Kulkuri ja Joutsen

 

Elokuun helle Napolin lahdella paahtaa lähes neljässäkymmenessä asteessa.  Daniela pyyhkäisee hikeä vasempaan hihaan, mutta pehmeäpäisestä hakkuulusikasta hän ei päästä irti. Ehkä sää oli sama elokuussa vuonna 79, tai jos maapallon ilmaston kuumenemiseen uskoo, silloisilla ihmisillä oli mukavammat oltavat, kunnes tuli mitä tuli, helvetti purkautui maan päälle. Kaupungit peittyivät laavaan ja tuhkaan, ja ne ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet lähteä kodeistaan ajoissa pakoon, tukehtuivat myrkkykaasuihin ja hautautuivat, moni Pompeijin ja Herculaenumin kaupunkien muurien juurelle. Luonnon ilmiöiden tutkija, filosofi Pliny, teki muistiinpanoja, joista tiedämme tarkasti kuinka Vesuviuksen purkaus eteni. Hänen kotinsa oli Misenon niemen kärjessä, Napolin länsipuolella. Mies lähti havainnoimaan tuhkasadetta lahdelle ja menehtyi. Tavaraa tuli niskaan tuhansia kiloja, joissakin paikoissa lähes kymmenen metrin paksuudelta.

Jo pikkulapsena Daniela innostui mummon ja tämän ystävien tarinoista. Kahvia ryystäen heistä moni mainitsi tuttavan, joka oli löytänyt vanhan rahan tai soljen takapihaa kaivaessaan. Joku oli näyttänyt saalistaan museoviranomaisille ja saanut hymähdyksen: noita nyt löytyy joka kuopasta. Lipaston laatikon pohjalta Daniela kaiveli antiikinaikaisia metallinkappaleita esiin joka kesä, kun oli mummon luona käymässä. Isoisä oli toivonut osuvansa kultasormukseen tai edes kuparikiuluun, kun hän rakensi lisää tilaa maa-artisokille kellarin perälle, muttei sieltä muuta löytynyt kuin hiirenluita ja mutkainen teränpala. Oplontis-sataman köyhälistön keittiö, isoisä oli naurahtanut.

Kun valtio lunasti mummon talon, sen missä isä oli syntynyt ja ties kuinka monta sukupolvea ennen häntä, Daniela oli vasta viisivuotias. Siihen mennessä mummo oli kyllästynyt kuminaan, jota kantautui milloin keittiöön, milloin uniin. Ei koskaan voinut olla varma, oliko kyse maanjäristyksestä vai työn ryskeestä talon alla. Käytäviä oli kaivettu pihamaalle jo 1800-luvulla, kun Bourbonin miehet etsivät aarteita. Haihattelua, mummo muisti isoäitinsä sanoneen. Perhe ei jäänyt suremaan sukunsa tölliä vaan mummo kiitti rahatollosta. Hän on siitä lähtien pyörittänyt veljensä ja tämän perheen kanssa majataloa kirkon kupeessa. Työstä elää, haaveilusta menee pää sekaisin, mummo muistuttaa. Niin moni on kuvitellut löytävänsä aarteen syvältä tai kaukaa ja pastakulho nenän edessä on jäänyt höyryämään.

Ehkä mummo tarkoittaa myös poikaansa, jolla olisi ollut tarjolla tyttöjä lähistöltä. Danielan isä oli aloittanut ravintola-alan koulun, kun massiiviset kaivaukset kotinurkilla lähtivät käyntiin. Kun Danielan äiti tuli Suomesta interrail-matkalle Napoliin ja kohtasi hiekkarannalla tulevan miehensä, tämän kotitalo Torre Annunziatassa oli jo kallellaan jyrkänteen reunalla. Antiikin palatsia kaivettiin esiin. Selvisi, että kymmenen metriä mummon talon alapuolella oli uiskenneltu ajanlaskumme alun vuosikymmeninä, eikä missään turhassa paljussa vaan 61 metriä pitkässä ja 17 metrin levyisessä nykyajan olympialaistason uima-altaassa.

