Kulkuri ja Joutsen

Me olemme onnekkaita, sillä meillä on ystävä Roomassa. Matkaseuralaisellamme Goethella oli myös ystävä Roomassa, taitelija Wilhelm Tischbein, joka houkutteli hänet luokseen Weimarista. Meitä ei tarvinnut juuri houkutella. Löimme lukkoon ajankohdan ja odottelimme sen lähestymistä Goethen päiväkirjaa lukien. Hän oli haaveillut pitkästä oleskelusta Roomassa jo isänsä tarinoita kuunnellessaan. Isä oli tehnyt Grand Tourin nuorena, mistä kodin seinillä oli muistoina kuparipiirroksia ja maalauksia ja lipastojen päällä kipsi- ja korkkijäljennöksiä patsaista ja rakennuksista. Saksassa 1700-luvulla laajaa matkaa Euroopassa, ja usein Italiaan, pidettiin osana varakkaiden nuorten sivistyskoulutusta. Suomessa Italiasta tuli kulttuuriväen toivekohde suunnilleen sata vuotta myöhemmin, kun alettiin tutkia antiikin symboliikkaa aatteiden esiin tuomisessa taiteessa ja kirjallisuudessa.

Goethe oli matkalle lähtiessään yli kolmekymppinen, opiskellut isänsä toiveiden mukaan lakitutkinnon, mutta oli jo Italian matkalle lähtiessään siirtynyt varmalta uralta näytelmäkirjailijaksi. Goethellä ei itse asiassa olisi ollut varaa matkustaa, mutta kun Tischbein tarjosi hänelle asunnon Roomasta, matkasta tuli mahdollinen. Goethe sai asua aivan Piazza Popolon tuntumassa, me kävelymatkan päässä Borghesen puiston takana. Goethe nukkui ystävänsä vierashuoneessa, mutta siellä ei ollut nykyaikaista ensuite-kylpyhuonetta. Sisäkkö huolehti kylpyveden lämmityksestä, mutta ehkä Goethe halusi olla tälle vähemmän vaivaksi, joten kävi aamupesulla Aqua Acetosa Fontana -suihkulähteellä. Se oli silloin julkinen palvelulaitos, nykyisin hiljakseen vettä valuttava muistomerkki menneiltä ajoilta.  

30.9.1786

Muinaisen Rooman tärkeimmät rauniot näin aamulla, tänä iltana Pietarinkirkon, ja olen nyt alkuun päässyt. Asun Tischbeinin luona ja olen päässyt rauhaan majataloista ja matkustamisesta.

Ystävämme Silva ajelutti meitä paikkoihin, joita tavanomainen turisti ei löydä. Me emme olleet tienneet Coppedè -alueesta, jonka Liberty-tyyliset rakennukset muistuttavat eniten omaa jugendiamme, ehkä kaikkein eniten Eliel Saarisen ja kumppaniensa Hvitträrskiä. Arkkitehti Coppedè oli lähtöisin Firenzestä ja loi monimuotoisen alueen vuosina 1913 – 1927, juuri sen verran myöhemmin kuin mitä Hvitträsk on syntynyt, että voisi kuvitella hänen käyneen Suomessa tai nähneen suomalaisten arkkitehtien luomuksista kuvia. Silvan mukaan korttelit ovat edelleen arkkitehtiylioppilaitten matkaohjelmassa.

Myös Tischbein kuljetti aikoinaan ystäväänsä Capitolin tuntumasta kauemmas, hänellä oli tuttuja huviloissa ja sai kutsuja juhliin, joihin Goethe mielellään lähti mukaan. Aventinus-kukkula oli jo Goethen aikaan yksi Rooman kalleimmista asuinalueista ja Borghesen puiston asukkaat ja palatsit tulivat Goethelle niin tutuiksi, että kun hänestä myöhemmin tuli kuuluisuus, hänen patsaansa sijoitettiin keskelle puistoa.

