Kulkuri ja Joutsen

Alumniristeily Mississipillä 17-28.11.2018

Seilasimme Mississippiä New Orleansista Memphisiin. Teemana oli tutustua bluesiin ja muihin populäärimusiikkiin vaikuttaneisiin tyylisuuntiin 1900-luvun alusta aikuisuutemme ensi hetkiin.

 

Delta Blues

Blues tuli uniin, yöllä Missisipiltä palattuamme tajusin 12 sävelen poljennon. Aiemmin tämän musiikin lajin sanoitukset ovat kiinnostaneet enemmän kuin melodiat, joita olen pitänyt jokseenkin yksioikoisina. Missisipillä, erityisesti matkamme päätepisteessä, Memphisissä bändit olivat rytmisesti niin taitavia, että bluesin ydin porautui aivokuoreni läpi. Vihdoin, joku sanoisi. Olen kuullut bluesia pienen ikäni. Jo 70-luvulla poikaystävät sitä kitaralla soittelivat.

Meikäläinen lauloi silloin kansanlauluja ja kotimaisia iskelmiä. Yksi amerikkalaisista renkutuksista kelpasi rokkia soittaville ystävilleni. Yhdyin kertosäkeeseen:

So bye, bye, Miss American Pie
Drove my Chevy to the levee but the levee was dry
And them good ole boys were drinking whiskey ‘n rye
Singin’ this’ll be the day that I die
This’ll be the day that I die

Leveen merkitys on tähän päivään ollut minulle epäselvä. Sillä tarkoitetaan jokivallia. Paikka paikoin Mississippiä yritetään pitää aisoissa mäkitöyräillä, joissakin betoniaidoilla ja jossain kivestä rakennetuilla pengerryksillä. Levies viittaa taas veroluonteisiin maksuihin, vaikka samalla tavalla sanat lausutaan.

Missisipillä delta, suistomaa, on toisin päin kuin mitä opin kansakoulussa. New Orleansissa Meksikonlahteen laskevaan laajaan yksittäiseen uomaan yhtyy Memphisin eteläpuolella moni pohjoisesta laskeva joki: Cumberland, Tennessee, Ohio, Missouri, Arkansas ja Yazoo. Lähes joka vuosi jossain solmukohdassa tulvii. Vanhukset muistavat tulvan vuodelta 1927. Silloin turvavallit rikkoutuivat tai vuotivat yli ja Mississippi oli laajimmillaan 60 mailin levyinen. Kaupungit, kylät ja pellot lainehtivat, ihmisiä kuoli ja omaisuutta tuhoutui. Miesmuistissa oli siihen asti vain 20-30 mailin levyisiä tulvia. Koska Mississippi on viljelijöille merkittävä kulkuväylä, niin jo 1700 luvulla joenrantatörmiä alettiin vahvistaa valleilla. Ensin suojattiin lastauslaitureita ja puuvillaviljelijöiden huviloita ja vähin erin myös peltoja kunnes joen kulku pakotettiin rakennelmien sisään. Virtaus yläjuoksulta tuo mukanaan maa-ainesta, joki mataloituu ja valleja pitää jatkuvasti korottaa. 1800-luvulla joki vyöryi mutkasta Atchafalaya suon yli samannimiseen jokeen, josta olisi lyhyempi väylä merelle. Se padottiin. Puuvillaviljelijät olisivat jääneet paitsioon, jos joki olisi murtanut itselleen uuden reitin. Mutta kerran sekin päivä vielä tulee. Silloin New Orleans jää paitsioon.

 

New Orleans

New Orleansin maapohja on suota ja siksi se ei kelvannut viljelymaaksi. Satamalle syntyi paikka lahden poukamassa jo 1600-luvulla. Ranskalaiset kuljettivat tavaraa jokea alas pohjoisesta, turkiksia ja puuta, kaikkea tarvittavaa. Satamaan tuli väkeä myös Irlannista, Skotlannista, Walesista ja Cornwallista. New Orleansin kohdalle suosaarekkeille perustettiin muutama kasino ja ympärille sataman kaipaamia muita palveluita ja asumuksia.