Nyhjäisten korttelien alla piili kauan sitten kadonnut  maailma. Siellä lapset ja aikuiset ovat ilakoineet ylellisyydessä, jollaiseen harvalla on varaa edes nyt, lähes kaksituhatta vuotta myöhemmin. Oli vessat, juokseva vesi, ei pelkkä sauna vaan kylpylä eri asteisine höyryhuoneineen ja palvelijakunta, joilla oli aikaa toteuttaa palatsin asukkaiden ja näiden vieraiden pienimmät haaveet makupaloista hierontoihin.

Daniela syntyi Suomessa. Vanhemmat pyörittivät pizzeriaa, joka menestyi niin hyvin, että heillä oli varaa matkustaa lomilla isän kotikaupunkiin, Torre Annunziataan.

Pompeij on lähellä. Sen Daniela näki ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana. Kesäpäivä oli kuuma eikä esille kaivettujen seinien varjot riittäneet aurinkosuojaksi. Äitiä heikotti. Hänellä oli vääränlaiset jalkineet antiikin vankkurien pyörien kuluttamiin painaumiin. Opas kertoi, että Pompeijtä oli alettu ryöstää jo keskiajalla. Sitä samaa Bourbonin miehet olivat tehneet huvilassa mummon kotitalon alla. Jotain arvokasta oli varmasti löytynyt antiikkimarkkinoille.

Herculaeumiin Daniela ajeli ensi kerran mummon luota polkupyörällä. Isää sai maanitella mukaan, mutta paikan päällä hän suostui ottamaan filmirullan täyteen kuvia sieltä ja täältä, kaikkialta mihin Daniela sormellaan osoitteli. Isä valitti tuhlauksesta, mutta opettaja Suomessa kehui Danielan kuvakirjaa.

Seuraavana kesänä Daniela oli entistä innostuneempi lähtemään mummon luokse Napolin lahdelle, vaikka oli aiemmin äänestänyt äitinsä kanssa matkaa Riminin hiekkasärkille. Äiti olisi jonakin kesänä halunnut tehdä muuta kuin ahkeroida ilmaistyövoimana isän sukulaisten hotellissa. Italialaisisän ja suomalaisäidin kiistat lomanviettokohteista olivat tulleet Danielalle tutuiksi jo ennekuin hän osasi edes puhua. Välillä äiti väitti olevansa valmis vaikka hyttyssyötiksi oman sukunsa kesämökille Hämeen perukoille, mutta lähti lopulta innoissaan Italiaan.

 

Äiti taisi innostaa isää hakemaan työtä kansainvälisestä hotellista. Danielaa vanhempien päätös itketti niin, että äiti tuli toisiin aatoksiin. Haasteellinen tehtävä Italiassa vai lasten mielenrauha, kumpi on tärkeämpää? Äiti ei saanut enää isää muuttamaan mieltään. Danielan oli vaikeaa jättää kaverit, kamalaa oli myös kantaa sukset ja luistimet äidinäidin kellarivarastoon. Oman huoneensa ikkunasta avautuvan espoolaismaiseman hiljaisuus, männynoksa ja sillä ajoittain hyppivä oravakin saivat Danielan pois tolaltaan. Hän vaati vanhemmiltaan lupauksen päästä käymään Suomessa joka lomalla. Kun tuli ilmi, että vanhempien työpaikka oli Napolissa, murhe kääntyi ensin lieväksi uteliaisuudeksi ja lopulta innostukseksi. Se seutu on oikea aarrekammio, niin opettaja oli sanonut ja ylistänyt hänen paneutumistaan toisen kotimaansa varhaishistoriaan. Kun luokkakaverit kirjoittivat yhden vaaditun aineen kesälomasta, Daniela laajensi joka syksy kuva- ja tarinakollaasia Vesuviuksen purkauksen alle jääneistä roomalaiskaupungeista.

Poppean huvilasta tuli Danielalle pakkomielle. Hänen piti päästä vähintään kerran viikossa tiirailemaan verkkoaidan läpi isän syntymäkorttelin kaivantoon. Daniela luki Poppeasta kaiken mitä kirjoissa kerrottiin. Poppean kruunaus oli Danielan ensimmäinen oopperaelämys. Siinäkin Poppea kuvataan kauniiksi ja älykkääksi, viekkaaksi ja palvotuksi. Miesten laatimissa kuvauksissa häntä väitetään julmaksi, mutta puoliso, keisari Nero, vasta julma olikin. Hän tappoi kilpakumppaninsa, äitinsä joka ei pitänyt Poppeasta, raskaana olevan Poppean ja myöhemmin vielä Poppean pojan tämän ensimmäisestä avioliitosta.

