut ja palvelut olivat tarkkaan määritellyssä järjestyksessä. Taivas oli jaettu kuuteentoista osaan, joten asemakaavalla oli mitä ilmeisimmin symbolisempaa merkitystä kuin nykykaupunkiarkkitehtuurissa. Jokainen neljän pääilmansuunnan rajoittama sektori oli vielä jaettu neljään. Voisi uskoa, että talon paikka kaupungissa naulasi asujan aseman.

Etruriassa eli loistokautenaan yli parisataa tuhatta urbaania asukasta. Kaupungeista toiseen oli matkaa, jota taitettiin tietä tai jokea pitkin. Maaseudun väestön määrää on vaikea arvioida, koska majat ovat maatuneet ja haudatkin saattoivat olla vaatimattomampia kuoppia kuin kaupunkilaisilla.

Veiji tai Veio oli aikanaan suurkaupunki, taoha, sanoivat etruskit. Se kasvoi kukoistukseensa suolakaupalla. Sitä saatiin haihduttamalla merivedestä Tiber-joen suistoon kaivetuissa altaissa. Roomalaiset valtasivat kaupungin ensimmäisenä, jo vuonna 396 eKr, mutta sitä ennen kaupungissa ehdittiin elää rauhaisaa kasvukautta viitisensataa vuotta.

Veiosta on jäänyt jäljelle muutama temppelin raunio kukkulan reunamilla ja sen laella kaupungin pohjaa. Matkalla Veijiin ylitämme roomalaisten aikaisen myllyn. Tiberin sivujoki on näin keväällä vuolas. Putouksen alla voi selvästi erottaa etruskeille tyypillisiä suorakaiteen muotoon lohkottuja kivijärkäleitä. Joen töyräässä on edelleen luolamainen käytävä, jonka voisi uskoa jyväkellariksi. Veden virtaus joessa oli roomalaisille riittävä jättikylpylälle, koska keisari Augustuksen tiedetään rakentaneen lähistölle 10.000 m2:n virkistäytymispaikan.

Jokaisella kaupungilla oli vaurastumislähteensä. Kaupunkiasutus syntyi turvallisuuden tarpeesta eli kun porukka rikastui kaupan käynnin tuloksena, taajamia voitiin suojata vartiosotilain ja muurein.

Sutrin hautoja

Sutrin kaupunki kasvoi maataloudesta. Juhdat ja hevoset vetivät hedelmiä, vihanneksia ja karjaa kärryissä Via Cassiaa Roomaan ja Umbrian

läpi Firenzeen asti. Via Falerinaa pitkin kuljetettiin tavaraa Sutrista itään.

Jossain näimme tienrakennuksesta pohjapiirroksen. Roomalaisille tyypillisten tummien laattakivien alla on toista metriä paksu pikkukivistä ladottu pohja, jolla roomalaiset vahvistivat etruskienkin rakentamat tiet kestämään. Ja niillä kuljettiin. Meteli oli varmasti korvia huumaava, kun rautavanteilla vahvistetut puiset rattaat lonksuttivat kivillä ja syövyttivät niihin uurteita.

Nykyisen Orvieton paikalla oli kaupunki nimeltä Volsinii. Se saattoi olla suurin etruskikaupungeista tai sitten ei, mutta suurelta se näyttää. Tasanko, jolla nykykaupunki sijaitsee, on kuin laataksi leikattu vuoren huippu. Etruskikaupunki Volsinii kuului Etrurian 12 suurimman kaupungin löyhään liittoon, Dodecapoliin. Rinteet kaupungin reunamilta alas vainioille ovat korkeanpaikankammoisille kauhistus. Alarinteillä on yksi etruskien tunnetuimmista kuolleiden kaupungeista, Crosifisso del Tufo. Tufo on laavakiveä, vaaleaa ja rosopintaista, jähmettynyttä massaa, mutta suhteellisen helposti vuoltavaa. Paasikivet on ladottu päällekkäin ja lomittain kuin jättimäiset legopalikat siten, että niihin pääsee rappusia alas sisään. Ulkoseinien kaiverrukset ovat selvästi erotettavissa. Etruskit ovat kirjoittaneet ja lukeneet oikealta vasemmalle, mikä olisi ollut vasureille parasta ainakin vielä 60-luvulla, kun käytettiin mustekyniä.