Kaupankäynti intiaanien kanssa alkoi varhain. Heiltä Ranskassa syntyneet ostivat mäntyjä laivojen mastopuiksi. Vähitellen syntyi kreolikulttuuri, mukana alkuperäisväestön ja maahanmuuttajien tuomia geenejä, tapoja ja oppeja. Orjia tuotiin Louisianan plantaaseille jo 1600-luvulla. Heistä jotkut pääsivät pakenemaan soille ja osa päätyi New Orleansiin. Kielten sekamelskassa ymmärrys syntyi musiikin kautta.

Elämä New Orleansissa oli kovaa. Keltakuume ja malaria tappoivat ihmisiä vielä 1900-luvun alussa, kunnes taudin syyt, hoidot ja ennakoivat varotoimenpiteet keksittiin. Vuonna 1803 ranskalaiset luovuttivat Louisianan alueen englanninkielisille, joita oppaamme kutsuivat amerikkalaisiksi.

Muistimme New Orleansin ensimmäiseltä pikakäynniltämme 34 vuoden takaa ranskalaiskorttelit ja Preservation Hallin, jossa vanhat muusikot soittavat New Orleans Jazzia joka ilta. Oh, when the saints go marching in, oli biisi, jonka me silloin bändiltä pyysimme ja saimme. Jokainen yleisöstä heitti hattuun viitosen. Samanlainen lato Preservation Hall on edelleen. Sinne pitää jonottaa vajaan tunnin sessioon. Kävelimme kujia silloin ja nyt, pistäydyimme O’Brian’s baarissa, josta meillä oli pitkään tulppaanilasit. Jazz soi joka kulmassa.

Vielä 1800-luvulla rakennusten alakerrassa oli hevostallit ja yläkerrassa asuttiin. Ranskalaiskortteleissa ei enää asu kukaan, rakennukset ovat täynnä kauppoja, kapakoita, yöklubeja ja baareja.

 

American Queen – siipirataslaiva

Kaksi yötä Hiltonin jokirantahotellissa kunnes nousimme American Queen -laivaan. Sen esittelyssä opin sanojen ship ja boat eron: joella ei liikuta shipillä, vaikka kokoluokka on sama.

Laivalla amerikkalaiset oppaat aloittivat heti superlatiiveilla. American Queen on suurin koskaan rakennettu höyrylaiva. Sen ratas ei pyöri hiiltä polttamalla tuotetulla höyryllä vaan dieselillä, mutta painetta syntyy putkistoon niin, että sillä saadaan jopa urut, steam calliope, toimimaan. Ei pilleillä synny hääppöistä musiikkia, mutta Kalle Kustaan muori ja muutama muu juomalaulu niistä irtosi.

Kuusikerroksisesta aluksesta löytyy saleja ja baareja, meidän hyttimme oli neljännessä, ovi sisäkäytävään ja ulos terassikujalle. Mikäs sen mukavampaa, aurinkoakin saimme nauttia lepotuolissa yhtenä iltapäivänä, kunnes säät muuttuivat pohjoiseen lipuessamme hyytäviksi. American Queen on 23-vuotias. Vielä 90-luvulla muodissa olleet kokolattiamatot voisi vaihtaa parketiksi, muutoin kohtuullinen purkki.

Meitä oli laivassa 22 Helsingin Alumnia, taas kerran mahtavan mukavaa porukkaa,

meille tuttuja tyyppejä kuusi. Musiikin historiaan meidät johdatteli Heikki Hämäläinen, joka on harrastanut bluesia koko ikänsä, soittanut kitaraa ja huuliharppua bändeissä Turun seudulla. Heikin esityksistä mieleen jäi paljonkin asioita, joita en edes yritä toistaa. Oleellisinta oli kai, että blues syntyi musiikillisena kerrostumana. Afrikasta tuodut orjat lauloivat työlauluja pelloilla, kreoleilla oli hanureita, puhaltimia ja monia muita instrumentteja. Orjat kehittelivät rytmi- ja kielisoittimia paikallisesti saatavilla olevista aineksista, mm. kurpitsasta syntyi banjo. Orkesterit soittivat, solistit lauloivat ja kansa tanssi.