Sinikka Kallio muistuttaa Goethen matkapäiväkirjan johdannossa, että se Rooma ja ne antiikin aarteet, joista Goethe lumoutui, edustivat huomattavasti suppeampia ja hankalammin tavoitettavia kohteita kuin nykypäivien ”muinainen Rooma”. Forum Romanum oli Goethen päivinä villiä seutua, jossa luonto ja asumukset olivat ottaneet rauniot valtaansa. Vasta Mussolinin ajan kaivauksissa ydinkeskusta järjestyi keisarikunnan aikoja vastaavaan muotoonsa. Silva vei meidät Garbatellaan, jonne Mussolini siirsi antiikin Rooman alueelta tuhansia ihmisiä 1920-luvulla. Mussolinin tavoitteena ei ollut historiallisten muistomerkkien esille tuonti vaan oman asemansa pönkitys, hän halusi ajaa leveää Via dei Fori Imperiali -tietä pitkin kuten keisarit aikoinaan. Asutuksen siirto oli melkoinen projekti, ja jo 1930-luvulla Garbatella oli Rooman tiheimmin asuttu alue. Sen rakennukset heijastavat fuktionalismia, sisäpihat tukevat yhteisöasumista, kerrostaloasunnoissa ei ollut keittiöitä eikä kylpyhuoneita vaan ruoanlaitto tapahtui yhteiskeittiöissä ja peseytyminen kylpylärakennuksissa. Huvilat jokitörmällä ovat nykyisin varmasti haluttuja asuinpaikkoja – omakotitaloja lyhyen metromatkan päässä ydinkeskustasta.

Goethe asui ystävänsä Tischbeinin vieraana toista vuotta ja teki sieltä retkiä Napolin seudulle ja Sisiliaan. Vierashuoneesta hänellä oli näkymä vaatimattoman piha-alueen yli vastapäiseen seinään, mutta kun Tischbein matkusti muualle, Goethe sai käyttää ystävänsä ateljeeta, kulmahuonetta, josta oli näkymä Corsolle ja vastapäiselle Palazzo Rondaninille. Tischbein kulki Goethen apuna ikuistamassa maisemia piirroksina ja maalauksina, hän ikuisti vieraansa katselemassa huoneensa ikkunasta ja maalasi suurehkon kuvan ystävästään ateljeessaan Toscana-maiseman edustalle. Ateljeesta Goethen huomio kiinnittyi Rondaninin portin päällä olevaan medusan päähän, joka saattoi olla roomalainen kopio antiikin Kreikan mytologisesta hahmosta. Hän olisi halunnut teettää päästä kopion, mutta siihen hänen varansa eivät riittäneet.

Tischbeinin huoneisto on nykyisin museo, Casa di Goethe. Alkuperäistä asunnossa ovat katot, jotka ovat 1600-luvulla puista veistettyjen ja maalattujen ruusuneliöiden peittämät. Myös osa lattioista ja Tischbeinin kirjaston kerrotaan myös olevan alkuperäisessä asussaan. Hän käveli jo 220 eKr. rakennettua Via del Corsoa pitkin Piazza Popololta Piazza Venezialle kuten kaikki turistit nykyään. Se oli jo Goethen aikaan trendikäs katu, jolla väki liikkui parhaimmissaan. Kadun rakennuskanta ei juuri ole hänen ajoistaan muuttunut, kauppojen kyltit ovat komeampia ja mainokset runsaampia, mutta muu on samaa: meille uutisista tuttu Palazzo Chigi, pääministerin virka-asunto, edustalla Marcus Aureliuksen pilari, vähän kadusta etääntynyt Augustuksen mausoleumi, ja useat palatsit, joista yksi tunnetuimmista kuului Doria Pamphili -mahtisuvulle. Kadulla on useita kauan ennen Goethen vierailua rakennettuja kirkkoja, joista kaksi lähes toistensa peilikuvaa aloittavat kadun Piazza del Popolta, aukiolta, jonka portista antiikin ylimystö pääsi Roomaan.   

