Italiassa Goethen jalanjäljillä 2

Verona

Vähitellen alan sopeutua. Annan kaiken mennä hiljalleen vain, Goethe toteaa Veronaan saavuttuaan syyskuussa 1786.

Veronalainen koiran ulkoiluttaja. Kuva vuodelta 2015

Veronassa on leppoisa tunnelma. Kesäisin keskustan kadut ja kujat ovat täynnä oopperavieraita, mutta joen toisella puolella on tilaa. Sieltä on kävelymatka keskustaan, jonka katunäkymät ovat tuskin muuttuneet satojen vuosien varrella, sillä talot ovat keskiaikaisia, mutta Goethen ajoista kaupunki on siistiytynyt. Kaunista ja ylevää, sitä vierailijat odottavat. Luksuskauppoja, baareja, kahviloita ja ravintoloita. Parvekekukat hehkuvat. Vaikea uskoa, että paikalliset asuvat keskustassa, vaan asunnot siellä kuten monen muun turistikohteen keskustoissa ovat muuttuneet vuokra-asunnoiksi tai pienhotelleiksi. Meille ulkomaalaisille näytettiin asuntoa yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun etsimme paikkaa Italiasta. Suhteellisen kallis se oli, avoin tila, keittiönurkkaus ja alkovi, mutta näkymä avautui muutaman katon yli Areenalle. Asunto voi olla nykyisin halvimman luokan AirB&B.

Verona ja Adige-joki

Täällä sitä näkee ihmisten vilinää, ja joillakin kaduilla, missä puoteja ja käsityöläisten putiikkeja on vieri vieressä, se näyttää oikein hauskalta. Sillä ei siellä ole ovi auki vain yhteen puotiin tai työhuoneeseen, ei, vaan talo on auki koko leveydeltään, voi nähdä sisällä kaiken mitä tapahtuu, räätälit neulovat, suutarit tekevät työtään, kaikki puoliksi kaduilla.

Areenasta Goethe toteaa, että hänelle vaikutelma ylhäältä kaiteen ääreltä on eriskummallinen. Näkymä on jotain suurta, vaikka ei oikeastaan ole mitään varsinaista nähtävää. Hänen olisi pitänyt olla katsomassa Aidaa, kun 350 ihmistä on yhtä aikaa estradilla, 150-henkinen kuoro ovaalin toisessa päässä, alla solistien lisäksi tanssijoita ja hevosia, muutamia vuosikymmeniä sitten vielä villieläimiä, ainakin elefantteja. Kun kuu loistaa vielä täytenä kaiken yläpuolella, on nähtävää ja kuultavaa. Elämystä täydellä rahalla. Joka kerta kun olemme olleet siellä oopperassa. 

Arena di Verona

Verona rakentui Adige-joen mutkaan ainakin sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Nykykaupungin alta löytyy tienpohjia ja talojen raunioita, jotka on osin kaivettu esille keskustan arkeologiseen museoon. Kaupungin tunnetuin roomalaisrakennelma on Areena. Piazza Erben kohdalla oli roomalaisten forum, keskustori, jolla ihmiset tapasivat toisiaan. Keskiajalla Erbe oli vihannestori, nykyisin turistien suosima ravintolakeskittymä, öisin nuorten bilepaikka. Oikeastaan mikään ei siis ole muuttunut, ihmiset kohtaavat joko siellä tai selfien kautta somessa.  

Arena di Verona

Ensi reissullamme Veronaan neljännesvuosisataa sitten pysähdyimme Julian parvekkeen alle. 8-vuotias tyttäremme sai muiden Julioiden, Giulioiden ja Julianien tavoin talosta muistoksi kullatun avaimenperän. Romeon ja Giulian tarina kosketti. Kuinka kaksi sukua voivat olla niin vihamielisiä toisilleen, etteivät hyväksyneet nuorten rakkautta? Romeo oli Adige-joen toiselta puolelta. Ehkä siksi nousimme korkeimmalle kohoavalle kukkulalle. Löysimme Madonnan pyhäkön. Rinteen puutarhassa kävelimme ja ihailimme kaupunkia alla kuten niin monet ennen meitä ja meidän jälkeemme. Mutta Romeosta emme kuulleet.

Giustin puutarha pari vuotta sitten ennen rajuilmaa. Goethe:” Nämä oksat toin Giustin puutarhasta, joka sijaitsee erinomaisella paikalla ja jossa on huikeita sypressejä, kaikki neulanterävinä korkeuksiin kohoten.”

