Kulkuri ja Joutsen

Goethen lapsuus Frankfurtissa

Tiemme vei Goethen kannoilla Sveitsin halki Weimariin ja sieltä Frankfurtiin. Oli pakko nähdä, minne Goethe asettui Grand Touriltaan Italiasta ja mistä hän oli kotoisin.

Ajoimme yhdeksässä tunnissa aikaisesta aamuhämärästä iltaan asti autolla Stresasta Weimariin, pysähdyimme kymmeneltä Sveitsin Churissa kahville, kun taas Goethe jäi sinne ainakin yöksi. Taas kerran massiiviset vuorenseinät ympärillämme hämmensivät, kuinka ihmeessä Goethen aikaan matkalaiset selvisivät kapeissa solissa. Viime vuosikymmeninä rakennettujen maisemaa leikkaavien jättisiltojen alla näkyy välillä vain kallioon syöpynyt uoma. Vuorista korkeimmat ohitamme tunneleissa. Missä ihmeessä tie silloin kulki? Ei ihme, että Goethe lepäsi useita päiviä Alppien pohjoispuolella Kontanzissa. Sieltä hän jatkoi matkaa jo tasaisessa maastossa Nürbergin kautta Weimariin heittämättä päivän tai parin lenkkiä Frankfurtiin äitinsä luokse. Goethen on täytynyt olla huolissaan mukana kulkevasta tavaramäärästä kärryjen keinuessa. Suurin yksittäinen esine kärryissä oli metrin korkuinen Juno-jumalattaren kipsipää. Teiden ja polkujen varrelta poimitut kivet painoivat kärrynpyöriä vinoon, kun taas prässätyt kasvit kulkivat matka-arkussa kevyesti. Piirroksia, kirjeitä ja vesivärimaalauksia oli mukana myös melkoinen nippu. Arvolastin kanssa piti tietysti etsiä luotettavia pysähdyspaikkoja ja välttää Frankfurtin kaltaista suurkaupunkia.

Frankfurtissa Goethe syntyi napanuora kaulan ympärillä varakkaalle pariskunnalle, 28. elokuuta 1749 kellon lyödessä kahtatoista. Ilman kätilön sitkeyttä suurmies olisi menehtynyt. Kotitalo Frankfurtissa on entisöity pitkälti samaan kuntoon kuin missä se oli 270 vuotta sitten. Toisessa maailmansodassa tulleessa osumassa Goethen Aja-äidin posliinit, Cornelia-siskon cembalo, Kaspar-isän astrologinen kaappikello, 2000:n nahkakantisen niteen kirjasto ja kahdenkymmenen huoneen seinien täyttämä taidekokoelma eivät tuhoutuneet. Goethen kirjoituspöydän mustetahrat paljastavat, että vahinkoja sattui älykkäälle lapsellekin.

Juridiikan tohtori Kaspar Goethe vastasi kahden lahjakkaan lapsensa koulutuksesta. Älykkyyttä löytyi jo Johann Goethen isoisässä. Hän oli käsityöläissuvusta, mutta oli hankkinut räätälikoulutusta Pariisista ja onnistui hurmaamaan kaupungin ylimmän viranhaltijan tyttären, saanut parantuneen asemansa kautta yhä enemmän hyvin maksavaa asiakaskuntaa ja keksinyt majatalon pyörittämisen lisäksi ryhtyä vielä viinikauppiaaksi.

Kaspar osasi useita kieliä, puhui pojalleen italiaa ja aatelistaustainen Aja-äiti ranskaa. Isoäiti Cornelia ilahdutti lapsenlapsiaan marionettinukketeatteriesityksillä. Kun Johann oli 7-vuotias, talon ensimmäisen kerroksen vierashuoneisiin asettui ranskalaisarmeijan ylin johto useiksi kuukausiksi valloitettuaan Frankfurtin vapaakaupungin. Itävaltalaismyönteisen Kasparin oli pakko sietää ranskalaissotilaita. Johann viihtyi sotilaitten seurassa ja hänen ranskastaan tuli kaikin puolin sujuvaa. Seitsenvuotinen sota päättyi Ranskan, Venäjän, Ruotsin ja Saksien tappioksi ja kohotti Preussin merkitystä Itävallan rinnalla. Se taas oli eduksi myöhemmin Johannille Weimarissa, sillä Preussin Fredrik Suuri oli Anna Amalian eli Weimarin leskiherttuan äidin veli.