Goethen ensivaikutelma Roomasta

Ensimmäisinä päivinä Goethelle oli tärkeää päästä Quirinalen palatsiin, jossa paavi ja kardinaalit viettivät pyhäinpäivän juhlaa. Silloin portit olivat auki yleisölle, ja Goethe pääsi ihailemaan Tizianin ja Guercinon maalauksia, mutta nykyisin rakennus Monte Cavallolla on tarkasti vartioitu presidentinlinna. Kartasta voi vain aavistella muurien sisällä olevan puiston laajuutta. Palatsin edustalla aukeava tori on jotain aivan omalaatuista ja ainutkertaista, säännötön mutta samalla suurenmoinen ja viehättävä. Sain nähdä nuo molemmat kolossit! Goethe tarkoittaa kahta antiikkista suurikokoista veistosta, Dioskuureja eli Kaksosia, Castor ja Pollux, jotka tunnetaan myös nimellä Hevosentaltuttajat.

           

Goethellä oli kaikkien taitojensa ja kykyjensä lisäksi ainesta kehittyä maisemamaalarina, niin sanoi jopa Etelä-Italian kuninkaan suosima Phillipp Hackert. Roomassa Goethe loi tussipiirroksen Castinuksen pyramidista ja Palatinus-kukkulasta, jotka tänä päivänä näyttävät kuin ne olisivat nykyhetkestä. Hän ei mainitse Appelsiinipuupuistoa ja näkymää Tiberin yli, joka meitä nykyturisteja kiehtoo laajuudellaan eikä Rooman pienintä maisemaa, Maltan ritarikunnan päämajan oven avaimenreiästä yksikertaisesti siksi, että sitä rakennusta ei ollut vielä Goethen aikaan olemassa.

            Rafaellon Galleriat Vatikaanissa tekivät Goetheen syvän vaikutuksen. Hän olisi varmasti ihastunut Villa Lanteen, joka on valmistunut jo 1500-luvulla, ja olisi varmasti maininnut näkymän Gianicololta, jos olisi saanut sinne kutsun. Huvilan suunnittelija oli Rafaellon arvostama oppilas Giulio Romano ja rakennus taideteoksineen on toteutettu Rafaelin hengessä. Suomen valtion omistukseen Villa Lante siirtyi 1950. Kun me Reijon kanssa muutama vuosi sitten otimme taksin itsenäisyyspäivätapahtumaan Villa Lanteen Piazza Napolilta, taksikuljettaja kumarteli. Hänestä huvila on Rooman upeimmalla paikalla. Niin meistäkin.

            Goethe ei myöskään voinut tietää Herman Liikasesta, joka sata vuotta hänen matkansa jälkeen vuonna 1861 liittyi vapaaehtoisena Italian armeijaan ja oli mukana vapauttamassa Lombardiaa ja Venetsiaa Itävallan alaisuudesta. Hermanin patsas on Villa Lanten edustalla muutaman muun Garibaldin joukoissa taistelleiden sotureitten rivissä. Me Silvan kanssa kävimme kunnioittamassa soturin rohkeutta.

Neljä vuotta sitten asuimme Piazza Navonalla. Kastelimme hotellin ylätasanteelta Berninin Quattro Fiumia. Se oli Goethen aikaan jo yli sata vuotta vanha ja Giacomo della Portan suihkulähteet runsaat parisataa vuotta vanhoja. Pantheon, keisari Hadrianuksen suunnittelema pyhäkkö, ei ole Goethen ajoista juuri vanhentunut, se oli lähes 2000 vuotta vanha jo 1700-luvulla. Goethe kävi varmasti katsastamassa nämä kaikki kohteet, mutta hän ei niistä juuri muuta mainitse kuin että

7. marraskuuta 1786,

Nyt olen ollut täällä Roomassa viikon, ja vähitellen syntyy sielussani yleiskuva tästä kaupungista. Kävelemme ahkerasti sinne tänne, tutustun vanhan ja uuden Rooman pohjakaavoihin, katselen raunioita, rakennuksia, käyn milloin missäkin Villassa, suurimmat ja merkittävimmät nähtävyydet tutkitaan aivan hitaasti – minä vain avaan silmäni ja katson ja kuljen ja tulen jälleen, sillä vain Roomassa voi valmistua Roomaa varten.