Giustin puutarhassa Goethe taittaa muurin yli riippuvan kapriksen ja mimosasta oksan. Ne käsissä häntä tuijotetaan kaupungilla. Se häiritsee, aivan kuin ihmiset arvaisivat jo kaukaa hänet ulkomaalaiseksi, sitä paitsi Goethe häpeää sukkiaan. Hän päättää hankkia samanlaiset vaatteet kuin paikallisilla. Tänään kaikki liikkuvat farkuissa, vanhemmilla naisilla näkyy turkkeja, useimmilla samanlaiset toppatakit ja kaulahuivit kuin kaikkialla läntisissä maissa. Minut tarkkasilmäinen tunnistaa suomalaiseksi talvenvalkoisesta Marimekosta. Ketunhäntä puuttuu, ja sellainen hulmuaa monen hupunreunassa.

Giustin puutarha maaliskuussa 2022

Giustin puutarhaa sanotaan yhdeksi kauneimmista renessanssipuutarhoista, mutta Goethe toteaa sen vähämittaiseksi. Ehkä hän oli nähnyt Versaillesin, jonka geometriset asetelmat jatkuvat silmänkantamattomiin. Siitä tuli 1500-luvulla istutettujen puutarhojen malliesimerkki, jollaisia toteutettiin useiden aatelistalojen edustoille ympäri Eurooppaa. Giustin sypressejä Goethe ylisti, kaikki neulanterävinä korkeuksiin kohoten. Ne antavat todella vastapainoa kallioille. Kesällä 2019 emme tajunneet, että keskimmäinen sypressi portin edustalla oli juuri se, jota hän epäili yli 300-vuotiaaksi ja oli oikeassa, sillä puu eli 600-vuotiaaksi. Vasta nyt kuulemme puutarhurilta, että kesällä 2020 myrsky kaatoi rinteestä viisikymmentä sypressiä. Goethen piirrokseensa ikuistaman puun paikalla on nyt aukko, muut kaatuneista on korvattu uusilla, kynttilämäisillä taimilla. Myrsky teki tavallaan hyvän työn, puutarhuri sanoo, sillä puut olivat yli-ikäisiä. Niihin ei vain hennottu koskea, mutta nyt puutarha uusiutuu. Puutarhuri pyysi meitä tulemaan parin vuoden päästä katsomaan sitä uudestaan.

Vähäpätöinen on myös esipihaa ympäröivä galleria, ja kanneloidut doorilaiset pylväät näyttävät sileiden joonialaisten jättien rinnalla vaivaisilta…

Goethe käy monta kertaa tutustumassa antiikin teatterin raunioihin ja sen kyljessä olevaan museoon. Me olemme käyneet raunioilla aiemmin, mutta nyt hänen mukanaan nousemme ylös museoon. Saamme katsella antiikin tarve-esineistöä, pikareita ja maljakoita, mutta Goethen mainitsemia hautamonumentteja emme löydä, perhekuntien kiveen veistettyjä kuvia siitä mitä elämä todellisuudessa oli eikä haavekuvaa paratiisin autuudesta. Hän arvostaa selvästi enemmän elollisen ja luonnon kauneutta kuin tuonpuoleisen kuvitelmia. Monet Goethen mainitsemat veistokset ja taideteokset on ilmeisesti viety suojatumpiin paikkoihin. Canossan ja Belvilaquan palatsit, joiden piti olla täynnä Tiziania, Tiepoloa ja Paolo Veronesea, ovat vakuutusyhtiöiden ja juristien toimistoja.

Porraskäytävä Maffein museoon

Markiisi Maffei oli Veronassa vaikuttanut kirjailija ja teatterikriitikko, jonka elämäntyö päättyi vuonna 1754, muutamaa vuotta ennen oppaamme matkaa. Hän oli mielissään, kun markiisin reliefi oli poistettu teatterin päätykolmiosta, jonne se ei kuulunut. Maffein palatsissa Piazza Erben laidalla on nyt taidemuseo. Sen kokoelma kattaa teoksia keskiajalta tähän päivään, eikä pelkästään italialaista taidetta vaan myös Picasson Istuvan naisen ja Magritten ikkunanäkymän. Piazza Erbe näyttää 1800-luvun alun teoksessa ihan samalta kuin silloin, paitsi kukkia myyvällä naisella on Goethen mainitsema musta taftihame yllään, veste, joka heitetään kaupungille lähdettäessä muiden hameiden päälle. Jos naisella on alimpana puhdas hame (yleensä valkoinen), niin hän kyllä ymmärtää kohottaa mustaa toiselta sivulta vähän ylös. Korsetti pilkahtaa usein kaavun, zendale, alta ja se voi olla minkä värinen tahansa.