Kreolikulttuurissa on yhteyksiä erilaisiin aineksiin, ranskalainen katolilaisuus ja afrikkalaisten voodoo ääripäissä. Mardi Gra New Orleansissa on 300- vuotuinen perinne. Sen tausta on katolinen; loppiaisesta alkaa paasto, joka päättyy pääsiäiseen. Mardi Gra -kulkueiden maskit, puvut, musiikki ja tanssit taas ovat syntyneet aivan muusta kuin kristinuskosta. Maaliskuulle asti jatkuva spektaakkeli on turistisesongin huipennus, hotellien hinnat pilvissä ja kadut tupaten täynnä. Se jäi nyt väliin.

 

Laivasta maihin

Olimme viikon laivassa. Ohjelmaa, ruokaa ja juomaa oli yllin kyllin. Yksi elämyksistä oli Norman Bergenin, laivan musiikillisen johtajan, järjestämä yksityistilaisuus meille suomalaisille. Hän on käynyt muutaman kerran Suomessa ja ihastunut ikihyväksi. Taustalla täytyy olla nainen, mutta hän ei tunnustanut. Normanilla on tuttuja suomalaisissa muusikoissa. Hänen säveltämänsä iskelmä Muisto vain jää, tuli purkitetuksi Joukon ja Kostin toimesta. Paula Koivuniemi on myös laulanut joitain hänen kappaleitaan. Norman muisti olleensa Sibeliuksen kotitalossa Hämeenlinnassa ja päätti esityksensä soittamalla sähköpianolla Finlandian.

Pistäydyimme joka päivä maissa. Bussissa korvamme täyttyivät amerikkalaisoppaan superlatiiveista: pisin silta, jos nyt ei maailman pisin niin ainakin tämän osavaltion, korkein torni, jos nyt ei maailman korkein niin kumminkin, maailman laajimmat peltoaukeat, silmänkantamattomiin, kuumimmat kesäpäivät, suurimmat sadot, parhaimmat laadut, arvokkain muistopatsas, jos nyt ei kullasta niin arvometallista tai kaukaa tuodusta kivestä, tehokkain tykki, pisin kantomatka, korkeimmat rakennukset, suurin hautausmaa, maailman tehokkain vankila, rikkain kartano. Jokaista rakennelmaa kuvataan dollareilla, niin ja niin monta sataa tuhatta se alun perin maksoi.

Opas kertoi uskomattomasta kehityksestä, vaikka näimme omin silmin, että kauppojen ikkunat ovat harmaat pölystä ja liikehuoneistot tyhjiä. Huumausaineet ovat ongelma, mutta oppaan mielestä jatkuvasti kohentuvassa tilassa, vaikka kadunnurkissa nelikymppiset piikkideekut lojuvat silmät puolitangossa ja vanha saunavihta tuoksahtaa. Amerikka on täynnä suuruutta, totuuksia, vaihtoehtoisia näkemyksiä ja valheita.

Aloitimme retket plantaasien perustajien ja hallitsijoiden huviloista. Komeimmat rakennettiin kreikkalaiseen tyyliin, pylväikköineen. Huoneet olivat korkeita ja terassit katettuja. Kesäisin ilma virtasi korkean sisäkaton alla mukavasti laajoista oviaukoista salista toiseen. Takkatuli lämmitti talvipakkasilla.

Mississipin eteläisimmässä päässä puuvilla ei kasvanut, ei indigo, eikä tupakka, mutta sokeri kasvoi. Sen lehdet ovat veitsenterävät, juurakoissa käärmeet pesivät, eikä orjia säälitty. Heikkojen tai sairastuneiden tilalle ostettiin uusia. Jos orjamies ei pärjännyt, perhe kärsi, sillä ruokaa ei riittänyt tuottamattomille. Luotettavilla orjilla oli talo ja vihannesmaa isännän tilan reunamilla. Kun orjuus kiellettiin lailla, orjista tuli vapaata työvoimaa. Useimmilla ei ollut muuta mahdollisuutta

kuin jatkaa isännän leivissä. Palkka tuli ruokaosuuksissa ja lippusilla, joita saattoi käyttää isännän kaupassa. Näin jatkui 1970-luvun puoliväliin.

