Kulkuri ja Joutsen

Talvisena viikonloppuna maaliskuun alussa lähdimme Goethen jalanjäljille Stresasta moottoritietä Trentoon, sieltä pikkutietä Torboleen ja Gardan rantaa Malcesineen. Goethe tuli Brennerin solan kautta Italiaan syyskuussa 1786 ja matkusti maata ristiin rastiin seuraavat kaksi vuotta. Vielä kuolemansa hetkellä kymmeniä vuosia myöhemmin hän muisteli Italiassa viettämiään aikoja elämänsä onnellisimmiksi.

Pari vuotta sitten saimme ystävältämme Elitsalta lahjaksi Goethen kirjoittaman matkapäiväkirjan tai oikeammin Sinikka Kallion 1900-luvun lopulla valikoimat osuudet nuoren tutkijan ja romantikon rakastetulleen lähettämistä kirjeistä. Epäilimme eeposta vähintään korkealentoiseksi vaikkakin sinänsä viehättäväksi. Emme uskoneet palaavamme kirjan ajatuksiin muutamaa selailua pitempään, mutta pahvikantinen ja lähes 400 sivuinen teos on kulumassa käsissämme kippuraiseksi. Heti ensimmäiset lukuhetket johdattivat meidät Italiassa oleskelun syihin ja omiin muistoihimme.

Olemme vuosien varrella sattuneet käymään useassa Goethen ihailemassa kohteessa, joissakin monia kertoja. Kauneutta kohtaa kaikkialla – vuoria, jyrkänteitä, järvienrantoja, jokitöyräitä, niittyjä, kiviaitoja, viljelyksiä rakennuksia ja taideteoksia. Goethe oli yhtä ihastunut Alppien eteläpuolella avautuviin maisemiin kuin mekin. Emme tienneet Goethestä mitään vielä kesäkuussa 1989, kun ajoimme Italiaan suunnilleen samaa reittiä kuin hän. Goethe hurmioitui vuorimaisemista ja lähes ahdistui, kun ei millään ehtinyt hahmotella hiilellä kaikkea näkemäänsä. Me taas emme voineet pysähtyä moottoritiellä, kun henkeäsalpaavan jyrkät vuoret ympäröivät meidät ja sola mutkitteli niiden lomitse. Yritimme tallettaa massiivisen kivimassan sulkemaa tunnelmaa videolle, mutta saimme sille vain radiolähetyksen värittämiä häivähdyksiä kojelaudan yli heijastuvista seinämistä. Silloin ensimmäisellä kerralla meillä oli kiire Pisan lähelle Marina di Pietra Santaan, jossa majapaikkamme odotti. Goethen matkanteko oli vaivalloisempaa, sillä hän ajeli kärryteitä hevosrattailla ja pääsi Gardan yli venekyydillä. Hän tiesi näkevänsä useat kohteet sen yhden ainoan kerran elämässään. Goethe ihastui myös säähän. Muistamme vielä, kuinka suuresti ilahduimme auringonpaisteesta kesäkuussa 1989, sillä Alppien pohjoispuolella satoi.

Goethe kirjoitti ystävälleen Saksan Weimariin kirjeitä, joiden teksti poukkoilee ihmetyksestä toiseen. Aivan kuin minä ja moni muu blogissaan tänään.

Trento

Lähestyessämme Trentoa, nykyisin 117 000:n asukkaan kaupunkia, yritän kuvitella, miltä maisema Goethen aikaan näytti. Ei ollut moottoriteitä, teollisuusrakennusten kattojen yli kiitäviä liittymiä, liikenneympyröitä ja laatikkomaisia räikyvillä otsikkolaudoilla koristettuja ostoskeskuksia. Ei ollut rautatietä, joka on yli sata vuotta kuljettanut tavaraa ja ihmisiä pohjoiseen ja etelään. Ylitämme Adige-joen, joka on ollut tärkeä kulkureitti jo roomalaisten aikaan. Trento kasvoi keskiajalla pohjoisen ja eteläisen Euroopan välissä merkittäväksi kauppapaikaksi. Siitä on merkkinä keskustan venetsialaistyyliset rakennukset. Goethe käveli yhden päivän ja illan ympäri kaupunkia aivan kuten me nyt.