Vaikka Goethellä on ohjelmaa joka päivälle ja illallakin hän menee usein kuuntelemaan klassista konserttia, hän kirjoittaa Ifigeneia-näytelmäänsä, joka pohjautuu Kreikan tarustoon. Näytelmäänsä hän etsii yksityiskotia antiikin raunioita ja esineistöä tutkimalla. Palatseista löytyy aihepiiriä kuvaavia taideteoksia. Maffein kokoelmassa on Bonifacion 1500-luvulla maalaama teos, jossa Perseus pelastaa Andromedan. Perseus on Zeuksen ja Danaen poika, Andromeda oli taas meren nymfeistä kauneimman eli Cassiopeian tytär. Kuka ties Goethe näki tämän maalauksen Veronassa. Rakastetulleen hän pohtii kirjeessään sijoittaisiko näytelmänsä Mignonin Veronan vai Vicenzan kaupunkiin. Hän valitsee lopulta jälkimmäisen.

Perseus pelastaa Andromedan

Soave

Soaven linna

Väkisin väännämme navigaattorista pikkuteitä, joita pitkin ajamme Veronasta kohti Vicenzaa. Goethe kertoo viinivainioista ja linnoista. Viini kasvaa merkillisten kehikoitten päällä. Rungot ovat metrin korkuisia. Näin talvella yläoksat ovat tynkiä, mutta Goethen mukaan syyskuussa runsaita kuin festonit tai girlandit. Ne ovat kukista ja oksista punottuja köynnöksiä, joita käytettiin renessanssin aikaan huonetiloissa friiseinä ja rakennusten räystäiden alla ja ikkunoiden ympärillä kiveen hakattuina koristeina.

Kaupungin portti

Hämmästymme näkökenttäämme yllättäen ilmestyvää ylvästä linnaa. Se on Soave! Nimi tuli meille tutuksi 1980-luvulla. Sen merkkinen valkoviini oli hintalaatusuhteessa parasta kuivaa mitä Alkosta löytyi. Yli kolmekymmenen vuoden takaisia illanistujaisia muistellen pysähdymme linnan kupeeseen. Kaupunkia ympäröi keskiaikainen muuri. Tiiliholvatun portin kyltissä kerrotaan, että kaupunki on perustettu vuonna 1375. Viiniä on tuotettu siellä varmasti jo aiemmin. Alko-nimistä asiakasta viinikaupassa ei tunneta, vaikka aikoinaan Alkon ja Systembolagetin ostajat kiersivät yhdessä Keski-Eurooppaa ja ostivat tankkikaupalla pohjoisten kansojen makuun sopivia ilojuomia. Soavea meillä on nyt kolme erilaista pulloa. Jonain iltana voimme maistella ja muistella yhteiselomme ensi vaiheita.

Vicenza

Goethe lumoutuu Palladion arkkitehtuurista Vicenzassa. Niin mekin.

Vicenza, 19. Syyskuuta, 1786

Piazza dei Signori

Saavuin tänne muutama tunti sitten ja olen jo kävellyt läpi kaupungin, nähnyt Teatro Olimpicon ja muut Palladion rakennukset. Ellei näitä hänen töitään näe omin silmin, ei niistä kylläkään saa mitään käsitystä. Palladio on ollut erittäin harras ja sisimmästään lähtien suuri ihminen. Hänen suunnitelmissaan on todella jotain jumalallista, täysin samaa kuin suuren runoilijan voimassa muodostaa totuudesta ja valheesta jokin kolmas, joka meidät lumoaa.