Mississipillä oli satoja tiloja ja niillä tuhansia orjia töissä. Sievimmät orjat pääsivät sisätöihin. Useimmissa kartanoissa herrasväellä oli omat sisäorjat, hän oli läheinen muttei kuitenkaan, orja pesi ja paapoi, puki ja riisui, syötti ja juotti, mitä nyt herra tai rouva vain halusi. Orjatytölle syntyneitä lapsia ei tunnustettu. Oli laissa kiellettyä opettaa orjaa lukemaan. Sunnuntait olivat vapaita, katolinen kirkko vaati. Silloin orjat pääsivät harrastamaan muuta, musikaalisuus oli lahja ja sitä pääsi näyttämään sunnuntaiaamuna kirkoissa.

 

 

Angolan vankila, correction facility eli korjauslaitos

Francisvillen kaupunki on syntynyt harjulle. Sen huvilat olivat somia, puutarharinteet viehkeitä ja tiet rauhallisia. Aurinko paistoi. Ajoimme parhaimpien pihojen halki metsäistä harjua parikymmentä kilometriä kunnes saavuimme laaksoon, Manhattanin kokoiselle laakealle aidatulle plantaasille, Angolaan, Yhdysvaltojen vaarallisimpien rikollisten vankila-alueelle.

Angolassa viljellään maata perinteisin tavoin. Kesällä kuumuus on tuskallista. Paikkoja on 6000:lle vangille, äärimmäisen harva pääsee koskaan pois. Aidan sisällä on myös parin- kolmensadan työntekijän ja heidän perheidensä asunnot. Lapset ajetaan bussilla kaupunkiin kouluun päivittäin. Heidänkin on ollut vaikea sopeutua elämään vankila-alueen ulkopuolella. Joskus joku vanki on onnistunut tappamaan vartijansa, mutta sähköistetyt moninkertaiset aidat, rytösuo ja jyrkkä mäki ovat estäneet paot.

Vangit on ryhmitelty vaarallisiin, keskivaarallisiin ja vaarattomiin. Kuolemantuomiota odottaa 71, joista yksi on nainen. Aiemmin loppu hoidettiin sähkötuolissa, nykyisin piikillä. Lääketehdas, jonka tuotetta on käytetty viimeksi kymmenisen vuotta sitten, on kieltäytynyt luovuttamasta ruiskeita vankien tappamiseen. Myrkky lamauttaa keuhkot. Hengityksen salpautuminen on epäinhimillistä, lääketehtaan edustajat väittävät. Todellinen syy saattaa olla, että lääkeaineen tuottajan imago kärsii sen käytöstä Angolassa.

Tapasimme muutaman riskittömän vangin. Kaksi miestä esitteli meille joko maailman tai osavaltion suurinta hevosta. Molemmat vangit olivat mustia ja olleet Angolassa yli 40 vuotta. Toisen pojanpoika on myös Angolassa. Vankilassa ei ole kännyköitä eikä muuta nykyteknologiaa. Joillakin vangeista on mahdollisuus käyttää tietokonetta mutta rajatusti, sähköpostiin. Muutama kymmenen vuotta vankilassa tekee ihmisestä sopeutumattoman yhteiskuntaan, vaikka hän olisi ehkä ollut sitä jo aiemmin. Vangit on tuomittu sarjamurhista, murhista, tapoista ja huumausainerikoksista. Jotkut olivat sisällä aika vähäpätöisiltä kuulostavista talousrikoksista.

Uusin vankilaan tuotu työllistävä tehtävä on opaskoirien kasvatus. Tapasimme kuusi vankia, jotka kouluttavat Labradorin ja Kultaisen noutajan risteytystä sota- tai muita traumoja kokeneille. Kaksi koiraa on jo ehditty luovuttaa käyttäjille.

 

Jouluhelyjä talon täydeltä

Natches oli Yhdysvaltojen rikkaiden keskittymä vuonna 1860, kun puuvillan viljely oli tuottoisimmillaan. Pääsimme Ginger ja James Hylandin vieraiksi Towers-nimiseen kartanoon. Pariskunta on ostanut sen muutamia vuosia sitten ja he palauttavat parhaillaan torneja alkuperäiseen loistoonsa. Toinen torneista oli puuvillatuotannon heiketessä palanut ja toinen tasapuolisuuden nimessä kaadettu. Ginger on edesmenneen Lawrence A Hylandin ainoa tytär ja Lawrence oli Hughes Aircraft –yhtiön toimitusjohtaja, suuromistaja ja radiotutkan kehittäjä. James on ottanut vaimonsa sukunimen, mikä edistänee liiketoimia. Jamesilla on kaupungissa miesten vaatetusliike. Hän selvästi nauttii vaimonsa tavoin estetiikasta ja yhdessä he keräävät pukukoruja, antiikkia, tšekkiläistä lasia ja belgialaista pitsiä kartanon koristukseksi ja turisteille näytettäväksi.

