Kävelystä on kasvanut meille intohimon kokoinen nautinto. Parikymmentä vuotta sitten kokeilimme, että jaksamme kiivetä Stresan keskustasta asunnolle. Se oli kodin hankinnan edellytys. Jaksamme edelleen parinkymmenen minuutin uurastuksen mäkeä ylös jopa kevyehkön kauppakassin kanssa. Varsinkin jos repussa on prosecco-pullo. Jossain vaiheessa harkitsimme Vespaa. Emme hankkineet. Taksiakaan emme ole tarvinneet kuin kolme kertaa. Kerran kermakakku oli… Continue reading Vuorta ylös ja alas, kävellen
Tag: Stresa
Juhannussauna
Signora, ce non e possibile, oli isännöitsijän välitön kommentti, kun näytimme hänelle terassilta saunan paikkaa. Kerrostalon parvekkeelle ei saa rakentaa saunaa, hän lisäsi yhtiöjärjestystä referoiden. Sauna tai kylpyhuone, bagno, tuottaa lämmitettävää kerrosalaa, ei semmoisen rakentamiseen voi antaa lupaa, isännöitsijä jatkoi perusteluitaan yhä varmempaan äänensävyyn. Hän jyrähti kuin ylin tuomari, että terassin viemärit on suunniteltu… Continue reading Juhannussauna
Kesäruokaa Italiassa, kesäkuussa 2015
Italiassa ei pysty pitämään paastoa kuin muutaman tunnin päivässä. Lounasta tarjotaan kahdestatoista kahteen ja illallista seitsemästä yhdeksään. Vain näihin aikoihin pääsee ravintolaan, muutoin joutuu tekemään itse ruokaa tai tyytymään jäätelöön tai kahvilaan tai voileipäkioskiin. Sitä ottaa melkoisen riskin, jos ohittaa lounashetken. Vaikka edellisillan ruokailu on elämyksineen ja kaloritaulukon tosiasioina vielä mielessä, iltaruokailuun on pitkä matka.… Continue reading Kesäruokaa Italiassa, kesäkuussa 2015
Koti kahdessa maassa
7.5.2015 Koti kahdessa maassa, eikä kumpikaan Suomessa. Jatkuvaa reissaamista, joku totesi. Suomessakin käväisemme tämän tästä. Italian syksyä pakoon Floridaan – ei valittamista, moni tuttavistamme toteaa. Suomalaisia asuu tuhansia vakituisesti ulkomailla, mutta useimmilla on paikallinen puoliso. Me taas muutimme Suomesta Englantiin töihin keski-ikäisinä emmekä palanneet takaisin kotimaahan, kun palkkatyövaihe päättyi seitsemän vuotta sitten. Joku blogin… Continue reading Koti kahdessa maassa