 Perheen muotokuvista surullisinta on katsoa Cornelian silmiin. Taitelija on vanginnut niihin tytön kohtalon. Vaikka Cornelia oli lapsena yhtä lahjakas kuin veljensä, hänen elämänsä päättyi jo 27-vuotiaana haluttomuuteen nousta sängystä. Taustalla oli tyytymättömyys avioliittoon ja arkipäiväiseen elämään huomattavasti Frankfurtia pienemmällä paikkakunnalla.

            Yläluokkaisen perheen elämästä Frankfurtissa ei puuttunut mitään. Johann sai jo varhain tuntuman kaikkiin mahdollisiin taitoihin: teatteriin, musiikkiin, tieteisiin ja taiteisiin. Ensimmäisen kerroksen eteistasanteen seinän kuparipiirroksista on helppo tunnistaa Rooman ykkösnähtävyydet: Pietarinkirkon, Popolon, Navonan ja Venetsian aukiot, Sant Angelon linnoituksen eli Hadrianuksen hautamonumentin ja Pantheonin. Italiassa vietetyt hetket olivat olleet Kasparille niin suuri elämys, että hän halusi esitellä kuvat juuri siinä kaikille talossa liikkuville, vieraille ja sukulaisille.

Johann näki kuparipiirrokset päivittäin kuusitoistavuotiaaksi asti, jolloin hän lähti Leipzigin yliopistoon opiskelemaan.

Asettuminen Weimariin

Kun Goethe sai Weimarin leskiherttuattarelta kruununprinssin mentorin tehtävän, hän asui muutaman viikon prinssin velipojan mentoriksi palkatun ystävänsä Knebelin kanssa samassa huoneessa linnan sivusiivessä. Siinä ei ollut rauhaa kummallakaan heistä kirjalliseen työhön.  Valitukset kuultuaan herttuatar antoi Goethelle asunnoksi puutarhamökin muutaman sadan metrin päästä linnasta, Ilm-joen varrelta. Se riitti Goethelle aikansa, sillä hän nautti luonnosta ja joen yli pääsi kymmenessä minuutissa rakastetun Charlotte von Steinin talolle. Kun Goethe sain koko pikkuvaltion vastuut hartioilleen, hän sai asunnokseen arvotalon kaupungin keskustasta Frauenplanilta. Sen sijainti vastasi valtioneuvoksen ja tunnetun kirjailijan asemaa varsinkin, kun herttua ehti vielä aateloida Goethen ennen Italian matkaa.

            Kun navigaattorimme ohjasi meidät Frauenplanille, ihastuimme paikkakuntaan välittömästi. Ei ollut mikään ihme, että Goethe valitsi Italian matkansa jälkeen asuinpaikakseen Weimarin, silloin 6000:n asukkaan taajaman. Rauhaisassa keskiaikaisessa kaupungissa hänellä oli suuri talo keskustassa puutarhamökki luonnontilaisen puiston jokitörmällä. Kirjailijalle ja nautiskelijalle paikka on täydellinen.