Basilica

Andrea Palladio syntyi 1500-luvun alussa Padovassa ja teki elämäntyönsä Vicenzassa. Hän innostui jo varhain tutkimaan roomalaisten ja kreikkalaisten rakennuksia Roomassa, mittailemaan niitä, miettimään ihmistä seinien sisällä ja ulkona. Rakennuksen suhteet ympäristöönsä ja tilan olemuksen merkitys niissä liikkuville ovat hänen luomansa peruselementit länsimaiseen arkkitehtuuriin. Jopa Le Corbusier, Alvar Aallon aikalainen ja yksi modernin arkkitehtuurin uranuurtajista, piti Palladiota suurimpana vaikuttajanaan. Andrea Palladion töissä on usein etualalla pilareita, rakennukset ovat kaikki viehättäviä, mutta me suorastaan mykistyimme Teatro Olimpicossa. Se on ensimmäinen teatteri Italiassa, jossa on katto, mutta oleellisinta on sen alle saatu tunnelma. Teatterin ylimmällä rivillä istuessani saatoin kuvitella olevani mukana näytelmässä. Goethe pitää teatterisalia sanomattoman kauniina. Olen samaa mieltä. Sen tunnelma ei alenna ihmistä pieneksi suuruuden keskelle, kuten joku valtaisa kirkko saattaa tehdä, vaan salissa istujan mieli lentää. Voin vain kuvitella kuinka suuri elämys oli teatterin ensi-ilta maaliskuun viidentenä, vuonna 1585. Siellä esitettiin Othello. Kutsuvieraina oli kuninkaita ja ylhäisintä aatelia. Palladio ei ollut enää mukana, sillä hän menehtyi viisi vuotta aiemmin, 72-vuotiaana.

Palladio

Vicenzan keskustori, Piazza dei Signori, on Palladion rakennusten ympäröimä. Paikalliset ja turistit hakeutuvat sinne, viihtyvät siellä kuten kaikki jo keskiajalla. Torin merkittävin rakennus on Basilica. Se oli parisataa vuotta vanha kivirakennus, raatihuone, kun Palladio sai toteuttaa sen ympärille kaksikerroksisen terassin 1500-luvun puolivälissä. Hänen ajatuksensa oli luoda paikka, jossa kaupunkilaiset saattoivat etsiytyä toistensa seuraan. Palladion joonialaiset ja doorilaiset pylväät keventävät valtaisan rakennusmassan suhteet niin, että rakennus näyttää todellisuutta pienemmältä. Alakerrassa on kauppoja ja virastoja. Kun portaita kiipeää toiseen kerrokseen, toivoo, että olisi valinnut hissin, sillä askelmia on varmasti vähintään neljän tavanomaisen kerroksen verran. Ulkopuolelta pylväsrakennelman takaa kohoavan kuparipeitteen alla oleva kupoli muistuttaa sisältä nurin päin olevan jättikokoisen puuveneen pohjaa. Tilassa on parhaillaan keskiaikaisten muotokuvien näyttely.

Teatro Olimpico

Goethen laskujen mukaan Basilicasta on neljäkymmentä askelta vastapäiselle Capitano-palatsille. Sen neljää pylvästä hän pitää erityisen viehkeinä. Me olisimme halunneet astua palatsin aulaan tai päästä katsomaan pylväiden pintaa kosketusetäisyydeltä, mutta rakennus on jossain virkakäytössä ja rauta-aidalla suojattu yleisöltä. Emme pääse varmistelemaan edes torin leveyden askelmittaa, sillä välikkö on täynnä myyntikojuja. Jokaisen kuukauden toisena viikonloppuna Vicenzan toreilla ja aukioilla myydään antiikkia, tällä keskustorilla arvokkaimpia koruesineitä, kauempana Marzon puistossa huonekaluja ja viime vuosisatojen käyttöesineitä.

Teatro Olimpico

Palladio suunnitteli useita huviloita, niistä monta Valmaranan mahtisuvulle. Goethe vierailee kaikissa. Loggian löydämme lähes sattumalta kaupungin laidalta vesivallin kupeesta. Voimme vain kuvitella vastaanottoa huvimajan terassilla, ehkä soutuveneet kiinnitettiin poijuihin ja vieraat pääsivät nousemaan portaita verannalle. Nykyisin vakuutusyhtiö pitää toimistoaan rakennuksessa.

Bartoluksen rintakuva jäi meiltä myös näkemättä, sitä Goethe ihailee kaupungin kirjastossa. Iloitsen siitä, että voin tämänkin hahmon sielussani säilyttää, hän toteaa. Hän oli roomalaisen oikeuden asiantuntija ja yksi vaikutusvaltaisimmista juristeista Euroopassa 1300-luvulla. Goethe ei kerro, miksi hän oli kiinnostunut miehestä. Kun etsimme rintakuvaa kirjastossa, ystävällinen kirjastonhoitaja kertoo, että 1700-luvun lopulla kirjasto oli päätorilla, Capitanon viereinen rakennus. Se on nyt jossain muussa käytössä. Ehkä Goethen tuttaviensa seurassa huviloissa näkemät Tiepolon, Tizianon ja Paolo Veronesen taideteokset on sittemmin siirretty muualle, ehkä jo ensimmäisen maailmansodan jaloista turvallisempiin paikkoihin.