Waltarin hotelli

Mika Waltari paneutui etruskien elämään Orvietossa. Hän tutki hautoja, haisteli ja kuulosteli elämää kaduilla ja nautiskeli ravintorikasta ruokaa ja viiniä. Ainon mukaan Turms kuolematon on edelleen paras suomenkielinen kuvaus etruskeista. Me astuimme rohkeasti sisään Hotelli Grande Albergo Realeen, jossa tiedämme Waltarin asuneen vuonna 1954, kun hän kirjoitti teostaan. Lähes 80-vuotias hotellinpitäjä ei kertomansa mukaan ehtinyt tavata Waltaria, mutta hän tietää kyllä kirjailijan asuneen tietyssä huoneessa. Ja joka vuosi Waltari-seura järjestää sinne retken toukokuussa. Sitä hotellinpitäjä odottaa ja kehuu vielä meitä suomalaisia hienoksi kansaksi.

Bucchero-keramiikka on yksi etruskien tunnetuimmista taidonnäytteistä. Monissa museoissa on esillä mustia ja kiiltäviä maljakoita ja taide-esineitä. Chiusin tai etruskien kielellä Clevsi, kaupunki Tiberin sivujoen, Clanisin, varrella oli etruskikaupunki jo 700 eKr, sekin yksi 12 kaupungin liitossa. Kaupungin kasvu ja mahtavuus perustui bucchero-keramiikan tuotantoon. Chiusissa valmistettuja astioita, kannuja ja maljakoita myytiin laajaan levitykseen, niitä on löytynyt lähiseutujen lisäksi Sisiliasta ja Ranskan Rivieralta ja niitä on kaivettu esiin jopa haaksirikkoutuneiden laivojen ruumista. Alukset ovat uineet syvässä keramiikkalasteja kuljettaessaan. Chiusissa työstettiin esineitä myös tufosta ja marmorista. Alabasteria osattiin vuolla patsaiksi jo 300 eKr eli sata vuotta ennen kuin Chiusin roomalaistaminen alkoi. Se taas näkyy sukunimissä, chiusilaisia arvosukuja muutti Roomaan ja päinvastoin.

Jo vuonna 87 eKr. Chiusi oli roomalaisten Clusium, municipium, pitkälti itsevaltainen kaupunki, Via Cassian risteyspaikassa.

Aino liikkuu Cortonassa

Cortona saattoi olla Etrurian johtava kaupunki, lucumon. Se sijaitsee myös kukkulalla ja sitä

Cortonan duomon kuvitusta

kiertävässä muurissa näkyy edelleen etruskien tarkkaan leikattuja kivipaasia, jotka liittyvät toisiinsa kuin valettu. Itse asiassa muuri valmistui vasta niihin aikoihin, kun Rooma otti sen valtaansa, suunnilleen 300 eKr. Etruskit eivät halunneet sotia, he nauttivat elämästä, kehittivät innovaatioita, teknologioita ja tekivät kauppaa. Se kaikki näkyy Cortonan etruskimuseossa. Raudasta ei taottu sotakoneita vaan kauniita esineitä. Kauriin muotoiset viinitynnyrien hanat ja sarvipäät patojen ottimina muistuttavat meille suomalaisille tuttua jugendia, yli kaksi tuhatta vuotta vanhempaa vain.

Pitiglianossa etsimme etruskitietä, kallioon leikattua Via Cavea, mutta raekuuro vie voiton. Seisoskelemme museon katoksen alla ihmettelemässä jääpallojen rymähtelyä mutaan. Etruskien kallioon kaivetut tiet eivät ilmeisesti kiinnosta suurta yleisöä, koska museo on auki vain kerran kuussa ja useammin vain tilauksesta.

Roomalaisten (ja sitä ennen etruskien) tie johtaa Roselleen

Rosellessa käyskentelemme iltapäivän auringossa roomalaiskaupungin ja etruskikaupungin raunioilla. Ne ovat osin päällekkäin. Epäilemme, että terassilta, jolta maisema avautuu kauas laaksoon, on aikoinaan nautittu virkistäviä juomia sen jälkeen kun on noustu kylpylän altaista. Yrttien tuoksuessa kävelemme ylemmäs etruskien esille kaivettujen asumusten rakenteita tutkiskelemaan. Jotkut oliivipuista ovat vanhoja. Voi hyvin kuvitella etruskien kävelleen juuri sitä samaa harjun polkua kuin mekin, he ovat poimineet keväällä niityltä yrttejä keittoihinsa ja tutkiskelleet oliivipuun kukintoja, kuinka suuri sato olisi tulossa.