Mitä muita mahdollisuuksia antiikinajan naisella oli kuin pyrkiä vaikuttavan miehen puolisoksi? Naista ei hyväksytty ylipappien oppiin, hänestä ei voinut tulla minkään tieteen osaajaa eikä hän jalosukuisen perheen tyttärenä olisi voinut opetella tekemään käsillään mitään. Keisarinnana Poppea pystyi rakennuttamaan sadan huoneen palatsin, joka on jäänyt senaikaisten taidonnäytteiden helmenä tähän päivään. Hänet tunnistettiin palatsin omistajaksi paitsi freskojen keisarillisista symboleista, rintapystistä ja sen kaiverruksista niin myös seinämaalauksesta, jossa otettiin kantaa juutalaisiin kohdistuvaan vihaan. Poppea tuki juutalaisia ja rohkeni olla miehensä kanssa asiasta eri mieltä.

Daniela hengitti sisäänsä voimanaisen energiaa, kun hän vihdoin pääsi tutustumaan Poppean saleihin, kylpytiloihin, makuuhuoneisiin ja palatsin sisään rakennettuihin viheriöihin ja vilvoittelutiloihin. Alfonso de Franciscistä tuli Poppean palatsin löytäjänä Italian kuuluisin arkeologi. Jos Daniela olisi syntynyt pari sukupolvea aiemmin, hän olisi saattanut yltää kuuluisuuteen kaivaessaan esille Poppean saleja. Toisaalta vasta 2000-luvulla arkeologinaiset ovat päässeet muuhun kuin entisöintiin. Ja löydettävää on edelleen. Ehkä jonain päivänä otsikot huutavat: Daniela Scarpetta, maailman maineeseen noussut arkeologi on löytänyt Poppean kultasormuksen.

Maisterinpaperit taskussa Danielan palkka nousi sen verran, että hän hankki huoneen ja keittiön rannan tuntumasta, työpaikan vierestä.

Vaatimatonta, mutta turvallista. Isän avokätistä tarjousta korottomasta lainasta ja asunnosta trendikkäästä Napolin Vomerossa, Daniela ei ottanut vastaan. Jonain päivänä hänellä olisi varaa taloon ja veneeseen Napolin lahdella. Rannasta  ehtisi ulos merelle, jos ja kun maa sattuisi tärisemään. Danielalle ei kävisi niin kuin Plinylle vuonna 79.

Kuinka vähän mikään on vajaassa kahdessa tuhannessa vuodessa muuttunut? Vesuvius savutti pitkään, oli välillä hiljaa kunnes suuttui. Teknisiä välineitä ei ollut, teollisuus ei ollut kehittynyttä, mutta arki silloin ja nyt oli pitkälti sama. Keittiöpiiat ahersivat patojen äärellä ja aateliset istuivat varjojen alla.

Daniela ehti istua kuuluisan Alfonson luennoilla ennen kuin aika miehestä jätti. Alfonson käsityksen mukaan oli ilmiselvää, että Poppean palatsin lähistöllä oli useita muita aateliston ja varakkaiden huviloita. Niistä on löytynyt jo yhteisöä palvellut kylpylä ja pari huvilaa, joita kaivetaan vähitellen esiin. Daniela on Poppean palatsin pohjoispään vierashuoneiden tutkimuksessa mukana. Yläpuolella olevaa turisteille rakennettua lippukassaa ja luentosalia joudutaan kohta siirtämään, sillä vierashuoneiden takana on vielä tutkittavaa.