Kun katselee tuollaista olemassa olevaa elämän ilmentymää, jolla on ikää kaksi tuhatta vuotta ja enemmänkin ja joka aikojen vieriessä on niin moneen kertaan ja perinpohjaisesti muuttanut muotoaan ja on silti yhä vielä maaperältään samaa, alati samaa vuorta, usein jopa pylväiltään ja muureiltaan samaa ja kun kansan luonteessa yhä on piirteitä vanhoilta ajoilta, niin tuntee joutuvansa kohtalon suurten päätösten myötäeläjäksi, ja niin katsojalle käy alun alkaen vaikeaksi miten Rooma seuraa Roomaa, eikä ainoastaan uusi vanhaa, vaan vieläpä vanhan ja uuden epookit menevät päälletysten.

Minne tahansa menet, missä hyvänsä seisot: edessäsi on vaikka minkälaista kuvaa ja maisemaa, palatseja ja raunioita, hoidettua puistoa ja metsikköä, näkymiä kauas ja lähelle, matalia majoja, talleja, triumfikaaria ja pylväitä, usein niin lähellä toisiaan, että ne saattaisivat mahtua yhdelle piirustusarkille.

Goethe oli oikeassa, missään muualla ei taida löytyä yhtä monia eri aikakausien kerrostumia, joissa edelleen asutaan. Hän uupui piirtäessään näkymiä, me vain nappaamme kuvia toisensa jälkeen, joskus paikoista, joista otetaan miljoonia kuvia päivittäin.

Pietarinkirkko ja Sikstuksen kappeli

Äitienpäivänä toistakymmentä vuotta sitten osuimme amerikkalaisten ystäviemme kanssa Pietarinkirkon aukiolle juuri kun messu oli päättymässä ja sveitsiläisen kaartin sotilas ovella oli juhlapuvussaan. Jostain syystä pääsimme sisään jonottamatta. Tunnelma oli satumainen, myöhäisen iltapäivän auringonsäteet tulvivat sisään kirkkosalin yläikkunoista ja naisääninen kuorolaulu kaikui kauniisti aivan kuin enkelit olisivat olleet asialla. Kirkko on rakennettu 1600-luvulla, joten se on yksi barokin ajan toteutuksista, mutta vaikka koristelu on komeaa niin se on myös sävyiltään rauhallista.

Sitä vastoin Sikstuksen kappelin värikkyys on omaa luokkaansa. Sinne pääsimme lähes jonottamatta seuraavana päivänä, kun tajusimme ilmoittautua opastettuun ryhmään. Ilman opasta olisimme typertyneet kullankimalluksen loistoon, mutta opas piti etenemistahtia yllä ja johdatti meitä merkittävyyksistä toiseen. Michelangelon freskot ja kattomaalaukset jäivät mieleen ylipursuavina näkyminä, kun taas kappeliin johtavan käytävän karttakuvat piirtyivät muistoiksi mieleen. Oli hämmästyttävää tunnistaa Lago Maggioremme, tosin hieman erimuotoisena kuin nykyisin. Goethe oli aivan yhtä typertynyt kaikesta kuin mekin, ihailimme vuoroin Michelangelon Viimeistä tuomiota ja moninaisia kattomaalauksia. Saatoin ainoastaan katsoa ja hämmästellä. Mestarien sisäinen varmuus ja miehekkyys, hänen suuruutensa ei ole ilmaistavissa sanoin.