Roomalaisten harjulle rakentama katettu vesivarasto pysäyttää: ajatella, että kaksi tuhatta vuotta sitten ihmisillä oli vesijohto ja viemäri, puhdasta vettä kerättiin ja säilytettiin ja likavedet johdatettiin kauas maastoon.

Joku meistä kiipeää roomalaisten rakentamaan amfiteatteriin kun taas toiset jäävät ihmettelemään kylpylää. Vasta paluumatkalla havaitsemme kuinka suuresta kaupungista harjulla on kyse, sillä muuria jatkuu metsikössä kilometrikaupalla.

Elban saarelle on tunnin lauttamatka Pionbinosta. Sen terästehtaat ovat surullinen näky, satamanosturit ruosteessa, teollisuusrakennusten ikkunat rikki, heinät ovat murtaneet asfaltin. Näillä rannoilla rautamalmia on työstetty etruskien ajoista lähtien, mutta vasta 1980-luvulla työ siirtyi Aasiaan ja satama hiljeni.

Porto Ferraio ja sen edessä Sea Cloud II, jolla risteilimme tammikuussa!
Napoleon palatsissaan

Elballa oli jo etruskien aikaan suuri rautamalmin esiintymä. Kaivoksille emme kuitenkaan pääse, koska ne ovat korkealla, vaikeakulkuisen matkan takana. Sitä vastoin pysähdymme Porto Ferraiossa Villa Romanassa, roomalaisen huvilan raunioilla. Törmäämme paikalliseen museojohtajaan, joka suorastaan riemastuu Ainosta ja ryhmästämme. Tarinoille ei ole tulla loppua, vaikka bussikuski hikoilee tekemänsä lounasvarauksen kanssa. Porto Azzurron La Risacca –ravintola osoittautuu sittemmin pohjanoteeraukseksi, saamme matkan surkeimman ja kalleimman äyriäisaterian, viinikin maistuu raudalta.

Koska Napoleon vietti Elballa parisataa ylellistä päivää ennen kuin innostui palaamaan Pariisiin ja häviämään Waterloon taistelun, me käväisemme hänen palatsissaan, Palazzina dei Mulinissa. Punaiseen silkkiin verhottu vuode yhdessä vastaanottosaleista todistaa, että Napoleonin ei tarvinnut nousta edes sängystä, kun joku tuli tapaamaan. No, ehkä juuri siksi hän halusi takaisin toimintaan, mutta kuten tiedämme, hänen vääristä päätöksistään johtuen kymmenettuhannet sotilaat kuolivat ja hän itse päätyi St. Helenalle vankeuteen.

Vulci

Populonia on etruskikaupungeista ainoa, joka sijaitsi meren rannalla. Kaupungin nimi johtuu Fuflunasta tai Plufunasta, viinin jumalasta, mikä sekin viittaa vaurauteen. Tasangoilla viljellään nytkin hedelmiä, lahti on suojaisa ja sen rannat hiekkaisat, siellä on aina ollut mukava elellä. Populonia eli loistoaan Etrurian huippuhetkinä, 550- 450 eKr., sillä oli jopa oma raha. Alueella tehdään kaivauksia koko ajan. Yksi esiin kaivetuista tumulushaudoista on valtaisa, kivijärkäleistä rakennettu kehä, jonka sisältä on löytynyt kuolleiden maahan matkaajalle koristeltu hevoskärry. Ainakin yläluokan ihmisillä oli mammonaa hankkia mitä maailmalta silloin sai. Mutta jo puunilaissodissa kaupunki tuhottiin ja 100 eKr. se oli raunioina.

Vulcin etruskikaupunki on ollut ainakin 90 hehtaarin suuruinen ja siellä on asunut parhaimmillaan 15.000 ihmistä. Kaupungin pääportti on