Goethe ihaili ikivanhaa ja uutta. 1200-luvulla rakennettua katedraalia Goethe kutsuu jesuiittakirkoksi ja arvostaa erityisesti sen ulkoseinämien punaisesta marmorista rakennettuja pilastereita. Sisällä Goethe kohtaa oudosti mumisevan miehen, joka vilkaisee häntä ja pyörittää päätään Trentossa 1500-luvulla pidettyä kirkolliskokousta kuvaavan maalauksen äärellä. Goethe miettii, mitä teoksen keskeinen jesuiittakenraali mahtaa siinä oikein paasata. Maalausta ei salissa enää ole. Googlesta selviää, että katolisessa kirkossa oli vain vajaat kymmenen vuotta ennen Goethen matkaa jouduttu poliittiseen ristiriitaan itävaltalaistaustaisen Ferdinand II:n saatua vallan. Kirkkovaltio oli joutunut lakkauttamaan jesuiittaveljeskunnan, joka siihen asti oli toiminut kansan opettajana ja tukijana. Jesuiitat nostettiin arvoonsa taas 1800-luvulla.  

Toinen Goethen huomion saanut rakennus oli siihen aikaan sata vuotta vanha, Palazzo Galasso tai lempinimeltään Palazzo del Diavolo eli Pirunpalatsi. Sen rakennuttaja oli Habsburgin-suvun vesoja, Georg Fugger, ökyrikas pankkiiri, joka ihastui paikallisen aatelisperheen tyttäreen. Kaunotar ei ollut kovin innostunut kosijasta ja epäili miehen varakkuutta vähäiseksi, sillä tämän yhteiseksi kodiksi ehdottama talo oli tytön mielestä vaatimaton. Hän vaati vielä häiden alla sulhasen rakentamaan näyttävän palatsin. Aikaa oli vähän, mutta Georg hankki maan parhaat arkkitehdit ja rakentajat paikalle, ehkä kepulikonstein, sillä tarinan mukaan hän myi itsensä pirulle. Palatsi valmistui ennätysajassa. Siellä epäiltiin tapahtuvan mystisiä asioita, lieskoja leimahti joskus ikkunoista. Epäillään, että Georg harrasti alkemiaa ja kokeiden uskotaan polttaneen palatsin seiniä. Se on edelleen komea, mutta sisätiloihin yleisö ei pääse. Niistä on kultakimalteisia kuvia netissä ja tiloissa kerrotaan olevan sekä yksityisasuntoja että yrityksiä. Tarinan mukaan Georgin avioliitto ei ollut onnellinen. Pariskunnan ainoa poika peri palatsin, mutta epäonnistui tekemisissään ja joutui myymään sen Galassolle. Hän oli Ferdinand II:n eli pyhän saksalais-roomalaiskeisarin kenraali, myös merkittävän suvun perillinen. Goethe ei kerro pääsikö hän vierailemaan Galasson luona, ehkä nuori matkaaja joutui katselemaan taloa ulkoa kuten me.

Tie Roveretoon ja vuorenharjanteen yli Gardalle

Navigaattoria on vaikea ohjailla. Se haluaisi kuljettaa meitä moottoriteitä pitkin Roveretoon, mutta me etsimme kartasta pikkupaikkakuntia, joiden kautta epäilemme Goethen kulkeneen. Hän kertoo kiviaidoista, joiden takana viini kasvaa ja kuinka tielle kurkottavat marjat on kalkittu, jotta ne maistuisivat pahalta eikä niitä varastettaisi. Kalkki häipyy kyllä viininvalmistusprosessissa, Goethe tietää. Laaksossa puutarhaviljelyksillä on peninkulmia pituutta ja leveyttä, aivan kuten tänään. Mekin hämmästelemme puusta tehtyjä kehikkoja, joiden välissä köynnösmäiset puut kasvavat. Ehkä ne ovat Goethen mainitsemien valkoisten viikunoiden runkoja.