Santa Cecilia

Pietarinkirkosta lähdettyään Goethe nautti jossain vaatimattoman aterian ja jatkoi matkaa Basilica de Santa Cecilian kirkkoon. Pyhimys syntyi sataluvulla ja oli ensimmäisiä kristittyjä, vainottukin. Hänet naitettiin nuorena Valerianukselle, joka kunnioitti Cecilian pyyntöä jäädä koskemattomaksi. Valerianus kääntyi Ceciliaa kuunnellen kristityksi ja joutui kuolemaan marttyyrina. Cecilian kerrotaan käännyttäneen vanginvartijatkin, kun hänet otettiin kiinni. Goethea kiinnosti varmasti Cecilian tarina, mutta hän oli erityisen ihastunut kirkon symmetriaan, edustalla olevaan aukioon ja varhaiskristillisen kirkon sopusuhtaiseen rakenteeseen. Goethen pyrkiessä sisään kirkko oli ääriään täynnä ihmisiä, eikä hän erottanut kirkon arkkitehtuurista kiven kiveä. Jopa kirkon sisätilan pylväät oli verhottu punaisella sametilla ja seinät peitetty kankain ja koristuksin. Meitä onnisti, sillä 500-luvulla rakennetussa, meidän mielestämme suhteellisen pienessä kirkossa oli väljää, vaikka osuimme englanninkieliseen hääjuhlaan. Seurasimme sitä hetken kirkon taaimmaisilta tuoleilta harmonista sisätilaa ihaillen.

Goethen seurassa Rooman taideaarteita katsastamassa

Goethe luki Winckelmannin taidehistoria-teosta kiertäessään ystävineen palatsista toiseen. Nykyisin osa hänen näkemistään teoksista on piilossa yksityisissä tai yleisöltä suljetuissa tiloissa ja osa on siirretty Goethen matkapäiväkirjan kohteista muualle. Freskot ovat pysyneet paikoillaan.

            Yksi freskoillaan pyörryttävä paikka on Villa Farnesina. Huvilan rakennuttaja oli pankkiirina 1500-luvulla rikastunut Agostino Chigi. Rakennuksen viehättävyys ei johdu pelkästään upeista Rafaelin maalauksista katoissa ja seinissä vaan sen arkkitehtuurissa, kuinka puutarhan vehreys ja valo pääsee lasiovista ja -ikkunoista sisään hallitilaan, jossa on juhlittu Rooman lämpimiä iltapäiviä ja iltoja tanssien ja kuohuviiniä juoden. Yläkerran hallissa ikkunat avautuvat puutarhaan ja seinämaalaukset laajentavat perspektiivin pimeimmistä nurkista ulos pylväsrivistöjen taakse, mikä on vain optista harhaa.

            Goethe kävi Villa Farnesinassa ystävänsä taitelija Angelica Kauffmannin kanssa. Goethe tunsi hyvin Rafaellon Psykhen tarinan, jonka Rafael on maalannut huvilan lasiverannalle. Saksassa Goethe oli katsellut kuvia teoksista rakastettunsa kanssa, jolle hän kirjoitti päiväkirjojaan Roomasta. Luonnollisesta syystä Goethe ei kerro kuinka paljon hän vietti aikaansa Angelican kanssa, sillä ilmeisesti erityisesti toisella oleskelujaksollaan Roomassa kesäkuusta joulukuuhun vuonna 1787 Angelica ja Goethe olivat koko ajan yhdessä. Juuri silloin myös Tischbein oli paljon poissa Roomasta, joten pariskunta sai vapaasti käyttää tämän asuntoa. Oli miten oli, kun Goethe palasi Saksaan, siellä hänellä ei enää ollut rakastettua odottamassa. Angelica maalasi Goethestä myös taulun, jota tämä piti kauniina teoksena, kuvaa jopa mairittelevana. Ehkä nainen näki ihastuksensa kohteen komeampana kuin tämä oli. Goethe kulki mielellään Angelican kanssa tutkimassa taideaarteita, koska he yhdessä löysivät teoksista suurempia syvyyksiä kuin mitä yksin olisivat ehkä nähneet.

Angelican kanssa on kovin hauskaa katsella tauluja, sillä hänellä on niin harjaantunut silmä ja suuret tiedot taiteen tekniikasta. Sen lisäksi hän hyvin herkästi vaistoaa kaiken mikä on kaunista, totta ja koskettavaa, ja hän on uskomaton vaatimaton.

            Ei tuota voi lukea kuin rakastuneen miehen lausahduksena.