ollut vaikuttava monimutkaisine kivikujineen, joita on voitu valvoa yläpuolelta. Sen kokoiseen kaupunkiin on päivittäin tuotu valtavat määrät ruokaa ja muita tarvikkeita. Kauppiailla on ollut omat putiikkinsa, rullaverho on pudotettu alas ja kiinnitetty uraansa iltahämärissä, aivan kuten italialaiskaupungeissa nykyisin. Palatsit ovat olleet nykyihmisen mittapuun mukaan suuria, henkilökunnalle omat kulkuväylänsä ja asuintilansa ja valtaa pitävillä vastaanottosalit ja terassit, makuuhuoneet toisessa kerroksessa, lekottelupaikat amfi-pihoissa ja –puutarhoissa. Kun maalaistyttö on päässyt kaupunkiin apulaiseksi, hän on varmasti pelännyt eksyvänsä palatsin alla risteileviin kellareihin. Palatsissa on arvostettu taidetta ja tiedettä, koska Menerva-jumalalle on oma temppelinsä palatsin sivulla. Siellä on rupateltu mukavilla patjoilla ja ruokaa ja juomaa on tuotu sisään. Holvirakenne divaanien alla jää kysymysmerkiksi, ehkä niissä on säilytetty jotain, tai sitten holvi on ollut vain symbolinen silta aatosten lentää Minerva-jumalan siivittämänä uusiin ideoihin.

Tuscaniassa etruskirakenteet ovat jääneet antiikin alle. Kylpyläkaupungin rakennelmat ovat tuhoutuneet jo 50 eKr., mitä ilmeisimmin

Tuscanialainen sarkofagi jossa on vaihdettava pää tilaajan mukaan

maanjäristyksessä. Sinne vei jo eruskien aikaan Via Clodia, sittemmin roomalaisten vahvistama keskeinen tie, jonka merkitys oli tärkeä pitkään keskiajalle ja sen ylikin, ennen nykyistä tiejärjestelmää.

Antiikin ajoilta kaupungissa on säilynyt Santa Maggioren kirkko. Sen rakenteet ovat kestäneet. Kirkon sivulaiva tuo mieleen uskontokirjan temppelikatoksen, joten voisi uskoa, että kirkkoa on jossain vaiheessa levitetty yksilaivaisesta kolmilaivaiseksi. Jos kryptan holvit ovat todella olleet olemassa kaksi tuhatta vuotta, rakenteiden siro kauneus huikaisee. Kirkon seinustoilla on etruskien sarkofageja, myös sellaisia, joissa päät ovat edelleen paikallaan. Päättömiä löytyy Pyhä Pietarin kirkon pihasta ja kaupungin keskustastakin. Aikoinaan sarkofagin rakentajat muovasivat kanteen rennosti divaanilla lepäävän hahmon ja pää muokattiin vasta kun tilaajan piirteet tiedettiin, joten se on ajan saatossa ehtinyt irrota moneen kertaan.

 

Hautoja ja taas hautoja

Aino hallitsee dramatiikan. Ensin hän johdattaa meidät peltojen ja pusikkojen läpi uusimpiin hautalöytöihin, Norcheaan, rinnettä alas ja toista ylös, ja vasta lähdön hetkillä hän vie meidät etruskien kulttuurista kertoviin maailmalla tunnettuihin kohteisiin, Tarquiniaan ja Cerveteriin.

Kävelyllä Norchiaan

Norchia on kahden harjun rinteeseen rakennetun etruskiasutuksen paikka, jonka harva turisti on nähnyt. Haudat on hakattu luoliksi jyrkimpään rinteeseen, vulkaaniseen kiveen, 500-400 eKr. Löydämme jopa yhden Le Caven, kapean solan. Sen päässä vilkkuu valojuova, muttemme tohdi sisään, pitäisi olla otsalamppu. Päälle rakentuneesta roomalaiskaupungista, Forum Cassii, on jäljellä portti, palanen temppelin holvirakennetta ja jonkin verran linnaa. Sen seinän erottaa vastakkaiselta harjulta ja haudoilta ylöspäin, mutta paikan päällä emme löydä sitä. Ilmeisesti luonto on piilottanut sen. Temppeliraunion kivenkoloista mehiläiset ovat keksineet hyviä pesäpaikkoja, mutta harjun kukkaisniityt tarjoavat pörrääjille niin mehevät antimet, etteivät ne ehdi meitä juuri hätyytellä.

Kohtalon jumalattaren, Demeterin, temppeli, löytyy läheltä helpomman polun päästä. Luonnonvoimat ja ihminen on myllertänyt seutua pari tuhatta vuotta ja se näyttää ensin kaatuneelta kivikasalta. Paikalliset ovat tienneet sen olemassa olosta, pojat ovat leikkineet kivillä, nuoriso poltellut tulta ja pitänyt sadetta, maanviljelijä on ruokkinut eläimensä kivestä vuolemastaan kaukalosta, kunnes joku keksi ilmoittaa tutkijoille patsaasta, friisistä ja rakennelmista.