Meistä tuskin kukaan oli aiemmin nähnyt sitä määrää lasin ja muovin kiillettä ja kilinää. Jos jotain opin, niin ainakin sen, että pukukorut sopivat joulukuusen koristeiksi. On uskomatonta nähdä tämän tason keräilijöitä, tässä tapauksessa Swarovskin kivistä ja timanteista koottuja helyjä.

 

 

Sisällissodan muistomerkit

Vicksburg on yksi Mississipin satamista, jossa pitkäaikaisen laman jäljet on helppo havaita. Kaupunki on aikoinaan ollut merkittävä, nyt sateen piiskaamilla kujilla mäen nyppylällä ei ollut mitään nähtävää.

Sisällissodan käänne tapahtui Vicksburgissa. Yksi sodan syistä oli plantaasinomistajien halu palauttaa orjuus. Pohjoisen demokraatit eivät sitä hyväksyneet. Vicksburg joutui sodan pyörteissä pariksi kuukaudeksi saarroksiin, kaupunkilaiset kaivautuivat luoliin joentöyrääseen, näkivät nälkää ja kärsivät janosta, mutta etelän sotajoukot taistelivat urheasti. Lopulta heinäkuun 4:ntenä vuonna 1863 liittoutuneet voittivat ja Vicksburg luovutti. Sotatantereesta on rakennettu museoalue. Sen ympäri ajelimme bussilla ja opas selitti kuinka liittoutuneet etenivät. Rykmentit ovat pystyttäneet sodan muistoksi kivipaasia ja yksi muistutti Pantheonia. Kymmeniä tuhansia miehiä menehtyi, keskimäärin 26-vuotiaita, joiden hautausmaan valkoiset kivet hätkähdyttävät edelleen.

 

 

BB King

Riley B King syntyi syyskuussa 1925 orjaksi Greenvillen kupeeseen, Indianola nimiseen kylään. Hän kuoli toukokuussa 2015 vain puoli vuotta sen jälkeen kuin me Reijon kanssa etsiydyimme hänen konserttiinsa Floridassa. Musiikillisesti mies oli siihen mennessä ehtinyt antaa kaikkensa, lähdimme konsertista puoliajalla, mutta näin jälkeen päin voimme muistella nähneemme hänet. BB Kingin museossa, Greenvillessä soi sekä elävä musiikki että videoilla miehen omia esityksiä.

Greenville on suurin delta-alueen kaupungeista, mutta laskusuunta on ilmeinen. Monta liikehuoneistoa seisoi tyhjänä, ikkunat harmaina pölystä. Oppaan mukaan Greenville oli maailman suurin hinaajakaupunki. Toe boat –aluksia, jotka työntävät jättiläismäisiä tavara lauttoja, liikkuu Mississipillä edelleen. Parhaimpina aikoina hinaajia omistamia firmoja oli 40, nyt enää neljä. Aikoinaan alueella viljeltiin puuvillan lisäksi riisiä, leipäviljaa ja maissia. Puuvillaa sanottiin valkokullaksi. Kun puuvillan hinta romahti 80-luvulla olemattomiin, maanviljelystä yriteltiin jatkaa soijalla ja riisillä. Nykyisin Mississipin yliopiston tutkimuskeskuksen avulla kehitellään siementuotantoa.

Riley lauloi nuorena kirkossa sunnuntaisin gospelia, kuten moni muu musikaalisista mustista nuorista. Värillisillä oli 40-luvulla omat kirkot, omat radioasemat, omat tanssihallit, sunnuntaisin he olivat vapaalla, arkisin työtä tehtiin pelloilla auringon noususta laskuun, talvella saattoi olla enemmän aikaa musisointiin. Riley nousi traktorinkuljettajaksi ja haaveili muusikon urasta, mutta työtä piti jatkaa, hän ei malttanut jättää vaimoa ja lasta. Kun Riley sattui ajamaan traktorin ojaan, hän pakeni Memphisiin. Loppu on historiaa. Muusikkouransa ohessa BB King sai 15 lasta eri naisten kanssa ja oppaan mukaan hän huolehti rahalla jokaisesta.