 

Viinileilien kaivajat joutuvat raahaamaan jok’ikisen amforan ulos auringonvaloon, mutta Daniela saa pysytellä suojassa. Hänen tehtävänään on etsiä pienesineistöä, kuvata työvaiheet ja merkitä kuviin pisteet mistä esineet on poimittu numeroituihin kangaspusseihin. Toistakymmentä kiloa painavien terrakotta-astioiden merkinnät on sitä vastoin pakko tutkia tarkemmin heti. Painot, mitat, kaiverrukset ja kolhut on kirjattava ennen kuin ne asetellaan pomon vaatimusten mukaisesti oljilla pehmustettuihin puukehikkoihin. Ne jätetään varastoon kun taas Daniela saa tutkia korut ja muut pienesineet myöhemmin ilmastoidussa laboratoriossa.

Daniela irrottelee otsalampun valossa edessään olevaa esineistöä osin kivettyneestä tuhkasta. Hän pitää katseensa irti takaseinän tuntumassa makaavista ja puoli-istuvista hahmoista. Lähes kaksituhatta vuotta sitten muutama ihminen pakeni tämän huoneen perälle ja pari kuukautta sitten ne herätettiin ihmishahmoiksi ruiskuttamalla kipsiseosta tuhkassa tyhjäksi haihtuneeseen koteloon. Pomo kertoi jonkun niistä pitelevän toista halaten, joku makaa kouristuneena ja loput istuvat kyyristyneinä päät polvien välissä. Daniela ei halua katsoa.

Ajoittaista yskänkohtausta ei voi välttää, sillä sieraimiin pääsee tuhkaa hengityssuojaimesta huolimatta. Kun Daniela pyyhkäisee silmäkulmaa, aivan kuin yksi hahmoista liikahtaisi. Mielikuvitusta tietysti, mutta äidin ja tuttujen kummeksunta nousee samalla mieleen.

Aarteita luulet löytäväsi. Yhtä hullu olet kuin isoisäsi. Mitä tuhkan tonkimisesta maksetaan? Ja sinulla olisi paikka perhehotellissa, veljesi apuna. Yrittäjänaisia arvostetaan, haalaripukuisia ei. Katso nyt itseäsi, polvet ruvella, tukka sojottaa, silmät punaisina, ei miestä, eikä ihme. Niin äiti on kiukuspäissään huutanut, kun Daniela ei kiinnostunut osuudesta sitruunapuiden ympäröimässä hotellissa, joka on kesä toisensa jälkeen tupaten täynnä. Kauppatiede oli veljen valinta, ravintola- ja hotelliala isän ehdotus, siinä kaksi alaa ja perheenjäsentä tukevat toisiaan ja molemmat vaurastuvat.

 

Joku kollegoista on vihjannut lisätienestin mahdollisuuksista. Heillä on yhteys verkostoon, joka myy kaivauksissa löytyneitä esineitä keräilijöille. Jopa rikkoutuneesta marmoriesineestä ja metallisesta öljylampusta saa puolen vuoden palkan, enemmänkin. Daniela on kääntänyt selkänsä. Hän ei halua kuulla liikaa, jottei joutuisi ilmoittamaan ystäviään pomolle ja poliisille.

 

– Pidetään palaveri.

Daniela nousee ylös, ehtii juuri venytellä kunnes pomo on vierellä.

– Olemme osuneet Lucio Crassio Terzon kauppahuoneesta hankittuihin viinileileihin. Ja ruoka-astioihin. Tule heti ulos!

Mies on yli seitsemänkymppinen ja sylkee innostusta kuin keskenkasvuinen. Danielaa hymyilyttää. Tässä tämän ammatin ihmeellisyys, työtä ja puurtamista päivästä toiseen, kunnes onnentunne löydöstä huumaa.

Kaikki kerääntyvät nurmelle kyhätyn katoksen alle.

LCZ on tuttu kaiverrus. Niitä löytyi satoja öljy- ja viinisastioista viereisestä huvilasta. Yhdessä varastohuoneessa oli kasa granaattiomenoiden jäänteitä, tuoremäärän on täytynyt olla tonneissa. Ei kukaan sellaista hedelmälastia kellarissaan säilytä, myytäväksi ne oli tarkoitettu. Lucio oli kauppias ja satama juuri tässä. Hän ilmeisesti odotti Vesuviuksen purkauksen alla laivaa, jonne voisi tuoretavaran lastata.