           

Villa Farnesen muutamassa alakerran huoneessa näkyy 1600-luvun lopulla muotiin tullut groteskiseinäkoristelu, grotesque, renessanssi kopioi Pompeijista ja roomalaishuviloista löydettyjä mystisiksi luokiteltuja seinä- ja kattomaalauksia. Goethen mukaan 1700-luvulla Faranesen huvilassa tehty remontti ei ollut kaikissa yksityiskohdissaan hänestä onnistunut, mutta hän ei ilmaissut mihin viittasi.

            Palazzo Barberinissa voi käydä monta kertaa, niin teki Goethenkin. Angelican kanssa tietysti. He vaikuttuivat Leonardo da Vincin ja Rafaelin teoksista, niin mekin, mutta me pysähdyimme myös Caravaggion Narcissuksen eteen. Barberinissä on Artemisian 1500-luvulla maalaama Madonna ja Jeesus-lapsi. Teos on merkitty aikakaudelle tyypillisesti taiteilijan aviomiehen nimiin. Se on upea teos, ei ihan tavanomainen, sillä nainen on keskiaikaisessa asussa ja lapsi vähintään parivuotias.

            Galleria Borghesessa Caravaggion teoksia on yhdessä huoneessa enemmän kuin missään muussa tilassa. Niistä Neitsyt Mariaa, hänen äitiään Annaa ja viisivuotiasta Jeesus-lasta kuvaava teos on todella vaikuttava. Emerituspiispa Eero Huovisen mukaan teos on ainutlaatuinen, Caravaggio on sisäistänyt kristinuskon oleellisuuden, synnin ilmestyminen naisten jalkojen juureen käärmeen muodossa ja siitä vapautuminen, jonka pieni Jeesus-poika toteuttaa painamalla paljaalla jalallaan käärmeen pään murskaksi. 

Mikä Roomassa viehättää?

Taideaarteiden ja arkkitehtuurin lisäksi Goethe kehuu Rooman säätä. Ei siinä syksyllä ja keväällä ole valittamista. Olemme olleet Roomassa lokakuun puolivälissä eikä kesävaatteiden lisäksi silloin muuta tarvittu. Joulukuussa satoi, mutta lämpöä oli riittävästi. Kevät siellä alkaa aikaisin. Jatkuvaa sadetta on ehkä vain joulukuussa, joten kyllä siellä sään osalta viihtyy paitsi, että kasvihuoneilmiön edetessä kesäkuukaudet ovat entistä kuumempia.

Goethe toteaa 2. helmikuuta 1787 ettei kukaan voi kuvitella, miten kaunista on vaeltaa kuutamolla halki Rooman ellei itse ole sitä nähnyt. Me olemme sattuneet näkemään kuutamon, ja laulaneet ystäviemme kanssa ravintolaillan päätteeksi Guarda che luna.

Roomassa voi myös harhailla. Voi löytää viehättäviä ravintoloita juutalaisesta korttelista, osua Piazza Largo di Torre Argentinalle, jonka senaatin raunioissa Julius Caesar murhattiin 44 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kun kävelee ympäri Circus Massimusta, roomalaisten gladiaattorien areenaa, tajuaa sen suuruuden.

Ystävien merkitys on Goethelle suuri, ilman saksalaisia ystäviään hän ei olisi saanut lähes kahden vuoden oleskelusta Roomassa niin paljon irti, että kirjoitti siellä runoteoksia ja ammensi matkan elämyksistä ja ihmissuhteista näytelmissään ja filosofisissa teoksissaan kuolemaansa asti.  

Hän kirjoitti vuonna 1787:

Eron hetkellä vallitsi tunnelma, jollaisen vain harvoin kokevat ne jotka ovat joutuneet viettämään lyhyen aikaa tiiviisti toistensa kanssa. Ehkäpä elämästä saisi enemmän kiitoksen aihetta ja hyötyä, jos ihmiset puolin ja toisin sanoisivat suoraan mitä toisiltaan odottavat. Jos näin tehdään, ovat molemmat osapuolet tyytyväisiä, ja viihtyvyys, joka on kaiken ehdoton edellytys, tulee kaupanpäällisiksi kuin itsestään.