Indianolassa asuu viitisen tuhatta ihmistä, mitä ilmeisimmin kaikki värillisiä. Käväisimme Ebony-yökerhossa, jossa BB King on nuorena musisoinut. Kuuluisuuteen nousseena hän palasi usein kotikonnuilleen soittamaan ilmaiseksi ja lahjoitti rahaa mustien olosuhteiden kehittämiseksi. Köyhältä paikkakunta näyttää edelleen, puutaloista osa oli tyhjiä, osa asuttuja, osa rakennettu jopa tiilestä, mutta monesta mitä ilmeisimmin puuttuu vesijohto ja viemäri. Niin surkeaa asujaimistoa en ole nähnyt pitkään aikaan. Yhdysvallat ei ole kehitysmaa, mutta siltä se tällä kohtaa näyttää. Ahdistava ympäristö, josta nuoren on vaikeaa päästä kouluihin ja asemiin yhteiskunnassa. Rikkinäisiä viinapulloja näkyi katujen varsilla. Joku tiilitaloista oli rikottu, huumerikollisuus nousi mieleen.

 

Elvis Presley

Elviksen kotitalo Graceland ja ympärille rakennettu Disney-land -tyyppinen turistirysä

Memphisin ulkopuolella oli tietysti matkaohjelmassamme. Elvis oli valkoisen työmiehen ja juutalaistaustaisen äidin ainokainen, kaksosena syntynyt, veljen jälkeen, joka ei koskaan vetänyt ilmaa keuhkoihinsa.

Elviksen nousu kuuluisuuteen bluesin jatkoksi syntyneen Rythm&Blues -tyylin siivittämänä liittyi valkoisen väestön siirtymiseen mustan musiikin yleisöksi. 50-luvun lopulla alettiin tarjoilla myös valkoiselle nuorisolle uusia rytmejä. Elvis nousi raketin lailla kolmessa vuodessa köyhyydestä rikkauksiin. Hänellä oli jo 1957, 22-vuotiaana, varaa ostaa hevostila ja rakentaa sinne koti, jonne hän muutti isänsä ja äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Vuonna 1958 Elvis oli vuoden armeijassa Saksassa ja tutustui siellä luutnantin tyttäreen, Priscillaan.

Elvis oli komea ja lahjakas, hän kiiti aallonharjalla. Hänen vanavedessään 60-luvun alussa tuli markkinoille koko joukko R&B -muusikoita: Chuck Berry, Little Richard, Jerry Lee ja Eddie Cochran, Johnny Hallyday Ranskassa ja Vesa Enne Suomessa.

Elviksen kuolema 42-vuotiaana pysyy kaiketi ikuisena mysteerinä. Sydämen rytmihäiriö ilmoitettiin viralliseksi syyksi, mutta hänellä oli runsaasti vaivoja masennuksesta ummetukseen ja hän söi erilaisia lääkkeitä. Kiertue oli tulossa. Elvis ei ollut ehtinyt juuri harjoitella konsertin kokonaisuutta, muutama hänen erottamistaan apujoukoista oli edellisellä viikolla julkaissut paljastuskirjan, äidin kuoleman vuosipäivä oli juuri mennyt, hampaita oli pitänyt paikata myöhään illalla, tytär oli ollut käymässä ja hänen syntymäpäiväänsä oli juhlittu. Elviksen elämä oli melko lailla sekaisin, hän luki uskonnollista kirjallisuutta Torinon käärinliinoista filosofiseen pohdiskeluun ja naureskeli henkivartijansa kanssa tyhjänpäiväisiä tv-sarjoja.

 

 

Memphis

Kaupungissa ei ole muuta nähtävää kuin Beale Street. Marraskuun loppu tuskin on turismin huippukautta, mutta siitä huolimatta kolmessa kadun klubeista esiintyi huippuluokan blues-bändejä. Niiden rytmi jäi resonoimaan uniin asti.