– Poppean huvilan piti olla tyhjä. Esiin kaivamastamme huoneesta löydetyt  ihmisjäännökset todistavat, että jotain huvilassa oli meneillään, pomo toteaa ja pyytää Danielan kollegaa kertomaan löydöstään.

– Keittiösyvennykseltä se näyttää. Ei sellaista pitänyt olla tässä päässä rakennusta.

– Palatsia korjattiin, pomo jatkaa. – Rakennusporukka ilmeisesti asui palatsissa. Ja kyllä siinä hommassa ruokaa tarvitaan. Ja viiniä.

Danielan kollega saa varsinaisen ylistysryöpyn. Hän on erottanut tuhkasta pienikokoisen tulisijan ja havainnut padan pohjalla jäänteitä ruoasta.

Turhia kehuja, sillä yhdessä täällä pakerretaan. Sitä paitsi pienesineiden esiin kaivaminen vasta on vaativaa.  Miksi pomo ei muista Danielan löytöä parin päivän takaa?

Massiivipuusta rautalevyin aikoinaan vahvistettu matka-arkku nostettiin eloon samoin menetelmin kuin ihmishahmot, kivettyneeseen tuhkaan sen lahotessa syntynyt tyhjiö puhallettiin kipsiä täyteen. Arkku on saattanut pudota toisesta kerroksesta, ehkä makuuhuoneesta sen lattian romahtaessa. Pomo röntgenkuvasi laatikon heti seuraavana päivänä. Helarakenteista selvisi, että se oli kassakaappi viimeisen päälle, pintakoristelut norsunluusta.

Pomo nimeää puu-uuniin ja sen päällä ruoka-astiaan törmänneen kaverin vastuulliseksi selvittämään rakennusmiesten elintapoja. Edellisellä viikolla pomo ei nostanut Danielaa kassakaapin tutkijaksi, vaan piti työn itsellään. Arkusta saattaa löytyä korukiviä, ehkä keskeneräisiä taoksia, joista voisi saada tietoa senaikaisista työmenetelmistä.

 

Tuhkakasasta nousevat pullojen kaulat ja kyljet ovat samassa asennossa kuin mihin Daniela jätti ne ennen keskeytystä. Pulloja on löytynyt huviloista ja kauppiaan varastoista kymmeniä. Niissä on säilytetty voiteita, öljyjä ja väriaineita, joita on tutkittu riittämiin. Antiikin lääkkeitä, jumalten palvonnassa käytettyjä eteerisiä öljyjä ja meikkejä. Ne Danielan on kuvattava ja luetteloitava. Laboratoriossa hän joutuu myöhemmin auttamaan kemistiä, kun koe-erät pullojen pohjista irrotetaan ja analysoidaan.

Valkoisiksi kivipatsaiksi puhalletut ihmishahmot eivät ole liikahtaneet. Miksi olisivat? Ne eivät ole nähneet tai tunteneet mitään kahteentuhanteen vuoteen.

Daniela astuu takaseinällä seisovan naishahmon eteen. Hän on varmasti pelännyt pahinta, käsi on ojentunut jotain kohti, mutta asennon ylväys viestii asemasta. Poppea oli kuollut jo ennen kuin Vesuvius purkautui, hän ei ole tässä, mutta tämän naisen olemus ei viittaa keittiöpiikaan. Danielan olisi pitänyt rohjeta katsoa naista jo aiemmin.

Daniela kumartuu naisen jalkoihin ja puhaltaa tuhkaa. Tumman esineen Daniela tunnistaa käsivarressa pidetyksi renkaaksi, käärmeeksi. Sen piti suojata kantajaansa. Daniela kääntyy uudelleen naisen puoleen. Sen jähmettynyt katse suuntautuu kymmenisen senttiä kauemmas. Juuri siitä Daniela jatkaa pyyhkimällä ja puhaltamalla kunnes hänen otsansa tummuu hiestä yhtä mustaksi kuin ranteet, joita käsineet eivät yllä peittämään.

Siinä se on, sormus. Daniela sujauttaa sen taskuunsa.

 

Porukka kokoontuu päivän päätteeksi yhteen. Joitakin vuosia ennen purkausta maa tärisi ja rakenteisiin syntyi korjattavaa. Palatsilla oli ilmeisesti uusi omistaja, kuka tai ketkä, sitä on vaikea päätellä.