Loggia Palladiana
Yksi Rotondan monista huoneista

Goethe kutsuu Palladion suunnittelemaa Rotonda-nimistä huvilaa markiisi Capran maataloksi. Ilmaus on satiiria. Rotonda on uhkea valkoinen linna kukkulan laella, ympäristöstään erottuva komeus, mutta sisätiloiltaan Goethenkin mielestä liian huikea ollakseen asunto, maatalo. Palvelusväen asuintilat on kätketty ovelasti rinteeseen, koristeellisen fasadin taakse. Palatsin ikkunoista ei näy kuin fasadi ja katto portilta tulevan tien sivussa. Työläiset olivat keskiajalla orjia, mutta taakse avautuva pylväiden suojassa oleva terassi edusti varmasti sen sarjan asumusten yläluokkaa. Huvilan suunnitelman tilannut Paolo Almerico oli aikansa kulttuuripersoona ja pappi, joka halusi eläköityä Vatikaanista synnyinsijoilleen. Paikka oli Palladion mielestä luonnonkaunis. Sinne pääsi veneellä kaupungista jokea pitkin. Se kiemurtelee tien poskessa rinteen alla edelleen, mutta muutoin maisema on satojen vuosien aikana muuttunut. Voisin kuvitella, että viljapellot lehmusten takaa jatkuivat kauemmas, nyt teollisuusrakennukset ja ostoskeskukset häämöttävät horisontissa. Eläkeläispappi ja arkkitehti eivät nähneet palatsia valmiina, sillä sen huoneiden massiiviset lasimaalaukset, kultakoristukset ja freskot syntyivät vuosikymmenten saatossa. Papin poika myi talon Capran veljeksille, joiden jälkeläiset myivät sen edelleen vuonna 1911 Valmaranan-suvulle. Rakennus on yleisölle auki viikonloppuisin aamupäivinä, joten meillä kävi tuuri. Osuimme sattumalta sen aukioloaikaan. Rotondan ylenpalttisuus on niin raju kokemus, että lähellä olevaan toiseen Valmaranan huvilaan ei samana päivänä pysty. Siellä olisi ollut kuuluisian Tiepolon freskoja, Goethe muistuttaa. Mutta jääköön, sillä hänen mielestään taiteilija pääsi toteuttamaan itseään rajatta, osaksi onnistuen ja ylevyyteen yrittäessään heikommin.

Rotondan työväen asumus

Palladion arkkitehtuurista Goethe piti niin paljon, että hän hankki isolla rahalla foili-kopiot kaikista arkkitehdin suunnitelmista. Scamozzi-nimisen vanhan rakennusmestarin kanssa hänellä on pitkä juttutuokio. Mies saattoi olla Vincenzo Scamozzin jälkeläisiä, sillä sen niminen rakennusmestari toteutti monia Palladion töitä, osan niistä tämän kuoleman jälkeen. Me yövymme Ottavio Berlotti Scamozzin rakentamassa, alun perin Palazzo Braghetta Pagello -nimisessä rakennuksessa, nykyisin Palazzo Scamozzi -hotellissa. Goethe harkitsee arkkitehtuuriopintoja Ottavion johdolla, mutta lopulta luopuu haaveestaan. On niin paljon muuta tehtävää.

Kuningatar-äiti Englannista kävi Rotondassa
Rotondan eteisaula

Vuonna 1786, 25. syyskuuta, illalla klo 22

Vielä kerran Vicenzasta. Tätä paikkaa en mielelläni jätä, täällä on niin paljon minua varten. Jospa olisi mahdollista viettää Sinun kanssasi jonkin aikaa näillä seuduilla! Mutta ikiajoiksi me siitä kiroukseen joutuisimme; jos täällä tahtoisi asua, olisi heti käännyttävä katoliseen uskoon, jotta voisi olla osallisena ihmisten elämään täällä. Houkuttelevalta se kyllä tuntuu, ja paljon vapautta ja vapaamielisyyttä heidän keskuudessaan on.


Padova

Padova ei ole kaukana Vicenzasta, Goethe ajoi sinne yhden hevosen vetämissä vaunuissa neljässä tunnissa.

Tie kulkee koko ajan mitä kauneimman tasangon halki kaakkoon, näköaloja ei juuri ole, koska ajetaan pensasaitojen ja puiden lomitse. Kunnes sitten vihdoin oikealla näkyvät kauniit Esten vuoret, vulkaanisena rivistönä pohjoisesta etelään.