Goethe huomasi, että Roveretossa puhuttiin italiaa. Sitä ennen kansan kieli heilahteli saksan ja italian välillä. Hän osasi jonkin verran italiaa ja halusi käyttää sitä ja vahvistaa taitojaan heti Italiaan päästyään. Matka Italiaan, Ranskaan tai Espanjaan kuului Goethen aikoihin eurooppalaisten varakkaiden kotien nuorten miesten kulttuurikasvatukseen. Jo hänen isänsä oli tehnyt vastaavan matkan ja Goethe oli kuullut siitä lapsesta alkaen. Hän seurasi Volkmannin matkakirjaa, Nachrichten von Italien, jota referoi päiväkirjassaan usein. Myös Suomesta aatelissukujen nuoret aikuiset ja erityisesti taiteilijat tekivät opintomatkoja Italiaan, he seurasivat 1800-luvulla taas Goethen matkapäiväkirjaa ja pysähtyivät myös saksalaisissa kulttuurikohteissa.

Goethe nousi kärrytietä harjulle, jossa hän pysähtyi hahmottelemaan maisemaa alas Gardalle ja kalkkikivikallioita järven taustalla. Hän olisi niin halunnut rakastettunsa istuvan vieressään ihailemassa maiseman kauneutta. Nagossa Torbolen yläpuolella uskomme näkymän olevan lähes samanlainen kuin runsaat 200 vuotta sitten, taloja on tietysti enemmän, ehkä joitakin oliivilehtoja on purettu niiden tieltä. Monet puista ovat nähneet Goethen, sillä oliivi tai vanhalta nimeltään öljypuu saattaa elää jopa pari tuhatta vuotta vanhaksi.   

Torbole on Goethen mukaan oikeastaan pelkkä laituri, Itävallan ja Venetsian ruhtinaskunnan rajakaupunki. Siellä hän syö kalastajien joesta nostamaa erinomaista forellia, enemmän lohen makuista ja suurempaa kuin Saksassa saamansa taimen, mutta yhtä pilkullista kuin lohi. Me yritämme etsiä Torbolesta ravintolaa ja Goethen kehumaa kalaa, mutta paikkakunta on edelleen pelkkä laituri, järvenselkä täynnä purjelautoja ja -veneitä, selvästi märkäpukuisten himoharrastajien mekka. Torbolesta Goethe nousi veneeseen ja hänet soudettiin Malcesineen. Me etsiydymme Sarca-joen suuhun, Riva del Gardaan syömään kapakalaa, baccalá-annoksen polentalla eli maissisoseella, jota jo Goethen aikaan väitettiin perinneruoaksi, vaikka maissi tuli Pohjois-Italiaan vasta Etelä-Amerikasta 1500-luvulla. Sieltä tuli myös tomaatti, josta Goethe ei mainitse mitään. Sitä vastoin hän kuvailee polentaa maissi- ja tattaripuuroksi, jossa on hiven oliiviöljyä ja valkosipulia ja selvästi vähemmän ravinteita kuin Saksassa tarjotussa voissa krokanteiksi paistetussa perunamuusissa. Ravintoköyhyys näkyy Goethen mukaan miesten heiveröisessä rakenteessa ja laihoissa kasvoissa. Silloin tällöin Goethe havaitsee ravinnon köyhyydestä huolimatta kauniita nuoria naisia, eikä miehissäkään näy ihossa punakkuutta vaan hän kuvailee paikallisten ihonväriä ruskeaksi.