Herttuan linnan rakennuksia restauroidaan parhaillaan. 1700-luvulla se oli kärsinyt parista tulipalosta ja rakennusten korjaamiseen vaadittavan rahoituksen hankkiminen oli ollut yksi Goethen ensimmäisten vuosien tehtävistä. Silloin 80000:n asukkaan herttuakunnan maanviljelykseltä vaadittiin tehokkuutta ja teollisuuttakin syntyi, jopa sukkakutomo. Toisen maailmansodan jälkeen Weimar jäi DDR:n puolelle, jonka finanssipolitiikka ei venynyt vanhojen kulttuuriperinteiden ylläpitämiseen. Ydinkeskusta kohennettiin kuntoon jo ennen Weimarin nimeämistä Euroopan kulttuurikeskukseksi vuonna 1999 ja nyt on siirrytty korjaamaan linnan sisuksia. Maailmansotien välissä Weimar oli tasavallan aikaan hetken Saksan pääkaupunkina turvassa Berliinin väkijoukkojen kuohunnalta. Weimarin historian ikävin ajankohta liittyy Hitlerin aikaan, jolloin Goethen ratsastusretkien metsikössä toimi Buchenwaldin keskitysleiri.

            Italiasta tultuaan Goethe kehitti Ilm-jokilaaksosta yli puolitoista kilometriä pitkän puiston. Puutarhamökkinsä Goethe sisusti roomalaiseksi asumukseksi. Rinnepuutarhasta hän saattoi katsella vuodenaikojen vaihtumista laakson ja joen yli vastarannalle. Puutarhasta ei ole kuin kilometri varakkaiden talojen ryhmittymään, Frauenplanin talolle. Frankfurtissa tällaista idylliä hän ei olisi löytänyt, vaikka olisi saanut asua äitinsä kanssa komeassa kaupunkitalossaan ja vaikka hän epäilemättä olisi saanut jonkin sopivan kulttuuriviran.

Karl August uskoi Goethen kykyyn kasvattaa Weimar kulttuurikeskukseksi. Leskiherttuatar oli siinä vaiheessa viisikymppinen ja tunnustettuna säveltäjänä ja kirjallisuuden tukijana vahvasti Goethen takana. He osuivat oikeaan, sillä Italiasta tullessaan Goethe oli täynnä ideoita ja energiaa toteuttaa niistä hengästyttävän määrän maailmaa mullistavia tuotoksia.

Tiede- ja taideministerinä Goethe sai mitä halusi. Hän pystyi pitämään hallussaan jopa Ilmenaun kaivostoiminnan ja maatalouden ohjaamisen. Hänellä oli rauhaa ja tilaa kirjoittaa, luoda taidetta ja selvittää värien aistimusta ja niiden psykologista merkitystä, tutkia kasvien kehitystä ihailemansa Linnén luokittelun pohjalta, selvittää maalajien syntyä ja etsiä elämän alkumuotoa sekä kasvi- että eläinkunnasta. Hän kutsui Weimariin ja Jenan yliopistoon taitavia tieteen ja taiteen osaajia, joiden avulla Goethe hankki tietoa ja edisti kehitystä laajalla rintamalla. Sata vuotta aiemmin elänyt Spinoza oli Goethen filosofisen ajattelun tärkein lähde, teatteritaiteen merkittävimpänä tekijänä hän piti Shakespearea.

Italian vuosien aikana Goethen filosofiystävä Herder ja leskiherttuattaren jo poikiensa kotiopettajaksi Weimariin hankkima kirjailija ja runoilija Wieland olivat saaneet seurakseen kirjailija Schillerin. Hänestä ja Goethestä tuli ystäviä ja toistensa käsikirjoitusten lukijoita ja kommentoijia. Goethe kutsui Weimariin Roomassa tapaamansa sveitsiläisen taiteilija Condrad Meyerin, jonka avulla hän rakensi ydinkeskustan Frauenplanin talosta ja herttuanpalatsin puistossa olevasta huvilasta kodit, joissa oli tilaa perheelle, vieraille ja yhteensä 26000:lle esineelle.