Tarquinian hautakaivaukset ovat paljastaneet 1850-luvulta lähtien uskomattomia maalauksia etruskien elämästä. Uusimmat meille turisteille

Tarquinian hautamaalaus
Tarquinian kissavartio

näytettävistä on löydetty 1960-luvulla. Tutkijat ovat sitä mieltä, että kaupunkia on alettu rakentaa systemaattisesti taajamaksi jo vuonna 900 eKr. Cerveterin haudoista, rakenteiden arkkitehtuurista ja alueen laajuudesta voi vain ihmetellä Etrurian vaurautta. Uskomattominta on omistavan luokan laajuus, Etruriassa mahtisukuja täytyi olla tuhansia.

Etruskit hautasivat kuolleensa monin tavoin. Ensimmäiset hautalöydöt ovat kuusisataa vuotta ennen aikakautemme alkua. Niille on tyypillistä yhden pilarin holvirakenne vuoren sisässä. Valtakunnan suuruuden aikaan etruskit rakensivat kuolleille lähes palatseja, joihin ruumiit haudattiin. Joidenkin luut siirrettiin riittien jälkeen kiviuurniin, jotkut tuhkasivat kuolleensa ja uurnat kaivettiin suurempien hautojen seinämien koloihin. Tuonpuoleiseen elämään uskottiin ja siksi hautoihin sijoitettiin tarve-esineistöä, jotain mitä kuollut oli tarvinnut eläissään, hän saattaisi kaivata myös tuonpuoleisessa.

 

Keskiaika tunkee esiin kaikkialta

Italiassa keskiaiaikset muurit, linnat, patsaat, kapeat kadut ja päällysteet ovat näkyvissä kaikkialla. Ja koska Aino muistaa piispojen metkuista ja arvosukujen merkityksestä monta kiehtovaa tarinaa, keskiaikaa ei kannata ohittaa.

Saamme vielä retkellämme syödä ja asua keskiaiaisessa ympäristöissä, jopa kaksi yötä aina kerrallaan, koska päiväretkemme Etrurian alueella ovat vain muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan.

Orvieton duomon seinää

Ensimmäinen yöpymispaikkamme on Orvietossa. Saamme kuulla Ainolta, kuinka paavit pakenivat Orvietoon piispojen palatseihin Rooman rappiolta ja hulinoilta 1200-luvun lopulla. Niihin aikoihin uskotaan myös Bolsenan ihmeen tapahtuneen. Bolsena on kraaterijärvi, jonka rannalla Bolsenan kaupungissa kirkonmies kaatoi alttarilla ehtoollisviinin. Se muuttui vereksi, tahrasi liinan, sen alla alttaripöydän ja läikkyi vielä alttarin marmorisiin kylkiin. Liina on näytillä Orvieton tuomiokirkossa. Sitä on tutkittu nykymenetelmin ja verta siinä on, ihmisverta, ja lisäksi aikamääritys vahvistaa tapahtuman ajankohdan. Lieneekö DNA:ta tutkittu? Ja jos veri on Jeesuksen, voisiko hänen sukuaan löytää. Nämä ovat taas samoja aiheita, joista Dan Brown on kirjoittanut dekkarimenestystarinoitaan. Veriliina sopii kyllä muutenkin tuomiokirkon sisustukseen, sillä kappelien maalaustaide on paitsi huikeaa niin myös julmaa. Freskojen tuomiopäivän ja kiusausten kuvaukset ovat kauhistuttaneet lukutaidotonta kansaa 1400-luvulta ja saaneet sen tottelemaan vallanpitäjien käskyjä.

Grosseton keskustan Piazza Dante Alighieri tuo mieleen Sienan, eikä ihme, sillä 1300-luvulla keisariksi päässyt Ludvik IV nimitti paaviksi Nikolaus V:n ja lahjoitti Grosseton Sienalle. Kaksi sataa vuotta kului ja valtaa piti Aldobrandeski-suku, joka hallitsi maat Orvietosta Sienaan ja rakensi myös Grosseton mieleisekseen. Vasta kun Ranska ja Espanja ryhtyivät taistelemaan Pohjois-Italian herruudesta ja Siena päätyi Napoleonin nousuun asti Firenzen hallintaan ja Grosseto sen mukana Medici-suvulle. Koska paikkakunta on ollut näin mahtavien sukujen hallussa, kirkot, palatsit ja aukiot ovat kauniita katsella. Ja mikä parasta, turistilaumat ovat Sienassa ja Firenzessä, he eivät vielä ole löytäneet näitä kujia.