Sormus polttelee Danielan työtakin taskussa. Ties vaikka se olisi Poppean sormus ja nainen tämän sisar. Olkavarren korusta tuskin voi tunnistaa ketään. Se on jo laboratorioon lähtevässä kantokassissa.

Kuka luetteloi viimeksi Pompeijstä löytyneet rahat ja korut, Danielan tekee mieli muistuttaa, kun pomo jatkaa keittiösyvennyksen tunnistajan kehumista.

– Onko siitä arkusta löytynyt mitään? Daniela kysyy kuin sivumennen.

– Ei sitä kannata tässä vaiheessa tutkia pitempään. Oma arvioni on, että arkku on tyhjä, pomo vastaa. – Joko omistaja ehti paeta arvoesineet mukanaan tai hän tai he ovat siellä missä sinä olet kaivanut viime päivät, korut päällä ja rahat taskussa.

Sormuksesta voisi saada kipurahat kaikesta siitä valituksesta, mitä Daniela on vuosien varrella joutunut kuuntelemaan äidiltä, veljeltä ja suvulta. Kaikki tulvahtaa mieleen kerralla, huono palkka ja ylityötunteja vuorokaudesta toiseen. Sentin senttiä ei ole tullut korvauksia heikosti nukutuista öistä, astmaattisesta yskästä eikä särkevistä nivelistä.

 

Yön tunteina Daniela kaivaa sormuksen esille. Hän puhdistaa sen varoen. Kultaa se on, keskelle on upotettu ovaalinmuotoinen jade. Miehen sinettisormus, sellaisen painalluksesta kyyhkysenlakkaan on tunnistettu kuka viestin lähetti tai kuka oli dokumentin vahvistanut.

Kiveen on kaiverrettu härkä oliivipuun alle. Mahtimiehen symboli, pomo kiinnostuu tästä varmasti.

 

 

 

Tietoa Torre Annuziatan alueen arkelogiasta

 

Torre Annunziata on vaatimaton satama- ja teollisuuskaupunki Napolin lahdella, suunnilleen puolessa välissä Napolia ja Sorrentoa.  Se tuli tunnetuksi 60- ja 70-luvuilla arkeologista löydöistä. Aikoinaan paikkaa kutsuttiin nimellä Oplontis. Se oli satama, joka palveli Pompeijtä ja Herculaneumin kaupunkeja, jotka peittyivät Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79 laavaan ja tuhkaan. Sarno-joen mutkan oikaisussa hakut olivat osuneet paremman väen kivipylväisiin jo 1800-luvulla, jolloin alettiin epäillä, että Oplontis ei sittenkään ollut pelkkä satama. Bourbon-hallitsijasuku määräsi orjat töihin. Miehet kaivautuivat syvälle hiekkakiven alle, tuhkaan ja mutaan. Vastaan tuli hiekkakiviseiniä. Niistä mentiin läpi, etsittiin muutamien huoneiden nurkat ja mutkat, mutta jalometalliin ei osuttu, ei edes marmoripatsaisiin, vain joku irrallinen taulu ja muutaman lattian mosaiikit tuotiin palasina maanpinnalle.

Villa Poppea tunnistettiin 70-luvulla ja sen tutkimukseen on panostettu 80-luvun puolivälistä lähtien. Bourbonin miehet eivät osuneet varastohuoneeseen, jonne oli siirretty patsaat rakennuksesta ja uima-altaan ympäristöstä. Sittemmin parin sadan metrin päästä Poppean huvilasta on löytynyt myös Lucio Crassio Terzon kauppahuone, huvila ja myytävän materiaalin varasto. Kauppiaan rakennukset olivat täynnä tavaraa Vesuviuksen purkautuessa. Koska lähellä mitä ilmeisimmin asui väkeä, osa talosta löytyneistä ihmisjäänteistä saattaa kuulua naapurustoon, kivestä muurattu rakennus tarjosi varmempaa suojaa kuin kevytrakenteiset talot, joiden katot olivat oljista, risuista ja oksista.