Malcesine on selvästi Torbolea suurempi paikkakunta, oli jo Goethen aikaan. Sen rantaviivassa Castello Scaligero vangitsi Goethen mielenkiinnon ja hän kiersi linnaa usealta puolelta ja piirsi siitä useita hahmotelmia, josta syystä häntä epäiltiin Itävallan vakoojaksi ja hänet vangittiin. Goethen naurun kuulee hänen päiväkirjansa tekstistä, hän runoilijana puhui vangitsijansa ympäri niin etteivät saaneet hänestä mitään tolkkua, epäilivät ehkä järkensä menettäneeksi ja päästivät vapaaksi. Linna on vielä kiinni, ja se meitä harmittaa, sillä Goethe on saanut vangitsijoiltaan ikiaikaisen anteeksipyynnön, koska linnassa on laaja Goethen piirrosten ja päiväkirjasivujen kopioiden näyttely.

Päivällä nousevasta kovasta tuulesta johtuen Goethe joutuu lähtemään Malcesinesta aamyöstä. Me kärsimme myös tuulesta, vaikka meillä on molemmilla paksut tikkitakit, kaulahuivit ja hansikkaat. Goethe ihailee veneestä läntistä rantaviivaa, sen kaupunkeja Limonesta Salóon ja me ajamme takaisin Riva del Gardaan ja sieltä rantaan kaivettujen tunnelien kautta kymmenisen kilometriä Limoneen. Goethe arvelee rannan pengerrysten taakse pystytettyjen pilareiden väliin tuettujen sitruunapuiden saavan rakennelmista suojaa talven suhteellisen ankarilta tuulilta. Samoja pilareita ja puita niiden välissä Limonessa on edelleen. Paikkakunnan talot on rakennettu jyrkkään rinteeseen, jonne pääsee vain jalkaisin. Kahvilanpitäjän kommentit Putinista ja Ukrainan sodasta yllättävät meidät. Hänen mielestään Euroopan rauhan kannalta Putinin vaatima turvavalli Natoon kuulumattomista maista on perusteltu. Kiskaisemme kahvimme ja ajamme muutaman kilometrin eteenpäin Villa Feltrinelliin, Mussolinin käyttämään huvilaan, josta hän toimi Hitlerin, Salón tasavallan nukkehallitsijana, vuosina 1943-1945.

Olin aiemmin googlannut huvilan, joka on nykyisin super-rikkaiden loma- ja kongressikeskus, huoneitten hinnat lähtevät tuhannesta eurosta ylöspäin. Tripadvisorissa löytämäni kommentin mukaan maailman kaunein hotelli. Portti oli kiinni, rantaan ja valtaisaan puistoon näkyi vielä lehdettömien puiden lomasta. Meille tuli jokseenkin ikävä olo, Limonen kahvilanpitäjän kommentit mielessä. Vasta postittaessani kuvan facebookiin sain ystävältäni linkin, joka kertoo Putinin vierailleen huvilalla 2015 ja että huvilan nykyinen omistaja on yksi oligarkeista. 

Ikävät mielestä karistaen käväisimme vihdoin Sirmionessa. Goethe ei niemeen rantautunut, vaan hänet soudettiin Bardolinoon, Salón kohdalta suoraan itärannalle, josta hän nousi hevoskärryihin ja jatkoi matkaansa Veronaan. Me olemme monta kertaa suunnitelleet pistäytyvämme Sirmionessa, mutta kesäisin sinne vievät tiet ovat niin ruuhkaiset, että olemme kääntäneet ratin kohti kotia. Tällä kertaa saimme nauttia varhaiskeväisestä sunnuntaikävelyretkestä tuhansien muiden italialaisten seurassa. Sirmionen päässä on valtaisan roomalaishuvilan rauniot ja linna varhaiselta keskiajalta, joihin molempiin oli pitkät jonot. Raunioista saamme parhaiten kiinni asiantuntijan seurassa, joten odotamme Ainon matkaa syksyllä Casertaan, joka sattuu olemaan myös Goethen matkan varrella.

___________________________________________________________________________________