Cortona on noussut amerikkalaisturistien kohteeksi Frances Mayesin vuonna 1996 kirjoittaman kirjan Under the Tuscan Sun ja erityisesti siitä

Funebri etruskihautoja

vuonna 2003 tehdyn elokuvan siivittämänä. Amerikkalaiset ihailevat kaupungin keskiaikaisia rakennuksia, saattavat luulla olevansa Toscanassa, vaikka Umbriassa ollaan, ja tietävät Mayesin kirjasta, että palatsien alta löytyy antiikinaikaisia rakenteita ja myös etruskien rakentamia perustuksia. Mutta vaikka kaupungissa on paljon amerikkalaisia turisteja ja heidän puhettaan kuulee keskustan ravintoloissa enemmän kuin italiaa, amerikkalaiset harvoin eksyvät fransiskaanikirkkoon tutkimaan 1200-luvulta peräisin olevaa Fransiskaanin kaapua, tyynyä ja pyhää kirjaa.

Sähvähdyttävin Ainon meille näyttämistä kohteista on Bagnoregio. Se on turistikohde, muttei ehkä kauaa, koska paikka murenee joka myrskyssä. Tufo-vuoren huipulle keskiajalla rakennettu kaupunki koki rajut tutinat viimeksi lokakuussa 2016. Rapautuvalle vuorelle vie silta, josta avautuu todellinen lintuperspektiivi. Tuomiokirkossa makaa pyhimyksiä, mutta liikuttavin tarinoista kertoo kaupungissa syntyneestä pojasta, joka oli kuolemansairas, kunnes Pyhä Franciscus tuli kylään ja paransi hänet. Ja pojasta tuli aikuisena Boraventura-niminen munkki, joka lähti vaeltamaan Franciscuksen tapaan. Boraventuran talosta on jäljellä enää porras, loput rakennuksesta on rotkon pohjalla. Vain kissa portilla suojelee pyhimyksen kotisijaa.

Vulcin luolissa

Viimeisin yöpaikoistamme Viterbossa. Sinne tuskin ilman Ainoa olisimme osuneet. Kaupungin muurin sisään jäänyt keskusta muistuttaa eteläisen Italian Calabrian rähjäisiä kyliä. Perältä löytyy kuitenkin paavin palatsi, jossa peräti yhdeksän paavia piti turvapaikkaansa 1200-luvulla. Huvittavin Ainon tarinoista on konklaavi, jossa kardinaalit yrittivät sopia kenestä uusi paavi. He eivät millään päässeet sopimukseen. Kului kaksi vuotta, kaupunki varusti kardinaalit ruoalla, juomalla ja muulla maallisella hyvällä, kunnes heidän sietokykynsä loppui. Konklaavin palatsin katto irrotettiin, selityksenä parempi yhteys taivaalliseen apuun. Tosiasiassa kaupunginmiehet tiesivät, että päätös syntyy katottomassa salissa, kun aurinko riittävästi porottaa tai sade kastelee kaavut.

Viterbon talous romahti, kun paavi siirsi hovinsa Avignoniin, Ranskaan, 1300-luvulla, eikä kaupunkikuva näytä hääppöiseltä vieläkään.

Bagnoregio

Minne ensi vuonna?

Ainon mukaan Italian historiaa on tutkittu kaikkialta koilliskulmaa eli Triesten aluetta ja korkoa eli Pugliaa lukuun ottamatta. Jäämme odottamaan kumman Aino valitsee.

Viimeiseksi illaksi olemme aina löytäneet riittävän suuren ravintolan. Tällä kertaa se löytyi Viterbon keskustasta, Trattoria 4 Stagioni, osui kohdalleen. He kestivät laulumme, vaikka vedimme jopa pari virttä kirkkojen ja hautapaikkojen kunniaksi. Hotellissa baarinpitäjä otti videokuvaa, kun Heikki soitti ja Aino tanssi. Ehkä sitä käytetään henkilökunnan koulutukseen, kuinka kohdata suomalaisryhmä.

Joku kysyi, mikä on se omituinen hedelmä, jota Viterbossa aamupalalla tarjottiin. Tyrrhenian rantojen nespola, mespilus germanica, muistuttaa maultaan tyrniä. Ties kumpaan suuntaan siemen on kulkeutunut, joko Etruriasta aikanaan Pohjolaan ja matkalla tiivistynyt tai toiseen suuntaan ja etelässä mehevöitynyt.

Aino esiintyy viimeisenä iltana!

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s