Läheltä on löydetty kylpylä ja muutama muu huvila. Mitä ilmeisimmin paikalla on ollut satamarakenteiden lisäksi useita aikansa merkkihenkilöiden vapaa-ajanviettoon tarkoitettuja huviloita.  Ongelmana on, että Torre Annunziatan kaupunki on rakennettu Vesuviuksen purkautumisessa syntyneen kivettyneen tuhkan ja laavan päälle ja nykykaupungin alla on hankala edetä.

Poppean huvilan vastaanottoaulaan tultiin rannasta. Tilojen freskot ovat säilyneet paremmin kuin Pompeijssä. Niillä on laajennettu suurten huoneiden näkymiä vielä avarammiksi. Uima-altaan länsireunaa koristava pylväikkö ja sen sisään jäävät luontoaiheisin freskoin koristellut virkistäymishuoneet on lisätty palatsiin ilmeisesti Poppean toimesta. Ruokailuhuoneesta on avautunut näkymä altaalle ja sen eteläpäässä sijainneelle satyruksen ja hermaphroditen taistelua kuvaavalle marmoripatsaalle.

Huvilan länsipuolen rakennelmat ovat osin tien alla ja edelleen maakerrosten peitossa. Kaivamatta ovat vielä myös uima-altaan pohjoispuoliset huoneet, joihin tässä novellissa on edetty. Tutkijain käsityksen mukaan ne oli tarkoitettu yövieraiden käyttöön. Uima-altaan itäpuoli oli puutarhaa ja siellä patsaiden varasto.  Patsaat oli ilmeisesti paketoitu turvaan ja huonekalut kannettu pois käynnissä olevan remontin alta.

 

Poppea oli keisari Neron toinen puoliso. Hän oli Pompeijistä peräisin olevan ylimystöperheen vuonna 30 syntynyt tytär, joka kuoli jo 35-vuotiaana, kaksitoista vuotta ennen Vesuviuksen purkautumista. Hänen kuolemastaan on erilaisia aikalaisarvioita, yksi niistä viittaisi Neron potkineen raskaana olevan puolisonsa kuoliaaksi, toinen epäilee kuoleman olleen vahingon ja kolmas arvelee Poppean kuolleen ennenaikaiseen synnytykseen tai keskenmenoon. Nero järjesti puolisolleen valtiolliset hautajaisjuhlat ja hänen kerrotaan surreen syvästi loppuikänsä.

 

Poppea naitettiin jo 14-vuotiaana. Siitä avioliitosta hänellä oli poika, jonka Neron väitetään hukuttaneen Poppean kuoleman jälkeen. Poppean epäillään menneen toiseen avioliittoonsa Neron ystävän Otton kanssa vain päästäkseen lähelle Neroa. Otto oli keisari Neron virkamies, jonka Poppea rohkaisi lähtemään Lusitanian kuvernööriksi jotta saisi olla lähemmin Neron kanssa. Neron jälkeen Otto oli keisari. Poppean väitetään agitoineen Neron tämän äidin murhaan, koska miniäksi pyrkivä Poppea ei ollut hänen mieleisensä. Poppean ja Neron ensimmäinen lapsi, tytär, kuoli neljän kuukauden iässä.

 

Ajanlaskun alun maalauksissa Vesuviuksen huippu sojottaa taivaalle piikkinä, mutta purkauksessa se mataloitui neljänneksen. Cambi Flegrein on Vesuviusta suurempi tulivuori, joka räjähti arviolta 15.000 vuotta sitten. Silloin syntynyt kraatterialue on niin laaja, ettei sitä tulivuoreksi hahmota. Napolin laidoilla henkäilee nelisenkymmentä supertulivuoren kraatteria, niistä rajuimmin Solfatara. Sen kiehuvista hiekkalähteistä paikalliset eivät juuri halua puhua, mutta turistit etsivät kraatterin rikkihöyryistä hetken jännitystä. Muutama vuosi sitten italialaisperheen poika suistui kraatteriin ja häntä pelastamaan rynnännyt isä ja isän perässä äiti menehtyivät.

Cambi Flegrein herää joskus uudelleen, mutta kukaan ei tiedä milloin. Purkautumishetkeen saattaa kulua vuosia tai vuosituhansia.