Kulkuri ja Joutsen

Ria Berg on Helsingin Yliopiston klassisen arkeologian dosentti ja nelisen vuotta tutkinut Rooman antiikinaikaista satamaa, Ostiaa, ja sen esinelöytöjä.

Kun meidät kutsutaan asiantuntijan mukaan juhannuspäiväksi hänelle tuttuun ja innostavaan paikkaan, ei meitä pidättele mikään. Sekunneissa saamme

verkosta junaliput Rooman. Ensi talvena meidän pitää käväistä Tampereen Vapriikissa, sillä sinne nousee marraskuusta toukokuuhun kestävä näyttely otsikolla Ostia – portti Roomaan.

Ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina Ostia oli paitsi satama niin myös  50.000:n ihmisen kaupunki. Jo ennen sitä etruskit kuivattivat Tiber-joen suulla suolaa, ja se vasta oli arvokasta tavaraa. Sitä haihdutettiin merivedestä Ostian altaissa teollisen aikakauden alkuun, vaikka Ostia kaupunkina hylättiin, kun Rooman valtakunta luhistui ensimmäisen vuosituhannen puolivälissä.

Tiber-joen suu ei ole suotuisa satamalle, koska rannikko on matalaa ja soista. Roomalaiset kaivoivat silloisten valtamerilaivojen vaatimat reitit ja poukaman. Sataman kautta kulki viljaa, ruokaa, juomaa, kankaita, arvoesineitä ja jopa villieläimiä miljoonakaupunkiin.

Satamassa oli huisketta, poukamassa helposti sata laivaa kerrallaan. Lastin purkuun saattoi kulua viikko, vaikka orjia riitti. Jos joku väsähti, toinen

määrättiin tilalle. Muulit olivat tärkeitä työjuhtia, kiesien kuljettajien ammattikunnan kylpylän lattiaan on kuvattu niistä kaksi: Kaino ja Kihti. Muulit vetivät kiesejä, tavaraa rahdattiin parinkymmenen kilometrin päähän Roomaan basalttilaatoilla päällystettyä valtatietä. Osa tavaroista rahdattiin pääkaupunkiin jokilaivoilla. Satamassa tarvittiin jos jonkinlaista osaajaa. Kiesien tekijöiden ja kunnossapitäjien lisäksi oli mylläreitä, leipureita, seppiä ja kauppiaita. Yksi ammateista oli kamelinhoitaja. Oli varmasti myös leijonista ja tiikereistä huolehtivia, sillä villieläimiä tarvittiin Colosseumin kisoihin.

Ostia oli tyypillisesti muurien sisään ruutukaavaan rakennettu kaupunki. Pääkatu, Decuman Massimo, oli yhdeksän metriä leveä ja kaksi kilometriä pitkä ja halkaisi kaupungin  Roomasta tulevasta portista sataman portille. Sen varrella oli kaupunkilaisten päivittäin tarvitsemia palveluita: ravintoloita ja baareja, kauppoja, myllyt, leipomot, julkiset kylpylät ja vessat. Keskiluokka asui kerrostalojen ensimmäisessä asuinkerroksessa, köyhimmät viidennessä kattotiilien alla. Porvareilla oli rivitalonsa, suihkulähteillä ja muilla kruusauksilla koristellut pihat ja puutarhat, yhteisöllä omat kylpylät, joissa höyryhuoneista ja kuumista altaista siirryttiin viileämpiin ja tarjoilu pelasi.

Viljavarastot täyttivät joenpuoleisen osan kaupungista. Niiden lattiat oli eristetty maapohjasta ilmaa seinien kautta kierrättävällä ontolla rakenteella, samaa käytettiin kylpylöissä kuuman ilman kierrättämiseen ja meillä saunoissa edelleen eristykseen ja kosteuden poistoon. Hiirikissoilla oli jyväpussien vartijoina lokoisat oltavat, kalastajien fileointipöydistä laiskemmat saivat syötävänsä helpommin.

Teatteritaide oli varmasti merkityksellisempää kuin nykyisin, heillä kun ei ollut elokuvia, radiota, tv:tä eikä sosiaalista mediaa. Katsomoon mahtui kolmetuhatta, edessä pehmustetuissa nojatuoleissa arvoyleisö ja ylhäällä lehtereillä naiset ja lapset, piippuhyllyllä köyhimmät. Näyttämön takana oli puistikko, katoksien alla käytävät ja keskellä temppeli, jonka pyhimyksestä ei ole vielä varmuutta, liekö hän kaupungin pyhimys, keisari vai joku jumalolento. Katoksellisten käytävien ulkoreunoilla olevat kioskit ovat edelleen tutkijoille mysteeri. Mosaiikkilattioista selviää, että kyse on kauppahuoneista ja edustustoista, mukana on Karthago, Egypti, viljanmyyjiä, laivausyrittäjiä ja kalastusorganisaatiota. Ilmeisesti niissä tavaroiden ja palveluiden toimittajat ovat kohdanneet asiakkaitaan, ehkä niissä on teatterin väliajalla tarjottu juotavaa ja naposteltavaa ja samalla etsitty uusia yhteistyökuviota. Lähes kaksituhatta vuotta sitten on toimittu kuten nykypäivinä messuilla, maailmannäyttelyissä ja urheilu- tai kesätapahtumien sponsoriteltoissa. Aika vähän maailma on muuttunut, paitsi teknologia. Roomalaiset olivat lähellä höyrykoneen keksimistä ennen mullistuksia, sotia ja tauteja, ja nyt olisimme tuhat vuotta edellä nykykehitystä.

Juhannusta voi viettää monella tavalla. Meille tämä juhannus jäi mieleen ainutlaatuisena elämyksenä Roomassa. Ruokailimme tutuissa ravintoloissa, joissa omistaja muisti meidät tai oli muistavinaan. Aattoiltana kuuntelimme swingiä Celimontanassa, paikassa jonka olemassaolosta emme ole tienneet ja jonne harvat turistit eksyvät, vaikka on kukkulalla Colosseumin lähellä. Sunnuntaina ehdimme käväistä kurkistamassa vielä avaimenreiästä. Siitä josta näkyy suoraan Pietarinkirkon kupoli, Aventinus-kukkulalla, Piazza dei Cavalieri di Malta –aukiolla.