Goethe kertoo näkevänsä jopa kurpitsoja katolla. Köynnökset riippuvat yli muurien ja pensasaitojen puista alas.

Näin talviaikaan emme voi noista nauttia. Jonkin matkaa seuraamme pientä tietä ja joen uomaa, mutta koska toisen maailmansodan jälkeen rakennetut talot ja pienteollisuusyritykset näyttävät samanlaisilta kaikkialla, luovutamme ja päädymme moottoritielle. Viljapeltojen ja viinivainioiden keskellä erotamme suuria maataloja, joista jotkut saattavat olla parisataa vuotta vanhoja.

Prato del Valle

Tutuistuimme ensi kerran Padovaan syksyllä 2015. Ajoimme ahtaita kujia entiseen gettoon, jossa pienen hotellin omistaja huolehti automme rekisterin ilmoituksesta liikennepoliisille. Vanhoissa keskustoissa ei saa luvatta ajella. Tällä kertaa Reijon otsaan nousee hiki, kun osumme keskusaukiolle, Prato Delle Vallelle, mutta vasta siitä alas kujille on ajokielto. Paikoitus keskustassa on mahdotonta. Ilmainen parkki löytyy vasta vajaan kahden kilometrin kävelymatkan päästä keskustasta.

Vaakunoita yliopiston seinässä

Prato delle Valle parimetrisine patsaineen on Italian näyttävin piazza. Goethen aikaan se oli vajaat sata vuotta vanha. Kaupungin esi-isien patsaitten joukosta Goethe erottaa Ruotsin kuningas Kustaa Adolfin. Hän on sijoittanut sinne itsensä, koska on sattunut seuraamaan yliopistossa yhden luennon! Galileo Galilein patsaan pitää siellä ollakin, hän oli Padovan yliopiston tunnetuin hahmo, fysiikan ja tähtitieteen ykkösmies, jonka kuolemasta Goethen vierailun hetkellä on vain parikymmentä vuotta.

Kavitieteellinen puutarha

Kaupunki on Goethen mukaan väljä, nykyisin yhtä ahdas kuin kaikki vanhat keskustat. Hän ei arvosta yliopistoa, on mielissään, ettei joutunut liikkumaan opintojensa aikana yhtä ahtaissa käytävissä. Kasvitieteellinen puutarha saa sitä vastoin Goetheltä täydet pisteet ja niin mieltäkin, mutta muutoin hänen askeleitaan on hankala seurata Padovassa, sillä hän viittaa Volkmannin kirjoittamaan matkakirjaan sivunumeroin. Edellisellä kerralla meillä oli aikaa pikkukujille. Tutustuimme Giotton freskoihin ja museossa etruskimaljakoihin. Mitä ilmeisimmin kaupunki ei tehnyt Goetheen läheskään yhtä suurta vaikutusta kuin Vicenza, tai sitten hänelle sattui kuten meille matkoillamme joskus: tulee hetki, jolloin ei enää pysty vastaanottamaan.

Rakennustaide pysyttelee vielä äärettömän kaukana minusta; kummallista miten vieraalta kaikki siinä minusta tuntuu, miten kaukaiselta, olematta minulle uutta. Mutta toivon tälläkin kertaa, että minun sallittaisiin astua edes sen esikartanoihin.

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Goethen matkareitti Italiassa

Roomalainen esine Veronan museossa
Roomalaisia lasiesineitä museossa
Antiikkiteatterin katsomo Veronassa
Talo Veronassa
Romeo ja Giulia
Maffei museo: Alessandro Mendini, Poltrona Proust (Proust Armcair)
Maffei museo. Mimmo Paladino, Wittness.
Marzon torilla Vicenzassa
Marzon torilla Vicenzassa

2 thoughts on “Italiassa Goethen jalanjäljillä 2

  1. Suomessa kun Turun taudin tähden on aika vähän tuota vanhaa rakennuskantaa niin onpa kiva katsella kuvia paikasta missä vanha on säilytetty uuden rinnalla. Roomalaisten sisäpihaidean saisi kyllä tuoda suomeenkin, miksen taloa voisi rakentaa pihan ympärille? Nuo tornit, niitä ihailen, haluan torniin asumaan;)

    Like

  2. Miten kiehtova matkakertomus! Oi jospa olisin saanut olla mukana! Ja tavallaan olinkin mukana, kertomusta lukiessani. Miten kaunis kokonaisuus. Upeat, ihanat kuvat❣️

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s