Rakastumiset toimivat Goethelle energialähteinä eikä hän antanut periksi hullaantumisten muututtua arjeksi, vaan hän palasi muistelemaan vaikuttavimpia hetkiä kirjallisessa tuotannossaan. Goethen kuuluisin teos, Faust, kehittyi kuudenkymmenen vuoden aikana. Se innosti säveltäjiä, Wagneria luomaan alkusoiton ja Listziä kehittämään sinfonian. Napoleon luki neljästi nuoren Goethen Wertherin, ja jopa Hitler arvosti Goethen teoksia. Goethe piti itsensä tiukasti irti sekä valtioiden välisestä politiikasta että sisäpoliittisista riidoista ja monien muiden filosofien tavoin totesi, että sodat vältettäisiin, mikäli päättäjillä olisi riittävästi realistista ja loogista ymmärrystä.

Goethen suuren rakkauden muuttuminen katkeruudeksi ei pyörtänyt hänen päätöstään palata Weimariin. Charlotte pysyi sekä avioliitossa että Anna Amalian kamarineitona näiden kuolemaan asti. Goethen Italian matkan aikana Charlotte kirjoitti kaksi näytelmää, joista toinen kuvasi huumorilla Goethen ja hovin naisten suhteita. Kahta Charlotten myöhempää näytelmää luultiin aikoinaan Schillerin kirjoittamiksi, joten sulkakynä pysyi taidokkaasti naisen kauniissa kädessä, josta Goethe teetti jopa kipsisen kopion.

Charlotte pettyi Goetheen, koska tämä lähti Italiaan kertomatta matkasta mitään etukäteen. Heillä oli suunnitelmia, sillä Charlotten aviomies oli viisitoista vuotta Goetheä vanhempi ja rasittavissa armeijan töissä, kun taas Goethe piti hyvää huolta omasta terveydestään. Heti palattuaan Weimariin Goethe tapasi parikymppisen Christiane Vulpiuksen, joka pysäytti ministerin puiston portilla kertoakseen tälle juuri juristiksi valmistuneesta veljestään ja tämän haaveesta päästä herttuan hoviin töihin. Niin tietysti tapahtui. Siinä samalla Goethe rakastui Christianeen. Suhde inspiroi Goethea kirjoittamaan runoteoksen Roomalaiset elegiat, joiden seksuaalisuudesta moni hämmentyi.

Weimarin silmäätekevien yllätykseksi Christiane oli varsin nopeasti raskaana ja muutti asumaan äitinsä kanssa Goethen taloon. August-poika oli isälle alusta lähtien hyvin rakas. Lapsia syntyi yhteensä viisi, mutta vanhempiensa suureksi suruksi näistä neljä menehtyi varhain. Goethe ei pitänyt avioliiton kirkollista siunausta tärkeänä, ja heräsi virallistamaan suhteen vasta kun kaikelle kansalle tuli tiedoksi, kuinka Christiane hätisti Napoleonin sotilaat heidän makuuhuoneensa ovelta ennen kuin sotapäälliköt ehtivät varmistamaan, että pariskunta ja talo olivat todella puolueettomalla maaperällä.

Christiane kuoli 51-vuotiaana munuaisten toimintahäiriöön. Pahat kielet epäilevät hänen ja myös heidän poikansa Augustin käyttäneen liikaa alkoholia, jota Goethe nautti viisaitten tapaan. August meni naimisiin aatelistaustaisen Ottelien kanssa ja he saivat kolme lasta. August ja Ottelie asuivat Goethen talon yläkerrassa. Lapsilla oli erinomaiset mahdollisuudet opiskella ja luoda uraa, kaikilla oli lahjojakin, mutta Goethen varjosta oli vaikea ponnistaa. August opiskeli juristiksi ja osoittautui kehityskelpoiseksi kirjailijaksi, sellaiseksi yltämättä, yksi lapsenlapsista sävelsi ja toinen opiskeli juristiksi, mutta kukaan heistä ei saavuttanut lahjojaan vastaavaa menestystä eikä onnea.

Ottelie hoiti Goethen talon emännyyttä tämän kuolemaan, joka oli syntymää helpompi. Goethe istui nojatuolissaan ja hengitti viimeisen kerran 82-vuotiaana maaliskuun 22. päivänä vuonna 1832 kellon lyödessä kaksitoista.